Ihmiset villiintyvät väkivallasta

Yksi syys sille, että Jumala hukutti vedenpaisumuksessa senaikasen maailman, oli se, että Nooan aikana eläneet ihmiset olivat väkivaltaisia. Väkivalta on kammottavaa ja Jumala vihaa sitä. Olen varma siitä, että esimerkiksi muslimiterroristit ovat tarpeeksi pitkälle mentyään ja sydämensä paaduttaneina Jumalan vihan kohteina ennenkaikkea siksi, että he ovat niin hirvittävän väkivaltaisia ihmisiä.
Saatana vihaa ihmistä, joka varasti hänen paikkansa luotujen huomion kohteena numero yksi. Siksi saatana lietsoo ihmisiä väkivaltaan toisiaan kohtaan, koska se vahingoittaa suuresti ihmistä.

En voi ymmärtää myöskään sitä, että monet uskovaiset katsovat televisiosta sitä, kuinka ihmiset murhaavat ja silpovat toisiaan. Minusta se on yksi kaikkein uskomattomimmista asioista nykyhelluntailaisten keskuudessa. Voin sanoa, että se ainoastaan vihastuttaa minua, eikä minulta heru minkäänlaista ymmärrystä sitä kohtaan, että verellä pesty uskova viidyttää itseään väkivallalla. Väkivallan katsominen tekee ihmisestä idiootin. Se paaduttaa ihmistä niin, että mikään ei hätkähdytä uskovaistakaan. uskovaisesta tulee pahuuden edessä tahdoton ja jollain hyvin vastenmielisellä tavalla psyykeeltään vammautunut. Tunnet varmasti sinäkin ihmisiä, jotka hymyilevät typerää ja mielipuolista hymyään aina kun joku kritisoi joitain vastenmielistä ja järkyttävää asiaa. Sellaiset ihmiset ovat kyllästäneet itsensä väkivallalla ja vaikka he esiintyvät uskovaisina, heissä ei tosiasiassa ole mitään jumalista. He ovat antaneet pahojen henkien manipuloida sisimpäänsä katsomalla demonisia ja väkivaltaisia televisio-ohjelmia. Heidän sydämensä on täysin vieras Jumalalle ja he ovat susia lammasten vaatteissa. Heissä ei ole mitään myötätuntoa, eikä inhimillisyyttä. Pahinta asiassa on se, että nuorista lapsista tehdään luonnehäiriöisiä (vanhahtava nimitys luonnehäiriöiselle on psykopaatti) antamalla heidän katsoa raakaa ja tunteetonta väkivaltaa.
Jumalan viha syttyy siitä, että itsensä tyhmentäneet mukamas uskovaiset vanhemmat tekevät lapsistaan raakalaismaisia ja perustelevat sitä "vapaudella Kristuksessa"!!!. Tätä minä en voi käsittää. Jumala hukutti maailman väkivallan tähden ja jotkut poloiset uskovat, että hillittömällä väkivallalla mässäily on meidän uskovien oikeus. Eikö ole uskomatonta? Jumalan henki vaikuttaa ihmisen sisimmässä aina kammoa väkivaltaa kohtaan. Jos ihminen nauttii väkivallasta, todistaa se vain, että ihmisellä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa! Ei mitään! Sellaiset ihmiset ovat valehtelijoita ja niinkuin Raamattu sanoo, "kirouksen lapsia".

Antikristuksen henki tulee vaikuttamaan maailmassa siten, että väkivalta lisääntyy. Älä sinä kutsu antikristuksen henkeä sydämesi valtiaaksi viihdyttämällä itseäsi absoluuttisen saastan kanssa. Pakene väkivaltaa ja hillittömyyttä, niin Jumala suojelee sinua ja pelastaa sinut!
12316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

-eivät pysty hallitsemaan elämäänsä esim.television suhteen..

-alkoholin suhteen sekä seksin suhteen..kumpikin tiedämme että kaikissa em.asioissa ja monissa muissa lisäksi uskovilla pitää olla hirmuinen laki ja helvetinpelko,-niskassa ennen kuin voivat olla esim.katsomatta tv:tä tai pornoa tms,elokuvia?!

