Alkoholikammo

ihana riidan aihe

Vaikea selittää miten tähän tilanteeseen on tultu, mutta... poikaystävällä on mielipuolinen alkoholiviha. Hän ei pysty olemaan alkoholia nauttivien kanssa samassa tilassa ja sanoo, ettei pysty elämään minunkaan kanssa jos en ala absolutistiksi. En saisi myöskään viettää aikaani missään missä voisi mahdollisesti joku lasillisen viiniä juoda. Eli siis kavereiden kanssa illanvietot tms hän tuomitsee. Olen sitä mieltä että hänellä on jotain vikaa päässä! Sanoo rakastavansa minua yli kaiken, mutta ei "pysty" elämään kanssani jos olen missään alkoholin lähelläkään!

Minusta tuntuu että hän ei välitä minusta vaan haluaa ainoastaan luoda itselleen elämän, jossa hänellä on turvallinen ja rauhallinen olla, välittämättä siitä, miten se minun elämääni vaikuttaa. Olemme olleet yhdessä 3 vuotta, ja aina välillä tuo aihe on pompahtanut esiin. Pahimmissa kriisivaiheissa hän tavallaan joustaa, mutta sitten kuitenkin taas ottaa sanansa takaisin! En tajua miten joku voi laittaa tuollaiset ehdot ja mielummin elää yksin kuin sen ihmisen kanssa, jota rakastaa. Vuoden verran suhteesta on ollut sitä, että poikaystävä on ollut vakavasti masentunut ja jatkuvasti harkinnut itsemurhaa sen takia, että emme pysty tästä asiasta pääsemään yhteisymmärrykseen. Hän oli umpikujassa koska ei pystynyt ajattelemaan elämää ilman minua, eikä elämää minun kanssa niin että alkoholi olisi millään tavoin kuulunut lähipiiriin.

Tämä elämänvaihe oli minulle aivan kamala, koska tällä tavalla poikaystävä pakotti minut myötäilemään jotta ei tekisi itsemurhaa, jouduin hirveään vastuuseen. En kertakaikkiaan PYSTY elämänkatsomuksenikaan takia tekemään kaikkea, mitä hän vaatii, koska halveksin tällaista toisten ihmisten tekojen tuomitsemista ja ystävien valitsemista sen perusteella, miten täydellisiä he ovat omalla mittarilla. Olen joutunut siihen tilanteeseen, että on ollut pakko keksiä "valkoisia valheita" jotta elämä jatkuu. Esim. kun olin kavereiden kanssa kokkailemassa ja he joivat aterialla viiniä - poikaystävä heti kyseli että juotiinko siellä, oli pakko vastata että ei. Elämän ei tulisi perustua valheelle, mutta joskus tuntuu, että elämää on pakko kannatella valheilla.

Miten tällaisen riidan ratkaisee? On PAKKO olla joku tapa, jolla saan poikaystävän ymmärtämään, että hänen päässään on jotain vikaa kun hän ajattelee noin! Erota en aio, koska olen käynyt läpi helvetin tämän ihmisen takia. Hän saa tehdä saman minulle.

8

1215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Scared

      Uhkailee itsemurhalla minimaalisen alkoholin käytön takia ?? Olette olleet yhdessä vuosia.... Ammattiapuun se jätkä ja äkkiä (toivottavasti on jo.. edes tuon masennuksen takia).

      Onko se kertonut mistä tuo alkoholikammo johtuu ? Vanhemmat joi ja löi ? Edellinen nainen joi ja petti ? Jotain ääriuskonnolisia syitä ?

    • lsdkjgagjk

      joo, ymmärrän hyvin miehen pahan olon, jonka sitten pakkomielteisesti yhdistää alkoholiin. mitä ilmeisimmin taustalla pahoja alkoholiin liittyviä kokemuksia. ja tottahan se onkin, että ei viinasta mitään hyvää koskaan seuraa. tosin pari lasia viiniä ruuan kanssa ei nyt ketään kaadakaan...

      mies tarvitsee ammattiauttajan apua, terapiaa.

    • viinassakin

      Minä kannatan ajatusta "kohtuus kaikessa". Liiallinen juominen tuhoaa ihmisen lopulta, mutta ei tuollainen absolutistikiihkoilu käy päinsä. Ok, jokainen voi itse olla abso, mutta ei voi vaatia toista olemaan.

      Kerrot valkoisia valheita varmaan siksi, että välttäisit riidat, jotka eivät kuitenkaan johda mihinkään, vaan aina jauhetaan samaa potaskaa. Itsemurhan harkitseminen kuulostaa huolestuttavalta ja poikaystäväsi tarvitsisi ammattiapua. Voit yrittää saada hänet ymmärtämään sen puhumalla suoraan, jos ei kaveri ymmärrä omaa tilaansa niin ei siihen sitten auta mikään...valitettavasti

    • ymmärtää

      et miten viina menee sun poikaystäväs edelle??

