Täytyykö vuosien ystävyys loppua siihen, että tunnustaa jääneensä kaipaamaan. Tunsimme toisemme töiden merkeissä vuosikaudet ja viihdyimme hyvin toistemme seurassa. Kyllä hänenkin täytyi jo tietää, että pidin hänestä paljon keskimääräistä enemmän. Työpaikanni vaihdon vuoksi jouduimme kuitenkin erillemme. Kaikki oli suhteellisen hyvin. Yhteyden pitoa oli edelleen ja hänkin siitä vaikutti pitävän. Viattomia ja niin odotettuja tapaamisia syömisen merkissä, minulle kuitenkin kaikkea liian vähän - ja liian harvoin. Kun kirjoitin jääneeni kaipaaman häntä oikein tosissaan, loppui kaikki. Sain vain lyhyen vastaus meilin, jonka oleellisin oli että voisimme olla ystäviä jatkossakin mutta että ”välillämme ei ole mitään syvällisempää”, eikä näköjään sen koommin enää vastausta mihinkään yhteydenottoon. Se siitä ystävyydestäkin. Miksi? Eikö aikuinen nainen voi enää kohdata ystäväänsä ja ihailijaansa, jos ei ole valmis suhteeseen? Olemme kyllä molemmat varatutuja tahoillamme, eikä hänenlaisiaan äiti-ihmisiä vapaana missään olekaan. Olisin tietysti tahtonut hänet kokonaan ja olisin ollut valmis hänen vuokseen uuteen suhteeseen, mutta olin täysin valmis tyytymään vähempäänkin. Olisin iloinnut jo siitä, että olisin saanut nähdä häntä edes vähän useammin, ja tarvitsematta yrittää kätkeä kaikkia tunteitani. Tahtoisin niin ilahduttaa häntä, kun vain tietäisin, miten sen tekisin. En ainakaan olisi tahtonut kadottaa häntä kokonaan, kun emme edes ole vieläkään kaukana toisistamme. Nyt tuntuu kuin kaikki olisi aivan sekaisin.
Hän on hyvä ja herttainen ihminen, kauniskin vielä. Jokin ties monesko vaisto kyllä varoitti minua. Etäisyys teki kuitenkin vähitellen rohkeammaksi. Helpotus oli jo se, että sain kaipuuni hänelle ilmaistuksi. Toivoin ystävyytemme edes jotenkin kehittyvän. Toisin kävi. Nyt on olo kuin olisi puukko rinnassa, sydän kurkussa ja happoa silmissä. Saman aikaisesti sekä toivon että pelkään hänen kohtaamistaan sattumalta. Pelkään että hän välttelisi minua, en tiedä. Mutta miksi? Täytyykö sen olla joko tai? Enkö olisi saanut paljastaa tunteitani? Olinko täysi hölmö? Olisiko vain pitänyt jatkaa, vaikka ilmiselvällä piirityksellä, niin kauan kuin se vain olisi jotenkin säädyllisesti onnistunut? Ja että mihen pitäisi aina tehdä aloite. Ainakin itse olen yrittänyt olla loukkaamatta heitä, ketkä ehkä minuun ovat ihastuneet. Naiset sen varmaan osaa jotenkin paremmin näyttääkin. Sen ainakin olen päättänyt, että jos joku nainen kertoisi suoraan minusta pitävän, saa hän ainakin jonkinlaisen aivan erityisen paikan sydämessäni.
Terveisin muuten TT:lle lakialoitteesta. Sähköpostien urkinta olisi varmaan hauskaa puuhaa !
Rakkauden tunnustus tuli siis kaiken ystävyydenkin lopuksi
Vastausta kysymyksiini odottaisin erityisesti naisilta.
Hän on hyvä ja herttainen ihminen, kauniskin vielä. Jokin ties monesko vaisto kyllä varoitti minua. Etäisyys teki kuitenkin vähitellen rohkeammaksi. Helpotus oli jo se, että sain kaipuuni hänelle ilmaistuksi. Toivoin ystävyytemme edes jotenkin kehittyvän. Toisin kävi. Nyt on olo kuin olisi puukko rinnassa, sydän kurkussa ja happoa silmissä. Saman aikaisesti sekä toivon että pelkään hänen kohtaamistaan sattumalta. Pelkään että hän välttelisi minua, en tiedä. Mutta miksi? Täytyykö sen olla joko tai? Enkö olisi saanut paljastaa tunteitani? Olinko täysi hölmö? Olisiko vain pitänyt jatkaa, vaikka ilmiselvällä piirityksellä, niin kauan kuin se vain olisi jotenkin säädyllisesti onnistunut? Ja että mihen pitäisi aina tehdä aloite. Ainakin itse olen yrittänyt olla loukkaamatta heitä, ketkä ehkä minuun ovat ihastuneet. Naiset sen varmaan osaa jotenkin paremmin näyttääkin. Sen ainakin olen päättänyt, että jos joku nainen kertoisi suoraan minusta pitävän, saa hän ainakin jonkinlaisen aivan erityisen paikan sydämessäni.
