Oon aivan totaalisen hukassa. Tää sinkkuus on vieny mut ihan väärille raiteille. Liian monet treffit, liian monet illanistujaiset, liian monet pettymykset, liian monet seksiä vonkuvat miehet, liian monta baari-iltaa, liian monta tuntia netissä.
Miten sitä pääsee tästä kierteestä? Tuntuu etten itse enää edes arvosta itseäni, miten siis joku toinen voisi arvostaa? Mistään ei saa mitään muuta kuin paskaa niskaan.. Siinähän ihan murtuu pieni ihminen. Mitenkä te selviätte? Mitenkä teillä säilyy itseluottamus? Mitenkä te jaksatte pitää huolta elämästänne? Kertokaa nyt hyvät ihmiset mullekin! =))
Miten sitä pääsee tästä kierteestä? Tuntuu etten itse enää edes arvosta itseäni, miten siis joku toinen voisi arvostaa? Mistään ei saa mitään muuta kuin paskaa niskaan.. Siinähän ihan murtuu pieni ihminen. Mitenkä te selviätte? Mitenkä teillä säilyy itseluottamus? Mitenkä te jaksatte pitää huolta elämästänne? Kertokaa nyt hyvät ihmiset mullekin! =))
Vastaukset 6
Vanhimmat
sisältöä elämään. Harrastuksia ihan niiden itsensä vuoksi, ei siksi että sitä kautta löytyisi "se oikea". Onnistumisen kokemuksia töistä ja niistä harrastuksista. Opiskelua. Koeta innostua jostain ihan uudesta asiasta, oli se sitten vaikka urheilua, maalausta tai vaikka runojen kirjoittamista!
Pelkkä innostuminen runojen kirjoittamiseen ja taidemaalaukseen ei todellakaan riitä. Se vie loputkin omanarvontunnon rippeet, jos ei ole mitään kykyjä. Ne ovat jo sen verran vaativia harrastuksia, tietysti niitä liirum laarum runoja ja töherryksiä näkee, mutta mitä ne antaa
ihmiselle.
Suosittelen liikuntaa. kirjojen lukemista. ystävien tapaamista etc. ei liian vaikeatajuistan asioiden kanssa näpertelyä, jos ei sitten ilmeinen kyky piile ko. persoonan sisällä.
En osaa auttaa sinua tässä asiassa kun itse painiskelen saman asian kanssa. Nyt päätin, että saa jäärä baarissa notkuminen ja epätoivoiset yritykset löytää kumppani livenä tai netistä. Morkkis on valtava ja elämä tuntuu tyhjältä. Ajattelin kokeilla työnteolla elämäni täyttämistä. Olenkin soitellut koko päivän tarjonnut itseäni viikonlopuiksi keikkatyöläiseksi päivätyön ohella (sairaanhoitaja).
Mukava kuulla, ettei ole yksin tuon asian kanssa. Vaikka eipä tätä morkkista kenellekään soisi. Itse aloitin nyt syksyllä opiskelut ja siis samalla teen töitä, joten kyllähän siinä päivät täyttyy. Mutta päivät tuntuu myös raskailta, koska elämän ilo on hieman hukuksissa eikä intoa koulujuttujen tekemiseen meinaa löytyä. Töihin tosin on aina mukava mennä, siellä kun saa olla iloisten ihmisten kanssa tekemisissä.
Tuntuu siltä, että täällä keskustelupalstalla on paljon katkeria ja syrjäytyneitä ihmisiä. Itse en ole vielä siinä pisteesssä ja toivottavasti en koskaan tule olemaankaan. Onhan minulla ystäviä ja perhe, mutta silti elämä tuntuu tyhjältä. Tykkään viettää aikaa yksikseni, joten sekään ei ole ongelma. En tiedä tarkkaan, että mikä tässä on ongelma ja mikä mättää. Jokin kuitenkin. Olisikohan se kuitenkin tuo rakkauden puute ja se että ei ole ketään erityistä einkä itse ole kenellekään erityinen..
Toivottavasti tämä menee tästä pikkuhiljaa ohi. Osan morkkiksesta laitan kyllä syysmasennuksenkin piikkiin. Pitää vaan keksimällä keksiä itselle menoja ja ajankulua ja jättää murehtimiset vähemmälle.
pääsee kun lakkaa käymästä baareissa ja on enemmän pelkästään ystävien seurassa ja keksii jotain omia harrastuksia, kuten tanssi tai muu vastaava... Minulla ainakin tämä toimi kuukauden hiljaiselo (eli ei baareja) ja sittemmin kun tämän kuukauden jälkeen meni baariin on ollut ihan erilainen asenne kaikkeen. Eli ei yhtäkään yhden illan juttua ole sen jälkeen ollut. Se kuukausi auttoi ajattelemaan asioita ja etenkin keskittymään omaan itseensä. Yksinäistähän se aluksi on, mutta sittemmin siitä nauttii, ennemmin kuin kärsii. Itse aloin ihan hulluna käymään salilla ja urheilemaan muutenkin ja nyt nauttii enemmän elämästä ja on tosi tyytyväinen olo itseensä kun tuloksiakin huomaa peiliin katsoessa :) Sit etsin uuden työpaikan ja keskityn nyt vain uran luomiseen ja urheilemiseen! Miesseuraa en ole kauheemmin kaivannut tämän elämänmuutoksen jälkeen :) On ikään kuin semmoinen sisäinen rauha.
Se, että koet olevasi "hukassa" on jo itsessään merkki siitä,että jotain on vielä tehtävissä. Eli kunnioita omia rajojasi ja ota tuo tunne tosissaan. Minulla on ainakin auttanut silkka sisuuntuminen omaan "alennustilaani."
Jonkin verran kiusallinen, mutta yllättävän tehokas temppu on käydä läpi KAIKKI aikaisemmat suhteensa ja mokansa, ja luvata sen jälkeen itselleen parempi tulevaisuus. Tee sen jälkeen ihan konkreettinen suunnitelma ja lista pienistä asioista, jotka tuottavat itsellesi mielihyvää suhdesotkujen ulkopuolella. Siivoa komerosi (kirjaimellisesti) ja heitä pois kaikki turha roina. Siinä samalla voit ajatella putsaavasi päätäsikin turhasta ahdistuksesta ja oman arvosi epäilyistä. Anna itsellesi anteeksi ja päästä entisistä pettymyksistä irti hyvällä.
Eikä sun tarvitse luopua rakkautta tai ihmissuhteita koskevista toiveistasi.Tee itsellesi selväksi myös se, mitä olet tavoittelemassa ja anna ajan kypsyä otolliseksi. Usko omaan ihanuuteesi, niin huomaat muidenkin pian pitävän sua sellaisena. Jos leimaat itsesi epäonnistuneeksi voit olla varma, että tiellesi osuu just sellasia tyyppejä, jotka vahvistaa sitä tunnetta kohtelemalla sua kaltoin. Mutta sama toimii siis myös toisin päin.