agressio.

Meillä juttu juuri toisinpäin vain. Mies koko ajan hymyilee. Mitään vikaa ei missään ole. Silti sellaista piiloprovosointia ja syyllistämistä päivittäin. Enemmänkin sellaista akkamaista tuhahtelua ja niskojen nakkelua. (No kyllä se välillä pahastikin sanoo, mutta jää aina yhteen lauseeseen.)

Kyllä jurppii. Aivan sama mitä sanon, itken, huudan tai provosoin. "Eihän tässä mitään vikaa ole." Jatkuu toisen asenne. Vaikka presiis saman asian otan esille kerta toisensa jälkeen nyt jo 4,5 vuoden ajan.

Tulee olo, että en ole mitään. Tai no ei enää. Vihdoinkin olen tajunnut, että minulla todella on oikeus tunteisiini. Myös suoranaiseen raivoon ja vihaan. Jos en sellaisen vuosia kestäneen käyttäytymisen jälkeen raivostuisi, olisin epänormaali.

Agressioni häntä kohtaan puran sauvakävelyyn, maalaamiseen ja soittamiseen. Ja huutamiseen, mutta se on aivan turhaa. Akkamaiselle naiselle tai miehelle se ei mene perille.

Sitä on suuttunut, minä ainakin, kun on rakastanut toista niin tosikovaa eikä ole saanut tunteilleen asianmukaista ilmaisuvapautta. Meillä se oli seksi. Siis mies torjui jatkuvasti. Mitään vikaa ei kuitenkaan ollut vaikka uudelleen ja uudelleen otin saman asian puheeksi.

Ymmärrä suuttumuksesi. Se on OK. Se on sallittua, mutta turha purkaa enää häneen päin. Rikot vain sillä itsesi. Vaihda kapakkaa jos muu ei auta. Aivan turha kärsiä. Minä en olisi hetkeäkään samassa ravintolassa vastaavassa tilanteessa.

Viime kesänä kävikin kerran niin, että menin yksin ravintolaan. Minulla oli todella kivaa. nauroin ja tuntui, että pitkästä aikaa olin oma itseni. Sitte mies ilmestyi paikalle. Ahdisti, vitutti, raivostutti. Ei suostunut lähtemään pois paikalta. Koko ajan oli siinä härnäämässä. Ei aikomustakaan viettää iltaa seurassani niin kuin mukavissa merkeissä, vaan sellaista typerää ahdistelua ym. Lopulta lähdin itse. Mies tuli kotiin ja minä meni takaisin ravintolaan ja eikun mies taas perässä ravintolaan ja minä ulos.
Että sellaista sillä kertaa.

Pura ne agressiot johonkin luovaan. Ne ovat ihan ok. Olisi epänormaalia olla suuttumatta jos puoliso on koko ajan täysin viilipyttymäinen ja kuitenkin on ollut vuosia jostain itselle jostain tosi tärkeästä asiasta kyse. No mistä muuten teidän taustojanne tiedän, mutta jotain muutakin siellä on kuin vaimon naljailu ja provosointi jos kovaa raivostuttaa.

Se että on viilipytty ei läheskään aina tarkoita sitä, että hallitsisi jotenkin tunteensa paremmin, vaan ainakin mieheni tapauksessa on kyse siitä, että hän ei kertakaikkiaan tunne mitään. Hän on tukkinut ne. Painanut väkisin sisälleen. Eikä se ole todellista eheyttä, ihmisyydestä puhumattakaan.

Itse olen kääntänyt kuumaverisyyteni positiiviseksi itselleni. Osaan sitten nauraa, nauttia, iloita ja rakastakaakin paljon paremmin ja viha/raivo on vain yksi tunneskaala. Moni postiivinen asia jäisi kokematta niin ihanana, ellen tuntisi.

Pidä kuumaverisyytesi, mutta kohde on mietittävä etukäteen. Siis vaikka kivien heittäminen ojaan ellet muuta keksi. Niin tämä se pääasia pitkässä kirjeessäni olikin tomien tunteidensa hyväksymisen lisäksi, että kun olet etukäteen miettinyt mihin patoumasi ensi kerralla purat aivan askel askeleelta vastaavassa tilanteessa. Käyt vaikka mielikuvissasi läpi kerta toisensa jälkeen osaat lopulta nauttia siitä, että osaat tarpeen tullen suuttua. Tietyissä tilanteissa suuttumus on paikallaan ja hyvinkin hyödyllinen.
Ex-puoliso kuitenkin aivan väärä osoite. Se ei muuksi muutu. Siksi te erosittekin.

sinä taidat olla sellainen immeinen, joka mieluummin toimii kun jutustelee, vai meninkö ihan metsään ? Tässä hoito-ohjeet sulle :)

1. mene keskelle metsää ja huuda niin lujaa ja kovaa, että meinaa kurkunpää lentää ulos. Ja kun se kyynel alkaa sieltä tulla...anna sen tulla.

2. siellä metsän keskellä niitten itkuisten silmien läpi katso ympärillesi...kaunista eikö ? Paskalta tuntuu vieläki, mut jokin sinussa jo liikahti, eikö. Tunnustele, pitääkö vielä huutaa ? Huuda !

3. Sitten kun kurkkua puristaa ja verenmaku maistuu suussa, sitten olet valmis oppimaan seuraavien viikkojen sloganin:

"olen ollut uhri, sille en voi mitään, sitä en voi muuttaa. Mutta minä päätän tästä eteenpäin mitä minulle tapahtuu. Minä EN ole enää uhri, ex ei voi enää vaikuttaa minuun, minä itse päätän ja se alkaa NYT !"

4. Todennäköisesti siellä metsässä pitää käydä kerran jos toisenkin...ota joulukuusi samalla :) ja hei muissa kirjoituksissa olen suositellut joitain kirjoja, kyl sunkin kannattaa niitä nyt pläräillä. Vaikkapa kuuman kaakaon kanssa noiden metsäreissujen jälkeen.

Tsemppiä !

hauskaa sinänsä et vaik mies oonkin niin toisen tunteet on kauheen tärkeitä ja sit oon viel tosi sanatarkkakin.. se mihin puran energiaani on helppo kohdistaa - huipputason urheilijana. lisää kovempaa treeniä vaan..:) mul on senverran tulevaisuutta et varmasti tulee huomaamaan mitä on menetti.. sitä on vaikee koskaan ymmärtää oli hänen fanaattinen hevosharrastus,jonka ympärillä hänen elämä pyörii ja itse olin siihen verrattuna kokoajan aivan marginaalinen.. :-/

-järjellä mietittynä tää ero on oikein mut kaiken kun saiskin sammutettua..