Rakkaudessa pitää osata antaa anteeksi ja olla pitkämielinen.
Mutta omalla kohdallani se on mennyt liian pitkälle.
Annan KAIKEN "anteeksi" (siis näytän antavan,mutta kuitenkin muistelen aina asiaa), en ikinä korota ääntäni avomiehelleni, en riitele, enkä näytä olevani kiukkuinen..
Syvällä sisälläni voin kuitenkin tuntea olevani äärimmäisen loukattu!
Ja mieheni vain ihmettelee, miksen suostu olemaan halailtavana enkä halua seksiä kuin aniharvoin ja silloinkin vain hänen mieliksi.. Mitä tällaiselle ongelmalle voi tehdä?
Mistä sellainen on ylipäänsä edes tullut? Kadehdin "nalkuttavia naisia", he sentään osaavat ilmaista tunteensa ja vaatia itsellensä hyvää kohtelua, minua varmaan saisi mies vaikka hakata ja esittäisin vain olevani tyytyväinen suhteeseemme.
Mutta omalla kohdallani se on mennyt liian pitkälle.
Annan KAIKEN "anteeksi" (siis näytän antavan,mutta kuitenkin muistelen aina asiaa), en ikinä korota ääntäni avomiehelleni, en riitele, enkä näytä olevani kiukkuinen..
Syvällä sisälläni voin kuitenkin tuntea olevani äärimmäisen loukattu!
Ja mieheni vain ihmettelee, miksen suostu olemaan halailtavana enkä halua seksiä kuin aniharvoin ja silloinkin vain hänen mieliksi.. Mitä tällaiselle ongelmalle voi tehdä?
Mistä sellainen on ylipäänsä edes tullut? Kadehdin "nalkuttavia naisia", he sentään osaavat ilmaista tunteensa ja vaatia itsellensä hyvää kohtelua, minua varmaan saisi mies vaikka hakata ja esittäisin vain olevani tyytyväinen suhteeseemme.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla tai vaimollani samainen vika, mutta yleensä ei puhu.. on vain niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ja se piirre ärsyttää.
Itse kaipaisin asioiden selvimistä, mistä kenkä puristaa.. kaipaan myös normaaliin suhteeseen kuuluvia hyväilyjä kuin huomiota ja seksiä siinä kuin muutkin..
Ja sanoin hänelle et jos ei kotoa sitä löydy, haen sitä muualta.. eipä kommentoinut millään lailla asiaa.. ihmettelen sitä?! Joten teen sitten omat johtopäätökseni.. eihän siinä tilanteessa muu auta..
Myönnän että joskus loukkaan häntä, mutta osaan myös pyytää anteeksi käytöstäni, muttei vain tunnu ottavan sitä vastaan..
Parempaa tulevaisuutta odotellen..
jaksan vielä yrittää..!!
Olen kuullut sanottavan, että mököttäminen ja se ettei ole huomaavinaan toista on yksi julmimpia henkisen väkivallan muotoja parisuhteessa ja perheessä. Taisi olla Ben Furman tai joku vastaava..
Jollekin ehkä mykkäkoulu on kostamisen väline, mutta itse en ota asioita puheeksi, koska en osaa! Mieheni on usein tahallaan loukannut minua ja jälkikäteen selittänyt sitä sillä, että koitti siten saada minusta ulos edes jonkinlaista "tunteenpurkausta", vaikka vihaakin!
Mutta koska en osaa olla vihainen, ongelmat (ja oma haluttomuuteni läheisyyteen) on silloin vain pahentunut entisestäänkin! Eivät kaikki ole kylmiä pahasta tahdostaan, vaan koska eivät osaa näyttää oikeita tunteitaan. Pahinta väkivaltaa on sellaiselle ihmiselle, että toinen ei edes yritä ymmärtää vaan hoitaa pois omat puutteensa ryntäämällä vieraisiin!
Miehesi loukkaukset voivat todellakin olla provosointia. Miksi et vaan kerro rehellisesti mitä tunnet? Miksi ei voi sanoa, että on hämillään, tai jotain. Parisuhteeseen ja kommunikointiin tarvitaan kahta ihmistä.
Eli toisin sanoen et anna anteeksi. Et siis ole suinkaan pitkämielinen, vaan itseasiassa epärehellinen, niin itseäsi kuin miestäsi kohtaan. Mitä hyötyä siitä on tulevaisuuden kannalta? Yksi mitä aiheutat käytökselläsi, on ensinnäkin oma paha olosi, toiseksi miehellesi epävarmuuden tunteistasi häntä kohtaan. Typerää kyllä, toiset ihmiset kokeilevat toisen tunteita loukkaamalla, ja vielä tahallaan, mikäli tahattomalla loukkauksella ei ole ollut vaikutusta.
