Tunnustaudun läheisriippuvaiseksi naiseksi. Tähän on omat elämääni liittyvät kehityspsykologiset juurensa ja se ilmenee mm. siten, että ajoittain todella pelkään fyysistä yksinoloa. Pelkään, että kun olen yksin, minulle tapahtuu jotain eikä kukaan ole auttamassa.
Parisuhteessa tämä ilmenee siten, että minun on hyvä olla silloin, kun kumppani on läsnä tai ainakin jossain pihapiirissä. Koen sen turvalliseksi. Turvallisuutta tuo myös se, että kumppani on luotettava eikä tee yllättäviä muutoksia suunnitelmiin, eikä varsinkaan mitään "häivämiskuvioita", joita olen niitäkin kokenut. Läheisriippuvuus tuo mukanaan myös vahvan ja uskollisen sitoutumisen parisuhteeseen, koska pelko yksin jäämisestä on niin suuri.
Läheisriippuvuus on positiivista silloin, kun suhde on suht normaali (eikä tällaista rakkautta edes läheisriippuvuus-termillä tuolloin kutsuta!), mutta negatiiviseksi läheisriippuvuus muuttuu patologisissa parisuhteissa, joissa toinen(kin) osapuoli on tahollaan epävakaa ja ei-sitoutunut.
Parisuhteessa tämä ilmenee siten, että minun on hyvä olla silloin, kun kumppani on läsnä tai ainakin jossain pihapiirissä. Koen sen turvalliseksi. Turvallisuutta tuo myös se, että kumppani on luotettava eikä tee yllättäviä muutoksia suunnitelmiin, eikä varsinkaan mitään "häivämiskuvioita", joita olen niitäkin kokenut. Läheisriippuvuus tuo mukanaan myös vahvan ja uskollisen sitoutumisen parisuhteeseen, koska pelko yksin jäämisestä on niin suuri.
Läheisriippuvuus on positiivista silloin, kun suhde on suht normaali (eikä tällaista rakkautta edes läheisriippuvuus-termillä tuolloin kutsuta!), mutta negatiiviseksi läheisriippuvuus muuttuu patologisissa parisuhteissa, joissa toinen(kin) osapuoli on tahollaan epävakaa ja ei-sitoutunut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et sinä ole läheisriippuvainen vaan sinulla on pelkotiloja.
Läheisriippuvainen ihminen on ahdistava. Hänen onnllisuutensa on kiinni sinusta. Ellet pysty noudattamaan hänen odottamaansa aikataulua esimerkiksi työtehtävien vuoksi, seuraa siitä itkua ja hirveä todistelemisen pakko, että kyllä rakastaa vaikka kokous venyi puoli tuntia.
Vessaanmenokin pitää raportoida, juoksulenkin kesto pitää tietää minuutilleen.
Eihän sitä muutaman ensimmäisen kuukauden aikana huomaa, on vaan itsekin niin onnessaan, mutta kun totuus valkenee on todella ahdistavaa.
ainakin osaksi mustasukkaisuutta ?
Edellisen kanssa en myöskään ole ollenkaan samaa mieltä aloittajan kanssa, joka on ymmärtänyt väärin termin "läheisriippuvuus".
Läheisriippuvaiselle on elämä olemassa vain kuin liaanina toisen kyljessä. "Omaa itseä" ei ole eikä oman elämän tavotteita. Niitä pitää olla yhdessäkin eläen, ei siitä tule mitään, jos elää vain toisen kautta ja toisen elämää toisen ehdoilla.
Ei tämäkään ollut kovin nerokkaasti sanottu, mutta usein toistetaan, että täytyy ensin oppia elämään yksin, itsensä kanssa, niin voi oppia elämään toisen kanssa - terveesti, oman minänsä säilyttäen.
Ollaanko oikeilla jäljillä ?
Yleensä läheisriippuvainen ihminen ei tunnista omaa käytöstään läheisriippuvuudeksi... eikä se kyllä taatusti koskaan ole mikään positiivinen asia. Jos toisesta ihmisestä on omien tarpeiden takia riippuvainen, ei suhde ole terveellä pohjalla. Terve ihmissuhde on sellainen, ettei toisen tekemisiä tarvitse miettiä koko ajan ja tietää, ettei pelolla pysty kontrolloimaan toista ja toisen tekoja. Ja ennen kaikkea; terve, normaali ihminen tietää, että selviää elämästä myös ilman sitä toista ihmistä jos tilanne sitä vaatii!!!!!!!!!!! Jos suhde vaatii jatkuvaa kontrollointia, en usko että se päättyy hyvin, johtui se kontrollointi sitten läheisriippuvuudesta tai jostain muusta asiasta...
..läheisriippuvaisuuden diagnoosia ei voi tehdä kukaan muu kuin ihminen itse.
Läheisriippuvaisuuden termi pitää sisällään niin
moninaisia ja monimutkaisia asioita ja tunnusmerkkejä.
Mielestäni ihmisillä on joskus erheellisiä käsityksiä
siitä mitä se todella on.
Enimmäkseen se on kuitenkin sitä, että elää elämäänsä
toisten kautta, eikä elä omaa elämäänsä.
Läheisriippuvainen huolehtii liikaa muista, riippuen heissä.
Koska ei uskalla luottaa heidän pärjäävän ilman huolenpitoa.
Uskoakseni läheisriippuvaisilla ihmisillä on
huonoja kokemuksia normaalista yksinolosta.
Kunpa mahdollisimman moni opettelisi ennen parisuhdetta
elämään yksin ja näkisi siihen myös toistenkin pystyvän.
Tämän jälkeen parisuhdekkin on luultavasti paremmalla pohjalla.
Vaikka ollaan yhdessä, kummallakin on silti oltava yhteiselämän lisäksi,
myös oma elämänsä ja kumpikin ottaa siitä vastuun,
eli vastaa kypsästi omista tekemisistään.
Oli kyseessä sitten alkoholismi, uskottomuus, mikä tahansa asia
mikä voi mahdollisesti rikkoa parisuhdetta.
Mutta toisen jatkuva holhoaminen on vain karhunpalvelus.
Me emme ole toisillemme ihmeidentekijöitä, emmekä voi
väkisin muuttaa toista ihmistä mieleiseksi meille
tai yhteiskunta kelpoisiksi.
Meidän on saatava tehdä itse virheemme ja oppia niistä.
Toiselle on parisuhteessa annettava tilaa, se mikä
on sopiva tila, siitä on sitten jokaisen parin sovittava keskenään.
Koska siinäkin tulee helposti ylilyöntejä, mikäli toinen on todella
ns.läheisriippuvainen, hän kiltisti suostuu epätasa-arvoisuuteen
oman ajan käytön suhteen ja antaa täten toiselle sitä liikaa.
Mutta liian tiivis yhteiselo alkuhuuman jälkeen,
tukahduttaa suhteen kuin suhteen.
Liika holhoaminen tekee toisesta vastuuttoman hyväksikäyttäjän,
tai uhmakkaan kiusaajan.
Että tällaisia näkemyksiä asiasta ihmisillä. No, kiitos niistä. Täytyypä miettiä omaa `diagnoosia`uudelleen...