Onko teidän miniöiden mieleen koskaan juolahtanut, että ehkäpä tekin teette joskus jotain väärin? Puratte pahaa mieltänne ensin mieheenne, sitten anoppiinne. Teidän ongelmanne tuntuvat olevan aina jonkun muun syytä. Kaikki muut ihmiset ovat teidän mielestänne hankalia, jopa persoonaltaan häiriytyneitä.
Kannattaisiko ihan jo oman mielenterveyden kannalta pysähtyä miettimään missä on vika, jos naapuri, työkaveri, oma mies ja anoppi tuntuvat häiriintyneiltä. Ehkäpä se häiriö on jossain muuaalla...
Kannattaisiko ihan jo oman mielenterveyden kannalta pysähtyä miettimään missä on vika, jos naapuri, työkaveri, oma mies ja anoppi tuntuvat häiriintyneiltä. Ehkäpä se häiriö on jossain muuaalla...
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ollaan vain niin ollakseen - ollaan diivailee ! Nykyaikaa ! Kyllä lasten hoitoapua, rakennusapua, rahallista apua, ruuan tekemistä (joulupiirakat) ja jopa sukkien neulomista ILETÄÄNKIN pyyt. Selän takana minuakin haukuttu kokonaista 6 vuotta. Lisäksi humalassa laitettu tekstiviestiä, jossa minut toivotettu menemään helvettiin. Lapsenlastani on kielletty puhumasta mummon kanssa (lapsi kertonu tädilleen, eli tyttärelleni). Miehensä eli poikani hyväksyy ja siunaa vittu-viesteillä vaimonsa haukkumiset. Naama pyöreänä on poika apua pyydellyt, vaikka viiko sitten esim. haukkunu meidät. Saimme tietää asian sivulliselta. Kerroin pojalleni suoraan, miksi emme ole tekemisissä miniän kanssa, KOSKA poika itse kyseli toistuvastri. En jaksanu enää valehdella ja taipua heidän pompoteltavakseen vittuilupalkalla. Edes kahvikuppia ei ole tarjóttu. Meillä yöpyessäänkin poika vain passuuttanut itseään kapula-aamuna (arvaa, kuka hoiti pojat ja keitteli puurot?). "Teeppäs mutsi aamupalaa, pitäää olla sitä ja tätä." Minähän tein. Nyt poika pani välit itse poikki, vaikka tekstasin, jotta hän ja poikansa ovat meille aina tervetulleita vittu-viesteitsä huolimatta, mutta miniä ei. Miniä on alkoholisti ja lääkkeiden väärinkäyttäjä, agressiivinen pahoinpitelijä, suuruudenhullu, toisten alistaja ja hyväksikäyttäjä, valehtelee mennen tullen, hänellä onkin omanlaatuisensa totuus asioista. Lisäksi sain tietää, kuinka miniä pettänyt poikaan, senkins kerroin pojalleni suoraan. Kaiken huipuksi mikion ystäväpiiriin kuuluu vankilakundit. Itse kännipäissään kertoili nimiä jataphtumia. Mieheni on senlaatuisessa työssä, että tunnisti venkulat. Olen kirjoittanut tälle palstalle aiheella LUONNEVIKAINEN MINIÄ. Luehan sieltä tositarinaa miniästäni !! Aika rankkaa !!!
Et ole kasvattanut poikaasi. Hän on tehnyt väärän valinnan, koska ei ole itseään kehittänyt.
Minun maisterispoikani valitsevat vain ja ainoastaan maisterin, ei yhtään sen alempaa ja meidän perheessä sitä sanaa ei käytetä. Ei tulisi mieleenkään.
Poikasi korreloi vaimonsa kanssa, ikävä sanoa,
en tekisi myöskään mitään tuollaisen heittiöpojan eteen. Nyt on turha valittaa, kun ei ole aikanaa osannut kasvattaa. Eikä kouluttaa.
