vanha suola janottaa

Olen seurustellut lapsuudenystävän kanssa aikuisiällä joskus 5 vuotta sitten, joka halusi lopulta säästää itseänsä hääyöhön saakka seksin suhteen (törmäsimme noin 12 vuoden jälkeen). Ehkä odotukseni olisi nykyisin jo palkittu, mutta silloin tosin olin 18-vuotias "neitsyt" ja hän noin 20-vuotias "neitsyt". Suhteemme ei ollut kovinkaan vakaalla pohjalla minun kauttani, koska halusin kokea muutakin kuin pelkkää suukottelua. Hänellä oli diplomatiakykyjä aikuisen tasolla, joita nykyiselläni 2 vuotta vanhemmalla avovaimollani ei ole nimeksikään. Avovaimoni painostaa minua hankkimaan lasta hänen kanssaan, jota en halua vielä tässä vaiheessa elämääni sotkemaan. Haluaisin pyrkiä ammattikorkeakouluun opiskelemaan ennen mahdollista isyyttä. Minua on nyt alkanut todellakin "vanha suola janottamaan". Ehkä tein väärin menettäessäni poikuuteni nykyiselle avovaimolleni, joka ei silloin "neitsyt" ollut pitkään aikaan.

Nykyisin tämä vanha heilani on alkanut seurustelemaan ja alkanut pukeutumaankin nykyisen "trendin" mukaisesti. Sepä minua inhottaa, minkä menetin!

Kaupungillakin katselen muiden naisten takapuolia. Tiukkojen farkkujen etumus on toinen.

Mitä ihmettä teen!? En ole kuitenkaan nykyisessä suhteessa onnellinen, mutta en jostakin syystä haluaisi lopettaakaan tätä nykyistä suhdetta. Haluaisin vain kokea muitakin naisia ja pettäminenkin on käynyt mielessä!
191008
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Uskon että tämän naispuoleisen lapsuudenystäväni kanssa olisin onnistunut paremmin kuin nykyisen avovaimoni kanssa. Lapsuudenystäväni on vain 5 kuukautta avovaimoani vanhempi, mutta paljon sivistyneempi henkilö selibaattisuudestaan huolimatta.

Äänestä
  • ...hanki lapsia sen nykyisesi kanssa, katsele rauhassa mihin tilanne johtaa.

    Äänestä

Älä missään nimessä petä! Se ei ratkaise mitään. Nimimerkistä päätellen olet vielä "nuori" ja kokeilu muiden naisten kanssa on haaveena. Voin kertoa että ei se ole sen kummempaa. Lopulta siihenkin kyllästyy ja huomaa että silloin joskus se eräs olikin ollut sittenkin se oikea, mutta nyt on myöhäistä. Eli kehitä nykyistä suhdettasi ja ajattele mitä se kuuluisa sisäinen kauneus merkitsee. Se että et halua lopettaa nykyistä suhdetta merkitsee sitä että teillä on siis sitä jotain. Ei ne vaatteet ihmistä tee. Pikemminkin kertoo jotain siitä että haluaa poikien huomion jos ei sitä muuten saa.

Äänestä

Huomaat itsekin etta et ole lainkaan valmis viela mihinkaan vakavaan pysyvaan suhteeseen. EIKA SIINA OLE MITAAN PAHAA! Kerro tuo aivan rehellisesti avovaimollesi (miksi ihmeessa sinun pitikin ryysata avoliittoon!!!). Ole 100% varma ettet hanki lasta tassa vaiheessa hanen (eika kenekaan muun )kanssa.
Mene takaisin kouluun, tee opintosi paatokseen saadaksesi kunnon tyopaikka. Sitten vasta ala suunnittelemaan avIIIIIovaimon etsimista ja kodin rakentamista ja lapsia.

Hankkiessasi lapsen nyt,tai liimatessasi itsesi johonkin naiseen nain aikaisella ialla, teet asiat aivan sikavaarassa jarjestyksessa.

