asiasta mistä usein vaietaan, jota hävetään ja jonka olemassaolo kielletään.
vaikka kuinka jotkut yrittävät väittää että vain mies lyö niin asia ei niin ole vaan yhä useammin myös nainen lyö!!
tässä minun tarinani...
olen 20-vuotias nainen, asun yhdessä avopuolisoni kanssa ja ulkopuolin vaikutamme erittäin onnellisilta mutta totuus on toinen; minä lyön!
en tosiaankaan ole ylpeä siitä, häpeän asiaa ja siitä puhuminen on vaikeaa...
en aikaisemmin ole lyönyt, eikä puolisoni lyö minua ja useimmat ihmettelevät että mikä sai minut lyömään.. jos totta puhutaan en tiedä!!
ehkä se johtuu entisestä suhteestani.
olin 17 kun tapaisin poikaystäväni ja pian suhteen alettua sain tietää hänen olevan maanis-depressiivinen mutta en antanut asian häiritä sillä ajattelin että jos rakastan tarpeeksi kaikki muuttuu hyväksi (tyhmä kun olin)
aluksi meni hyvin mutta kun tuli ensimmäinen riita poikaystäväni melkein löi minua, osui onneksi seinään. pelästyin ja lähdin mutta poikaystäväni vakuutti sen olevan ensimmäinen ja viimeinen kerta, minä tyhmä uskoin... riitoja tuli ja meni, useimmiten johtuivat mustasukkaisuudesta, joka sai äärettömät mittasuhteet. en saanut kulkea yksin etten vahingossakaan katsoisi muita ja kaikki vapaa-aika piti olla yhdessä mutta se ei riittänyt. olin tuolloin vielä lukiossa ja olin suhteellisen hyvä oppilas mutta se jäi, koska poikaystäväni ei halunnut minun käyvän siellä kun siellä oli muita poikia.. tässä vaiheessa mietitte että miksi en lopettanut suhdetta.. yritin mutta sitten alkoi kiristys, haukkuminen ja kaikkein pahimpana itsemurhalla pelottelu.. mitä uskalsin tehdä, en mitään, pelkäsin ja tottelin. en uskatanut puhua kellekään, se oli kiellettyä...
pikkuhiljaa kaverit hävisivät ja välit vanhempiin huononi koska en saanut nähdä heitä, kaikki aika piti olla yhdessä. hävettää myöntää kuinka paljon valtaa hän minusta sai!!
yhtenä hetkenä sain jostain voimia sanoa että suhde on ohi mutta mitä kävi. minun nähden hän viilsi ranteensa auki, tikkejä molempiin ranteisiin. pelkäsin lisää..
vanhempani alkoivat ihmetellä että miten minusta tuli niin hiljainen enkä ikinä ollut kotona mutten uskaltanut kertoa.. lopulta kun he huomasivat etten käynyt koulua, jouduin kotiaerstiin, onneksi! sain aikaa puhua ja kertoa miten asiat olivat.. minulle sanottiin että vaikka jättäisin poikaystäväni, ei hänen mahdollinen itsemurha yrityksensä olisi minun syytäni ja tuskin hän sitä edes tekisi..
ja niin keräsin voimia ja jätin hänet. ja totta, ei hän tehnyt itsemurhaa..
meni kaksi vuotta ennen kuin pystyin luottamaan kehenkään toista sukupuolta olevaan ja niin tapasin avopuolisoni. kokoajan kumminkin oli pelko että hän löisi minua ja niin erään riidan seurauksena kävikin niin että minä löin häntä.. ajattelin että jos lyön ensin niin hän ei lyö minua!
ja nyt asiat ovat menneet niin että melko usein riidan päätteeksi lyön tai tavaroita lentää.. en haluaisi asioiden menevän näin mutta en osaa lopettaa.. usein mietin että miten puolisoni kestää minua ja olenkin asiaa kysynyt häneltä. vastaukseksi saan että kun eivät lyöntini satu..
en haluaisikaan rakastamaani ihmistä satuttaa!!
vakkei häntä satu olen itse sisältä aivan rikki.. olen yrittänyt hakea apua mutta sitä vaikea saada, jos olisin mies saisin apua heti mutta kun käsitys on se että nainen ei lyö niin ei apuakaan ole tarjolla...
ikävää mutta totta!!!
vaikka kuinka jotkut yrittävät väittää että vain mies lyö niin asia ei niin ole vaan yhä useammin myös nainen lyö!!
tässä minun tarinani...
olen 20-vuotias nainen, asun yhdessä avopuolisoni kanssa ja ulkopuolin vaikutamme erittäin onnellisilta mutta totuus on toinen; minä lyön!
en tosiaankaan ole ylpeä siitä, häpeän asiaa ja siitä puhuminen on vaikeaa...
en aikaisemmin ole lyönyt, eikä puolisoni lyö minua ja useimmat ihmettelevät että mikä sai minut lyömään.. jos totta puhutaan en tiedä!!
ehkä se johtuu entisestä suhteestani.