Kuinka voit kommentoida, etten ole poikaani kasvattanut ja kouluttanut. Maisteri ei ole samaa kuin hyväkäytöksinen ja fiksu ihminen. Työkavereina maistereita, tiedän kokemuksen kautta (itse pelkkä "duunari" jo 30 v. työelämässä kylläkin). Lisäys , että olen poikani kouluttanut hyvään valtion virkaan ja kasvattanut parhaalla taidolla. Hönen harrastuksiinsa ovat aina kuuluneet jääkiekko (8v. lähtien) ja lisäksi sähly. Kaveripiiri ollut urheiluporukkaa eikä viinamäen venkuloita . Itse olin vähemmällä, että voin maksaa lasteni harrastukset, jääkiekko, kaunoluistelu ja mitä vielä. Poikani on liian helposti vain juohautettavsissa niasten taholta, näköjään. Tämä nainen onkin hänen ekä tyttöystävänsä samalla. sekin kertoo jo jotain. Turpaansa on poika todistajien nähden saanut useasti akaltaan. Kiristys ja uhkailu on tämän Narsku-miniän valtit. Suurin ase on haarojen välissä. Poika ei tajua, että sama ase on kaikilla naisilla. Pitäköön hyvänään. en aoi olla missään tekemisissä. Tosi susullista vain näin äitinä ja mummona !
Tämä maisterien äiti on provo.
Siltä menee paivä pilalle kun ette vastaa sille.
En ole itse maisteri, eikä myöskään poikani, saatikka miniäni. Poikani on rajojemme vartija, tiedoksi vain. Ei ole näitä vietejä pakko lukea...Tosiaan, voiskohan olla sellaista koulua, jossa opeteltaisiin jokainen valitsemaan jo heti alkujaan itsellemme se juuri oikea puoliso. Vältyttäisiin avioeroilta ja monelta surulta ja murheelta.
"Onpa tuo maisterina oleminen niskoille käypää hommaan, kun nokka pystyssä pyyhitään ympäri toimistoja joutavanpäiviäsisä asioista valittamassa ja itselle vaatimassa ja nenänvartta pitkin katsotaan muita työntekijöitä. Maistereilla ihan ikioma kahvipoppookin." Näintä kommentteja kuullaan täällä päivittäin monista suista, ei liene ihan tuulesta temmattua. Kuka kehtaa kertoilla täällä satuja. Satupalstat ovat erikseen ....lapsille.
Tarkoitin sen kirjoittajaa.
Kyllä provolta haiskahtaa.
Jos jota kuta häiritsee ja on olennaisin asia kirjoitusvirheet, niin voin tarkentaa senkin asian, että olen s-lomalla flunssassa ja silimät vuotaa, näkökyky ei mitä parhain. Aikani kuluksi tässä lueskelen ja kirjoittelen.
Niin, jäikin kertomatta yksi erittäin olennainen asia minikostani (tosiasia). Hän löi minua naamaan nyrkillä humalassa ja mulla oli musta silmä 2 vkoa ja kesäloma oli menossa parhaillaan. Selittele sitten siinä. Mieheni joutui tulemaan väliin ja rauhottamaan minikkoa. Onneksi miehelläni on työnsä puolesta ammattitaitoa hoitaa tämmösiä tilanteita. Tietenkin asia kääntyi niin, että minä olisin hyökänny päälle. Kaikki sen tietää, kumpi meistä on se alkoholisti ja agressiivinen, myöskin mihensä, joka on siis poikani ja joka myös oli sitä mieltä (oli paikalla itse kyllä!), että minä olen hyökännyt kimppuun. Näin Narskut puhuvat valkoisen mustaksi. Se nainen onkin raivohullu. Pahoinpiudelly sukulaistytönkin (oman) pahaan kuntoon. Tyttö oli viety naapuriin. Naapuri (meijänkin tuttava) ihmetteli menoa ääneen. Totesin, jotta hullu, mikä hullu. Mitä sitä puolustelemaan!
Sulla ei taida olla vielä nähtynnä tätä maailmaan tarpeeksi kauan ja olla kokemuksia elämästä, millainen maailma nykyään oikeasti voikaan olla. Jotta totta on jokainen sana, niin uskomattomalta kuin asia tuntuukin ja itsekkin haluaisin kaiken pois pyyhkäistä, mutta sattunut mikä sattunut. Toivon, etteivät muuta tarvitsisi kokea samaa miniä-kohtaloa kuin minä. Poikani on ihan mamari, näköjään. Hänhän on elänyt äitinsä kanssa ja tasavarmasti tietää totuuden, mutta uskoo vaimonsa valheita. Miniä taas ei ole elänyt minun kanssani päivääkään saman katon alla.
ovat maistereita ja ääääääärimmäisen hyväkäytöksisiä ja toisia ihmisiä ajattelevia,
erityisesti vanhempiaan.
Ei niitä kukaan nainen vie haarojen välisen asian vuoksi, kyllä se on tunneäly sitten, mutta
tuo viestiketju, jossa puhutaan, että lyhyessä ajassa merien kalat ja merinisäkkääst ja kuoleva ja todellinen ekokatastrofi on päällä, pistää ajattelemaan tulevia sukupolvia.