Äänestä
  • 23-vuotiaanako? Vellit ja puurot on jo mennyt sekaisin ja ei voi mitään!

    Äänestä

  • Mies -82 kirjoitti:

    23-vuotiaanako? Vellit ja puurot on jo mennyt sekaisin ja ei voi mitään!

    23-vuotiaana. Tai vaikka 33-vuotiaana jos ajattelet noin kuin nyt. Mietit edellistä tyttöystävääsi, muita naisia kaupungilla ja samaan aikaan mietit jatkoa avovaimosi kanssa joka on kaavailemassa teille perhettä.

    Minäkin suosittelisin niitä opiskeluja nyt kun vielä huvittaa. Ehtii niitä lapsia myöhemminkin. Ei väkisin kannata ruveta. Et kuullosta kovin rakastuneelta avovaimoosi.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    "Et kuullosta kovin rakastuneelta avovaimoosi."

    En halunnut tähän nyt mitään "saippuaoopperaa" suoraan "kauniista ja rohkeista" vaan asiallista keskustelua.

    Jos se painostaa, niin kai suhde välillä voi "haaksirikkoutuakin". Kaupungilla katson perseitä, jos mua huvittaa. Kunhan ei kumminkaan muuta tee!

    "Minäkin suosittelisin niitä opiskeluja nyt kun vielä huvittaa."

    Huvittaa!? Kyllä huvittaisi, mutta ei huvittaisi muuttaa toiselle paikkakunnalle, koska alaani en voi jatkaa Suomessa kuin Vantaalla, Mikkelissä tai Rovaniemellä ja toiseksi opintotuet ei mitään häävejä ole (ammattikorkeakoulu). Näin on näreet!

    Luulenpa että kenen tahansa tunteet pääsee hieman viilenemään partneriaan kohtaan jos toinen painostaa johonkin.. Lasten hankkiminen ja avioliitto on sellaisia asioita mihin ei todellakaan kannata suostua vaikka toinen kirveellä uhkaisi..siis jos itse ei halua. Nyt olet vielä turvallisilla vesillä ja pääset suksimaan karkuun jos tilanne käy ihan kauheaksi (minut hirtetään tästä lausahduksesta..)

    Ja kyllä, lähde opiskelemaan! Itse olen ihan samassa tilanteessa siinä suhteessa että en saa hirveän tungun vuoksi pääkaupunkiseudulta AMK-paikkaa vaikka olen kiukulla hakenut jo monena vuonna. Minulla on tavallaan kaksi vaihtoehtoa, joko jäädä opiskelevan avomieheni kanssa tänne asumaan ja ottaa se riski etten taaskaan pääsisi opiskelemaan kuin amikseen. Tai sitten yksinkertaisesti hakea muualle.. Kovillehan tuo erilleen muutto ottaisi, mutta minä haluan opiskella. Sitä paitsi tiedän että katuisin koko elämäni sitä jos olisin hukannut nuoruuteni sellaiseen mitä en varsinaisesti ole halunnut.. Niin, ja onhan olemassa sellainenkin riski että joskus jos tulee ero niin siinähän kaduttaisi sitten entistä enemmän.

    Pyydän anteeksi etten ole hionut lauseitani ihan täydellisiksi, mutta en vain jaksanut nähdä sitä vaivaa..

    Äänestä

  • Mies -82 kirjoitti:

    23-vuotiaanako? Vellit ja puurot on jo mennyt sekaisin ja ei voi mitään!

    Turhaan arkailet taloudellista puolen estamaan opiskelut.
    Ota lainaa (pankista, vanhemmiltasi, ystaviltasi, tutuiltasi) maaksaaksesi lukukausimaksut. Asunnon ja ruoan sina voit itse maksaa tekemalla opiskelun lisaksi toita. Tuo on miten nuoret muualla maailmassa ovat hoitaneet opintonsa (mina mukaan luettuna). Tiedatko, sina itse eika kukaan taman taivaan alla usko ettetko saisi toita jos niita haluat, maksaaksesi PERUSkulut.

