Jos laihduttaja haluaa vähentää energiansaantia, niin jotakin varmaankin pitäisi jättää pois. Mitä sitten kannattaisi jättää pois? Asiaa voi tarkastella monesta näkökulmasta.
Voitaisiin ajatella niin, että vähennetään kaikkia tasaisesti. Tästä kuitenkin seuraa epäilemättä lisääntynyttä nälän tunnetta, jos ruokavaliossa ei ole muuta muutosta kuin energiamäärän lasku. Nälkä voi aiheuttaa repsahduksia, jos itsekuri ei ole riittävä.
Voitaisiin ajatella niin, että koska rasvassa on tuplasti energiaa painoyksikköä kohden kuin muissa energiaravintoaineissa, niin sitä vähentämällä olisi helpointa vähentää energiansaantia. Onko kuitenkaan kiveen kirjoitettu, että päivässä nautittujen energiaravintoaineiden paino täytyy olla vakio erilaisilla rasvan, proteiinin ja hiilihydraattien suhteilla?
Voitaisiin myös ajatella, että mitä ihminen tarvitsee. Rasva ja proteiini ovat kehon "rakennusaineita". Hiilihydraatit ovat "polttoainetta". Olisiko järkevintä vähentää hiilihydraatteja, joilla on vähiten merkitystä keholle?
Voitaisiin myös ajatella, että mikä pitää ihmisen kylläisenä, niin ettei tarvitsisi jatkuvasti syödä. Hiilihydraatit nostavat ja laskevat verensokeria paljon jyrkemmin kuin rasva ja proteiini. Kannattaisiko siis vähentää hiilihydraatteja?
Voitaisiin myös ajatella, että mikä on terveellistä. Hiilihydraattien rajoittaminen on todettu useissa tutkimuksissa parantavan veren rasva- ja sokeriarvoja.
Voitaisiin ajatella niin, että vähennetään kaikkia tasaisesti. Tästä kuitenkin seuraa epäilemättä lisääntynyttä nälän tunnetta, jos ruokavaliossa ei ole muuta muutosta kuin energiamäärän lasku. Nälkä voi aiheuttaa repsahduksia, jos itsekuri ei ole riittävä.
Voitaisiin ajatella niin, että koska rasvassa on tuplasti energiaa painoyksikköä kohden kuin muissa energiaravintoaineissa, niin sitä vähentämällä olisi helpointa vähentää energiansaantia. Onko kuitenkaan kiveen kirjoitettu, että päivässä nautittujen energiaravintoaineiden paino täytyy olla vakio erilaisilla rasvan, proteiinin ja hiilihydraattien suhteilla?
Voitaisiin myös ajatella, että mitä ihminen tarvitsee. Rasva ja proteiini ovat kehon "rakennusaineita". Hiilihydraatit ovat "polttoainetta". Olisiko järkevintä vähentää hiilihydraatteja, joilla on vähiten merkitystä keholle?
Voitaisiin myös ajatella, että mikä pitää ihmisen kylläisenä, niin ettei tarvitsisi jatkuvasti syödä. Hiilihydraatit nostavat ja laskevat verensokeria paljon jyrkemmin kuin rasva ja proteiini. Kannattaisiko siis vähentää hiilihydraatteja?
Voitaisiin myös ajatella, että mikä on terveellistä. Hiilihydraattien rajoittaminen on todettu useissa tutkimuksissa parantavan veren rasva- ja sokeriarvoja.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Minä neuvoisin ensiksi pienentämään annoskokoa ja vähentämään santsilautasten määrää. Syöminen pitäisi lopettaa siinä vaiheessa kun on vielä vähän nälkä.
Toisekseen neuvoisin jättämään pois einekset ynnä muut, joista saa piilorasvoja, piilosokereita ja lisäaineita.
Kehottaisin vähentämään valkoiset jauhot minimiin, syömään vain 100-prosenttista (tai lähes) ruisleipää ja muistamaan, että parikin leipää on jo ateria.
Kehottaisin jättämään margariinit ja voit pois leivältä ja käyttämään sen sijaan kevytjuustoa tai oliiviöljyä (muutama tippa riittää antamaan esim. jälkiuunileivälle ihanaa mehevyyttä).
Kehottaisin siirtymään tomaattipohjaisiin kastikkeisiin ja keittoihin.