Poikani katsoisi miniäkseen sellaisen naisen, joka on hyvä myös anopille ja siitä lähdetään eteenpäin. Meillä ei ole riehuttu jääkiekkokaukalossa, vaan on ollut todella fiksuja harrastuksia.
Toisen ihmisen huomioonottaminen on minun poikieni valtti ja se on synnynäisstä ja myöskin kasvatuksen tulosta.
oikeen porvoon mitalla?
mun pojat ovat suursijoittajia, että silleen.
Ei koskaan nokka pystyssä.
Ajattelemme etukäteen, toiminne vasta tarkan harkinnan jälkeen. Siinä elämänkokemusta.
Ainakin näiltä palstoilta sitä kokemusta oppii....
Isällä on suuri rooli nuorelle pojalle, jotta pystyy tekemään oikeat valinnat ja on sitten
mallina mahd. omien lasten kasvaessa.
Ai jaa, jääkiekkoharrastus on riehumista, jota maisterispojan ei sovi pelata, vaan jotain "fiksumpaa" ?Huoh,...ainakin jääkiekkoa pelatessa kunto pysyy kohdallaan, kun ei istuta netissä/tv-peleissä/shakkipelissä jne. perse tanassa tuolissa. Jääkiekko on myös joukkuepeli, sekin on omiaan "opettamaan" ihmistä ryhmätyöskentelyyn. Aika meni aika tarkkaan harkoissa ja peleissä ja muuten vaan pelatessa eipä jäänyt aikaa fiksumpiin maisterisharrasteisiin, kuuluukohan niihin esim. kulinaristiset makunautinnot parhaimman luokan rafloissa "omissa porukoissapa" tietenkin. Kyllä liikunta on aina hyvä mielelle ja keholle. Siitä olet varmaan samaa mieltä. Tyttäreni kaunoluisteluharrastus ei kai liene ollut sekään fiksuimmasta päästä. No, eipä hänestäkään tullut maisteria, kunnollinen nuori ja hyväpalkkainen työntekijä kuitenkin ja asuu perheineen omakotitalossa. Nörttimaisterit ja "hienot" ihmiset pelaa kai golfia ja talvisin sitten matkustetaan pelaamaan esim. Turkkiin vai ? Mieti sitä.
kyytiä sille narskulle. Älkää olko missään tekemisissä. Ei se oma poikanne kauaa jaksa, se päättyy aikanaan ja teillä on sitten poikanne kanssa vielä hyvät välit, vie varmaan vähän aikaa.
Ei sellaista naista kukaan katsele, seinähullun
touhua!
Se härnää tahallaan.
On joku työtön jätkä josta on mukava saada ihmiset ottamaan kantaa kun sitä ei muualla noteerata.
jääkiekkoa erittäin agressivisena lajina. Meidän pojat ovat harrastaneet hiihtoa ja uimista ja lisäksi paljon puutarhanhoitoa ja
kymmenien kilometrien matkoja polkupyörällä, että eiköhän siinäkin saa liikuntaa.
Kiitos rohkaisusta. Toivoa siis on vielä on lapsen suhteen ja pojanpojan suhteen. Hullua touhua tosiaan. Viime yönäkin näin painajaisia. Äitini, 72 isomuori, soitteli äsken ja voivotteli tilannetta taas jälleen kerran. Kukaan poikani puolen suvusta ei pidä (siskonsa joskus) yhteyttä heidän pesueeseen eikä ole koskaan pitäneet (akan takia) , me tietysi "paapottiin" sen 6 vuotta, kunnes emme enää jaksaneet heidän mielen mukaan hypätä joka kohtaan. Lasten takia tietysti. Olen joutunut mueheineni käymään lääkärilläkin. en aio kyllä ottaa yhteyttä mitenkään. Ajattelin kyllä poiani työpaikalle laittaa synttärikortin rahoineen ja pojanpojalle samoin, että varmistan postin perille menon. MUTTA: En uskalla, poika kertoo tasan varmasti akalle, ja niin olen suorittanut työpaikkahäirintää ties mitä. On sillä venkulalla niin ihme selityksiä ja tarinoita ollut, ettei niitä usko edes lapset saatikka aikuiset työssäkäyvät ikä-ihmiset. Viinan tuskassa olen nähnyt hänen antavan käpälöidä vanhaa sukulaismiestä. Kyllä poikanikin hämmästyi, mutta eipä siitä sen enempää. Oksettava tyyppi. Toivon parasta. Kuka nyt omalle lapselleen haluaa huonon elämän. Mitähän pikkupoika ( 6 v.) miettii, kun tähän asti hoidimme joka kuukausi 2-3 krt lasta ja olemme läsnä HEIDÄN TAHDOSTAAN koko ajan. Mökilläkin poika oli talvikalassa ja verkoilla jne.. Ja nyt kaikki on loppu kuin veitsellä leikaten. Olen miettinyt pääni puhki, miten voisin auttaa poikaa ja pojanpoikaa. Harmittaa niin kovasti. Pikku-ukko on aina rakastanut minua mummoaan tosi kovasti. Keikkunut kaulassa ja kertonut että tykkää kovasti.