    Joten ota nyt hyva mies ohjat omiin kasiisi, ole kunnon mies ja tee toita ansaitsemasi kunnon tulevaisuuden eteen.

    Äänestä

  • /// kirjoitti:

    "Ota lainaa (pankista, vanhemmiltasi, ystaviltasi, tutuiltasi) maaksaaksesi lukukausimaksut."

    1. Vanhaa opintolainaa on maksamatta
    2. Vanhemmat eivät anna rahaa, vaikka pyytäisi (sanovat: "itse tulet toimeen")
    3. Ystävät ja lähituttavat opiskelevat

    Äänestä

  • /// kirjoitti:

    Turhaan arkailet taloudellista puolen estamaan opiskelut.
    Ota lainaa (pankista, vanhemmiltasi, ystaviltasi, tutuiltasi) maaksaaksesi lukukausimaksut. Asunnon ja ruoan sina voit itse maksaa tekemalla opiskelun lisaksi toita. Tuo on miten nuoret muualla maailmassa ovat hoitaneet opintonsa (mina mukaan luettuna). Tiedatko, sina itse eika kukaan taman taivaan alla usko ettetko saisi toita jos niita haluat, maksaaksesi PERUSkulut.

    Joten ota nyt hyva mies ohjat omiin kasiisi, ole kunnon mies ja tee toita ansaitsemasi kunnon tulevaisuuden eteen.

    "Asunnon ja ruoan sina voit itse maksaa tekemalla opiskelun lisaksi toita."

    Kaikilta ei tuo opiskelu ja työ toimi samaan aikaan. Ammattikorkeakoulu saattaisi olla jo muutenkin mutkainen tie!

    Äänestä

  • Mies -82 kirjoitti:

    "Asunnon ja ruoan sina voit itse maksaa tekemalla opiskelun lisaksi toita."

    Kaikilta ei tuo opiskelu ja työ toimi samaan aikaan. Ammattikorkeakoulu saattaisi olla jo muutenkin mutkainen tie!

    Kuule, täällä 35-vuotias ekonomitäti kertoo, että toimeen tulee, kun käy esim. parina iltana vkossa hanttihommissa, että saa lisää rahaa elämiseen. Tai sitten tosiaan ottaa sitä opintolainaa pankilta. Ei siihen äitiä ja isää tarvita.

    Tiukkaa opiskellessa on, sen muistan, mutta toimeentuleminen on ihan mahdollista, kun pystyy tekemään vähän töitä, kun ei ole lapsia. On paljon hyviä muistoja siltä ajalta, vaikka tiukkaa tosiaan välillä oli.

    Ise sain opiskelun lomassa ensimmäisen lapseni ja siltikin sain korkeakoulututkinnon loppuun ja rahaa ruokaan. Siellä se piltti oli joskus jopa luennoilla mukana kun ei isänsä ehtinyt katsoa perään ; ).

    Kyllä minusta monesti te reilu kaksikymppiset olette aika uusavuttomia (työelämässä on tullut nuorempia opastettua). Lusikka käteen ja opiskelemaan vaan, jos sitä haluaa. Ja jos ei lapsen hankinta kiinnosta ja se mitä kirjoituksestasi muutenkin paistaa läpi avovaimoasi kohtaan, niin olisiko aika alkaa elämään omaa elämää? Ettei sitten tarvitse pappana katua.

    Äänestä

  • pitäis antaa? kirjoitti:

    Täällä 31-vuotias maisteritäti muistelee myös taloudellisesti köyhää opiskeluaikaansa kaiholla. Aika kultaa muistot mutta se on totta että selvisin kuukauden kesätyöansioilla ja opintotuella opiskeluajasta, lainaa en ottanut markkaakaan (niin, silloin elettiin markka-aikaa kun minä opiskelin) enkä tehnyt opiskelujen ohella töitäkään.

