Takaisin yhteen

Ei siitä mitään tullut ennenkään. Kohta vatvoisitte samoja asioita vaikka kuinka vannoisitte, että nyt kaikki muuttuu.
Voinhan toki olla väärässäkin. Oma valintanne se on.

tuskin kannattaa... Olen tähän ikääni mennessä ( 45) kuullut vain ja ainoastaan huonoja kokemuksia moisesta yrittämisestä.
Eräs tuttavapariskunta kokeili. Alkuun meni pari kuukautta suht hyvin, mutta sitten mies alkoi pikkuhiljaa avautua mulle ja kertoi, että alku on ollut sellasta näyttelemistä, ettei jaksa enää.. Kuukauden päästä pari erosi lopullisesti, kun molemmat huomasivat, että kaikki olikin vaan feikkiä. Muka yritettiin ja elettiin koko ajan varpaisillaan. Eka pieni riita kuitenkin sai niin mahtavat mittasuhteet, että jopa kaveruuskin näiden kahden välillä meinas mennä katkolle.
Lopullisen eron jälkeen molemmat ovat löytäneet uudet kumppanit ja onni kukoistaa molemmilla. Joskus vaan täytyy todeta, ettei ihmiset vaan sovi toisilleen. Uskalla sinäkin tehdä ratkaisusi ja jatkaa omaa elämääsi eteenpäin. Monesti pelkkä ystävyyskin voi olla parempi vaihtoehto kuin uudelleen yrittäminen..
Tsemppiä kuitenkin sulle. Mieti tarkkaan seuraavaa askeltasi...

kuinka siinä kävisi, sitähän ei kukaan tiedä. paljonhan se riippuu siitä mitkä olivat ne syyt eroonne ja esim. kauanko olette yhdessä ja erossa olleet. Kaikki luurangot pitäisi olla käsiteltynä, jotta olisi mitään mahiksia. Voisin ajatella, että eron jälkeen pitää ensin saavuttaa se olotila, että hei mähän tykkään itsestäni ja pärjään yksin vaikka koko elämäni. Eli varmistaa se, että ei ole mitään läheisriippuvaisuutta (meillä monella on !!) ja kun on onnellinen yksin voi alkaa miettiä mitä sitten kokee exää kohtaan. Eli kiteytettynä yhteen lauseeseen, sun pitää pystyä sanomaan "mä pystyn elään ilman sua rakkaani, mutta kun en tahdo!"

Joo.. eipä toiminut meilläkään. Sitä ajateltiin, että monesti huomaa vasta menetettyään, mitä menettää ja kuinka paljon kannattaa panostaa, mutta, kyllä viimekädessä kuitenkin ne eroon johtaneet syyt palaa aina takaisin. Aika kultaa muistot kun on erottu, mutta suosittelen muisteleen niitä ikäviäkin asioita. Onnea matkaan.

antaa anteeksi? ei taida osata kaikki ongelmat voidaan piilottaa hetkeksi mutta joskus ne tu-
levat aina esille, yksi väärä sana ja se on siinä.

Yhteen mentiin ja taas erottiin. Ensin lähdin liitosta minä ja toisen kerran sitten mies...jotenkin rakkaus ei puhjennut kukkaan, vaikka olimmekin (ja edelleen olemme) toisillemme tärkeitä.

Joku tai jotkut asiat siihen eroon ajaa. Myöhemmin huomaa kyllä paljon hyvää, jota ei liitossa huomannut ja on myös herkempi näkemään omia virheitään. Mutta kun menee yhteen saakin huomata, ettei kumpikaan sittenkään kykene muuttumaan. Päinvastoin, mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän on "oma itsensä".

Jotenkin eron ottaminen on jo niin pitkälle mennyt päätös, että taustalla on varmasti isompia syitä. Voi olla, että parit jotka vain sinnittelevät vaikeiden aikojen ohi eivätkä ole erossa, pystyvät taas luontevammin lähentymään toisiaan. On ikään kuin oltu etäisiä mutta kuitenkin yhdessä. Jos on oltu erossa ja välissä on ollut muitakin ihmisiä, niin kuin omassa tapauksessani, onkin jo aika vaikea palata nuoruuden käsitykseen toisesta.

Varmaankin riippuu hieman eroon johtaneista syistä, että onnistuisiko yhteen palaaminen. Uskon, että voi jopa onnistuakin. Mutta todellakin siinä täytyy varautua kaikkien asioiden selvittämiseen puolin ja toisin. Lisäksi täytyy pystyä sitoutumaan täydellisesti ja tehdä töitä, jotta avioliitto onnistuu jatkossa. Vanhat kaunat täytyy unostaa täysin.
Oma kokemukseni on, että yritin antaan miehelleni mahdollisuuden saada asiansa kuntoon. Asuimme ensin puoli vuotta erillään, kuitenkin pidimme yhteyttä aika tiiviistikin. Sitten muutimme yhteen ja ajattelin, että saamme asiamme järjestykseen. Kuitenkaan vuosi ei meille riittänyt ja erosimme. Nyt on kuitenkin vielä sellainen vaihe, että eihän eroaminen tarkoita sitä, etteikö voisi olla yhdessä ja asua erillään, jos muuten tulee toimeen toistensa kanssa. Parikymmentä vuotta olemme kuitenkin naimisissa olleet.

Kyllä se onnistuu mutta siihen tarvitaan työtä ja kärsivällisyyttä. Eivät asiat itsestään lutviudu vaan muistot ja tavat pysyvät samoina jollei kumpikin yritä muutosta.
Riippuu myös syistä mitkä eroon ajoivat.
Ero auttaa huomaamaan toisen ja oman kasvun ja ehkä hyväksymään sen, mutta se ei vie pois asioiden käsittelyä.
Kannattaa hakeutua pariterapiaan.
Meillä asumuseroa kesti kolmisen kuukautta mutta nyt olemme asuneet taas reilun vuoden yhdessä.
Kyllä ensimmäinen puolivuotta oli välistä vaikeaa mutta opimme puhumaan ja toisaalta antamaan toiselle tilaa. Ennen eroa oli 14 yhteistä vuotta takaana.

