Tummat silmänaluset

Kun ei uni, ulkoilu ja liikunta auta. Tiedättekö mitään hyvää silmänympärysvoidetta, joka poistaa tummat silmänaluset, ja joka toimii oikeasti..?
51125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yleensäkin tummiin silmänalusiin kannattaa kokeilla sellaista voidetta, joka sisältää valoa heijastavia hiukkasia(helmiäistä). Niitä löytyy muutamista tuotteista, esim. biothermilta. Biotherm on muutenkin saanut hyviä arvosteluja silmänympärysvoiteistaan. Naamiot auttavat myös silmänympäryksiin, sekä kylmässä pidettävät geelimäiset tuotteet. Paras keino varmaan kuitenkin on hankkia toimivat peiteaineet, vaikka valokynä.

Äänestä

Eilen kävin kosmetologilla ja kyselin samasta asiasta. Odotin hänen rupeavan myymään jotain huipputuotteita ja yllätys oli kova, kun hän sanoi sen olevan yleensä perinnöllistä ja että harvoin niistä pääsee eroon millään voiteilla. Hiukan jotkut voiteet kuulemma vaalentavat niitä, mutta sen minkä luonto on luonut on ja pysyy. Aloinkin miettimään, että äidillä ei ainakaan ole, mutta kappas vaan iskällähän ne on. Niitä ei hänellä niin vain huomaa, kun on muutenkin tumma, mutta kun itse olen tällainen maitonaama, niin silmän ympärykset on aina mustat. Niitä sitten peitevärillä yritän peitellä...

Äänestä

Sama ongelma mullakin, vaikka mitä kalliita voiteita olen ostanut ja käyttänytkin ahkerasti, mutta ei ole ollut suurempaa vaikutusta. Ainoa asia joka minusta vähän vaalentaa silmänalusia on runsas veden juonti (ainaki 2 litraa päivässä, mielellään enemmänkin). On muutenkin hyväksi iholle.

Äänestä

paljon sokeria? sokerin syönti ainakin tekee silmänalusista tummat.

Äänestä
  • ..en ole kuullut. Suklaata kyllä menee päivittäin ja muuta makeaa. Sokeria en käytä kyllä ollenkaan enkä juo sokerisia juomia. (kakkostyypin diabetesvaaran vuoksi)

    Pitääpä jättää nuo karamellitkin vähemmälle ja lisätä vedenjuontia.

    Kiitos hyvistä vinekeistä!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pois kirjoitti:

Kun ei uni, ulkoilu ja liikunta auta. Tiedättekö mitään hyvää silmänympärysvoidetta, joka poistaa tummat silmänaluset, ja joka toimii oikeasti..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu