Olen sanoinkuvaamattoman kyllästynyt nykyiseen työhöni. Olen jämähtänyt opiskeluaikaiseen hanttihommaan ja tuntuu etten pääse siitä ikinä eteenpäin. Koulutustani vastaavia aloitustason paikkoja ei kasva puissa. Kaikkiin mahdollisiin trainee-ohjelmiin olen hakenut ja ollut haastatteluissakin - mutta en ole tullut valituksi. Avoimia hakemuksia olen laittanut kaikkiin kiinnostaviin yrityksiin, käynyt haastatteluissakin - mutta en ole tullut valituksi. Töissä on pakko käydä, koska palkatta ei elä, joten turhauttava hanttihomma jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Töihin meneminen etoo päivä päivältä enemmän. Kiehun hiljaa sisäänpäin, koska asiakaspalvelutyössä ei kiukkuaan saa näyttää ulospäin ja työkavereihinkaan en viitsi kiukkuani purkaa, eihän tämä tilanne heidän vikansa ole.
Tuntuu etten vaan enää jaksa tätä. Kohta se padottu kiukku ja turhautuminen varmaan sairastuttaa minut tai sitten vaan joku päivä se viimeinen korsi tulee, katkaisee tämän kamelin selän ja flippaan täysin. Ja pelottavinta on, kun itseluottamus pikkuhiljaa murenee, alan miettiä olenko edes pätevä tekemään niitä koulutusta vastaavia töitä, pärjäisinkö niissä edes? Maailmankuva kapeutuu, kiinnostuksen kohteet yksipuolistuvat, tuntuu kuin taantuisin. Kohta olen varmaan niin turta etten enää edes tajua kaivata siitä hanttihommasta pois, ja sitten voidaankin porukalla todeta että jälleen on valunut verovaroja kankkulan kaivoon turhan opiskelun ja opintotuen muodossa.
Tuntuu etten vaan enää jaksa tätä. Kohta se padottu kiukku ja turhautuminen varmaan sairastuttaa minut tai sitten vaan joku päivä se viimeinen korsi tulee, katkaisee tämän kamelin selän ja flippaan täysin. Ja pelottavinta on, kun itseluottamus pikkuhiljaa murenee, alan miettiä olenko edes pätevä tekemään niitä koulutusta vastaavia töitä, pärjäisinkö niissä edes? Maailmankuva kapeutuu, kiinnostuksen kohteet yksipuolistuvat, tuntuu kuin taantuisin. Kohta olen varmaan niin turta etten enää edes tajua kaivata siitä hanttihommasta pois, ja sitten voidaankin porukalla todeta että jälleen on valunut verovaroja kankkulan kaivoon turhan opiskelun ja opintotuen muodossa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei kannata uhrata turhauttavaan duuniin! Itse olen tällä hetkellä aikuisopiskelija ja en enää todellakaan mene paskaan paikkaan! Mikäli tiedät osaamisesi tason, neuvottele palkka sen mukaan sekä työtehtävät...mutta, älä kasaa liikaa hommia harteillesi ;)
Nykyisessä työssäni ja toimipaikassani a) ei ole tarjota minulle haastavampia tehtäviä b) en ole pätkääkään motivoitunut tekemään sitä työtä enää millään liksalla ja c) liks määräytyy tes:in mukaan, eli eipä ole paljon neuvottelun varaa.
Känni päälle riittävän usein niin taas jaksaa nuolla pomon jalkapohjia.
Niin muutkin suomalaiset tekee. Aikansa kännättyään pääsee sossujonoon josta saa kaikki ilmatteeks. Niin ne muutkin tekee. Tai sitten painaa tunnollisesti rapahommia eläkeikään 85v kuvitellen kaikilla muilla olevan unelmaduuni.
Kiitos vinkistä mutta ei kiitos.
Kuulostat siltä, että olet yliahdistunut ja ehkäpä jonkinlaisen burnoutin partaalla.Tiedän itse, miltä tuo tuntuu. Olin aikaisemmin samanlaisessa tilanteessa.Tärkein asia, mitä voit tehdä on muistaa pitää itsestäsi huolta, sitä ei kukaan muu pysty tekemään vaikka joku voi siinä auttaakin. Et jaksa olla hyödyksi kohta edes töissä etkä kykene viettämään itsellesi mukavaa vapaaikaakaan, jos et pidä itsestäsi huolta. Uupumus voi iskeä, jos tuntee olevansa "kuopassa" elämäntilanteessa. Koita kuitenkin muistaa (tiedän, että tilanteessa vaikeaa) että tilanteesi ei ole lopullinen, etkai kuitenkaan usko, että olisit tuossa työssä kymmeniä vuosia ;) Pidä hengähdystauko, jos voit. Ota edes pieni loma nykyisestä työstä,lähde ulkomaanmatkalle, tai vietä loma mukavasti kotimaassa. Tärkeää on joskus pysähtyä ja hengähtää ja muistaa nauttia myös elämän hyvistä asioista (koita vaikka tehdä niistä lista, jos ei heti tulee mieleen)..kun satsaat itseesi, on se kuin laittaisit rahaa pankkiin..