    MUTTA. Silloin oli hinnatkin toista luokkaa kuin nykyään. Jos yli 10 vuoteen ei koroteta opintotukea edes indeksillä niin helppohan se meidän fossiilien on muistella miten rahat riitti siihen aikaan. Sama määrä rahaa ei riitä nykyään. Että sen suhteen ymmärrän kyllä nykypäivän opiskelijoita jos valittavat että raha ei riitä. Ei se pelkkä opintotuki varmasti riitäkään, mutta sitten pitää keksiä muita keinoja. Opintolainalla sitten vaan eteenpäin.

    Opiskelu kyllä kannattaa vaikka lainaa kertyisikin. Se maksaa kyllä itsensä takaisin.

    Ja alkuperäiselle kirjoittajalle, kannattaisi sinun miettiä että mikä on nyt elämässäsi ykkössijalla. Halu opiskella vai halu elää kumppanisi kanssa. Eikä nekään poissulje toisiaan, jos avopuolisosi olisi valmis hankkimaan jo perhettä kanssasi niin varmasti häneltä löytyy joustoa siihen että muutatte lähemmäs opiskelupaikkakuntaa. Tai elätte etäsuhteessa. Eihän nuo ole kuin käytännön järjestelyjä.

    Kukaan ei ole kieltänyt sinua katselemasta muiden naisten takapuolia kaupungilla ellei oman naisen takapuoli riitä.

    Äänestä

  • Mies -82 kirjoitti:

    "Et kuullosta kovin rakastuneelta avovaimoosi."

    En halunnut tähän nyt mitään "saippuaoopperaa" suoraan "kauniista ja rohkeista" vaan asiallista keskustelua.

    Jos se painostaa, niin kai suhde välillä voi "haaksirikkoutuakin". Kaupungilla katson perseitä, jos mua huvittaa. Kunhan ei kumminkaan muuta tee!

    "Minäkin suosittelisin niitä opiskeluja nyt kun vielä huvittaa."

    Huvittaa!? Kyllä huvittaisi, mutta ei huvittaisi muuttaa toiselle paikkakunnalle, koska alaani en voi jatkaa Suomessa kuin Vantaalla, Mikkelissä tai Rovaniemellä ja toiseksi opintotuet ei mitään häävejä ole (ammattikorkeakoulu). Näin on näreet!

    Mistä päättelit että minulla on parisuhteessani ongelmia?

    Ei tässä mitään saippuaoopperaa olla rakentelemassa. Onko rakkauden edellyttäminen parisuhteessa mielestäsi asiatonta?

    Kuten suhde voi haaksirikkoutua siitäkin ettet pysty vastaamaan avovaimosi toiveisiin.

    Niin, pitää miettiä kumpi huvittaa enemmän. Opiskelut vai jääminen nykyiselle paikkakunnalle. Jos suurin huvitus on jäädä nykyiselle paikkakunnalle niin siinä tapauksessa opiskelujen esteenä ei ole avopuoliso eikä vanhat suolat vaan se ettet halua muuttaa.

    Äänestä

  • pitäis antaa? kirjoitti:

    Kuule, täällä 35-vuotias ekonomitäti kertoo, että toimeen tulee, kun käy esim. parina iltana vkossa hanttihommissa, että saa lisää rahaa elämiseen. Tai sitten tosiaan ottaa sitä opintolainaa pankilta. Ei siihen äitiä ja isää tarvita.

    Tiukkaa opiskellessa on, sen muistan, mutta toimeentuleminen on ihan mahdollista, kun pystyy tekemään vähän töitä, kun ei ole lapsia. On paljon hyviä muistoja siltä ajalta, vaikka tiukkaa tosiaan välillä oli.

    Ise sain opiskelun lomassa ensimmäisen lapseni ja siltikin sain korkeakoulututkinnon loppuun ja rahaa ruokaan. Siellä se piltti oli joskus jopa luennoilla mukana kun ei isänsä ehtinyt katsoa perään ; ).

    Kyllä minusta monesti te reilu kaksikymppiset olette aika uusavuttomia (työelämässä on tullut nuorempia opastettua). Lusikka käteen ja opiskelemaan vaan, jos sitä haluaa. Ja jos ei lapsen hankinta kiinnosta ja se mitä kirjoituksestasi muutenkin paistaa läpi avovaimoasi kohtaan, niin olisiko aika alkaa elämään omaa elämää? Ettei sitten tarvitse pappana katua.