Sisälläsi kytee ilmeisesti aikamoinen määrä tunteita näiden "anteeksiantojen" takia, ei ihme jos alkaa olo olla haluton, tottakai itsestäsikin alkaa tuntua siltä, ettei miehesi välitä "uhrauksestasi". Ikävä tosiasia vain on, ettei miehesi ilmeisimmin edes tiedä sinun "uhranneen" mitään. Kaikki eivät loukkaannu samoista asioista, on siis turha olettaa, että miehesi osaisi pyytää anteeksi tekemisiään/sanomisiaan, eihän hän välttämättä edes tiedä loukanneensa sinua.
Vastaus siihen, mistä se on tullut, saattaa löytyä seuraavasta lauseestasi kysymyksesi jälkeen, "kadehdin nalkuttavia naisia". Oletko kenties saanut jostakin mielikuvan, että kaikki tunteista puhuminen ja suoraan sanominen, mikä pahalta tuntuu, on nalkuttamista, ja haluat välttää sitä kaikin tavoin, ethän halua olla "nalkuttava nainen"? Ilmaisu joka kuuluu itseasiassa monen miehen lempisanastoon, ilman että se olisi negatiivinen asia, sitä vain kuuluu käyttää ja sillä valittaa. Kun näiltä "nalkuttavien naisten" miehiltä kysytään tarkemmin asiasta, on vastaus yleensä, ettei se vaimo nyt niin oikeastaan nalkuta, tuntuu vain kivalta sanoa kaveriporukassa niin.
Oletko koskaan miettinyt, mitä voisit saada sillä, jos sanoisit miehellesi yhden asian mistä et pidä? Tällä hetkellä miehesi ei selvästi tunne sinua monien asioiden suhteen. Jos kerrot asioita mistä et pidä, hän on taas askeleen lähempänä sinua, samoin kuin tietämällä niistä asioista mistä pidät.
Se, että kertoo toiselle, mistä ei pidä, mikä tuntuu pahalta jne. ilmaisee rakkautta ja yhteenkuuluvuutta ihan samoissa määrin kuin sekin, että kertoo mistä pitää ja mikä tuntuu hyvältä.
Ja niitä todellisia "nalkuttavia naisia" (tai miehiä) tulee juuri niistä, jotka vuosikaudet vaikenevat siitä mikä tuntuu ja pahalta ja loukkaa, tekevät "uhrauksia", joista toinen ei edes tiedä...kunnes tulee se yksi päivä kun kaikki negatiiviset tunteet vyöryvät yli -ja nalkutus alkaa.
Rakkaudessa ja parisuhteessa pitää osata antaa anteeksi ja olla pitkämielinenkin...mutta ennen kaikkea rakkaudessa pitää osata olla rehellinen, sekä itselleen että kumppanilleen.
Se, mitä voit tehdä, on aloittaa se rehellisyys, yksinkertaisesti kertomalla miehellesi, ettet ole ollut täysin rehellinen, tai et ole uskaltanut näyttää tunteitasi. Ja vähitellen kertoa asioista mistä on kysymys, mitkä asiat painavat ja mitä niille toivoisit tehtäväksi, tai vaikka et toivoisi tehtäväksi mitään, kerro silti että ne tuntuivat pahalta. Mitä rehellisempi pystyt asiassa miehellesi olemaan, sitä enemmän oma olosi helpottuu, ja sitä enemmän miehesi oppii tuntemaan juuri _sinua_, ei sitä millainen olet antanut ymmärtää olevasi.
Et ole sen huonompi, vaikka tunteitasi ilmaisisitkin, pikemminkin entistä rakkaampi, kun toinen todella alkaa tuntea sinua. Vähitellen, kun saat omaa oloasi purettua, helpottuu olosi myös parisuhteessa. Asioita ei pidä pitää sisällään, se syö kuin home taloa sisältäpäin (anteeksi vertaus) kunnes koko talo luhistuu, vaikka home olisi voitu ajallaan poistaa ja talo kuivattaa elinikäseksi kodiksi.
Melkoinen määrä tekstiä...olen juuri viikonlopun selvitellyt yhtä parisuhdetta, jossa aivan sama ongelma, mutta miehen puolelta...
Eli "kaikki se kestää...?" sinulla on kertomattomuudella enemmän menetettävää, kuin kertomisella.