Terveisin muuten TT:lle lakialoitteesta. Sähköpostien urkinta olisi varmaan hauskaa puuhaa !
Rakkauden tunnustus tuli siis kaiken ystävyydenkin lopuksi
Vastausta kysymyksiini odottaisin erityisesti naisilta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihan kuin olisin lukenut omaa tarinaani, jälleen kerran, tosin itseni omassa roolissasi.
Ei tunteiden ilmaisu ole väärin missään nimessä, päinvastoin, aivan liian usein jätetään sanomatta todelliset tunteensa, usein peläten vastareaktiota. Ehkäpä nainen pelkää, että sittenkin odotat hänen taholtaan jotain vakavampaa? Ehkä sinun kannattaisi vielä kerran kertoa hänelle, ettet odota etkä vaadi häneltä mitään, mutta toivot ystävyyttä? Ehkäpä hän ymmärtäisi sittenkin?
... kannattaa antaa asian ja tuon ihmisen olla. Hän on ilmiselvästi osoittanut ettei syystä tai toisesta halua olla kanssasi edes ystävyystasolla.Ehkä hän kiusaantui siitä, kun huomasi sinun olevan hänestä varattuna ihmisenä liian kiinnostunut, mene ja tiedä.
En usko, että teit väärin. Itse arvostan sitä, että ollaan rehellisiä tunteiden osalta. Mutta hänellä ei ollut sijaa sydämessään sinulle, hän tekee sen näin sinulle selväksi. Mielestäni hän tekee sinänsä ihan oikein, ettei anna sinulle mahdollisuutta ajatella mitään muuta. Hän säästää sinua, ettet vahingossakaan ajaudu kuvittelemaan mitään ja hän säästää parisuhteitanne, ettei kukaan saa vääriä käsityksiä. Hän ei todellakaan halua riskeerata mitään.
Minulla itselläni on monenlaista kokemusta tältä saralta, enkä ole niistä ylpeä. Yritin kerran olla ystävä erään miehen kanssa ja hän odotti minulta paljon enemmän. Satutin häntä, enkä todellakaan halua uusia sitä! En tehnyt sitä silloin tahallani, mutta totesin, että olisi ollut parempi lopettaa lyhyeen. Etten olisi yrittänyt olla ystävä. Ystävällisyyteni sai hänet luulemaan, että halusin hänet, mutta en vain uskaltanut toimia.
Toisen kerran ihastuin itse ja toinen osapuoli yritti esittää, että hän voisi joskus tulevaisuudessa olla kiinnostunut minusta. Se on suuri virhe, koska toinen ei välttämättä tajua, mikä siinä se idea on. Tämä tapaus oli puhdas vedätys, mutta siihenhän en lähtenyt mukaan. Ihastuin, mutta en onneksi niin pahoin, että olisin hänet halunnut. Jalat olivat maassa ja näin, ettei koko jutussa ollut päätä eikä häntää. Sitten hän tuli tunnustaneeksi, että vedätti ja luuli, että saisi satutettua minua. -Fiksua?? Itsepuolustusta, eli laskettakoon se epävarmuuden piikkiin. Hän ei vain tiennyt, miten suhtautua toisen selittämättömään kiinnostukseen. Olisin halunnut selittää, mutta en saanut tilaisuutta. Hän ehkä saattoi tuntea jotain minuakin kohtaan, näin hän ainakin väitti, mutta en enää tiedä, mikä on totta ja mikä tarua. En olisi halunnut hänelle mitään vaikeuksia, vaan olisin halunnut keskustella asian kerran halki. Se olisi mielestäni paras tapa, jos molemmat ovat ihastuneita ja molemmat ovat siitä yhtä sekaisin. Ihastuminenhan ei saa olla syy eroon, vaan syy on jossain syvemmällä. Entinen suhde on oltava ohi ennen eroa, näin säästyy monelta murheelta.
Ja näitä miesten esittämiä suoria rakkaudentunnustuksia on tullut, mutta yritän olla niistä vain imarreltu. Tiedän, ettei tunteilleen voi mitään ja välttelen tilanteita, että olen ihastuneiden kanssa tekemisissä. En ole itse kiinnostunut, joten näin on paras. En anna turhia luuloja, mutta kohdatessa koetan olla ystävällinen ja kohdella heitä, kuten aina ennenkin, mutta pienellä varauksella. Etten anna heidän luulla, että olisin sittenkin kiinnostunut.
