Toivon, että jaksaisitte lukea tarinani:
Suhteen aloittamisessa pitäsi ajatella tunteilla, eikä järjellä.
Toimin kuitenkin typeryyksissäni toisin.
Olin omasta mielestäni ollut pitkään sinkkuna ja sitten elämääni astui mies, joka ihastui.
Olin tavallaan ennen sitä miettinyt, että jos vielä alkaisin seurustelemaan, millaisen miehen tahtoisin ja mie, joka minuun ihastui täytti nämä "kriteerit".
Miksikö ajattelin järjellä?
Koska minusta tuntui, etten enää pysty tuntemaan suhdetta samanlaiseksi, kun ennen.
Toisin sanoen ajattelin, että minun on mahdotonta ihastua tai rakastua, koska niin ei ollut pitkään käynyt..
Olo oli aika kivikova, mutta ajattelin että minkäs minä sillekään mahdan, etten ihastu.
Nyt olen muutamia kuukausia seurustellut ja olo on ollut hirveän ahdistunut.
Ajatelkaapa, että toinen teistä on rakastunut ja osaa puhua niin kauniita, niin kauniita...
Sitten toinen ei mitään, koska ei tunne mitään.
Kaiken lisäksi en ole edes kunnolla uskaltanut siitä mitään mainita, tiedän kuinka paljon se toista satuttaisi.
Olo on niin tunteeton.. Haluaisin osata ihastua tai rakastua tuohon mieheen, mutta kun en vain voi.
Pikemminkin tunnen, että hän olisi kaveri.
Koko tilannetta vielä pahentaa se, että olen kerrankin ihastunut, mutta toiseen.
Olo on niin kamala..
Tavallaan en haluaisi satuttaa toista sanomalla, etten tunne mitään häntä kohtaan, sillä se sattuttaisi niin paljon niin hyvää ihmistä,
mutta niin tietenkin tämä teeskentely häntä ja samalla minua.
Tämä koko tilanne tuntuu niin käsittämättömän hankalalta ja toivoisin teiltä asiallista palautetta, uskon että siitä olisi hyötyä.
Suhteen aloittamisessa pitäsi ajatella tunteilla, eikä järjellä.
Toimin kuitenkin typeryyksissäni toisin.
Olin omasta mielestäni ollut pitkään sinkkuna ja sitten elämääni astui mies, joka ihastui.
Olin tavallaan ennen sitä miettinyt, että jos vielä alkaisin seurustelemaan, millaisen miehen tahtoisin ja mie, joka minuun ihastui täytti nämä "kriteerit".
Miksikö ajattelin järjellä?
Koska minusta tuntui, etten enää pysty tuntemaan suhdetta samanlaiseksi, kun ennen.
Toisin sanoen ajattelin, että minun on mahdotonta ihastua tai rakastua, koska niin ei ollut pitkään käynyt..
Olo oli aika kivikova, mutta ajattelin että minkäs minä sillekään mahdan, etten ihastu.
Nyt olen muutamia kuukausia seurustellut ja olo on ollut hirveän ahdistunut.
Ajatelkaapa, että toinen teistä on rakastunut ja osaa puhua niin kauniita, niin kauniita...
Sitten toinen ei mitään, koska ei tunne mitään.
Kaiken lisäksi en ole edes kunnolla uskaltanut siitä mitään mainita, tiedän kuinka paljon se toista satuttaisi.
Olo on niin tunteeton.. Haluaisin osata ihastua tai rakastua tuohon mieheen, mutta kun en vain voi.
Pikemminkin tunnen, että hän olisi kaveri.
Koko tilannetta vielä pahentaa se, että olen kerrankin ihastunut, mutta toiseen.
Olo on niin kamala..
Tavallaan en haluaisi satuttaa toista sanomalla, etten tunne mitään häntä kohtaan, sillä se sattuttaisi niin paljon niin hyvää ihmistä,
mutta niin tietenkin tämä teeskentely häntä ja samalla minua.
Tämä koko tilanne tuntuu niin käsittämättömän hankalalta ja toivoisin teiltä asiallista palautetta, uskon että siitä olisi hyötyä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hän ei ole oikea sinulle. Se joku muu voi ollakin. Enemmän sattuu, jos jatkat epäaidolla pohjalla. Tee välttämätön.
Jos suhde on seurusteluvaiheessa ni eihän siinä silloin mitään ongelmaa ole. Lopeta suhde ennen kuin on myöhäistä. Sehän on toiselle varmasti helpompaa nyt kun vuosien päästä kuulla että kipinä ei ole koskaan syttynyt. Mutta jos syynä on se toinen ihastus ja et halua panostaa nykyisen suhteen kehittämiseen ni sillon kannattaa tosissaan miettiä. Siinä joutuu helposti kierteeseen että ei ole mihinkään tyytyväinen kun kerran vaihtaminen on helppoa. Ja taas on kivaa ainakin kuukausi. Arki tulee väkisin eteen jokaisessa suhteessa..