Harvinaisen fiksu vastaus.Eipä ole lisättävää.Nalkuttamisella ja sillä että kertoo toiselle mitä tuntee ei ole mitään tekemistä keskenään.Olet nyt kuin ilmapallo johon pikkuhiljaa puhalletaan ilmaa lisää.Vielä olet kestänyt mutta joku päivä sanot poks.Puhukaa toisillenne, se kannattaa.
ei suinkaan ole hyvän vaatimista itselleen vaan sitä kuuluisaa vuorovaikutusta, mutta huonoimmillaan... Eiköhän asioista kannattaisi keskustella mieluummin kuin nalkuttaa. Tosin mieheni pitää siitä, että nalkutan hänelle...
Oletko miettinyt MIKSI et näytä negatiivisia tunteitasi miehelle? Se kyllä kannattaisi, sillä suhteenne ei millään voi olla tasa-arvoinen tuolla meiningillä.
Syy miksi lapsi ei näytä kielteisiä tunteitaan vanhemmilleen on usein se, että pelkää vanhempien hylkäävän hänet. Usein tuo sama toistuu parisuhteessa aikuisena.
Sama pätee koulukiusaamiseen ja työpaikka kiusaa miseen , ei pidä alistua. Pitää huitaista takaisin. Seuras mitä tahansa. Tilanne joka tapauksessa korjantuu.
Parisuhteesa on usein alistuja mies. Saadakseen sen vähäsenkin seksin ja jonkinlaisen rauhan. Tuloksena sairastuminen ja riutuminen ja kuolema.
Hauska juttu muuten, että en ole sellainen kaikkia ihmisiä kohtaan! Olen kovista kovin pitämään puoleni muuten, mutta en mieheni kanssa.
Koulussa puolustin itseni lisäksi jopa muitakin kiusattuja ja työpaikallanikin minut valittiin luottamushenkilöksi suojelutaipumuksieni takia.
Mutta mieheni edessä olen kuin koira, joka hylkäämisen pelosta palvoo maata omistajansa alla, vaikka tulisikin rangaistuksi..
olen samnlainen mies
annan aikan mopeasti anteeksi isojakin asioita
olen miettinyt olisiko paremipi olla joskus ilkeä ja rähjätä, mutta en halua puhua suuttuneena
oikeasti alan uskoa että naiset haluaa rähjäävän ukon ?
Olen ymmärtänyt ja antanut anteeksi liikaa ja liian pitkään.
Kannattaa heti puuttua asiaan, muuten ikävä käytös normalisoituu, ja sitten kun oma mitta on täysi, puoliso ei välttämättä kykenee palaamaan sivistyneeseen käytökseen. Ajoissa.
"Mistä sellainen on tullut?" kysyit. Veikkaan että lapsuudesta. Minä olin oikea kynnysmatto, mieheni sai kävellä ylitseni mennen tullen ja minä vain nielin mielipahani.
Lapsuudenkodissani ei tunteita juuri ilmaistu, ei koskaan kiitetty tai osoitettu hyväksyntää. Yritin sitä vanhemmiltani saada olemalla kiltti tyttö, pärjäämällä koulussa, esittämällä aina hyväntuulista ja ystävällistä. Tästä sitten jäi päälle "kiltin tytön syndrooma", kova tarve miellyttää ihmisiä, siis myös miestäni. Siksi ei ikinä poikkipuolista sanaa, teki hän mitä hyvänsä.
Mitä ongelmalle voi tehdä? Ei aavistustakaan? Pysyä sinkkuna?
Penskana sai selkään, jos piti puoliaan, aina piti kääntää toinen poski.
Koulussa se, joka löi takaisin oli aina pahin syyllinen.
Sitä vaan oppi, että pääsee helpoimmalla, kun yrittää miellyttää ja olla samaa mieltä.
Työelämässä ja parisuhteessahan nuo toimintamallit eivät sitten enää pädekään.
Huomasin, että kun lopettaa nöyristelyn ja pitää puolensa, muut alkoivat arvostaa sinua enemmän ja oma (huono)itsetuntokin parani.
En tiedä mistä sellainen järjetön yksinjäämisen pelko johtui, mutta kun ilmaisin selkeästi silloiselle vaimolleni, että
"jos et ala kohdella minua ihmisenä, voit lähteä menemään", aloin saada arvostusta.
Ja puolensa voi pitää myös oikeudenmukaisesti, ei tarvitse olla itsekäs k*sipää, niin kuin monet asian ymmärtävät.
Nöyristely ei johda mihinkään.