Mietippä asiaa toiselta kantilta. Jos joku nainen osoittaisi kiinnostusta, joku, josta et osaisi ajatella kiinnostuvasi. Eikö tuntuisi inhottavalle, jos kohtelisit häntä ystävällisesti ja hän haluaisi sinusta sitä myötä yhä enemmän? Että hän alkaisi vaatimaan sinua itselleen? Ihastunut ei pysty ajattelemaan aina järkevästi, joskus tunteet saattavat viedä. Tätähän meistä jokainen pelkää, siis varattuna ollessaan. Mutta jos ihastuu itse, ei näe kuin oman suuntansa ja tunteet saattavat lähteä viemään omia latujaan, jos sille antaa valtaa.
Ymmärsitkö pointtini?
Niin, kirjoittaja on nainen ja kertoo omakohtaisia kokemuksia aiheesta. Elän edelleen samassa parisuhteessa (kaikki tämä on tapahtunut parisuhteeni aikana), enkä halua riskeerata suhdetta kenenkään vuoksi. Jos haluan jotain muuta, eroan miehestäni ja asetun aloilleni. Sitten jää nähtäväksi muu. Ihastumisia tulee varattunakin, se on vain elämää. Kunhan muistaa, että varattuna tilanteessa on muitakin osapuolia, jotka pitää ottaa huomioon!!
Sinä Kokemuksella, jota oli kysytty. Miksi se oli niin kiusallista sitten myöhemmin, jos mies on näyttänyt tunteensa? Kerrotko nyt tarkemmin. Minä en oikein usko, että ne siitä sitten pikku kohteliaisuuksista heti innostuisivat ja kävisivät hankaliksi. Kai ne nyt ymmärtävät, että kyllä se pallo on sitten sinulla, jos mieli sattuisi muuttumaan. Olisivatko ne ehkä vain jatkaneet pikku tuhmuuksiaan ja kohteliaisuuksiaan vanhaan malliin muiden mukana. Ja ehkä pikku miehinen uhokin voi olla tarpeen näyttää, että ei tässä murruttu olla. Mene ja tiedä, vaikea sanoa. Toisinpäinkin minusta olisi ainakin ihana, jos kiva nainen tulisi ja kuiskaisi että pitäisi minusta, vaikka ei itse mihinkään kummempaa olisikaan halukas. Kun tietäisi, että se tykkää niin varmaan hän sitten hyväksyisi juuri sellaisena kuin on. Naiset kyllä näyttävät kiinnostuksensa, mutta miksi ihan varmaa merkkiä vaan ei voi antaa kuin sängyssä. Sitä paitsi kun joutuu torjumaan suorahkon ehdotuksen tai kutsun, jää vähän pahan mieli itsellekin. Kun tietäisi varmasti, sitten voisi tilaisuuden tullen antaa paremmin jotain pientä lohtua tai piristystä takaisinkin. Jotenkin ei minulle nyt olisi tullut mieleenkään yrittää kaataa tätä salaista ihastustani suoraan sänkyyn. Siihen se nyt tuskin ainakaan olisi suostunut. Mutta. Sinua on kuitenkin kysytty, ihan oikeasti? Ehkä se ei sitten kuitenkaan niin tavatonta ole. Miten sinua on lähestytty?
Kouluaikaan minä kerran kysyin yhtä tyttöä. Kerran iltapäivällä oli tilaisuus olla niin ettei kukaan huomannut ja minä menin hänen taakseen ja laitoin kädet hänen ympäri ja kuiskasin että ”sinä olet ihana”. Hän vain sanoi, että tämä tuli niin äkkiä ja puisti hiukan päätään ja ymmärsin kyllä että ei. Seuraavana päivänä hän hymyili kuin aurinko ja näytti oikein onnelliselta ja vilkuili minua. Se tuntui hyvältä, kun hän ikään kuin huomasi minut ja hän oli aina kiltti minulle. Myöhemmin minä vielä sain koskea hänen hiuksiinsa. Ne olivat aina niin nätit, että houkutti. Minä luulen ettei hän koskaan kai edes kertonut siitä kenellekään, jos ei sitten äidilleen. Itkin vain ihan vähän, sinä päivänä ja muutamana päivänä myöhemmin.
Eihän sille mitään voi jos ei kerran rakasta niin ei, mutta kun vastataan vain, että välillämme ei ole mitään ja kaikki jää siihen, tuntuu niin pahalle, kuin haluaisi loukata. Ja hän saisi tämän pahan olon niin helposti pois, sitten jäisi vain se pieni haikeus, että kun ei se rakasta. Vai voisiko se olla, että hän ei ymmärrä kuinka tämä sattuu. Ehkä hän on itse aina saanut kaiken, mitä on halunnut. Voisiko kukaan olla oikeasti niin ajattelematon? Olen koettanut kirjoittaa hänelle aina vähän iloisemmin. Millaisesta rakkauskirjeestä sinä ilahtuisit? Mitä pitäisi varoa?
Ymmärrän pointtisi, mutta en usko että se muodostuisi tässä ongelmaksi.