-miksi uskovalla ei ole ihan tervettä ja tasapainoista omaa tuntoa joka sanoisi että nyt tossa,-kiinni !
-jos rakkautemme on niin jäähtynyt Jeesukseen että kaikki uskonelämä on sitä,-mitä MINÄ pystyn tekemään Jeesukselle tai Jeesuksen ,puolesta niin metsään on menty jo aikoja sitten !

-ellei Jeesuksen seuraamisessa ole motiivina rakkaus, pelastajaansa,-kohtaan niin turha on työnsä,-sano !

-itselläni ei ollut tv:tä vuosikymmeniin ja en olisi kyllä osannut,hallitakkaan sen käyttöä silloin,-jos paljon muitakaan asioita..

-nyt minulla on ollut tv ja tajuan ja ymmärrän etten katsele raakaa väkivaltaa jne..ja minulla on myöskin ymmärrys mikä on ELOKUVAA ja mikä reaalielämää !!!

Äänestä
  • hallitsemaan. paavali sanoo, että lihan täytyy kuolla, eli siihen ei muut rohdot tepsi. On elinikäinen kamppailu jokaisella lihansa kanssa ja se voidaan alistaa vain Jumalan hengen avulla. Mitä kauempana ihminen on Jumalsta, sitä enemmän liha pääsee valtaan ja toisin päin.
    television suhteen on myös se ongelma, että niisä ohjelmissa vaikuttaa väistämätt henkivallat ja päällimmäisenä maailman henki. Se on viheliäinen hekivalta ja se kykenee tuhoamaan uskovan uskonelämän. Ei kukaan ole kyllin voimakas tapellakseen sen viettelyksiä vastaan, jos leikittelee tulella.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    hallitsemaan. paavali sanoo, että lihan täytyy kuolla, eli siihen ei muut rohdot tepsi. On elinikäinen kamppailu jokaisella lihansa kanssa ja se voidaan alistaa vain Jumalan hengen avulla. Mitä kauempana ihminen on Jumalsta, sitä enemmän liha pääsee valtaan ja toisin päin.
    television suhteen on myös se ongelma, että niisä ohjelmissa vaikuttaa väistämätt henkivallat ja päällimmäisenä maailman henki. Se on viheliäinen hekivalta ja se kykenee tuhoamaan uskovan uskonelämän. Ei kukaan ole kyllin voimakas tapellakseen sen viettelyksiä vastaan, jos leikittelee tulella.

    -mitään vaikuksia pistää tv:tä kiinni jos tulee semmost,-ohjelmaa..

    -yhteen aikaan kun olin tässä pitkän tovin mailman teillä,-kiinnosti porno ja kaikkinainen,seksi..sekin huuma haihtui ja senkin kanssa jo pärjäilee..

    -meinaan vaan sitä että,-jos ihminen on kielletyssä selibaatissa jonkin asian suhteen,-esim.nuorrudessaan niin jossakin vaiheessa tulee aika,jolloin juuri siihen asiaan sitten mennään ja täysillä..

    -näin olen ainakin itse kokenut ja monessa,-asiassa..joku on sanonit että paheiden kokonaissumma on ihmiselämässä,-vakio,siis jos rehellisesti katsoo asioita silmiin..nykyisin olen pitkästi samaa,mieltä..

    -esim.ihmiset jotka tavallaan väkisin kasvatetaan siisteiksi,joko uskon tms kasvatusmetodin,kautta,-monta kertaa tultuaan aikuisiksi,-käyvät ne maailman kierrokset ja kokemukset,kokemassa ja sen elämän ennenkaikkea,-joka tavallaan on jäänyt,elämättä!

    -tämä on vain sellainen valitettava,tosiasia monen kohdalla !

    -se että yrittää olla väkisin Pyhä ja niin Hengellä kuoletetussa tilassa,ettei eksyisi,mihinkään on aika raskasta,-elämää..
    -aikansa se menee,-mutta sitten tulee burnoutti ja shou what?

    -eri asia on jos Jumala Rakkaudessaan niin vetää ja armahtaa,-että säästyy kaikilta mailman,kolhuilta..monesti elämä kuitenkin vain on todellisuudessa,-toisenlaista ja maailmansivu on paaaljon pidempi,kuin aidansivu :-)!

    -nuorena uskovana mullakin oli niin paljon,luuloja ja kuvitelmia,itsestäni ja muistakin..nyt kun aikaa on kulunut pari vuosikymmentä,eteenpäin on luulot haihtuneet..