Sanoisin, että vierasvarat pois kaapista ja jos suklaata tekee mieli, niin pari kertaa viikossa voi huoletta syödä esim. DaCapo-patukan tai pusun.
Käskisin syömään salaattia pääateriana ainakin 5 kertaa viikossa. Maanantaista perjantaihin mieluummin vain salaattia ja/tai keittoa. Salaattiin tehdään itse kastike, jossa on oliivi-tai rypsiöljyä.
Kertoisin, että aamupala ei ole tärkeä, mutta jos sen haluaa syödä, niin sen lisäksi vain joko kunnon lounas tai päivällinen. Lounaan voi helposti korvata hedelmällä, jugurtilla, rahkalla...
Korostaisin liikunnan merkitystä, lenkille neljänä aamuna viikossa, se piristää eikä syö illasta aikaa.
Antaisin muutaman hyvän ravintolisän/vitamiinin, joita kannattaa syödä.
Kehottaisin keksimään elämään jotain muuta sisältöä kuin pelkästään ruoka.
Itse asiassa näin olen ystäviänikin neuvonut, hyvin tuloksin. Toisaalta, kenelläkään heistä ei ole ollut kohonneita kolesteroli- tai sokeriarvoja, mutta jonkin verran ylipainoa ja/tai alikuntoa.
Näillä minä lähtisin liikkeelle.
Nälän tunnetta pystyy kontrolloimaan ja kun elämään saa muuta sisältöä, ts. ruoan merkitys vähenee, se tapahtuu ihan luonnostaankin.
"Syöminen pitäisi lopettaa siinä vaiheessa kun on vielä vähän nälkä."
Miksi ihmeessä?
"parikin leipää on jo ateria. "
No niin on, ja huono sellainen!
"Sanoisin, että vierasvarat pois kaapista"
Tämäkö on se ratkaisu? No tiedoksesi vaan, että meillä on vierasvaraa kaapissa, mutta se on vieraille eikä itsellä tee mieli syödä. Se on se pointti!
"Maanantaista perjantaihin mieluummin vain salaattia ja/tai keittoa. Salaattiin tehdään itse kastike, jossa on oliivi-tai rypsiöljyä. "
Pelkällä keitolla ei pärjää, ellei siinä sitten ole reilusti protskua ja rasvaa.
"Korostaisin liikunnan merkitystä"
Täällä keskustellaan ruokavaliosta, mistä lähtien LIIKUNTA ON OLLUT RUOKAVALIO! Liikunnalle on oma palstansa. Vai joudutko kenties kehottamaan liikkumiseen, kun muuten ruokavaliosuosituksillasi lihoisi?
Eikö sinustakin tämän kaiken tajua ihan järjellä, ilman guruja, opuksia ja naisten/kuntolehtien "tutkimuksia"? :)
"Syöminen pitäisi lopettaa siinä vaiheessa kun on vielä vähän nälkä."
Miksi ihmeessä?"
Tämä johtuu siitä, että aivojen kylläisyyskeskus on aika hidas, vähintään 10 minuutta jäljessä siitä, mitä mahaasi solahtaa. Jos siis lopetat syömisen vasta ollessasi kylläinen, olet jo minuuttikaupalla lapannut sisuksiisi ruokaa, jota et tarvitse. Tähän perustuu myös se kikka, että ennen syömistä kannattaa juoda pari lasia vettä.
Liikunta ei ole ruokavalio, mutta se helpottaa laihduttamista, ja tekee tuloksesta paremman. Tuolla naapuripalstalla nuori (tyttö?) juuri valitti, että kun ei kiinteydy, vaikka laihtuu. Olen jo aiemmin kirjoittanut, että etenkin laihtuneesta ihmisestä näkee liikkuuko hän tarpeeksi vaiko ei. Ja näin tosiaan on.
En ole niin väittänytkään. Mutta liikunnan merkitystä ei pidä vähätellä, ja siinä vaiheessa kun ihmisille kaupitellaan ruokavaliota sellaisella argumentilla, että "sinun ei tarvitse liikkua" niin mennään satasta pöpelikköön. En kehota liikkumaan painon, vaan kunnon ja vireystason takia.
Nuo olivat minun vinkkejäni, ja ovat toimineet. Huomauttaisin, että syön hyvähiilihydraattisesti itsekin, mutta en pelkää tai karta mitään.