Vastaaminen tähän on kestänyt, vasta lueskelin kysymyksesi. Kiireitä... Mutta vastaanpa kuitenkin!
En nyt itsekään tarkoittanut mitään sänkyyn kaatamista. Olen poikkeus siinä suhteessa, etten automaattisesti oleta miehen haluavan "pukille", jos hän lähestyy minua. Pitää muistaa se, että me naisetkin olemme yksilöitä. Kaikki naiset eivät ole tunteellisia ja jos luin sinun kirjoitustasi oikein, olet aika tunteellinen. =)
Itse kuulun tähän joukkoon, jotka ajattelevat asiat mustavalkoisesti. Ne joko kiinnostavat minua tai sitten eivät. Sama pätee ystävyyteenkin. Joko ihminen sytyttää tai sitten ei. Jos joku mies osoittaa ihastumisensa minua kohtaan (ilman, että olisin kiinnostunut hänestä), niin välttelen häntä tietoisesti. En tee sitä loukatakseni, vaan se on ikäänkuin puolustus reaktio, en halua aiheuttaa väärinkäsityksiä ja mahdollisesti mielipahaa.
Kysyit, miten minua on lähestytty. Yleensä minua on kai katsottu ihailevasti ja nämä lähestymiset, jotka olen kokenut, ovat olleet ihan suoria. He ovat tulleet viereeni ja sanoneet, että "voisin rakastua sinuun" tai "olen ihastunut sinuun" ja jopa suoria ehdotuksia, että jätä miehesi (niistä sänkyyn menoista puhumattakaan, kun on ensin varmisteltu, ettei se ole pelkkää sänkyyn menon hurmaa). Ystävien kanssa olen tehnyt asiat selväksi suht alussa, missä menee rajat. Heidän kanssaan voin puhua tunteista, voimme puhua rakkaudesta ja vaikka mistä ja molemmat tietävät, ettei se tarkoita mitään. Eli siis voimme ikäänkuin esittää rakastuneita, vaikka olemmekin VAIN ystäviä.
Miehen ja naisen ystävyys lähtee rakentumaan siitä, että molemmat kertovat rajansa ja molempien on oltava yhteisymmärryksessä rajojen suhteen. Jos on ehtinyt tunnustamaan tunteensa ennen ystävyyden rajojen sopimisesta, ystävyys on minun osaltani omalla tavallaan piloilla. Ystävyys on luottamusta ja koska itse on kokenut sen, että tunteet saattavat viedä mennessään kykenemättä ajattelemaan järkevästi (ns. hetken huumaa), niin tällaisia tilanteita välttelee tietoisesti. Etenkin, jos viihtyy toisen seurassa hyvin, hänestä pitää, silloin varoo antamasta omien tunteidensa kasvaa liian voimakkaiksi.
Rakkauskirje. Niin, hyvä kysymys. Oikeastaan se on käyntikortti, jolla kertoo itsestään, tavoistaan ilmaista asioita. Lukevalle osapuolelle jää käsitys toisesta, siitä joko pitää tai ei. Liikaa ei pitäisi pyrkiä ajattelemaan, mistä se toinen pitää, jos ei häntä oikeastaan tunne. Muuten toiselle jää vääränlainen kuva kirjeen kirjoittajasta.
Itse pidän siitä, jos henkilö esittää tunteensa suoraan. En pidä siitä, jos hän heti kättelyssä ilmaisee halunsa elää kanssani lopun elämää, koska hänhän ei tunne minua vielä lainkaan. Ehkä päällisin puolin, mutta ei oikeasti. Sellainen suora, rehellinen kommentti on kiva, tyyliin: olet viehättävä ja tutustuisin sinuun mielelläni paremmin, jos saan luvan. Ellei se käy, asia on ok . Toivoisin meidän pysyvän joka tapauksessa ystävinä, mutta ymmärrän, jos tunteiden paljastaminen ei mahdollista ystävyyttä.
Vaikea heittää näin lonkalta, mutta näin äkkiä ajateltuna jotain sinne suuntaan.
Hyvä oli kirjoituksesi. En ole törmännyt kaltaiseesi ihmiseen ja joskus (heikkoina hetkinä) olen toivonut, että olisin. *vitsailee* Tyylisi on hieno, haluat selvittää asiat kunnolla. Arvostan sitä suuresti. Tälläkin hetkellä elän parisuhteessa, jossa en todellakaan tiedä, mitä toinen mistäkin ajattelee. Rautalangan vääntäminen ei auta ja ajatuksia en osaa lukea. Eleistä ei saa mitään irti, kun mieheni on kouluttautunut niin, ettei eleistä tai ilmeistä voi lukea mitään. En kuitenkaan ole helposti luovuttavaa sorttia.
