Eikö täällä muusta puhuta kuin ykkösistä ja kakkosista? Mitä ne sellaiset ovat, ei sellaisia olekaan! Tuommoisia käsitteitä ei pitäisi luoda, kaikki me olemme ihmisiä, ja on kyse ihmisten välisistä suhteista, joissa EI ole tuollaista arvohierarkiaa.
Syytellään vaimoja; yhtä typerää kuin syyttää murhattua murhatuksi tulemisesta. Vika ei ole kohteessa, jokainen vastaa teoistaan.
Te vaimot, ja kumppaninne "ensimmäiset" puolisot, ettekö te ymmärrä, ettei vika koskaan ole toisessa naisessa tai miehessä; jos puolisonne on vieteltävissä, on vain ajankysymys kuka hänet tulee viettelemään. Päätöksen hän tekee itse.
Ja te "toiset" naiset ja miehet, minkä tähden te lyötte lyötyä ja syyllistätte uhria, se on yhtä väärin kuin sanoa raiskatulle että hän itse oli syyllinen tapahtumaan pukeutumisellaan tai käytöksellään. Pettäjä tekee virheen. Vaikka liitto olisi kuinka onnellinen tahansa, pettäminen on aina mahdollista. Syyt ovat yksilöllisiä, eivätkä ne ole puolison vikoja.
Kyllä, toisinaan puoliso saa käytöksellään aikaan niin sietämättömän tilanteen liittoon, että pettäjä tuntee toimintansa olevan oikeutettua. Tämä käytöskin on kuitenkin vain oire jo olemassa olevasta ongelmasta, joka pitää selvittää; avioliitto on ikuinen taistelu.
Roolijako on täysin idioottimainen, sillö usein käy niin, että toisesta partnerista tuleekin se ensimmäinen, ja kuinkas sitten suu pannaan. Nyt pitäisi yrittää välttää tekemästä kaikkia niitä erehdyksiä joista ensimmäistä syyllisti. Silloin huomaa, että vaikka tekisi kaikkensa ja laiminlöisi omat tarpeensa, sekään ei aina ole tarpeeksi.
Voi myös käydä niin, että petetty ensimmäinen hakee epätoivossaan apua toiselta vastakkaisen sukupuolen edustajalta, hän saa vihdoin kauan kaivattua lämpöä eikä edes laske sitä pettämiseksi. Ja jossain odottaa yksin toinen epätoivoinen nainen, joka kiroaa uuden kakkosen.
Kaikki olemme jollekin ykkösiä, ja toisille kakkosia. Enkä puhu vain pettämisestä. Ihminen on erehtyväinen. Jokainen vastatkoon itse erehdyksistään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Joku puhuu täyttä asiaa. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Kiva lukea näitä harvinaisia kommentteja joissa on ajateltu tätä pettämistä laajemmasta näkökannasta. Tuntuu olevan yleinen tapa syyllistää aina yksi henkilö koko episodin aiheuttajaksi vaikka osapuolia on useampi. Usein tuntuu, ettei haluta nähdä omaa osuutta asioihin ja parannetaan omaa pahaa oloa toisten syyttelemisellä. Ei maailma tosiaan ole mustavalkoinen.
Mutta jos pääongelma on uskottomuus parisuhteessa, niin ei siihen sitten oikein ole muita syyllisiä löydettävissä, kuin se, joka oli uskoton.
"syyt ovat yksilöllisiä,eivätkä ne ole puolison vikoja"
kenenkäs vikoja ne sitten on`????
Uskottomuuspalstahan tämä on.
Et voi väittää, ettei ykkösiä ja kakkosia olisi olemassakaan. Ykkönen on petetty. Kakkonen taas se, joka on pettäjän kanssa. Ne termit nimenomaan ovatkin hyviä termejä ihmisille, kun ei haluta eritellä, onko hän vaimo, tyttöystävä, avomies, sinkkuäiti, ja kun halutaan puhua IHMISESTÄ, jolle ei tarvitse määritellä sukupuolta. Noilla asioilla voi olla niin vähän merkitystä puhuttavan asian kannalta, joten sanoja ykkönen ja kakkonen voi mielestäni aivan hyvin käyttää.
Täällä juurikin on sopivaa puhua ykkösistä ja kakkosista ja pettäjistä. Hehän sen kolmiodraaman muodostavat. On siis kärsivä IHMINEN, jota kaksi muuta IHMISTÄ on loukannut.
En ole vaimo, enkä ensimmäinen puoliso, en ykkönen enkä edes pettäjä, mutta silti miellän, että siinä toisessa ihmisessä, joka suostuu suhteeseen varatun kanssa, on kyllä vikaa. Hän on oikeasti voinut nähdä todella paljon vaivaa saadakseen haluamansa ihmisen välittämättä tämän kumppanista. Tai sitten ei. Tai sitten hän on vain rakastunut. Tai halunnut seksiä, miten vain. Joka tapauksessa, on myös tämän kakkos-IHMISEN valinta lähteä siihen leikkiin. Olisi voinut kieltäytyäkin.
Kaikki eivät tosiaankaan halua seurustella unelmiensa ihmisen kanssa, jos tämä sattuu sillä hetkellä elämään avioliitossa. Miksi? Koska sellainen ihminen ei halua osallistua minkään hajottamiseen, koska haluaa kunnioittaa tuon ihmisen mahdollisesti heikkoakin halua sitoutua, koska kunnioittaa tämän kumppania tai perhettä, koska ei unelmien ihminen suostuisi pettämään ketään - edes hänen kanssaan, koska...