älä anna työnantajan ym. kuluttaa sinua puhki. Muista törsätä itseesi (omien varojen mukaan enemmän, tai vähemmän) Ajattele, että olet kuitenkin jaksanut hakea töitä ja muuten ollut toimelias asian suhteen-voisit vaikka palkita itsesi jotenkin siitä hyvästä! On paljon ihmisiä, jotka eivät ole saaneet koulutusta vastaavaa työtä..jotkut eivät ole saaneet lainkaan töitä..silti nämä ihmiset ovat ihan yhtä osaavia ja hyviä ihmisiä, kuin ne töissäolevatkin. Oletko muistanut pitää kiireen keskellä ystäviisi yhteyttä? Ystävyyssuhteet on tärkeä asia ihmisen elämässä-ota heihin yhteyttä vaikka välillä tuntuukin ettei jaksa mennä mihinkään. Ja keksikää jotain hauskaa yhdessä..tai vaikka itkekää huolianne toisllenne. Myös liikunta nostaa mielialaa,ja harrastukset,sekä muutkin terveelliset elämäntavat vitamiineista lähtien. Oletko ottanut huomioon piilotyöpaikat? Monesti firmat eivät ilmoittele paikoista heti, vaikka tarve työntekijälle olisi ollut jo jonkin aikaa ym. ym. Kannattaa vaikka tehdä listaa paikkakunnan (ja mielellään vaikka naapuripaikkakuntienkin) yrityksistä, mihin voisit hakea töihin. Monet firmat arvostaa omatoimista hakijaa, joka kyselee työmahdollisuuksista itse, vaikka varsinaista työilmoitusta ei olisikaan. Jotkut myös perustavat oman toimnimen, ja hankkivat sitä kautta työkokemusta ja ansiota, jos omalla alalla on mahdollista. Toiminimen perustamiseenkin voi kysyä starttirahaakin ja ainakin uusyrityskeskuksista saa tietoa ja apua. Voisit myös vaihtaa väliaikaista "hanttihommatyöpaikkaasi" välillä, jos tympii..saattaa työolosuhteetkin hiukan parantua, tai voisit myös yrittää muuttaa joitakin asioita nykyisessä paikassasi. Aina kannattaa kysyä työhön parannuksia (esim. lisää palkaa..vaikka edes vähän) varsinkin, jos olet ollut jonkin aikaa jo nykyisessä työssä.Monesti esim. palkankorotuskin on vain kysymisestä kiinni(vaikka ite ajatteleekin, että ei kehtää.jne)Onko mahdollista nykyisessä työpaikassasi päästä parempiin tehtäviin? Tee vaikka lista asioista, millä ja miten voisit elämäntilannettasi muuttaa. Mutta jotta jaksaisit ponnistaa eteenpäin, muista todellakin pitää itsestäsi huolta..muista nauttia elämästä..se me unohdetaan monesti.ei kukaan jaksa puurtaa ainoastaan niiden synkkien asioiden kanssa!
Kiitos kannustuksesta.
Yritän pitää pääni kasassa juuri näillä hyviksi tunnetuilla konsteilla, eli liikkumalla, elelemällä terveellisesti, näkemällä ystäviä ja jatkamalla harrastuksia jotka tuottavat iloa. On siitä hyötyä ollutkin, olisin varmaan ihan hajalla ilman näitä selviytymiskeinoja.
Silti se jotenkin vaan saa tuntemaan itsensä niin voimattomaksi, kun tajuaa olevansa haastattelijoiden ja rekrytoijien "armoilla" ja arvioitavana ja että lopullinen päätösvalta on heillä: vaikka itse tietäisin olevani johonkin hommaan ihan loistava valinta, en voi tietää osaanko ilmaista sen heille niin että hekin vakuuttuvat asiasta. Joku toinen hakija voi aina olla jostain syystä mieluisampi. Ei lohduta, jos tulee viidessäkymmenessä hakuprosessissa hyväksi kakkoseksi, kun vain se ykkönen saa paikan.
Hanttihommassa kitkuttaminen todella syö itseluottamusta ja motivaatiota. Vaikka työn ulkopuolella onnistuisikin pitämään positiivista mielialaa yllä, niin se työpaikan oven avaaminen iskee vasten kasvoja sellaisen lyijynraskaan voimattomuuden ja turhautumisen: 'taas yksi päivä tässä tarkoituksettomassa, haasteita tarjoamattomassa apinan hommassa.' Ja iloista naamaa olisi silti jaksettava näyttää. Joskus ohimennen kuulen, kun asiakkaat keskustelevat mielenkiintoisista töistään joihin minäkin periaatteessa olisin pätevä ja sopiva, ja sekös vasta turhauttaakin. Mietin millä oikeudella he ovat päässeet nykyiseen asemaansa ja mikä minussa tökkää vastaan, etten itse pääse eteenpäin.
No, ei tämä tilanteeni niin epätoivoinen ole kuin miltä saattaa vaikuttaa, olen hakenut vaativampia töitä vasta muutaman kuukauden ja tutkinnostakin puuttuu vielä jotain pientä sälää, mutta käytännössä olisin jo valmis koulutusta vastaaviin kokopäivätöihin. Ehkäpä tämä tästä. Tuntuu vaan että työtilanne hidastaa sitä valmistumistakin, koska en halua ottaa papereita ulos niin kauan kuin olen hanttihommissa. Näennäinen opiskelijastatus antaa kunniallisen tekosyyn olla hanttihommissa, joten alitajuisesti (tai ihan tietoisestikin) lykkään valmistumista kunnes se koulutusta vastaava työ on saatu. Mutta joku raja siinäkin on oltava.
vitutuskäyrä on todella korkella, työ sinänsä siedettävä mutta palkkaus ala-arvoinen.
kaikenhuipuksi työpaikka kihisee arvoasetelmaa pomon kaverit palkataan kouluttamattominakin ns. esimiestehtäviin ja kaikki kusee, ei toimi ei ja ihmiset rikki.