Olen henkisesti ihan romuna. Kolme vuotta suhteemme on ollut henkistä väsytys taistelua. Välillä on hyvin mutta silloin ei uskalla olla onnellinen. Niin paljon on tapahtunut ja herkkinä ihmisinä olemme liian haavoittuvaisia. Aitous ja se läheisyys ovat niin kaukana. Taas mietin sitä, että miksi olemme yhdessä? Viidentoista vuoden takiako vaan yritämme?! Olet muuttunut, vanhempasi ovat muuttuneet. Välillä mietin kenen elämää minä elän? En halua enää tätä. En aamusin edes tiedä kuka vierestäni herää ja millä tuulella. Helpottaa kun pääsen töihin ja sinusta kauas. tiedän että minulla ei ehkä ole voimaa lopettaa tätä. Sinusta on tullut väsynyt, läheisriippuvainen ja muille kaiken mieliksi tekevä nainen joka ei osaa sanoa kenellekkään ei. Kaikki käyttävät sinua hyväksi ja minä tyhmä vaan yritän kannattella ja kannustaa sinua. Ollaan puhuttu, olen jopa itkenyt että tämä oma perheesi ikävöi sinua. Sinä et muutu koskaan. Tiedän kyllä lapsuutesi traumat. Etkö voisi jo hellittää. Ei ne asiat siivoamalla katoa. Minulla ei ole enää vaihtoehtoja. Rakastan sinua kaikesta huolimatta nyt ja aina. Haluan eron!
Anteeksi kun maton hapsut eivät jääneet suoraan kun lähdin..
Anteeksi kun maton hapsut eivät jääneet suoraan kun lähdin..
Vastaukset 2
Vanhimmat
ensin hyvä terapia tai muu hyvä sparraus ja seuraavaksi hyvä juristi. Maksaa vaivan, rikkoen ei tule hyvää jälkeä vaan rauhassa askel askeleelta. Miksi jäädä jankkaaman toisen muuttumisesta, kun suhde muuttuu kun itse muuttuu.
Dramaattisia muutoksia kun toinen alkaa muuttaa omaa elämäänsä.
Rakkaus on... ja rakkaus kestää. Silläkin on rajansa. Rakkaus ei ole yksipuolista toisen tukemista. Jos olet vain antavana osapuolena, se ei ole parisuhderakkautta. Lähimmäistään toki voi rakastaa ja tukea, mutta jollei hän itse yritä, ei kukaan voi toista läpi elämän kannatella.
Voimia sinulle, että saisit hänet ymmärtämään oman vastuunsa itsestään. Ellet saa, toivo, että joku muu saisi. Jossain vaiheessa sinullakin on oikeus lopettaa. Kolme vuotta... aika kauan. Olisi ollut kohtuullinen aika puolisollesi ymmärtää ottaa itsestään vastuu.
Jos haluat eron, ainakin minä ymmärrän täysin. Erosin vuosia sitten ihmisestä, joka oli täysin riippuvainen olemassaolostani. Mutta ei hän ollut. Hän elää edelleen samassa itsesäälissä. Välillä hän ei ollut yksin, mutta kun uusi kumppani ymmärsi ettei tule koskaan saamaan vastarakkautta, hän lähti. Exä on siis jälleen yksin, mutta pystyssä. Olin siis sittenkin tarpeeton.