Tahdon kuitenkin muistuttaa, että kaikella on tarkoituksensa. Harvoin voimme itse vaikuttaa asioihin kovin suuresti, voimme vain "räpiköidä" eteenpäin. Voimme tehdä valintoja ja jos valintamme on ollut "väärä", olemme tarvinneet sen kaltaisen opetuksen. Näin itse uskon ja olen todennut. Vaikka joskus todella toivoisin asioiden olevan toisin... Ja kuten huomaat, olen realistinen, en mitenkään yltiöromantikko. ;-)
Sinä ”Kokemuksella” olet kyllä jaksanut perehtyä ongelmaani. Ehkä miehet ja naiset sitten ajattelevat asiat jotenkin eri tavalla. Minusta kyllä tuntuisi ehkä vielä pahemmalle, jos oma naiseni ilmoittaisi vain eroavansa minusta ja muuttavan yksinään jonnekin muualle - ilman mitään sen kummempaa syytä kuin että nyt tämä riittää. Ainut positiivinen puoli tässä olisi ainoastaan se, että usko asian lopullisuuteen ei ainakaan heti iskisi päälle. Uskoisin ymmärtäväni hänen lopullisen eropäätöksensä paremmin, jos hän eroaisi minusta toisen miehen vuoksi. Enkä yllättyisi, vaikka hänkin ajattelisi itsekin samalla tavalla. Mitä olen joitakin eroja nähnyt, ja ettei siitä erosta tahdo käytännössä kuitenkaan tulla oikein yhtään mitään, jos on lapsia ja kumpikaan ei ole löytänyt mitään sen suurempaa rakkautta. Ehkä alkuun viritellään jotain väkinäistä ja surkeaa heilastelu yritystä, sen jälkeen ollaan sitten taas yhdessä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ero on lopulta voimassa käytännössä vain paperilla. Lopputuloksena heillä on ehkä enemmän omaa aikaa, itsenäisemmät elämät, kaksi asuntoa ja sitä rataa. Vai liekö sitten tavoite ollakin vain paremmin lähtöasetelmissa tilanteen niin vaatiessa, en tiedä.
Me kaksi olemme olleet varmaakin sellainen sopupari ja olemme kyllä tulleet kaikin puolin hyvin toimeen keskenään. Meillä ei ole ollut riitoja eikä huutoa, mutta sitä rakkautta vain on jotenkin ollut niin kovin vähän. Eikä siinä sen määrässä suunta ole yhtään lisääntymään päin ollut. Syitä on tietysti ainakin minussa, mutta en kyllä itse voisi ajatellakaan eroavani ilman uutta rakkautta. En ajattelisi tätä pettämisenä, paremminkin jättämisenä. Varmaan eroaisimme ystävinä. Näkisimmehän kuitenkin aina toisiamme jo lastenkin vuoksi.
Tämän salaisen ihastukseni kanssa minä uskoisin sitä vastoin olevani onnellinen. Mikään maailmassa ei olisi ihanampaa kuin saada helliä Häntä. Joskus käy ihan kateeksi, kun tulee vastaan sellaisia oikein aitoja lemmenpareja, jotka eivät näytä tarvitsevan mitään muita leikkikaluja ollakseen onnellisia. Miestäni me kaksi emme ole olleet oikein koskaan sellaisia, mutta Hänen kansaan minä ainakin omasta puolestani uskoisin voivani olla. Häntä minä uskoisin jaksavani rapsuttaa, hieroa, kammata ja sukia tunti kaudet, vaikka joka päivä. Nämä nyt ovat vain ajatuksia, vähän syntisenoloisia. Hän olisi kuitenkin ollut minulle se kaikkein mieleisin, ja olisi vieläkin.
Loppujen lopuksi niin työ- tai kouluyhteisössä kyllä ymmärtääkseni selviää melko hyvin toisen luonne ja toimintatavat. Varmasti paljon paremmin kuin jossain lomareissulla tai kuppiloissa. Vuosien, jopa vuosikymmenten mittaan ehtii sattua kaikenlaista. Se vain on kyllä merkillistä, kuinka nopeasti sen mieleisen suuresta joukosta erottaa ja kuinka hyvin se pitkänkin ajan saatossa on ihanteita vastannut.
Kunpa sinäkin vain osaisit olla loukkaamatta noita kosiskelijoitasi enempää kuin on välttämätöntä. Toiset tekevät sen jotenkin leikin varjolla avoimesti ja luulen, että siinä ne kolhut ovat siinä ainakin paljon pienempiä. Tuo vedätys on kyllä jotenkin erikoinen ja vaikeasti ymmärrettävä juttu. En voi millään ymmärtää sen perimmäistä juonta. Ymmärtäisin paremmin, jos empivän vastauksen peruste olisi jonkun mieleisemmän suhteen onnistumisen selvittely. Onhan meitä moneen lähtöön ja kun katsoo millaista kaupallista tarjontaa rakkauden rintamalla on, ei voi kuin ihmetellä maailman menoa. Joillekin on vielä kunniaksi rehvastella niitä hyödyntävänsä, jopa houkutella muitakin käyttämään.