surullinen. Yrittäkää pitää yhteyttä poikaanne ja jos se ei ole mahdollista, niin se pieni poika tarvitsee kyllä isovanhemmat. Tehkää sen asian eteen kaikkenne, ettei pienen miehen elämä pirstoonnu.
Voi koittaa aika, että poikanne ei enää kestä tuollaista naista ja sitten aisat menee oikeaan suuntaan, mutta puhukaa nyt sen poikanne kanssa ja kertokaa tarkoin, miten tärkeitä siis puolin ja toisin olette toisillenne, siis vallankin tämä pikkumies. Taistelkaa asian puolesta!!!!
Kännyviestissäni pojalle kerroin jo kesällä , että tervetuloa äidin tykö sinä ja poika siitäkin huolimatta että haukuit minut syyttömästi. Akka vastasi ensin, että raastuvassa tavataan hankin lähestymiskiellon pojalle ja miehelleni ja poliisi nappasi jo tämänkin viestisi ja tästä lähin MINÄ vastaan tästä puhelimesta. Tämä kertookin jo paljon. Olen siis jättänyt oven auki heille, pojalleni ja pikkupojalle. Kerroin myös että vaimonsa ei ole tervetullut ja perustelut perään. Poika vastasi, että "vittu oot sairas, ite pilasit välit." Totuus aina satuttaa viestin ja kerroin, että vaimosi on narsisti, ellet tiedä, mitä se tarkoittaa ota selvää netistä tai lue kirja Naamiona terve mieli. Arvatenkin akka luki kaikki minun viestit pojalle, kun vastailikin innolla ! Koskaan en pahaa ole tehnyt, vaikka syytä olisi todella ollut. Akka piti meitä pilkkanaan ja hyppyytti miten tahtoi, keräsi kaveriporukoita meille juomaan meidän työssäoloaikana jne....EN jaksa kertoa kaikea. Olen kertonut paljon tällä palstalla otsikolla LUONNEVIKAINEN minikko. Viestiketjua on luettu reilusti yli 3 000 krt. Lukekaa sieltä. Venkula Narsku ilmeisesti kiristää ja uhkaa poikaani lapsella. Tämä minikko tekee työtä nimikkeellä mielenterveyshoitaja kodinomaisessa päihdeongelmaisten hoitolaitoksella (subutex-hoitoa). Eikö ole naurettavaa ? Järjestää elinikäiset traumat omille rakkailleen ! Narskuhan ei kyllä rakasta kuin itseään.
mielestäni mikään fiksu ihminen ole, vaikka häntä rakastatkin ja pikkupoikaa.
Voi tietysti olla, että avioero on ovella ja poikasi pelkää, että lapsi menee tälle narskulle, mutta uskoisin, jos kerran on lääkärinpaperit, niin lapsi tulee isälleen ja silloinhan voitte olla tekemisissä toistenne kanssa.
Ei tuollaisen kammottavan miniän kanssa kannata olla missään tekemisissä, mutta kuten avioliitot nykyisin, eroonhan ne päättyvät, eli maailmasi voi muuttua vielä radikaalisti.
Alkaa tuntua, että on parempi, ettei sukuun tule
poikieni kautta yhtäkään naista, kun tuntuu, että ne kaikki on niin kehittymättämiä ja hirvittävän epäkohteliaita ja heti pitäisi panna
kapulat äidin ja pojan väliin.
Anoppi on hirviö. Sitä ei saisi olla olemassakaan.