    -siitä saa olla onnellinen ja tyytyväinen että saa olla uskossa tänä,päivänä ja yksin Jumalan Armosta,-ei mistään muusta !

    -nyt on näitä teknisiäkin vempaimia niin paljon että kaikkien kanssa on omat ongelmansa,-on digipoksia,-taivaskanavaa,-TV:tä,PC:tä ja jos vaikka jonkinsortin peliä ja soitinta..

    -mutta sitä minä ihmettelen että miksi jotkut Jumalattomatkin pystyvät kontrolloimaan,-elämässään,-alkoholin,TV:n,hoitamaan kaikki asiansa kunnolla,-kuten esim.perhe-elämän jne..johon ei edes monet uskovatkaan,pysty?!

    -onko kyse niin heikosta itsetunnosta vai mistä siinä todella on kyse ?!

    Äänestä

  • uskossa tänään kirjoitti:

    että heillä ei ole elämää :D älä sinä ole kuiviksille kateellinen. Ne ei osaa muuta kun katsoa Big Brotheria illalla kotosohvalla, vaikka takataskussa olisi miljoona poikineen. Ne vaan ei osaa elää ja siksi ne seuraa muiden elämää.

    Kyllä minä uskon sen, että pahalle ei tule antaa edes pikkusormea. Pornoonkin voi jäädä helposti koukkuun, vaikka se on pelkkää feiikiä, eli oikeasti seksi ei ole lähimainkaan sellaista. Henkivallat sitovat kaikkiin riippuvuuksiin ja siksi pornokin on niin vaarallista. Sen katsominen kadottaa.

    Mutta hyvä, kun olet kuivilla. ollaan yhdessä kuivilla kaikesta pahasta loppuun saakka!

    -en todellakaan ole kateellinen ns.kuiviksille :-)

    -olen noista henkivalloista kyllä sitä mieltä että uskovat monesti näkevät niitä,sielläkin,-missä niitä ei todellakaan ole !

    -et ilmeisesti tajunnut mitä tarkoitin siis seksin suhteen...siis pitkä puutteessa eläminen ja oleminen väkisinkin,-johtaa kielletyn hedelmän maistamiseen jne..kun saa sitten maistaa,-mitä sekin todellisuudessa on,eikä vain Hollywoodin harhassa,-niin siihenkin,kyllästyy jne..

    -samoin on viinankin kanssa ja monen nautintoaineen jne..kun se kadottaa viehätyksensä jne...

    -tosin se on tosiasia että todellinen ELÄMÄ on vain Jeesuksessa Kristuksessa ja sillä siisti..

    -hih siinä mielessä en halua olla kuivilla kun ollaan Jeesuksessa,-kunpa saisikin oikein kostua Hengen sateesta !!!!

    Äänestä

ja siksi onkin parasta noudattaa vain sinun antamaasi ohjetta siitä, että lapsia on hyvä kasvattaa ruumillisen kurituksen voimalla...

Äänestä
  • ja piiskaamisesta ei saa väkivaltaa tekemälläkään. On lähinnä koomista väittää, että jollain hennolla vitsalla räpsiminen olisi "väkivaltaa". Mutta koomisuus onkin nykyään hyve...

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    ja piiskaamisesta ei saa väkivaltaa tekemälläkään. On lähinnä koomista väittää, että jollain hennolla vitsalla räpsiminen olisi "väkivaltaa". Mutta koomisuus onkin nykyään hyve...

    ja että ihan läpsimään...taitaisit itse tykätä siitä...kun noin kovasti sitä kannatat...koska viimmeksi on joku "jorma" sinua sinun märissä unissasi piiskannut...taisi olla peitot melko sotkuiset sitten aamulla...

    Äänestä

  • umpihetero kirjoitti:

    ja että ihan läpsimään...taitaisit itse tykätä siitä...kun noin kovasti sitä kannatat...koska viimmeksi on joku "jorma" sinua sinun märissä unissasi piiskannut...taisi olla peitot melko sotkuiset sitten aamulla...

    Älä ota seuraavalla kerralla niin paljon kun alkaa Jormat olemaan mielessä...

    Äänestä

inho estänyt Jumalaa murhaamasta ja teurastamasta lukemattomai viattomia ihmisiä. Sitten se viellä uhkailee jollain helvetillä!