Kummasta muuten sinä itse naisena loukkaantuisit enemmän, jos sattuisi omalle kohdallesi? Toisen vähän epäonnekkaasta salaisesta rakastamisesta kuten minä, vai lankeamisesta maksullisten palveluiden houkutuksiin? Muutkin saavat vastata!
Piristäväähän tämä on keskustella aiheesta. Kun tulee ihan asiallista keskustelua! =)
Kysäisit, kumpi on pahempi, epäonninen ihastuminen vaiko käynti maksullisissa. Hyvä kysymys, joka vaatii aika tavalla pohdintaa. Yksioikoista vastausta tähän ei ole, koska molemmat loukkaa. Maksullisuus on hetken hurmiota, kun taas epäonninen ihastuminen olisi voinut olla vakavampaakin. Mutta ehkä maksullisuus silti jättäisi pahemmat jäljet, koska se on "helppo" uusia milloin vain. Ihastuminen kertoo siitä, että suhteessa on jotain vialla ja sen eteen voi (?) tehdä jotain, selvittää missä mennään.
Eli siis: Maksullisuudessa ei välttämättä ole kyse parisuhteen ongelmista (erilaiset mieltymykset, hetken hurmion hakeminen tms.), kun taas tuo ihastuminen kielii siitä. Siksi sanoisin, että maksullisuus loukkaisi enemmän. Jos parisuhde sujuu huonosti, ihastuukin helpommin ja se on jotenkin helpompi hyväksyä. Ongelmat joko korjataan tai sitten erotaan.
Jotain ongelmia teillä avioliitossanne tosiaan on. Tiedän tuon tunteen, koska painin samojen asioiden parissa itsekin. Jotain vikaa on, mutta en saa siihen otetta. Jokin ahdistaa, mutta en tiedä, mistä on kyse. Meillä ei onnistuisi, jos ihastuisin toiseen, koska silloin mieheni saisi niin voimakkaan mustasukkaisuusreaktion, että jatkossa elämäni olisi täyttä helvettiä. Tiedän, koska olimme tilanteessa, jossa mieheni luuli minulla olleen toisen (osoittautui hyväksi ystävättärekseni se epäily... ;-) )! Eli siksi jos eroaisin, eroaisin ehdottomasti ennen kuin aloittaisin uutta suhdetta! Olkoon syynä sitten vaikka paha olo parisuhteessa tai mikä vaan, vaikka se kiitti mulle riitti.
Mutta en anna vielä periksi, vaan katselen ja ihmettelen. Se mikä tapahtuu, on tapahtuakseen. Mitäpä minä pieni ihminen näille asioille teen. Uin vaan virran mukana, kuten tähänkin saakka.
Tsemiä sinulle elämän koukeroihin. Ehkä asiat ihastuksesi kanssa selviävät, mutta älä tuppaudu väkisin. Pilaat olevankin ystävyyden vielä kiiruhtamisella. =)
Juttu on niin, että hän piti aina sua kyllä vain ystävänä. Hän näytti myös olevan se jolla oli jutussa järki mukana. Kummatkin olette varattuja ja hän jopa varmasti vielä rakastaakin omaa puolisoaan. Eiköhän se yhteydenpidon lopettaminen kaikkineen tarkoita juuri sitä, että tunteet ei olleet molemminpuoliset.
Välitätkö pätkääkään omasta naisestasi, vai olisitko ollut valmis jättämään hänet tai jopa pettämään, jos tämä sun ihastuksen kohde olisi sanonut "niin mäkin sua"? Kyllä tässä on nyt päässyt käymään niin, että rakkaudentunnustus todellakin oli kaiken loppu. Yritä ymmärtää, että tuon tunnustuksen jälkeen se teidän yhdessäolonne olisi todella kiusallista, kun nainen tietäisi mitä hänestä ajattelet ja kun hänellä ei itse ole samoja tunteita ja välittää miehestään.
Joten nyt suosittelen että jätät hänet rauhaan ja jatkat omaa elämääsi. Paikkaile mielummin sitä omaa suhdettasi ja jos ei ole paikkailtavaa, niin pistä suhde poikki. Eiköhän niitä naisia tule vastaan tulevaisuudessakin.
Olin siis varmaan hölmö ja ajattelematon. En tiennyt, että täydellinen epäonnistuminen olisi juuri tämä ja todennäköisin vaihtoehto. Vaikka en suuria rakkauden toiveita elättänyt, uskoin kuitenkin saavani nauttia hänen seurastaan ja ystävyydestään enemmän. Vähän juntti ja typerys siis. Kumpikaan ei varmaan ole tehnyt mitään sen kummempaa väärää. Tahtoisin kuitenkin saada asian jotenkin järjestykseen ja saada nähdä hänet vielä kerran kahden kesken. Jos en olisi paljastanut tunteitani, tapaamisemme missä tahansa olisi meille iloinen asia. Nyt pelkään, että murrun nähdessäni hänet joskus, jos hän välttelee minua. Ei kai hän kuitenkaan voi olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä on kovin suuri menetys tietämättömyydestä, tyhmästä ja ajattelemattomasta rohkeudesta. Jospa muutkin osaisivat ottaa opiksi, säästyisi monelta syvältä surulta.