Varmasti ei lääkärinpaperia löydy yhtään mistään. On se tämä rva pitänyt huolen siitäkin puolesta ja puhunut asiat parhain päin. Todistajia oikeuteen sen sijaan on kyllä. Kuka uskaltaa todistaa, kun vastassa tuommoinen hullu ? Pakkohan se on, jos haastetaan oikeuteen. Pikkupojalla ja isällä hyvät välit, KOSKA isä hoitaa oman poikansa ja vaimonsa pojan pääosin yksin. Naapurit ei ole nähneet esim. ulkoiluttamassa tai leikkikentällä lapsia äidin kanssa koskaan. Kerran oli pieni poika kovin sairas ja äiti ei jaksanut hoitaa lapsia (isi matkatyössä niinä päivinä), niin minut pyydettiin poikani kautta (ei miniä suoraan) hoitamaan poikia, että äiti saa hengahtää. Läksin vaikka ukomatonta se oli kyllä. Mieheni oikeutetusti esteli. Rva ei edes alkanu mitata kuumetta pojalta sanoi vaan, että ei saa mitattua ! Lähihoitaja, joka leikkii lääkäriä!Silloin taisi olla, yllätys, yllätys, selvinpäin!
Lähetän poikani työsosoitteeseen hänelle ja pikkupojalle synttärikortit rahan kanssa. Näin menevät perille. Laitan pelkät onnittelut vain. Katotaan, tuleeko poliisiuhka "häirinnästä". Voihan olla, jotta Narsku käänsi asian, että äiti hylkäsi heidät, nytpä nähään sekin. Uskaltaako poika edes kiittää? Haluaisiko olla yhteydessä ja kiristyken uhalla ei uskalla. Vastavalmistunut toista milliä euroa maksava hieno talo tehty velaksi. Siis kaikki mahollisimman hankalaa, jos eroaisi. Lapset akka veisi varmasti. Lanttu pimenee rvan pojalta 9 v. varmasti, jos huoltajaa ei enää olisi. Pojalla ylivillkaushäiriö, adhd, kuulinkin kerran puhelinkeskustelun miniän ja jonkun ammatti-ihmisen välillä tästä aiheesta. Voi surkua, mihin paskaan poikani polki. Poikani ei vaikuta kyllä fiksulta. Hän onkin joskus sanonut etteí vaimoa parane suututtaa, se on ihan hirveä, kun suuttuu. Eli pelkää akkaansa. Täytyykin, jos puukkoa heilutellaan nenän alla. Poikani ei kai voi olla yhteydessä omaan sukuun, kun akka kieltää ja akan pitäisi saada prinsessana häärätä. Sukujuhlat tulossa. Ihan hirvittää, kahdetkin ! Pyysin piikkupojan kummitätiä puhumaan pojalleni (tyttäreni). Hän kyllä sanoi, että "oma moka, en puutu en tartu". En voi tehä muuta. Tämä olkoon puoleltani pääavaus, siltä varalta, jotta akka vääntänyt taas asioita, että minä hylkäisin lapseni. Siinä ainakin erehtyi. Sitten odotellaan..........Miniän kanssa en ikinä tule olemaan missään tekemisissä missään olosuhteisssa. "Saatanan lehmäksi" haukkui ja paljon muuta. "Älä, vittu ikinä astu mun tontille, vittu. Vittu onkin joka toinen sana !
ei ole provoa nähnytkään, mutta olet niin saamarin kateellinen. Olet vihreä naamastasi.
Kaikki on faktaa.
Minä olen miniänä ja voin puhtain silmin sanoa että kun tulin taloon omasta perheestäni joka oli täysin erillainen kuin anoppilani ja en ollut tottunut heidän tapoihin ja uskomuksiinsa joten en osannut enkä tiennyt miten olla tietyissä asioissa mutta se ei riittänyt täällä vaan heitä olis pitäny palvoa ja joka vk-loppu kun olin koulusta vapaalla niin olis mun pitäny tehdä heidän työt että he saivat lähtä lomalle,millonkas minä sitte sain pitää lomaa!!!? No teidän mielestä ei tietenkää mun tarvi kun olin vaan koululainen mutta siinä vaiheessa se oli mun TYÖ ja siitäkin tarvitsee lepoa. Olisin ymmärtänyt jokusen vk-lopun mutta että aina... En voinut tietää miten olla ja nämä piti itsestään selvyytenä että kyllä se tietää ei vain viitti olla kunnolla! Nyt kun oon ollu täällä jo vitun monta vuotta kadun sitä että jäin tänne,kadun kaikkea mitä täällä on ollu. Mun elämä on menny hukkaan ja nyt elän kuin vankilassa kun pitää olla niinku anoppilassa sanotaan. Mun elämä on hukassa.
Toisaalta olihan minussakin vikaa,sitä en kiellä mutta en voinut sille mitään kun en ollut koskaan edes osannut kuvitella tälläistä elämää niin miten oisin voinut olla kuin ne halusivat heti!!?
