Kuulin tuossa pitkästä aikaa Wilma nimisen yhtyeen biisin joka soi 6 vuotta sitten kovasti radiossa. Mitähän lie tapahtunut yhtyeelle jota luotsasi Anna Kuoppamäki, koitin etsiä tietoa netistä löytämättä juuri mitään.
Vastaukset 7
- bob
jep, mainio orkesteri oli Wilma! tarkkaan en tiedä
luulavasti hajosi. Anna Kuoppamäki ainakin jossainvaiheessa soitti koskettimia Anssi Kelan Bändissä...- faniherra
Näyttäisi tulleen uusi albumi Wilmalta tänä vuonna. Levyn nimi on Claudius.
- faniherra
Korjaan. Se olikin vanha levy. Tänä vuonna on Claudiuksesta julkaistu digiversio.
- Johnny Rocker
Wilma oli hieno bändi, ja Anna jumalaisen kaunis ja kauniin äänen omaava laulaja ja biisintekijä. Mitä tekee tänään.
- ali yrkkö
Käsittääkseni opettaa musiikkia...Sibelius-akatemiassa ??? Jep,varsinkin Pölyä kuusta on nannaa sielulle & korville.Onnistuin aivan sattumalta näkemään Wilman livenä joskus 90-luvun alkuvuosina...ja tykästyin oikopäätä.
- jonX
Wilma tekee parhaillaan uusia biisejä ja levy odotettavissa ensi vuonna:)
- Johnny Rocker
Tänä vuonna tulee syksyllä ilmeisesti kokoelma ja ehkä ensi vuonna uutta musaa. odottelemme keikkoja ja uutta levyä!
Anna on ihana ja kaunis!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 551099
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust531016Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1131004Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7910- 90839
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5715Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25655Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it190643- 73617
- 57603