Kyllä on minullakin vierasvaroja kaapissa, mutta siinä vaiheessa kun niistä tulee kummitus, niin on parempi hankkiutua niistä eroon. Oli kyse sitten suklaasta, juustosta tai pitsasta.
Pari leipäpalaa ei ole huono ateria ollenkaan, riippuen toki leivästä, päällisistä ja päivän muista syömisistä.
Ja kyllä, unohdin raejuuston ja rahkan. Niitä runsaasti keittoihin ja salaatteihin. Lihansyöjät saavat keittoihin ja salaatteihin valkuaista myös kalasta ja lihasta.
Tosin, kuten jo todettua, tästä varmaan kannattaisi kirjoittaa kirja ja lyödä rahoiksi. Kustantaisikohan Rasalas Oy..?
että tarvitsisi pienentää annoskokoa ja lopettaa syömistä kun on vielä nälkä. Se on tyypillistä runsaiden hiilihydraattien syöjille että santsataan liikaa.
Vhh:lla on luonnostaan kontrolli nälän suhteen. Kolme ateriaa päivässä eikä ole tarvetta minkäänlaisiin välipaloihin.
Siksi, että ruoka ei ole koko elämä, vaan elämä on ihan jotain muuta kuin ruoan suuhun lappamista.
Itselläni on harvoin nälkä, ja syön yleensä yhden aterian päivässä.
Milloin vastaat reumakysymykseen?
terveellinen ruoka on minulle puoli elämää. Se on nautiskelua eikä mitään suuhun lappamista. Mahdollisimman puhtaista ja luonnollisista raaka-aineista itse valmistettuna syöminen voi olla elämys ja hyvien ystävien tavatessa ruoan ääressä se on tärkeä osa elämää.
että ne jotka noudatta VHH ei liiku tai ei ne halua liikua,totakai ihmisiä on eriläisiä toiset liiku toiset ei,minä henkilököhtäisesti liikun säänölisesti päivitäin ja olen olut aktiivi urhelija koko elämäni aikänä.Totakai liikunta on hyvää ja autta painonhälintaan,mutta tällä palstalla puhutaan VHH ruokavaliosta.VHHset voi olla joko aktiivi urhelijat tai "sohvaperunat"(menniko oikein?)
meille jotka se VHH toimii haluamme häkeä neuvoja tältä palstalta ja toki se monien "kritiikia"on myös tärkeä.
Yksinkertäisesti halusin vaan kertöä että VHHset ei ole (ainäkin kaikki) "laiskat läskit".
:)
kaikki VHH:laiset sohvaperunoita, kyllä se on käynyt täällä hyvin ilmi.
Jotain vain täytyy olla pielessä, jos "tuotetta" mainostetaan tai joku sen valitsee siksi, että tällä dieetillä ei tarvitse liikkua. Terveellä ihmisellä on luontainen tarve liikkua.
Tuota sinulta ei kysytty. Sen sijaan vhh:n vaikutuksesta reumaan jo useampaan otteeseen. Voisitko ystävällisesti alkaa vastata, kiitos!
on normaalisti syödessä kontrolli nälän suhteen. Teillä läskeillä sitä ei enää ole, ja ilmankos tarvitaan poppaskonsteja.
Mutta milloin vastaat reumakysymykseen?
Reippaasti ylipainoisen energiantarve voi vaihdella 1300-3500 Kcl:n välillä. Siis ihan jopa se, mitä he oikeasti syövät.
Sen vuoksi joillakin tarvitaan VLC-dieetti aluksi, jolla aineenvaihdunta saadaan toimimaan kunnolla. Vasta sen jälkeen voidaan aloittaa varsinainen painonpudotus. Vähän sama idea kaiketi on vhh:n alussa. Joskin kropalle paljon rankempi.
Ällöttää kun syntymälaiha anoppini aina morkkaa lihavia. Itse hän syö pullaa ja kaikkea kamalaa minkä kerkeää, mutta kuiskii ja hihittelee jos lihava ottaa lisää kesäkeittoa. Moukkamaisuutta on monenlaista.
ja olen pahoillani, että käytin sanaa "läski". Eipä silti, eräs ylilihava ystäväni käyttää sitä sanaa jatkuvasti ja kehottaa muitakin sanomaan niin. On kuulemma "neutraali ja kuvaava" sana.