Ja kyllä meissä miniöissäkin on niitä turhan valittajia, kuten toi haukkuminen ja viesteily ei oo oikein niinku tuossa yhdessä jutussa joku kerto.
Täällä palstalla on vain se ero että te ANOPIT syöksytte heti tänne kirjottamaan että teissä miniöissä se vika on eikä kukaan teistä OSAA myöntää että on sitä teissäkin vikaa!! Luulette olevanne niin syyttömiä ja osaatte esittääkkin sitä,marttyyreja!!
että jokaisen sukupolven kannattaa hankkia oma asunto eli oma koti.
Elää omaa elämää.
On kiva tavata appivanhempia, mutta oma reviiri on oltava.
Teit virheen, sitä virhettä ei kenenkään kannata tehdä.
Siitä kyllä pääsee pois. onhan Suomi vapaa maa.
Mutta tästä on niin vaikee lähtä pois nyt monen vuoden jälkeen ei osaa vaikka kipeää tekee koko ajan. Voi kun se oliskin niin helppoa että lähtis vaan. mutta jos lähden niin mulla ei olis mitään, ei töitä eikä paikkaa minne mennä..
Olen ajatellut paljonkin. Olen tullut siihen tulokseen, että appiukkoni ja minä olemme aivan erilaisia ihmisiä, emmekä varmasti koskaan ymmärrä toisiamme. Minä olen hömppä, appiukko rationaalinen ja joskus vähän nihilisti.
Anopin kanssakin on ollut ristiriitoja. Nyt minulla on kuitenkin oma vauva, ja ymmärrän anoppiani jokseenkin paremmin. Lisäksi olen havainnut aviomiehessäni aivan rakastettavia piirteitä viime aikoina, jotka hän on perinyt nimen omaan anopiltani: luovuus, kekseliäisyys, taito erottaa pääasiat sivuasioista...
Ylimpiä ystävyksiä minusta ei appivanhempieni kanssa varmasti ikinä tule. Pienen vauvani myötä olen kuitenkin ymmärtänyt, että minulla ei ole oikeutta riistää häneltä yhteyksiä mieheni sukuun. Vauva on tärkeä appivanhemmilleni. Tämän lisäksi olen herännyt tajuamaan, että jatkuva napina appivanhemmista koskee suunnattomasti mieheeni, jota kuitenkin rakastan eniten tässä maailmassa tyttäreni ohella.
Olen päättänyt karaistua, kasvaa ja sopeutua vaikka hampaat irvessä. Sen verran täytyy selkä taittua oman perheen hyväksi.
Oletteko koskaan ajatelleet,että anoppi ei varsinaisesti ole "suuttunut" teille ihan noin vain ? Minun kohdallani rakkaat kaksi kälyäni ovat haukkuneet minut anopilleni vaikka minkälaiseki. No, muori soitti miehelleni ja kertasi haukkumiset ja oli samaa mieltä rakkaitten puhdaspulmuset - tyttöjensä kanssa. Mieheni oikaisi kaikki asiat. Nyt on välit anoppiin ok. Akat lopettaneet haukkumiset, eivät jaksaneet kai keksiä enää juttuja. En käynyt, kun muori haukkui minua saamiensa tietojen perusteella. Mieheni kävi kyllä yksin. Sanoin miehelleni, jo s muori (84 v.) kysyy, miksi en käy, kerro totuus, äläkä ainakaan sano, että on työkiireitä tai päätä särkee. No, mieheni kertoi asiat niin kuin oikeasti ovat. Kaikki kälyjen tarinat eivät voineet pitää edes ajallisesti paikkaansa ! Näin kälyäni vuosien perästä sattumalta kaupalla, näytti hävettävän. Ihan oikein. Olen käynyt anopilla, vienyt marjoja, kalaa jne. Olen ollut normaalisti ja ystävällisesti. Eipä ole haukkumisen aihetta ollut. Eli JOKU MUU voi puhua paskaa sekoittaakseen korttipakan mieleisekseen, perinnöt yms. mietihän sitä....
miettinyt, onko omassa päässäni vikaa. Muutaman vuoden kärvistelin todella masentuneena anoppiini ja mieheeni liittyvien ongelmien suhteen. Nyt sitten annoin periksi ja päätin, että ehkä minä olenkin väärässä. Lakkasin puuttumasta aisoihin kokonaan ja tässä tulos:
Miehelläni on maatila, meidän yhteinen koti on 10km päässä taajamassa. Nykyisin mieheni viettää äitinsä luona aikaa aamusta noin klo 22-23 asti. Kun lakkasin puutumasta asioihin (eli mitä ennen ajattelin omien puolieni pitämiseksi) mieheni on alkanut yhä useammin viettää öitään kotitilalla ja mitä pitemmälle syksy etenee ja töitten määrä tilalla vähenee, sitä enemmän hän viihtyy kotitilalla.
