Olemme eroamassa ja jään lähivanhemmaksi.
Tiedän että etävanhempana on vaikeaa ylläpitää suhdetta lapsiin, koska se yhteinen arki puuttuu ja ne normaalit rutiinit ja kommunikointi. Myös lähivanhemman osuus on erittäin ratkaiseva miten lapset ja etävanhempi pystyvät eron jälkeen pitämään läheisen suhteen.
Kysynkin miten te olette lähivanhempana tukeneet etävanhemman ja lasten suhdetta. Eli hyviä vinkkejä otetaan vastaan.
Tiedän että etävanhempana on vaikeaa ylläpitää suhdetta lapsiin, koska se yhteinen arki puuttuu ja ne normaalit rutiinit ja kommunikointi. Myös lähivanhemman osuus on erittäin ratkaiseva miten lapset ja etävanhempi pystyvät eron jälkeen pitämään läheisen suhteen.
Kysynkin miten te olette lähivanhempana tukeneet etävanhemman ja lasten suhdetta. Eli hyviä vinkkejä otetaan vastaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Annat tavata mahsollisimman paljon lasta ja kannustat lasta pitämään yhteyttä muutenkin. Kerrot lapsille, että molemmat vanhemmat välittävät ja että ovat tärkeitä etävanhemmalle.
Meillä toimi hyvin. Lapsilla läheiset välit isään, koska olen kannustanut ja tukenut isäsuhdetta ja antanut tavata muutoinkin kuin joka toinen viikonloppu. Väistämättä kai se lähivanhempi on läheisempi, koska arki yhdessä. Mutta se ei tarkoita etteikö etävanhempi olisi myös tärkeä.
Tsemppiä! Hienoa, että joku muukin ymmärtää olla käyttämättä lasta kapulana erossa : )
Lasten etu on tavata molempia vanhempiaan yhtälailla. Laki vaatii lasten kirjaamista jommankumman vanhemman luona asuvaksi. Eli jokainen lapsi on erikseen kirjattava toisen vanhemman luokse. Eli kullekkin lapselle kirjataan yksi lähivanhempi.
Kysy millaista yhteishuoltajuutta toinen haluaa. Ei ole pakko seurata "yleistä": lapset äidille(äiti kaikkien lähivanhemmaksi) ja tapaamisoikeus 77%/23%(isälle joka toinen viikonloppu ja juhlapyhät vuorovuosin).
Jos asiaa ajatellaan lasten kannalta (enemmän kuin yksi lapsi), niin paras olisi lähivanhemmuus kummallekkin vanhemmista ja 50/50 tapaamiset. Siis ainakin yksi lapsi kirjataan kummallekin vanhemmalle. Käytännössä molemmat lähivanhempia ja tapaamiset sujuu tällöin lasten eduin. Tälläisessa sopimuksessa on helpoin joustaa molemminpuolisesti kulloisenkin tilanteen mukaan. Luulen että tällöin saadaan myös sovittua tapaamisaikataulut helpommin.
Kun sitten on sovitut aikataulut, niin molemmat huoltajista tukevat lasten menon toiselle (tarvittaessa pakottavat lapsen menemään). Isommat lapset osaavat sitten aikanaan itse järjestää vierailunsa. 12vuotta on ikäraja lain mukaan lapsen mahdollista sanoa, mutta käytäntö menee pitkälle toisin. Lapsille on turvallista kun ei tarvitse itse tehdä valintaa rakkaiden vanhempiensa välillä. Eronneidenkin vanhempien olisi syytä kyetä, sopimaan lasten tapaamiset etukäteen.
Vanhempien yhteinen päätös tapaamisajoista ja molempien sitoutuminen tukemaan toista päätöksen toteutumiseen on lapsen paras etu. Lapsi lyömäaseena on erittäin valitettava asia, sillä siinä joka isku, myös ohilyönnit, sattuu lapseen.
Esimerkkejä, joita valitettavasti tapahtuu:
- Lapsi joutuu päättämään tapaamisista. Lapsi joutuu hylkäämään toisen valitessaan toisen. lapsista kasvaa tunteettomia, koska valinnat sattuu kunnes muututaan tunteettomiksi.
- Lasta kiristetään tapaamisasioissa. Lapselta evätään jotain "jos menet tapaamiseen". Oppii kiristämään ihmisiä.
- Järjestetään kohtaus, kun lasta ollaan hakemassa. Lapsesta tulee arka kun ei voi mennä ilman hyökkäystä. Tai tulee hyökkäävä kun pitää kohdata uutta.
- Estetään lapsen passin saaminen. Ei pääse tutustumaan toisiin kulttuureihin, rasismi voi olla tietämättömyyttä.
- Viedään lapsi pois tai muulla tavalla tehdään tapaaminen mahdottomaksi. Riistetään lapselta toisen vanhemman malli.
- Kieroillaan lapsi toiseen kouluun, koska toinen vanhemmista kärsii siitä (kosto toisen mielipidettä vastaan). Hankaloitetaan lapsen koulunkäyntiä turhilla muutoksilla, erokin on jo lapsien koulunkäyntiin rasite.
Minä itse olen eronnut mies. Vanhin lapsi on 16v ja kulkee vanhempien sopiman aikataulun mukaan. Tietää kyllä oikeutensa päättää itse. Erosta huolimatta tasapainoinen ja menestyy koulussa. Tuleepa tuo vielä isin syliinkin istumaan aivan itse. Nuorinkin 12v alkaa pärjätä (ikävää oloa oli aikanaan n. 4kk), viihtyy luonani hyvin ja haluaisi olla luonani enemmänkin.
Paras tapa on meillä se kun ollaan miehen kanssa pysytty poissa toistemme näköpiiristä. En siedä häntä eikä hän minua ja lapset ilmoitti jo ennen eroa ettei siedä meitä yhdessä.
Vanhemman (tytön) murrosikä toi tullessaan jotain kränää isää kohtaan ja kieltäytyi tapaamasta. Hän yritti olla jotenkin myötuntoinen mulle siitä kun erottiin. Toista vuotta selvitin tytölle et ei mun ja isän välit saa vaikuttaa siihen. Tyttö "kiristi" että meidän pitää tehdä sopu. Muistutin millaista sotaa meillä oli ollut. Hänen veli muistutti myös. Poika on ollut tyytyväinen. Tyttö antoi lopulta periksi ja alkoi käymään isänsä luona lähes sen sopimuksen mukaan. Siinä tietyst alkoi jo olla muitakin menoja, poikaystävää ja sellaista. Meille ero oli helpotus koska riidat ja pahoinvointi kotona loppui kaikilla.