Haagin kansainvälistä rikostuomioistuinta ei Israel suostu kunnioittamaan ollenkaan! Israelin raadollista ja siionatsistista apartheidpolitiikkaa on verrattu natsien vastaavaan, ja onkin osuvasti todettu uhreista tulleen teurastajia itsestään. Ihmetystä tuossa maassa herättää se, että miksi tuollaisen maan suvaitaan osallistuvan euroopan yhteisiin mittelöihin, kuten esim. EM-kisoihin ja Euroviisuihin yms.? Eikö nyt olisi korkea aika kammeta Israel pois sivistysmaiden kilpailuista, koska eihän Israel kuulu eurooppaan millään tavalla! Afrikkakin on lähempänä!
Israel on tuomittu jo tuhannesti YK:ssa
Israel pois EU:sta
2208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ovatkohan muslimimaat päätöslauselmien laatijoita?
Heitäkö ihailet, ihan salaa? ;))
Muistakaa kaikki varoa tätä juonta.
Siionsitien puolustustajat yleensä pyrkivät sekoittamaan antisiionismin ja antisemitismin.
Ja kyllä Israelia voi vastustaa pelkästään humaaneistakin syystä. Monet juutalaiset vastustavat Israelia ja siionismia myös uskonnollisista syistä.