Ennen yritin tehdä niin, että saisin mieheni edes illalla kotiin syömään kanssani, nykyisin en enää tee hänelle ruokaa, koska tulee niin myöhään kotiin ja jos joskus on laittamaani ruokaa tarjolla, ei suostu syömään, kun on äidin kanssa jo syönyt ja myös mainitsee, että ruokani eivät ole yhtä hyviä kuin äidin ruuat.
Nykyisin, kun en enää kysele ja tivaa, en tiedä mieheni suvun juhlista mitään, hän menee niihin aina äitinsä kanssa. Anoppini on huutanut minulle suoraan, että painu helvettiin. Ennen olisin siitä loukkaantunut, mutta nyt ajattelen, että ehkä olen sen ansainnut.
Eli kyllä mussa on jotain vialla ja tosi pahasti, koska ei muuten minua näin kohdeltaisi, sen olen vihdoinkin ymmärtänyt ja katkeruuteni miestäni ja anoppiani kohtaan on kadonnut. Ensin pitää minun korjata itseni, että kelpaisin, ei kai tavallista ihmistä näin kohdeltaisi. Vielä en ihan tiedä, mikä minussa on vialla, mutta uskon, että sen vielä tulen tajuamaan.
En minäkään miniänä pitäisi yhteyttä, jos toivotettaisiin helvettiin, kuten en pidä anoppina miniääni yhteyttä kaiken haukkumisen jälkeen. Teit aivan oikein, annappa heidän olla keskenään omassa erinomaisuudessaan, vaikka pahalta syrjäyttäminen tuntuukin. Tiedän sen kyllä anoppina ja miniänä minäkin. Minulla ei olisi ollut miniälle paljon kriteereitä, vain rehellinen, kohtelias ja avulias. Olisi ollut todella mukavaa, jos olisimme porukassa voineet esim. tehdä ne joulupiirakat ja touhuta muutakin mukavaa yhdessä, vaikka patikkaretkeillä maastossa ja olla mattopyykillä, siis ihan tavallisia asioita. Marjareissutkin olisivat olleet mukavia. Olisin toivonut, että olisi ollut päihdevapaa siinä mielessä, ettei olisi ongelmia syntynyt läheisten ja lastenhoidon kanssa päihteiden väärinkäytöstä johtuen. Normaalirajoissa alko on ihan ok. MUTTA: Pikku hiljaa mulle valkeni mikä ihminen kysymyksessä oikein on. Mökillä oli se huvitutti koko ajan suussa (lue: kaljapullo). Ilman sitä ei mihinkään lähtöä. Mitään ei tehty, ei pedattu edes vuodetta, tiskattu, autettu ruuanlaitossa, saatikka olisi itse edes hoitanut lapsensa, mutta ei sitäkään. Istui auringossa sätkä hampaissa ja kaljapullo toisessa kädessä ja känny toisessa. Kyllä puhetta riitti, kuulosti kuin olisi lääkäri ollut (lähihoitaja) kun leikki niin tärkeää vapaa-aikana työkavereilleen. EMME SANONEET YHTIKÄS MITÄÄN ukin (apen) kanssa. Nauratti ja vitutti tämä käytös. Lopetin siis yhteydenpidon rouvaan, pojalle ja pojanpojalle kyllä soitettiin. Miniälle oli baarit ja viinanjuonti ja suuruudenhulluus tärkeintä. Ns. normaaleita kodin asioita ei puhellut koskaan (kehui kyllä kaikkea potaskaa), esim. ruuanlaitto, siivoukset, lastenhoito, harrasteet ja mitä nyt normaalit naisihmiset puhelee keskenään. Ylimielinen, omassa liemessään olija. Osasi kyllä mättää vittua ja haukkua ihmisiä. Siskoaan haukkui, miten on alkoholisti ja hakkaa lapsiaan ja miestään ja ajelee kännissä autolla. Itse tekee sitä samaa, olemme nähneet itsekkin. Voi, voi... Ajattelemme, että poika itse valitsi vaimon (vaikka valitti jo minulle seurusteluvaiheessa, minkälainen morsio oli) ja hylkäsi äidin vaimonsa painostuksen alla. Samalla tämä miniä rikkoi lämpimät välit mummon ja lapsenlapen välillä. Hoidimme todella paljon poikia. Mitähän lapsimiettii. Niin, pojastanihan tuli isipuoli miniän irtosuhteesta syntyneelle puolivuotiaalle pojalle. Turvallinen, vakaassa virassa oleva ja kunnollinen mies, hyvä saalis perheen huoltajaksi ja elättäjäksi. kaunakohan kulissit kestää ? Odotellaan. En voi mitään, vaikka TOSI pahalta tuntuu. Tämä ei siis ole mikään provo, kuten joku jo ilkeili.