    "Ise sain opiskelun lomassa ensimmäisen lapseni ja siltikin sain korkeakoulututkinnon loppuun ja rahaa ruokaan. Siellä se piltti oli joskus jopa luennoilla mukana kun ei isänsä ehtinyt katsoa perään ; )."

    Onnea sinulle..tätä minä vähän aavistelin...nainen tahtoo äidiksi ja siihen meidän miesten tulisi heti sortua. Ns. "Justiina kaulimen varteen"..ei saakeli...ei ihme että elämässä menee parisuhteet "bänks" kun lapsia aletaan hommaamaan siinä vaiheessa, kun toinen ei sitä vielä tahdo tai toisella on joku elämänvaihe vielä kesken!

    Äänestä

  • maija. kirjoitti:

    Täällä 31-vuotias maisteritäti muistelee myös taloudellisesti köyhää opiskeluaikaansa kaiholla. Aika kultaa muistot mutta se on totta että selvisin kuukauden kesätyöansioilla ja opintotuella opiskeluajasta, lainaa en ottanut markkaakaan (niin, silloin elettiin markka-aikaa kun minä opiskelin) enkä tehnyt opiskelujen ohella töitäkään.

    MUTTA. Silloin oli hinnatkin toista luokkaa kuin nykyään. Jos yli 10 vuoteen ei koroteta opintotukea edes indeksillä niin helppohan se meidän fossiilien on muistella miten rahat riitti siihen aikaan. Sama määrä rahaa ei riitä nykyään. Että sen suhteen ymmärrän kyllä nykypäivän opiskelijoita jos valittavat että raha ei riitä. Ei se pelkkä opintotuki varmasti riitäkään, mutta sitten pitää keksiä muita keinoja. Opintolainalla sitten vaan eteenpäin.

    Opiskelu kyllä kannattaa vaikka lainaa kertyisikin. Se maksaa kyllä itsensä takaisin.

    Ja alkuperäiselle kirjoittajalle, kannattaisi sinun miettiä että mikä on nyt elämässäsi ykkössijalla. Halu opiskella vai halu elää kumppanisi kanssa. Eikä nekään poissulje toisiaan, jos avopuolisosi olisi valmis hankkimaan jo perhettä kanssasi niin varmasti häneltä löytyy joustoa siihen että muutatte lähemmäs opiskelupaikkakuntaa. Tai elätte etäsuhteessa. Eihän nuo ole kuin käytännön järjestelyjä.

    Kukaan ei ole kieltänyt sinua katselemasta muiden naisten takapuolia kaupungilla ellei oman naisen takapuoli riitä.

    Päinvastoin...joustoa ei löydy! Vauvan pitää nainen saada 25-vuotiaana tai siitä 2 vuoden säteellä, enkä minä saa opiskella...hemmetti! En usko, että opiskelusta tulisi muutenkaan mitään...keskittymiskyky ei riitä, jos lapsi itkee ja pitäisi tentteihin lukea! Naisille tämä homma on melko samantekevää...eivät ajattele sitä, että ensin opinnot loppuun kummaltakin ja sitten vasta perheen lisäystä (pääasia että toteuttavat itseän lapsen saannilla yms.)! Aina se ei ole tarpeen, mutta naisella alkaa kello kuitenkin soimaan tässä 25v:n kieppeillä ja sitten se on miehelle menoa. Ei saamari! :D

    No, 10 vuotta vauvakuumeen kourissa painiskelleena ymmärrän kyllä naistasi paremmin kuin hyvin. Ihmisen perustarpeisiin kuuluu lisääntyminen ja yleensä naisilla se biologinen kello alkaa kilahdella miehiä aiemmin.