On meillä vaan hauska jumala>:(

Äänestä
  • Valtioiden ja yhteiskuntien harjoittama sotatoiminta ei ole yksilön harjoittamaa terroria. Sotia tarvitaan ja Jumaa käski hävittämään väkivaltaiset yhteiskunnat.

    Äänestä

  • Pentecostal* kirjoitti:

    Valtioiden ja yhteiskuntien harjoittama sotatoiminta ei ole yksilön harjoittamaa terroria. Sotia tarvitaan ja Jumaa käski hävittämään väkivaltaiset yhteiskunnat.

    ensimmäisten joukossa helvettiin. taas tappoi siviilejä roppakaupalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pentecostal* kirjoitti:

Yksi syys sille, että Jumala hukutti vedenpaisumuksessa senaikasen maailman, oli se, että Nooan aikana eläneet ihmiset olivat väkivaltaisia. Väkivalta on kammottavaa ja Jumala vihaa sitä. Olen varma siitä, että esimerkiksi muslimiterroristit ovat tarpeeksi pitkälle mentyään ja sydämensä paaduttaneina Jumalan vihan kohteina ennenkaikkea siksi, että he ovat niin hirvittävän väkivaltaisia ihmisiä.
Saatana vihaa ihmistä, joka varasti hänen paikkansa luotujen huomion kohteena numero yksi. Siksi saatana lietsoo ihmisiä väkivaltaan toisiaan kohtaan, koska se vahingoittaa suuresti ihmistä.

En voi ymmärtää myöskään sitä, että monet uskovaiset katsovat televisiosta sitä, kuinka ihmiset murhaavat ja silpovat toisiaan. Minusta se on yksi kaikkein uskomattomimmista asioista nykyhelluntailaisten keskuudessa. Voin sanoa, että se ainoastaan vihastuttaa minua, eikä minulta heru minkäänlaista ymmärrystä sitä kohtaan, että verellä pesty uskova viidyttää itseään väkivallalla. Väkivallan katsominen tekee ihmisestä idiootin. Se paaduttaa ihmistä niin, että mikään ei hätkähdytä uskovaistakaan. uskovaisesta tulee pahuuden edessä tahdoton ja jollain hyvin vastenmielisellä tavalla psyykeeltään vammautunut. Tunnet varmasti sinäkin ihmisiä, jotka hymyilevät typerää ja mielipuolista hymyään aina kun joku kritisoi joitain vastenmielistä ja järkyttävää asiaa. Sellaiset ihmiset ovat kyllästäneet itsensä väkivallalla ja vaikka he esiintyvät uskovaisina, heissä ei tosiasiassa ole mitään jumalista. He ovat antaneet pahojen henkien manipuloida sisimpäänsä katsomalla demonisia ja väkivaltaisia televisio-ohjelmia. Heidän sydämensä on täysin vieras Jumalalle ja he ovat susia lammasten vaatteissa. Heissä ei ole mitään myötätuntoa, eikä inhimillisyyttä. Pahinta asiassa on se, että nuorista lapsista tehdään luonnehäiriöisiä (vanhahtava nimitys luonnehäiriöiselle on psykopaatti) antamalla heidän katsoa raakaa ja tunteetonta väkivaltaa.
Jumalan viha syttyy siitä, että itsensä tyhmentäneet mukamas uskovaiset vanhemmat tekevät lapsistaan raakalaismaisia ja perustelevat sitä "vapaudella Kristuksessa"!!!. Tätä minä en voi käsittää. Jumala hukutti maailman väkivallan tähden ja jotkut poloiset uskovat, että hillittömällä väkivallalla mässäily on meidän uskovien oikeus. Eikö ole uskomatonta? Jumalan henki vaikuttaa ihmisen sisimmässä aina kammoa väkivaltaa kohtaan. Jos ihminen nauttii väkivallasta, todistaa se vain, että ihmisellä ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa! Ei mitään! Sellaiset ihmiset ovat valehtelijoita ja niinkuin Raamattu sanoo, "kirouksen lapsia".

Antikristuksen henki tulee vaikuttamaan maailmassa siten, että väkivalta lisääntyy. Älä sinä kutsu antikristuksen henkeä sydämesi valtiaaksi viihdyttämällä itseäsi absoluuttisen saastan kanssa. Pakene väkivaltaa ja hillittömyyttä, niin Jumala suojelee sinua ja pelastaa sinut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu