Hei! Olisin kysynyt mielipiteitä eli meillä väkivalta alkoi ensimmäisen lapsen synnyttyä ja paheni rajusti, kun lähes heti uudestaan raskaaksi. Vuoden aikana sain siis kolme lasta eli kaksoset viimeisimmässä raskaudessa. Mies töni, potki,uhkaili, puristeli, astui päälle, repi hiuksista, alisti, syytteli, haukkui jne. lista on pitkä. Yksin hoisin kolme vauvaani ja kaksi koulu ikäistä lastani niin päivät kuin yöt. Kestin kunnes tuntui, että aloin olla aivan jumissa henkisesti ja niin hain keskustelu apua, minkä tarkoitukseni oli saada minut lähtemään ja niin lähdinkin tänä keväänä lasteni kanssa, mutta kesällä palasin kun mieheni lupasi muuttua, mutta tavaroitani en takaisin tuonut. Palasin varautunein mielin! Väkivaltaa ei ole ollut ainakaan puoleen vuoteen ja neljä kuukautta henkistäkin on ollut vähemmän, mutta silloin tällöin mieheni luonne tuntuu muuttuvan vanhaan suuntaan, mutta nopeasti palaa nykyiseen. Nytr hän on alkanut painostaa päivittäin ,että minun pitäisi tuoda tavarani takaisin eli muuttaa ns. kunnolla takaisin, mutta jokin minussa ei vain uskalla.
Heti kun mieleeni palaa entinen niin tekisi mieli karkuun juosta ja sitä mieheni ei ymmärrä. Hänen mielestään minä olen ollut syypää hänen käytökseensä ja lisäksi hänen mielestään liioittelen ja väärentelen tapahtuneita, mikä taas tuntuu minusta pahalta. Ongelmaksi on myös noussut itsetuntoni olen lähihoitaja ja opiskelin sairaanhoitajaksi kun aloin odottamaan lapsia, mutta lapsien synnyttyä jouduin pitämään välivuotta ja nyt tuntuu, että en enää saa otetta opiskeluista ja olen alkanut piutämään itseäni luuserina. Vuosia kuluu ja jatkopinto aikani on menossa umpeen ja minä vain en jaksa. Tuntuu oudolta, sillä olen aina ollut vastuuntuntoinen kiitettävästi menestynyt opiskelija ja nyt en vain jaksa. Mitä jos en saa suoritettua opintojani? Olen mielestäni täysin epäonnistunut. Tuntuu vain, että ajatukseni pyörivät viidessä lapsessani ja parisuhdeasioissa. Mitä tekisin?
Heti kun mieleeni palaa entinen niin tekisi mieli karkuun juosta ja sitä mieheni ei ymmärrä. Hänen mielestään minä olen ollut syypää hänen käytökseensä ja lisäksi hänen mielestään liioittelen ja väärentelen tapahtuneita, mikä taas tuntuu minusta pahalta. Ongelmaksi on myös noussut itsetuntoni olen lähihoitaja ja opiskelin sairaanhoitajaksi kun aloin odottamaan lapsia, mutta lapsien synnyttyä jouduin pitämään välivuotta ja nyt tuntuu, että en enää saa otetta opiskeluista ja olen alkanut piutämään itseäni luuserina. Vuosia kuluu ja jatkopinto aikani on menossa umpeen ja minä vain en jaksa. Tuntuu oudolta, sillä olen aina ollut vastuuntuntoinen kiitettävästi menestynyt opiskelija ja nyt en vain jaksa. Mitä jos en saa suoritettua opintojani? Olen mielestäni täysin epäonnistunut. Tuntuu vain, että ajatukseni pyörivät viidessä lapsessani ja parisuhdeasioissa. Mitä tekisin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä hitossa palaa takaisin. Jos jo henkisestä väkivallasta on merkkejä, niin mitä tulevan pitää? En ymmärrä naisia jotka tieten tahtoen haluaa ottaa turpaansa.
Ja sitä en varsinkaan voi käsittää, että miten olet valmis viemään lapsesi siihen helvettiin takaisin? Tajuatko, että perheväkivalta vaikuttaa heihin ja muuttaa heidän persoonallisuuttaan PYSYVÄSTI ja vaikuttaa heidän tuleviin kumppanivalintoihin. HE KÄRSIVÄT!!
Opiskeluja kannattaa jatkaa sitten kun olet valmis uutta oppimaan.