    Mitäs jos sinä pyrkisit nyt opiskelemaan ja ehdottaisit naisellesi että arvioitte tilannetta uudelleen 2 vuoden kuluttua? Joustoa pitää löytyä, molemmilta, jos yhdessä meinaatte elämäänne taapertaa. Jos naisellesi on tärkeämpää saada lapsi kuin olla sinun kanssasi niin silloin ei joustoa löydy mutta silloin ehkä syy olla sinun kanssasi on muutenkin väärä.

    Äänestä

  • Mies -82 kirjoitti:

    "Asunnon ja ruoan sina voit itse maksaa tekemalla opiskelun lisaksi toita."

    Kaikilta ei tuo opiskelu ja työ toimi samaan aikaan. Ammattikorkeakoulu saattaisi olla jo muutenkin mutkainen tie!

    Tekosyita loytaa joka lahtoon.
    Mut kun rahaa ei saa, mutkun on jo opintolainaa, mutkun en saa toita, mutkun en jaksa opiskella, mutkun kukaan ei ymmarra, mutkun haluan vapaata seksia, mutkun siita saattaa syntya vauva, mutkun en todellakaa taida viitsia edes yrittaa, mutkun on helpompi valittaa kun hanttihomman palkka ei riita, mutkun sosiaaliakat eivat anna rahaa, mutkun tassa maassa vain rikaat tekevat kuin haluavat, mutkun helpompi vetaa hanskat naulaan, mutkun mutkun mutkun mutkun............

    Survot politiikkaa aiheeseen "parisuhde"?! :)

    Kyseenalaistatko ollenkaan Suomea ja tätä yhtiöiden johtajien "optioiden" haalimista ja työpaikkojen siirtämistä kiinaan tai edes palkkojen "kiinalaistumista"!? Onko se oikein, että köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat!? Kukaan "rehellinen" ei täällä pääse rikastumaan kuin kansanedustajat Helsingin Arkadianmäellä, muut kusettamalla (eivätkä jää kiinni Suomen lain mukaan veropetoksesta yms.). Tekevätkö he sitten yhtään mitään "järkeviä" asioita, on sitten toinen asia!?

    Turku rikkoo jo lakia: http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2006-11-12,104:1:418509,1:0:0:0:0:0:

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies -82 kirjoitti:

Olen seurustellut lapsuudenystävän kanssa aikuisiällä joskus 5 vuotta sitten, joka halusi lopulta säästää itseänsä hääyöhön saakka seksin suhteen (törmäsimme noin 12 vuoden jälkeen). Ehkä odotukseni olisi nykyisin jo palkittu, mutta silloin tosin olin 18-vuotias "neitsyt" ja hän noin 20-vuotias "neitsyt". Suhteemme ei ollut kovinkaan vakaalla pohjalla minun kauttani, koska halusin kokea muutakin kuin pelkkää suukottelua. Hänellä oli diplomatiakykyjä aikuisen tasolla, joita nykyiselläni 2 vuotta vanhemmalla avovaimollani ei ole nimeksikään. Avovaimoni painostaa minua hankkimaan lasta hänen kanssaan, jota en halua vielä tässä vaiheessa elämääni sotkemaan. Haluaisin pyrkiä ammattikorkeakouluun opiskelemaan ennen mahdollista isyyttä. Minua on nyt alkanut todellakin "vanha suola janottamaan". Ehkä tein väärin menettäessäni poikuuteni nykyiselle avovaimolleni, joka ei silloin "neitsyt" ollut pitkään aikaan.

Nykyisin tämä vanha heilani on alkanut seurustelemaan ja alkanut pukeutumaankin nykyisen "trendin" mukaisesti. Sepä minua inhottaa, minkä menetin!

Kaupungillakin katselen muiden naisten takapuolia. Tiukkojen farkkujen etumus on toinen.

Mitä ihmettä teen!? En ole kuitenkaan nykyisessä suhteessa onnellinen, mutta en jostakin syystä haluaisi lopettaakaan tätä nykyistä suhdetta. Haluaisin vain kokea muitakin naisia ja pettäminenkin on käynyt mielessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu