että mieluummin olisitte jätettyjä kuin petettyjä?
Ihanko totta,
te petetyt,
7502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
......
vaan tosissani kysyn.
Jos ei se oma puoliso kerran riitä, ja kun eniten katkeruutta vaikuttaa aiheuttavan juuri se että teot tehdään selän takana... Niin olisiko se muka helpompaa jos "reilusti" jätettäisiin?
Loppupelissähän eron jälkeen kummallekaan ei kuulu miten elämäänsä jatkaa, eli sitten ei ole enää nokan koputtamista jos se exä lyö hynttyyt yhteen ihmisen kanssa josta ero aiheutui. Ero on vain siinä, että yhteiselolle laitetaan silloin täysin stoppi - mutta pettämisen jälkeen voi silti olla tahtoa ja jopa keinoja pysyä yhdessä.
jättäminen on pettämistä pahimmillaan; ainakin pitkässä suhteessa. Muutaman kuukauden kestäneessä suhteessa jättäminen kyllä olisi fiksumpaa. Ellei pysy uskollisena edes ns. rakastumisvaiheessa, niin koskas sitten... Ainakin itse odotin mieheltäni 20 vuotta sitten huomattavasti enemmän uskollisuutta kuin nyt. Hän on jo osoittanut olevansa uskollinen, että nyt saa riittää... vitsi vitsi....
minä petin miestäni toisen kanssa ja jäin kiinni mies anto anteeks ei halua erota kun rakastaa mua hulluna.ollaan kuulemma oltu niin kauan yhessä ettei halua erotakaan näin meillä.
halunnut erota? Jäitkö suhteeseen vain siksi että mies ei halunnut erota?
Oletko varma, että tästä eteenpäin miehesi riittää sinulle etkä tarvitse enää muita suhteita?
Minä ainakin olisin mielummin jätetty kuin petetty. Miksi? Jättäminen on usein rehellisempää, sikäli kun jättämiseen ei liity tuo pettäminen tai ennalta valittuun uuteen kumppaniin vaihtaminen.
Pettäminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto jättämiselle, vaikka kyllähän te fiksut sen tiedättekin jo. Jättämistä reilumpaa (tai vaihtoehto sille) olisi ihan eroaminen, siten että toinen osapuoli saisi myös osallistua muutoksiin, mielipiteiden vaihtoon jne... Että kumpikin olisi loppujen lopuksi sitä mieltä, ettei suhde toimi.
Yhdessä tuumin, en nyt tarkoita kuitenkaan että sovussa, eroaminen olisi kaikista kunnioittavin teko, mikäli tosiaan tuntuu siltä, ettei enää halua olla siinä suhteessa.
Millä lailla pettäminen muka auttaisi väistämättömän kohtaamisessa?
Kyllä olisin mieluummin jätetty reilusti,kuin petetty.. Rehellisyys ennenkaikkea. ja silloin jäis ainakin miehestä rehellinen kuva ja että siihen asti suhde olis ollut rehellistä,kun taas pitkäaikainen pettäminen on mielestäni toisen huijaamista ja miehestä ja koko suhteesta jäis katkera maku suuhun pitkiksi aikaa. Itse arvostaisin jättämistä,koska silloin mies olisi mun silmissä mies eikä mikään häntäheikki.