Miksi hän olisi vaivaantunut minusta? Vaikka hän tekisi mitä, ihailisin häntä silti. Hän saisi vetää minua solmiosta tai astua varpailleni. Ja ymmärrän ja hyväksyn sen, että hän ei minua miehekseen halua. Ja ymmärrän hyvin, vaikka hän täräyttäisi pusun poskelle, että hän tekisi sen vain ilahduttaakseen minua. Tiedän kyllä, että hän osaisi nyt kertoa, jos haluaisi enemmän. En ole koskaan saanut häntä halia, vaikka olisi aina niin mieli tehnyt. Näkemisen riemussa on harvoin edes kätelty. Se olisikin ollut kuin olisi silittänyt kissaa jääpuikolla.
Olisin rakastanut häntä jo mennessäni naimisiin. Hän oli jo naimissa tavatessamme ensimmäisen kerran. Sitten tuli hänen lasten aika, eikä toivokaan mistään ollut. Ehkä silloin melkein unohdin hänet. Nyt molemmilla pienimmätkin ovat jo koulussa. Kaipaan häntä varmaan vielä ties kuinka kauan, ja hän on ainut ihminen maailmassa kehen en saa yhteyttä. En ole koskaan pettänyt, mutta hänen vuokseen tekisin mitä vain. Kaikki on muuten hyvin. Jos eroaisin, eroaisin nyt vain hänen vuokseen.
Eikö naisella ole ystävyydelle muuta välimuotoa kuin pelkkä tuttavuus tai rakkaus. On helpompi päästä naisen kanssa sänkyyn kuin saada pusu tai hali muuten kuin peiton alla. Miksi ihmeessä ? Poikuuteni vei kaksi onnetonta yhden yön tapausta, joita karistamaan minusta ei silloin puutteen keskellä ollut. Ei mitään kapakkatapauksia, vaikka vähän huppelissa oltiinkin. Ennestään tuttuja olivat ja ovat vieläkin. Ei näistäkään mitään välirikkoja koskaan tullut, toista näen vieläkin usein elinpiirissäni. Nykyisen vaimonikin kanssa varsinainen seurustelu alkoi suoraan peiton alta. Ja ukkomiehenäkin vielä koetetaan päästä tai päästää hotellihuoneeseen pikkutunneilla. Yhden yön tapaukset ei minua kiinnosta, eikä näistä olisi voinut tulla mitään muutakaan. Voi hyvät naiset. Minä ainakin ilahtuisin kovasti naisten pienemmistäkin lemmenosoituksista. Silloin voisi antaa paremmin huomiota takaisinkin. Jos ei lasketa onnittelu tai tervehdysseremonioita, enpä ole tainnut koskaan saada pusua tai halia rakkaudesta ennen petipuuhia. Suoraan sänkyyn on jotenkin ruma juttu. Vai lienenkö minä sitten vain jotenkin niin jäykkä tai juntti.
Mutta, voisinko vielä saada hänen jääkuorensa jotenkin rikotuksi ? Voisiko hän pelätä minua, että yrittäisin jotain? Olen kirjoittanut hänelle kolmesti tuloksetta. Onkohan se jo paljon ? Joulukortin lähettämiseenkin on vielä ikuisuus.
Kiitoksia kovasti kaikille vastaajille
Jos olet jo yhteyttä vielä ottanut ja toinen ei ole vastannut, niin jätä ihmeessä jo sikseen. Hänellä ei todennäköisesti ole samoja tunteita sinua kohtaan ja ymmärrettyään sinun ihastumisesi on ihan oikein päättänyt keskittyä parisuhteeseensa. Tuntuisiko sinusta mukavalta, jos naisesi tapailisi miestä, joka on häneen ihastunut. Eihän se enää mene ystävyyden piikkiin pelkästään jos toinen on rakastunut.
Kyllä ihastumistunnustukset piristävät, jos olet sinkku, mutta jos olet tyytyväisessä parisuhteessa, niin silloin ne ovat pelkästään kiusallisia.
Ihmettelen sitä, että haluat ihastumistasi jatkaa vaikka olet itsekin varattu. Miksi sinun pitäisi joku "jää" ihastukseltasi murtaa. Mikset hyväksy ettei hän tunne samoin ja halua tavata sinua enää?