Energiantarve vaihtelee, mutta kuulemma vähemmän kuin luullaan. Joka tapauksessa laihtumisen kannalta tärkeää on se, että syödään vähemmän kuin kulutetaan ja tämänkin saa helposti ihan kokeilemalla selville. Itselläni kuluu lenkkipäivinä sellaiset parituhatta, eli helposti saisin painon nousemaan, jos haluaisin.
Nälän tunne on kuitenkin turhaan pelätty. Nälkä on muuten eri asia kuin himo, esim. makean-.
Olen ollut 3 kk vhh-ruokavaliolla ja todella ihmetellyt, kun ei koskaan ole nälkä. Eikä tosiaan ole tarvinnut miettiä, että palkonko on kylliksi ruokaa. Minulla ainakin toimii tuo kolme kunnon ateriaa päivässä eikä mitään naposteluja siinä välissä. Mutta kokeilkoot ken uskovat!
kun hedelmät ovat myös Hh mitä mieltä olet,kanataako vähentää niitä myös?Mä liikun päivitäin hyvin aktiivisesti ja kun lopetin kokonaan kaikki nopeat HH ilalla syön hedelmiä kun tulee "mäkeänälkka".
Hedelmissä on sentään hyödyllisiä mikroravinteita sokerin ohella.
Eri hedelmien hiilaripitoisuus vaihtelee melkoisesti, prosentista viiteenkymmeneen.
Ks. http://www.fineli.fi/topfoods.php?compid=2034&fuclass=frufresh&specdiet=none&items=50&from=top&portion=100g&lang=fi
Omasta mielestäni hedelmät sopivat mainiosti vhh-ruokavalioon ylläpitovaiheessa. Laihdutusvaiheessa voi sitten syödä matalahiilarisempia sen verran, ettei painon tippuminen pysähdy.
Se riippuu siitä, paljonko on syönyt ennen.
Kyllä vhh:llekin mahtuu pari-kolme hedelmää/päivä. Hedelmät sisältävät vitamiineja, antioksidantteja ja tärkeitä hivenaineita.
HH-lähteinä hedelmät, vihannekset, marjat ja pähkinät (sekä tumma suklaa) ovat ihmiselle parhaita. Muualta, esim. riisistä/pastasta/perunasta/karkeista/eineksistä en hiilihydraattia sitten enää tarvitsekaan.
vesimelonissa on sokeria 7,1g/100g ja taatelissa 36,4g joten ei se ihan sama ole mistä ne hiilihydraatit ottaa.
Toiset ovat kammottavia, kuten nyt vaikka vesimeloni.
Itse asiassa mielestäni Suomessa saa harvoin syötävänmakuisia hedelmiä. Omenat ovat syksyllä hyviä ja mandariinit joulun aikaan. Silloin tällöin saa kelpoja päärynöitäkin.
on taivaallista! Melkein elin sillä asuessani Ameriikassa, kun lämpötila oli 40C ja ilmankosteus 90%.
Makuasioista ei sovi kiistellä. :)
Siellä Afrikassa. :)
ihan muuta lukiessani Postin artikkeliin viime kesältä.
Pähkinänkuoressa: "Until that research is completed, there's wide agreement from many expert groups on what constitutes a healthy diet for people with diabetes -- or those trying to prevent it and other health problems, including heart disease and cancer:
Eat more plant-based foods . The more variety, the better. Groups that recommend eating more beans, vegetables (without added fat), fruit (sans added sugar) and whole grains include the American Heart Association, the National Cancer Institute, the Institute of Medicine, the National Heart, Lung, and Blood Institute, the American Diabetes Association, the American Cancer Society and the American Institute for Cancer Research.
Easy on the fat . Gram for gram, fat contains more than twice the calories of protein or carbs. Being overweight or obese is a major risk factor for diabetes, heart disease and some types of cancer. Whatever fat you eat, make it healthy. Skip saturated fat, trans fat and cholesterol found in whole milk dairy products, fatty meat and poultry with the skin. Reach instead for fish, healthy oil such as canola or olive oil, healthy margarine, nuts, avocados and seeds.
Get plenty of exercise . The Diabetes Prevention Program -- a large federally funded study of people who were just a step shy of developing diabetes -- found that brisk daily exercise (yes, walking is fine) played an important part in preventing diabetes. The study found 30 minutes daily was required, but that can be broken into 10-minute increments."
Washington Post 25 July, 2006. Tulevan tutkimuksen kimpussa painivat David Jenkins ja Neal Barnard Toronton yliopistosta.