    • ei mikään nyhverö

      löytyy, osta pojulle ase jotta voi hoidella ittensä samantien.
      Säälittävä jätkä!

    • Samaa rataa

      Luin tekstisi mielenkiinnolla ja tiedän, miltä poikaystävästäsi tuntuu. Vaikka minun täytyisi auttaa sinua, mutta voin vain tästä kirjoituksesta huomata omat kokemukseni jotka ovat alkoholin käytön suhteen osittain samat kuin poikaystävälläsi.
      Luulen että hänellä on ollut perheessä tai lähipiirissä alkoholisti, sillä itselläni on noin, ja saan välillä raivoamiskohtauksia kun tiedän että seurustelukumppani menee baariin tai jonnekkin jossa juodaan. Myös alkoholin säilytys samassa huoneessa oli alkuunsa hermoilun aihe.
      Poikaystävällesi voi ehdottaa joko juttelua ammattiauttajalle, hän osaa neuvoa mistä ongelmat johtuvat ja miten hän pääsee yli alkoholikammosta tai ainakin lieventää niin käyttäytymistään ettei turhaan pahoita mieltä siitä. Nuo ovat ihan tyypillisiä oireita alkoholistiperheessä eläneelle.
      Hän pelkää että teidän suhteellenne tapahtuu jotain pahaa jos sinä juot tai olet seurassa jossa juodaan. Tunne on kauhea silloin kun se iskee. Helppo on elää ihmisen kanssa joka ei juuri käytä alkoholia, minulla ahdistus helpottui kun löysin tällaisen ihmisen..ketään ei tosin voi vaatia absolutistiksi.

    • kitti

      eli olen itse samanlainen kuin miehesi. tai melkein. en pidä siitä että hän juo jne. kiellän kavereiden kanssa baareilyt yms.
      syy siihen on todennäköisesti edellinen isäpuoleni. hän joi heti töistä tultuaan itsensä humalaan ja huusi minulle, veljelleni, äidilleni kaikesta tyhjänpäiväisestä. aina. lopulta käyttäytyi myös väkivaltaisesti äitiäni kohtaan. huusin päin naamaa sille miehelle että olet alkoholisti ja lähet täst talost viimeistään huomen tai muuten soitan poliisit!
      aamun tullessa kuulin hänen lähtevän. takaisin ei tullut, paitsi hakemaan sohvakalustonsa.
      tunsin itseni vahvemmaksi kuin koskaan. aikuinen mies uskoi minua, pientä teini tyttöä! olin suunnattoman onnellinen, että sain tehtyä rauhan taloon. äitini kiittää minua joskus vieläkin kun sanoin suorat sanat sille, koska hän ei olisi kuulemma itse uskaltanut sanoa mitään, koska pelkäsi tulla uudelleen hakatuksi ja nälvityksi.

      nyt on uusi isäpuoli kuvioissa. hän juo myös. usein. töiden jälkeen heti. lievät kännit siis. ei huuda, on ihan mukava, ei lyö tms. en silti kestä häntäkään, koska pahat muistot vaivaavat. nyt äitini on ikionnellinen kun on saanut unelmien miehen. minä kärsin, koska en kestä katsella juomista.

      poikaystäväni, joka on viinan perään myös, on rasite minulle, mutta rakastan ja välitän, haluan pitää kiinni, koska tiedän että hän muuttuu, koska on vielä nuori, ja menee parin päivän päästä armeijaan, ja monet tuttuni jotka ovat olleet armeijassa, ovat raitistuneet lähes kokonaan, joten elättelen toivoa paremmasta :)

      toivon että ymmärsit minua :)
      tässä yksi linkki, jonka ystäväni psykiatri -äiti näytti minulle kun kerroin vähän ongelmistani: http://www.aal.fi/ siellä reunassa on ongelmalista, jonka luin läpi monia kertoja itkien, koska tajusin että minä olen juuri sellainen.

    • Anonyymi

      Minun vanhempani tai kukaan muukaan läheinen ei ole alkoholin takia käyttäytynyt koskaan yhtään uhkaavasti ketään kohtaan. Silti minulla on tosi paha ikään kuin "alkoholikammo". En pysty olemaan samassa tilassa alkoholia nauttivien kanssa. Jos haistan alkoholin hajun minua alkaa välittömästi itkettää ja rupean tärisemään. Oireina on välillä myös pyörrytys ja päänsärky. En tiedä mistä johtuu. Onko ehdotuksia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1369
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      818
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      769
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      707
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe