...mitään Tuppu Orrenmaa Band- nimisestä jazzyhtyeestä? Bändiltä on ilmestynyt kaksi levyä ja tahtoisin levyt... Kertokaa mitä tahansa tästä bändistä!
Kitoos...
Kitoos...
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen kuullut Tuppulta levyn Funky. Luokittelisin musiikin näin: Strong groove/funk/rock-jazz. Yhtyeen soiton yleisilmeestä tulee mieleen USA:n länsirannikon fuusiomusiikki 80-90 luvulla, Tuppu onkin opiskellut Los Angelesissa. Bandin sävy on kuitenkin huomattavasti raskaampaa, funkympaa.
Tuppun kitaran saundi on paljon raskaampaa, heavympää kuin esim. softjazzkitaristeilla. Hän sooloilee joka biisillä paljon ja antaa usein otekätensä siirtelyn tallentua levylle asti.
Seuraavaksi eniten soolotilaa saa keyboardisti Rob Dominis, heillä on tekniikka hallussa, vaikkakin mitään vaakasuoraa kosketinsoitin-kitara liitelyä 70-luvun tyyliin ei kuulla, sillä kama on levyn nimen mukaisesti enemmän funky.
Tuppu kertoo levyn kannessa pyrkineensä studiossa paljon livesaundiin, välillä musa on mennyt purkkiin yhdellä otolla. Näin musa kuulostaakin tuoreelta, mutta siitä on hieman seurannut se, että äänitys ei ole kovin erottelevaa. Basso ja rummut erottuvat hyvin mutta torvistit kuulostavat aivan liian ohuilta, ne eivät tuuttaa kunnolla.
Tuppun rouheva kitaratyyli takaa kuitenkin sen että kuuntelen häntä tulevaisuudessakin !
http://www.tuppuorrenmaa.com