Minulla on myös vävypoika. Ihan tavallinen suomalainen työssäkäyvä maalaispoika omine hyvine- ja huonoine puolineen, kuten me muutkin ns. normaalit ihmiset. Kaikin puolin mukava (osaa jopa kiittää avusta ja samoin tytär). Ovat saanett olla mökillä perheensä kanssa (kaksi lasta) ja viedä sinne kavereitaan. Ovat kalastaneet, tehneet ruokansa ja siivonneet jälkensä siistiksi. Emme ole olleet vahtimassa hiedän lomailuaan. Miksi pitäisi ? Terveet, normaalit aikuiset. Vävy ottaa viinaa kuten normaali suomalainen mies, joskus tulee sanharkkaa vaimonsa kanssa (en puutu ollenkaan mihinkään, kuuntelen kyllä), mutta pääsääntöisesti ei ongelmia ole. Poikani porukoitten (linnavenkulakavereita vaimolla, joita uhannu roudata meijän mökille, HÄN VAIN ILMOITTI, keitä sinne vie, ei siis kysynyt meiltä, omistajilta edes, eikä poikakaan!), ei puhettakaan sinne häiriköimään. Kotitila vielä. Kyllä saisi häpeän, kun maalla kaikki kaiken tietää (ja vähän enemmänkin) ja ääni kantaa tyynellä järvellä todella kauas. Vuokratkoot mökkinsä muualta. Vaimo ilmoitti kyllä miten hienoja huviloita hänen tädillään on ja miten saavat olla siellä ilmiaseksi. Tosiasia oli: Poika kertoi, että oli ihan ränsistynyt mökki (näytti kuvan) ja maksoi 1 00 e siltä ajalta. Patologinen valehtelija veilä. Ei ole puheistaan vastuuta missään muotoa, ei jaksa ajatella, että varmasti asioiden oikea laita selviää joskus. Kun selviää, mitäs tuosta. Nin, ne Narskut porskuttaa - ei koske heitä !
ei ole katkennut eikä ole katkeamispisteessä, vaan on tosi lujaa tekoa. Siis täydellinen mamis.
Ei olisi sellaisen pitänyt mennä naimisiin.
Itse pakkaisin laukkuni ja lähtisin etsimään omaa elämääni kaupungista. Tämä on vain minun mielipiteeni.
Miehesi toiminta on ihan sairasta ja vaimoahan hän ei tarvitse mihinkään.
Olkoon äitinsä vauvana lopun ikäänsä.
hyvää elämää, että on hyväluontoinen ja fiksu ja kiltti mies.
Ikävä kyllä on käytettävä enemmän sitä aivojen järkipuoliskoa ja mielellään oltava vähän "itserakas", siis oikealla tavalla. Ja ajatella omia vanhempiaan.
Onko mies liian höynäytettävä, liian kiltti, jota vedetään kuin pässiä narussa?
pitäisi roudata pois sieltä häiriköimästä ja kaikkien elämää pilaamasta. Puhu pojallesi järkeä.
Jos puhe ei tehoa, niin käskisin muuttaa 500 kilometrin päähän ja olla ilmoittamatta elämästään yhtikäs mitään.
Ei tuollaista kukaan kestä, eikä tarvitse kestää.
Miksi puoliso ei saisi purkaa pahaa oloaan toiseen? Tarkoitan siis perus huonon olon purkamista. Kaikilla on joskus huono fiilis, varmaan sinullakin. Ehkä sinua vaivaa asia siksi ettet itse pura asioitasi kenellekkään? Puolisoiden kuuluu puhua asioista ja minun mielestäni on oikeutettua, että puoliso voi rähistä huonon päivän jälkeen! Se on myös yksi syy miksi toista tarvitaan! Ja jos miniä äyskii sinulle, siihen on varmaan syy...
myös sen, jos anoppi ei hyväksy tai äyskii miniälle, siihen on varmaan myös syy.....