Olimme erossa reilun puoli vuotta ja erokin oli vireillä. Yhteistä taivalta takana liki 20 v. Nyt olemme olleet taas yhdessä hieman yli 3 v. Edellytyksenä mielestäni kumminkin on, että pystytään puhumaan asioista, jotka johtivat eroon. Se ei välttämättä ole helppoa, mutta muuten ei suhteella ole jatkuvuutta. Se oli aika raastavaakin välillä ja monet itkut itkettiin. On tapahtunut kasvua kummallakin ja ymmärrämme nyt mitä parisuhde on. ja tärkein tietysti, että on rakkautta. Ilman sitä on turha yrittääkään. Koskaan ennen ei meillä ole suhteemme voinut näin hyvin. Olemme puhuneetkin, kuinka rakkaus on nykyään koko ajan läsnä. Odottaa työpäivän päättymistä, että näkee taas toisen yms. Ja seksi on saanut aivan uuden ulottuvuuden. Ennen sekin oli vain n. 2 krt kuukaudessa. Kolmansia ei eroomme liittynyt. Toki sen puolen vuoden aikana kummallakin oli oma elämä. Meillä ainakin paluu yhteen kannatti.

Aivan niin kuin seurustellessa. Pahimpia puolia ei näytetä heti. Täytyisi miettiä, niitä huonoja juttuja itsekseen ja tehdä parannus. Jostakin se ero johtui?

Me asuttiin joskus erossa, mutta vanhat kuvioit tuli sitten eteen, eikä juttu toiminut. Hyvä, jos joku onnistuisi!

Omaa eroani läpikäydessäni minulle oli paljon apua Bruce Fisherin kirjasta "Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy", jota voin lämpimästi suositella kaikille eronneille tai eroamassa oleville. Itse en palannut exän kanssa yhteen, mutta kirjassa oli neuvoja myös yhteenpaluuta suunnitteleville pareille.

Käyttävät tuota kirjaa Fisherin eroseminaareissa, ehkä sinun kannattaisi harkita osallistumista johonkin eroryhmään ja päättää vasta sen jälkeen, onko yhteenpaluu se mitä todella haluat ja onko se yleensäkään realistista. Joka tapauksessa toivotan onnea yrityksellenne.

Oletko ajatellut, ettei se ehkä olekaan rakkautta, vaan tottumusta ja pahimmassa tapauksessa riippuvuutta vaimostasi? Rakkaus antaa myös vapauden, muistelee hyvällä, ja ymmärtää eron syyt.

Tai jospa se onkin rakkautta. Mikä estää palaamasta yhteen? Jos kuitenkin jonkun ajan kuluttua olette taas samassa tilanteessa kuin ennen asumuseroanne, erotkaa ja pysykää erossa. Ero ei tarkoita ettei voi olla enää missään tekemisissä toisen kanssa. Päinvastoin. Ovet paukkuen erot ovat mielestäni lapsellisia. Hyvä kaveruus voi olla paljon arvokkaampaa kuin eripurainen yhteiselo.

Mun kokemus oli, että puolen vuoden kuluttua erosta aloin kaivata miestäni. Olimme edelleen kavereita. En kertonut hänelle kaipauksestani. Vuoden kuluttua hänellä oli uusi naisystävä. Se loppui pian, ja vähän sen jälkeen tuli seuraava. Sitten kuulin, että he saavat lapsen. Siinä vaiheessa saatoin vain ajatella, että olisipa exäni onnellinen, tai ainakin onnellisempi kuin minun kanssani. Olen tavannut heidän lapsensakin. En näe itseäni äitinä, mutta miehen hyvänä isänä. Ehkä eromme tosiaan oli hänelle paras vaihtoehto.

Menin minäkin naimisiin, ja kun tässä on ollut kaikenlaisia riitoja ja ikävämpiäkin kokemuksia, olen jälleen muistellut miten hyvin loppujen lopuksi asiat olivat exän kanssa. Silti olen ajatellut, ettei se ollut rakkautta. Olemme edelleen ystäviä tai kavereita, mutta nykyään tapaamme äärimmäisen harvoin. En enää voisi kuvitella että palaisimme yhteen. Jos tästä nykyisestä suhteesta selviän jotenkin (luultavasti eroon) en enää koskaan asetu kenenkään kanssa yhteen. Mitä tahansa muuta, mutta kotini pidän vain omana kotinani, enkä jaa sitä kenenkään kanssa.

Mieheni haki eroa 2 vuotta sitten. Järkytyin, vaikka taival olikin ollut kivikkoista. Kävimme parisuhdeneuvonnassa yms ja ymmärtääkseni saimme paletin kasaan. Nämä vuodet kuluivat ihan kohtuullisen hyvin.

Nyt hän haki eroa uudelleen. Mykkäkouluja on ollut vaikka vielä kesällä minusta asiat vaikuttivat aivan hyviltä. Nyt minä muutan pois lasten kanssa.

Hyöty: lapset ovat vanhempia, asia ei enää ole heille/minulle yllätys, ja onhan siellä pieni mahdollisuus, että tätä toista kierrosta ei olisi koskaan tullutkaan. Ja ainakin on hyvä omatunto, että yritettiin vielä: ei annettu liian helposti periksi. Jos se ei sitten loppujen lopuksi toimi, niin ei sitten.

Tsemppiä!