Onhan siinä juhlia kerrakseen, mutta ei paljon juhlituta.. Tuntuu ihan hullulta nuo juhlat.. miks semmosia ees pitää olla enää.. Isä kuoli yllättäen 2kk sitten ja jätti elämääni niin valtavan aukon, että sitä ei kukaan eikä mikään koskaan voi korvata. Ikävä vaan kasvaa koko ajan. Kukaan ei oikein kunnolla ymmärrä eikä kukaan jaksa kuunnella. Minua ei kiinnosta muiden jutut eikä muita minun ainaiset isän kuolemaan liittyvät. Voi kumpa olis joku joka ymmärtäis ja kuuntelis. Ärsyttää tämmönen ruikuttaminenkin.. huoh.. voi että..
Ja miksi te vähäisetkin kaverit olette kaikonneet juuri nyt, kun teitä eniten tarvitsisin.
Muistot lämmittää kuitenkin vähän. On isästä vain hyviä muistoja. Kiitos isä, että olit juuri minun isä. Olit minulle tärkeintä maailmassa aina.
Ja miksi te vähäisetkin kaverit olette kaikonneet juuri nyt, kun teitä eniten tarvitsisin.
Muistot lämmittää kuitenkin vähän. On isästä vain hyviä muistoja. Kiitos isä, että olit juuri minun isä. Olit minulle tärkeintä maailmassa aina.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Otan osaa suruusi.
Tiedän mistä puhut. Itse menetin rakkaan ja ihanan isäni yhdeksän kuukautta sitten. Vaikeaa on ollut ja on edelleen. Elän vaan päivän kerrallaan... Suru ja kaipaus seuraa aina mukana. Minunkaan ystäväpiirissä ei ole sattunut vastaavaa, ja ei he tietenkään ymmärrä täysin miltä minusta tuntuu. Oikeastaan en niinkään ole jakanut tätä heidän kanssa, vaan lähinnä oman perheeni ja mieheni kanssa.
Todellakin, kaikki juhlat ahdistaa... Lähdemme perheen kanssa jouluksikin pois. :( Pakko on.
Olen onnellinen, että sain kokea sellaisen lapsuuden ja sellaisen rakkauden määrän.
Voimia kovasti!!
vähän aikaa sitten, nyt edessä on hautajaiset ja samana viikonloppuna isänpäivä,hänen syntymäpäivänsa ja nimipäivä vielä samaan!!! Että sellasta mulla... Kauhulla odotan viikonloppua!!
Moi!
Mä menetin myös Isän, Uutena Vuotena-05 ,parhaan kaverini,ihmisen joka oli kiinnostunut myös minusta.Menetin myös "perheeni"Äidin ja kaksi sisarusta.Syytä ei ole kerrottu,vaan haukuttiin että olisin muka jotain "temppuillut"heille.Enkä todella tiedä mitä olen pahaa tehnyt,en pysty sanomaan kun en tosiaan tiedä.Ahdistava tunne on sisimmässä ollut siitä saakka.Soitin jossain vaiheessa äidille kysyäkseni kuinka hän on jaksanut...alkoi kuulua että mun "temppuilun"takia ei oo saanu nukuttua ym.Olin aivan ymmällä ja olen vieläkin.
Koska olen ihminen joka en kenellekään halua pahaa,ja autan aina jos vain voin ja jaksan.Ajattelin että jos minä aiheutan kaiken auttamisen ja rahallisen avun jälkeen jollekin noin suurta pahaa ,lopetin yhteydenotot ja nyt ajattelen kuten Isä aina sanoi"rehellisyys maanperii"ja oikeus voittaa aina!Lepään ajatuksessa että elämä kantaa,en voi tehdä enempää kuin tarpeeksi.Jos se ei käy,en voi mitään.Luotan siihen että minullakin on paikkani tässä elämässä.Olin Isän tyttö enempi.Ehkä silläkin on vaikutuksensa kaikessa...tiedä sitten?Onneksi on rakastava ja ihana poikaystävä,ilman hänen tukea olisin siellä missä Isäkin.Voimia sinullekin,et ole yksin!
Voi että..
Rupesin oikeasti itkettämään kun luin tätä. :'(
Koita jaksaa!!
En voi sanoa että tiedän miltä tuntuu kun isää ei enää ole, mutta se on varmasti kamalaa. Mulla itselläni on kuollut muuten vaan läheisiä ja tiedän että se ei ole helppoa. Niistä murheista ja suruista pitää puhua, koska jot et puhu niin se todella rasittaa sinua henkisesti ja varmasti fyysisestikin.
Olisi tosi tärkeää että saat puhua puhua puhua puhua ja puhua yhä vaan. Jos ystäväpiirissäsi ei ole tällaista joka jaksaisi kuunnella - aikuisissakaan - niin uskaltaisitko pyytää, että saisit käydä juttelemassa vaikkapa jonkun terapeutin tms. luona. Luulen, että ihan terveyskeskus- tai koululääkärin kautta pääsisit. Kerro vastaanotolla, että haluaisit PUHUA.
Ystäväkin ajaa saman asian, mutta jos sellaista ei ole, joka jaksaa kuunnella, niin tuo vaihtoehto on hyvä ottaa huomioon.
Lämmin osanotto sinulle ja kaikille muillekin isänsä menettäneille! Minä olen jo aikuinen ja isäni kuoli viisi vuotta sitten. Sekin oli raskas ja surullinen kokemus vaikka hän olikin jo vanha ja sairas ja minä en enää "tarvinnut" häntä yhtä paljon kuin lapsena. Jokainen ihminen on arvokas ja korvaamaton, ketään samanlaista ei tule.
Lapseni menetin kymmenen vuotta sitten. Se oli puolestaan isille(kin) kova kokemus. Elämä on kummallista, joltakin lähtee isä, joltakin äiti, joltakin sisko tai veli tai oma lapsi...
Voimia ja Taivaan Isän lohduttavaa syliä kaikille!