Minullakin loppui eräs ystävyys tunnustukseen. En kyennyt enää sen jälkeen rentoutumaan miehen seurassa, koska koko ajan oli tunne, että hän vain odottaa, että minäkin ihastun. Ei auttanut vaikka kuinka pyysin lopettamaan yhteydenotot ja kerroin että olet ihastunut omassa päässäsi olevaan haavekuvaan. Hän ei osannut lopettaa. Koko jutusta jäi ikävä muisto.
Ystävyyteen tai rakkauteen ei voi pakottaa. Olisin halunnut sopia asian, että kun joskus sattumalta näemme, siitä muodostuisi iloinen tapahtuma. Toivottavasti tämä vielä joskus on mahdollista. Rakastan häntä kuitenkin, kaikesta huolimatta. Jäljelle jää haikeus siitä, kun hän ei kaipaa minua. Pohjaton suru jää jälkeen siitä, että menetin myös ystävyytemme.
Asiani ei tietysi kovin kunnioitettava ole, se täytyy myöntää. Olen itse pettäjän tiellä, ja mielestäni se, joka tästä pahiten voisi loukkautua on tietysti oma vaimoni. Olen kysynyt neuvoa ja saanut neuvoja. Hyvä niin. Paljoa ei taida olla tehtävissä.
Kiinnostaisi kyllä tietää, kuinka kurjia tai onnistuneita muiden kosioyritykset ovat olleet. Onko kukaan onnistunut, ja millaisia rukkasia on saatu? Tähän osannevat miehetkin vastata.
... tarttet jonkun ammattiauttajan apua tuossa asiassa.Käyppä hieman juttelemassa.
Luulenpa asian selvinneen. En voinut jättää häntä ”rauhaan”. Onneksi saan parhaan lohdutuksen häneltä, joka sen tässä yksin voikin antaa. Kunpa nämä asiat voisivat aina hoitua ilman turhia murheita. Jospa jokainen edes yrittäisi aina miettiä loppuun asti.
Takana oli varmaan niin syitä kuin sattumia. Ja olipa ne sitten satua tai tarua, on niissä viisaus mukana. Vaikka vastaan tulikin heti jäitä ja kareja, ei kummallakaan ollut lainkaan sanoja pahoja.
Olen saanut teiltä neuvoja ja varoituksen sanoja. Rakastan häntä kuitenkin kaikkein eniten. Vaikka hän onkin toisen oma, on se parempi kuin että hän olisi jonkun kolmannen soma. Iloitsen yhteisistä hetkistämme ja olen onnellinen siitä, että hän tietää kuinka hänestä pidän. Tuskin edes muistan enää kuinka paha minun tuli olla. Vaikka hän rakastaisikin aina miestään enemmän kuin minua, on minun nyt hyvä olla.
... tyyppi olet :-).
Kuinka niin ERIKOINEN. En kyllä oikein ymmärrä kommenttiasi. Olisit onnellinen puolestani, että löytyi järkeenkäyviä selityksiä. Valitettavasti minulla ei ole mitään nappulaan mistä voisin kääntää rakastumiseni pois. Enkä usko sitä minkään muunkaan kallonkutistajan löytävän yhtään sen paremmin.
... tulkitset sanan "erikoinen" negatiiviseksi? Sitä en tarkoittanut vaan lähinnä sitä, että noista sun kirjoituksistahan ei välttämättä, ainakaan tosta viimeisestä saa mitään tolkkua :-). Mutta kai niin on tarkoituskin. Tartteeko sitä sun rakkauttas saadakkaan pois kenekään. Jos tuommoinen (siis oikeastihan en edes tiedä millainen) rakkaus sulle riittää etkä siinä riudu ja kärsi niin mikä siinä. Eikö rakkauden pitäisi olla aina positiivinen asia muutoin "tässä kylmässä mualimassa" :-). Erikoisuudella tarkoitin myös sitä, että ainakin teksteistäsi kuvastuu se että olet syvästi tunteva ihminen. Mietinkin tuossa sitä, että millainen ihminen tuo rakkautesi kohde mahtaa olla. Mikä tekee hänestä niin erinomaisen sinun silmissäsi.
Hänellä on kaksi pientä korvaa, hymyilevä suu, nauravat silmät ja sievä nöpönenä siinä keskellä välissä. Ei hänestä varmaan oikein missiksi koskaan olisi ollut, mutta ehkä juuri siksi hän onkin niin mukavan näköinen. Sellainen piristävä poikkeus. Silmätkään eivät ole yhtään kierot ja hänellä on hyvä sydän.
tarkootanukkaa mitää ulkoista olemusta vaan sisäistä. Jännä lukea et sinä noinkin syvällisenä? immeisenä luettelit heti ulkomuotoseikat ;-).
eli ei halua antaa vääränlaista käsitystä teidän ystävyydestänne. Jos te molemmat olette naimisissa, se saattaa olla myös osasyy. Nainen ei halua rikkoa omaa liittoaan, eikä olla osallisena rikkomassa omaa liittoasi.