En halua kuulostaa ilkeältä, haluan vain sanoa asiat niinkuin ne on. Omalla taustallani voin puhua lasten kärsimyksistä kun joutuu katsomaan väkivaltaa tai vastaanottamaan sitä. Luo syvät haavat loppuelämäksi.
Hei Sinulle,
Tee niin kuin mekin olemme tehneet sinun asemassasi, eli lähteä siitä on pitänyt kohti turvallista asumista. Ei sitä ihminen jaksa jännittää ja murehtia määräänsä enempää.
Kyllä sinä olet yrittänyt jo niin paljon kuin vain yksi ihminen voi.
Samoin lapset ovat takuulla yrittäneet kaikkensa teidän perhe-elämässä myös venyä ja suoriutua ja kestää.
Kyllä mieskin on yrittänyt, mutta kun luonnevikaa ei muuteta. Ei ihminen toiseksi muutu. Mieskin vain sen takia pinnistelee nykyistä muutosta että haluaa että viet kaikki omaisuutesi takaisin saman katon alle ja sitten tallominen alkaa uudelleen, sellainen on sairaan luonne. Ehkä jo ennemminkin koska pinnana alla muhii kun pitää pinnistellä "muuttuneensa". Ja en kirjoittaisi tällaisia ellen olisi menneisyydessäni kokenut vastaavaa, siksi uskallan sinulle sanoa näitä asioita.
Kyllä se asia on nyt niin että on aika sinun tarjota lapsillesi ja itsellesi uusi, todellinen koti, jossa jokaista rakastetaan rauhassa ilman ilmassa leijuvia ennakkopelkoja.
Olet sen velkaa lapsillesi.
Meitä on paljon kaltaisiasi naisia, joiden perhe-elämä osoittautui tosi pahaksi väkivaltaiseksi osoittautuneen kumppanin takia. Ja jotka ovat lähteneet lasten kanssa ja perustaneet uuden kodin minne henkisellä tai fyysisellä väkivallalla ei ole mitään asiaa. Eikä kenenkään tarvitse kuunnella herjauksia tai iskujen ääniä.
Ne jotka on palanneet takaisin ...heistä en tiedä.
Mutta nämä jotka ovat lähteneet ovat pärjänneet lapsineen nyvin, osa avioitunut uudelleenkin.
Toimettomuus väsyttää ja johtaa toivottomuuteen.
Ala taistella lastesi elämän puolesta, ette ole varmaan sinä ja miehesi keskinäisiltä jännitteiltä huomanneet edes kuinka paljon nuo ressukat on saaneet kärsiä oudosta ilmapiiristä kotioloissa.
Sinä pystyt siihen, niin mekin pystyttiin, vaikka osa lähti melkeinpä "pää kainalossa".
..johan sitä olet miettinytkin.
Lapset kärsii mielivaltaisesta ilmapiiristä, ei ihme jos olet rikkipoikki kun sinua on kohdeltu sekä fyysisesti että henkisesti väkivalloin ja olet vielä pienten lasten äiti!
Käväisepäs: www.narsistienuhrientuki.info.
Siellä vertaistukea ja tällekin sairaudelle löytyy nimi, narsismi.Luonnehäiriö.
Älä anna narsistin päästä tavoitteeseensa eli talloa ja polkea sinut jopa henkihieveriin saakka.
Henkinen luhistuminen uhkaa. Lähde.
Sinun kannattaa ehdottomasti panostaa opintojen loppuunsuorittamiseen. Se antaa sinulle itsetuntoa ja pohjaa tulevaisuuden elämälle, eli jos vaikka eroat vielä.
Sinun kannattaa mennä juttelemaan lääkärille asiasta ja pyytää vaikka todistus masennuksesta tmv. ja näyttää se koulusi rehtorille ja pyytää lisäaikaa opiskeluihin. Ota kuitenkin itseäsi niskasta nyt kiinni ja keskity opiskeluun ja lapsiin. Kyllä se siitä lähtee menemään kivasti. Olisi tietenkin hyvä mikäli sinulla olisi kannustava mies, tuntuu surulliselta ajatella että elät sellaisen ihmisen kanssa joka ei tunnu välittävän sinusta tarpeeksi.
viisas olet, et mene takaisin...jos menet, niin jonakin päivänä sinä tiedät, miksi sanoin, että jos viisas..jne
On väärin että sinulla on tuollainen stressi, me vaikka perheasiainneuvottelukeskukseen. tarvitset apua ja tukea ja miehesi pitäisi saada samaan systeemiin mukaan. HOPI HOPI