olin 17 kun tapaisin poikaystäväni ja pian suhteen alettua sain tietää hänen olevan maanis-depressiivinen mutta en antanut asian häiritä sillä ajattelin että jos rakastan tarpeeksi kaikki muuttuu hyväksi (tyhmä kun olin)
aluksi meni hyvin mutta kun tuli ensimmäinen riita poikaystäväni melkein löi minua, osui onneksi seinään. pelästyin ja lähdin mutta poikaystäväni vakuutti sen olevan ensimmäinen ja viimeinen kerta, minä tyhmä uskoin... riitoja tuli ja meni, useimmiten johtuivat mustasukkaisuudesta, joka sai äärettömät mittasuhteet. en saanut kulkea yksin etten vahingossakaan katsoisi muita ja kaikki vapaa-aika piti olla yhdessä mutta se ei riittänyt. olin tuolloin vielä lukiossa ja olin suhteellisen hyvä oppilas mutta se jäi, koska poikaystäväni ei halunnut minun käyvän siellä kun siellä oli muita poikia.. tässä vaiheessa mietitte että miksi en lopettanut suhdetta.. yritin mutta sitten alkoi kiristys, haukkuminen ja kaikkein pahimpana itsemurhalla pelottelu.. mitä uskalsin tehdä, en mitään, pelkäsin ja tottelin. en uskatanut puhua kellekään, se oli kiellettyä...
pikkuhiljaa kaverit hävisivät ja välit vanhempiin huononi koska en saanut nähdä heitä, kaikki aika piti olla yhdessä. hävettää myöntää kuinka paljon valtaa hän minusta sai!!
yhtenä hetkenä sain jostain voimia sanoa että suhde on ohi mutta mitä kävi. minun nähden hän viilsi ranteensa auki, tikkejä molempiin ranteisiin. pelkäsin lisää..
vanhempani alkoivat ihmetellä että miten minusta tuli niin hiljainen enkä ikinä ollut kotona mutten uskaltanut kertoa.. lopulta kun he huomasivat etten käynyt koulua, jouduin kotiaerstiin, onneksi! sain aikaa puhua ja kertoa miten asiat olivat.. minulle sanottiin että vaikka jättäisin poikaystäväni, ei hänen mahdollinen itsemurha yrityksensä olisi minun syytäni ja tuskin hän sitä edes tekisi..
ja niin keräsin voimia ja jätin hänet. ja totta, ei hän tehnyt itsemurhaa..
meni kaksi vuotta ennen kuin pystyin luottamaan kehenkään toista sukupuolta olevaan ja niin tapasin avopuolisoni. kokoajan kumminkin oli pelko että hän löisi minua ja niin erään riidan seurauksena kävikin niin että minä löin häntä.. ajattelin että jos lyön ensin niin hän ei lyö minua!
ja nyt asiat ovat menneet niin että melko usein riidan päätteeksi lyön tai tavaroita lentää.. en haluaisi asioiden menevän näin mutta en osaa lopettaa.. usein mietin että miten puolisoni kestää minua ja olenkin asiaa kysynyt häneltä. vastaukseksi saan että kun eivät lyöntini satu..
en haluaisikaan rakastamaani ihmistä satuttaa!!
vakkei häntä satu olen itse sisältä aivan rikki.. olen yrittänyt hakea apua mutta sitä vaikea saada, jos olisin mies saisin apua heti mutta kun käsitys on se että nainen ei lyö niin ei apuakaan ole tarjolla...
ikävää mutta totta!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eivät ne lyönnit ehkä fyysisesti satukaan, henkinen puoli on sitten aivan eri juttu. Tuo päättyy siihen että jossain vaiheessa hän lähtee tai pahimmassa tapauksessa lyö takaisin.
Vaikuttaa siltä, että aiheen aloittaja saattaisi jopa hakea väkivaltaisuuteensa ulkopuolista apua. Siksi haluan antaa vinkin nimen omaan naisten väkivaltaisuuteen erikoistuneesta palveluntarjoajasta, josta olen kuullut vain hyvää. Siis www.vakivalta-apua.fi. Käy tsekkaamassa. Tsemppiä
"olen yrittänyt hakea apua mutta sitä vaikea saada, jos olisin mies saisin apua heti mutta kun käsitys on se että nainen ei lyö niin ei apuakaan ole tarjolla..."
Ilmeisesti haet apua "Hakkaan miestäni" periaatteella. Ehkä sellaista apua ei naiselle löydy (?), vaikka tätä epäilenkin..... Mutta mielestäni apua kannattaisi hakea enneminkin sillä silmällä että tarvitset apua tuon edellisen suhteen tuomien traumojen korjailuun. Vaikka se suhde on ohi ja olet "selvinnyt" - uskon että kaiki tuollainen pelkotilasta laukeava "ennaltaehkäisevä" miehen lyöminen on tuon edellisen suhteen tuomaa henkistä pahaa, joka ei itsestään lähde pois.
Tuon vanhan suhteen puimiseen varmaan löytyy ammattiapua. Itse en kyllä osaa sanoa mistä, mutta ehkä joku muu osaa....
Tsemppiä.
Mites olis ennaltaehkäisevä lyönti miesten taholta? Olisko sekin puolusteltavissa?
missä kohdassa tekstiä puolusteltiin lyömistä, sanottiin sen olevan okei kun nainen lyö?? mielestäni ei missään!!
Ihan tarkennukseksi aiempaa viestiini. Tuo mainitsemani Väkivalta-apua -palvelu on nimenomaan terapiapalvelu väkivaltaongelmista kärsiville.
taas!
Valheesi paljastuu, lapsellekin jo heti muutamasta rivistä.
"huippu" .. huipennus --> "ikävää mutta totta!!!"
juttu on linkitetty myös feminismipalstalle.
Ja seli seli.
Apua löytyy ihan varmasti jos haluat. Soitapa mielenterveystoimistoon ja varaa aika.
On se mies tai nainen, se lyöjä, niin väärin teette.
Ja jos sulla on ollut rankka nuoruus, niin turha sitä on nykyisen puolisosi niskaan kaataa. Omahan on elämäsi ja apua saat jos "aikuistenoikeesti" haluat.