Miulla on ikää vasta 19, mutta siitä huolimatta silmäpussini tuntuvat olevan yksi kasvoihini kuuluva asia, kuten nenä. Miulla on siis kunnon silmäpussit ja vielä usein tummat.
Joka yö nukun vähintään kahdeksan tuntia, ulkoilen, juon vettä. Luovuin jopa mahallaan nukkumisesta kun sain kuulla, että se saattaisi turvottaa. Teepusseja en ole ikinään kokeillut, mutta eipä miulla innostusta ole jokapäivä teepusseja silmillä pitää.
Mitkä keinot auttaisivat miuta pääsemään näistä epäesteettisistä pusseista. Kuinka voin niitä ehostaa piiloon? Valokynän hankin, mutta joko en osaa sitä käyttää tai siitäkään ei apua ole.
Joka yö nukun vähintään kahdeksan tuntia, ulkoilen, juon vettä. Luovuin jopa mahallaan nukkumisesta kun sain kuulla, että se saattaisi turvottaa. Teepusseja en ole ikinään kokeillut, mutta eipä miulla innostusta ole jokapäivä teepusseja silmillä pitää.
Mitkä keinot auttaisivat miuta pääsemään näistä epäesteettisistä pusseista. Kuinka voin niitä ehostaa piiloon? Valokynän hankin, mutta joko en osaa sitä käyttää tai siitäkään ei apua ole.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten saan tummat silmänaluset piiloon?
Jos silmänalusesi ovat vain hieman tummat huonosti nukutun yön jäljiltä, saat nopeasti piristystä ilmeeseesi LUMENE LIGHT REFLECT Valokynällä. Levitä valokynää silmän sisänurkkaan ja siitä viistosti alaspäin, anna kuivahtaa hetken ja tasoita voide sormin. Valokynää ei kannata laittaa koko silmänaluselle, eikä sitä suositella todella tummille tai turvonneille silmänalusille, sillä valo korostaa turvotusta ja mahdollisia silmäpusseja entisestään.
LUMENE BEAUTY BASE RED NEUTRALIZER Peitevoide tai LUMENE Peitepuikko peittää tummat silmänaluset valokynää tehokkaammin. Levitä peitevoide litteällä siveltimellä tummalle alueelle ja häivytä rajat sormin luonnollisen lopputuloksen saamiseksi. Varo kuitenkin laittamasta peitevoidetta mahdollisen silmäpussin päälle, sillä tämä tuo silmäpussin entistä selvemmin esille.
Voit peittää tummat silmän aluset myös meikkivoiteella, johon on sekoitettu peitepuikkoa. Sekoita meikkivoidetta peitepuikkoon siveltimen avulla ja levitä seos tummille silmänalusille. Valitse peitepuikon sävy mahdollisimman lähelle meikkivoiteesi sävyä. Todella luonnollinen lopputulos!
Kevyt puuterointi estää peitevoidetta kerääntymästä ryppyihin.
*Kopsattu Lumenen sivulta*
Nukut,ulkoilet ja juot vettä riittävästi,sieltä ei siis vikaa löydy joka aiheuttaisi silmänalusten turpoamista...mutta... Syötkö suolaista,paljon hiilareita,saatko tarpeeksi rautaa ja c-vitamiinia?Karsi suolaista,makeaa,hiilaripitoista. Tarpeen vaatiessa rautalisä(tai rautaa sisältävää ruokaa) ja c-vitamiinia.
Kaiken kaikkiaan,varokaa itselääkintää kaikenmaailman rohdoilla,ellette ole varmoja mitä syötte, sillä munuaiset ja maksan saa rasittumaan sairauteen asti.Itselläni eräs laihdutustutote laski kolestrolit tosi alhaalle, mutta nostikin maksa-arvot ylhäälle.
erään suomalaisen meikkimössöfirman kanssa?
eiks jotku hollywoodtyypit käytä silmäpusseihin peräpukamavoidetta? Siis ihan oikeasti. Mahtaiskohan sellaista saada tääältä apteekista ilman reseptiä? :D
Tarvitset mahdollisimman runsaspigmenttisen peitevoiteen. Kokeile Iredalea tai Youngbloodia.
ihan kokemuksesta lumene ei ole ainakaan omia tummia silmänalusia auttanu. vaikka laittaisi kuinka paljon se ei peitä. kokeilin cliniue peite puikkoa ja se auttaa paremmin mutta sekään ei mun mielestä ole ykkönen. ehka joe blascolla on ratkasu tekeekö kyseinen pulju peitepuikkoja?
on hitosti pigmenttiä. Joen tuotteissa kuulopuheen mukaan 30-40 (enemmän jo kuin kempparikamoissa). Käy jossain myymällässä tai kosmiksella kysymässä voisivatko testata sun silmilles, että itse näet lopputuloksen. Jos ei peitä, lisää pigmenttiä vaan kehiin. Parhaissa mineraalimeikkisarjoissa luulis löytyvän. Tsekkaa
www.estelina.com ja käy näissä puljuissa testailemassa.
Blascon meikkipohja kyllä vastaa tuplaten erisorttisia peitepuikkoja pigmentiltään, ja on ainoa minulla, millä saan tummat silmänaluset peitettyä. Päälle vielä vähän Blascon valovoidetta siveltimellä. Johan piristyy ilme. Peitepuikot ei minulla ainakaan levity, jää vaan kokkareiksi ja kuivattaa ja rasittaa ihoa. Eikä sitten peitä yhtään mitään!!!