Pistää kyselyä pystyyn siitä, kuka ehdokkaista on kenenkin mielestä paras ehdokas ensi vuoden euroviisuihin Suomea edustamaan? Järkevää keskustelua ja hyviä perusteluja. Ja kuinka moni muka oikeasti uskoo Suomen vievän voiton kotiin kaksi kertaa peräkkäin, kamoon hei, eka voitto oli makea ja uskomaton, mutta nyt täytyy vaan saada lisää näkyvyyttä ja suomalaista musiikkia tuotua esille.
Siihen tarkoitukseen ei todellakaan sovi mitkään Laurat tai Kuoppamäet, vaan nuorempaa sakkia ja KAIKEIN mieluiten bändi/laulajaryhmä. Sillä onhan se huomattu, että voittajat ovat melko lailla olleet bändejä tai useamman ihmisen laulamia biisejä missä on ollut jos jonkinlaista tanssimista taustalla tai muuta show-meininkiä.
Itse kannatan Thunderstonea, Lovexia tai sitten sitä Jan&yms poppoota. Yksittäistä solistia on melkeinpä turha sinne laittaa hoilottamaan, koska ne hukkuvat massaan eivätkä tule tarpeeksi esille.
Siihen tarkoitukseen ei todellakaan sovi mitkään Laurat tai Kuoppamäet, vaan nuorempaa sakkia ja KAIKEIN mieluiten bändi/laulajaryhmä. Sillä onhan se huomattu, että voittajat ovat melko lailla olleet bändejä tai useamman ihmisen laulamia biisejä missä on ollut jos jonkinlaista tanssimista taustalla tai muuta show-meininkiä.
Itse kannatan Thunderstonea, Lovexia tai sitten sitä Jan&yms poppoota. Yksittäistä solistia on melkeinpä turha sinne laittaa hoilottamaan, koska ne hukkuvat massaan eivätkä tule tarpeeksi esille.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Käväisin katsomassa Thunderstonen kotisivut. Jos bändi, jolla on jo faneja ympäri eurooppaa, on ehdolla viisuihin, niin eikö se kannattaisi silloin jopa valita..? Bändi saisi enemmän palstatilaa lehdissä ja se ei edes olisi kovin tuntematon, varsinkin jos eurooppalainen hevikansa päättäisi tänäkin vuonna katsoa euroviisuja (: Itse en tosin ollut kuullut kyseisestä poppoosta, mutta jo pelkästään vieraskirjan lukeminen yllätti ja tulin miettineeksi taktikointia sen suhteen, kenet kannattaisi antaa edustaa Suomea.
Vaikuttakaa kansalaiset.
Ei missään nimessä enää hevi bändiä edustamaan suomea. Tämä menee taas siihen, että nyt 30 vuotta eteenpäin yritetään puskeä hevillä eteenpäin koska viimeksi pärjättiin. Nyt pitäis saada taas jotain erilaista, joka yllättää. Jos Beats and Styles sais tehtyä jonkun hyvän renkutuksen, niin se vois olla hyvä valinta.
Se on kyllä totta, että ketään soolo-artistia ei sinne kannata laittaa.
ABBA voitti Ruotsille euroviisut, ja sen jälkeen he eivät ole ABBA:n tyylistä musiikkia lähettäneetkään vai?
Kyllä nyt on niin, että vaikka heivllä ei tälläkertaa voitettaisikkaan, niin ainakin Suomella on etulyöntiasema, maana joka toi aidosti metallin viisuihin. Vaikka muut maat kuinka lähettäisivät omia metallibändejä on se vain suomen kopiointia :D
Ja vaikka kaikki maat pistäisivät metallibiisin viisuihin Suomi voittaisi silloin vielähelpommin sillä täällä sitä osataan oikeasti tehdä. Ruotsi on pärjännyt pitkään sillä mitä siellä on tehty, joten miksi suomi ei röyhkeästi kopioisi samaa kaavaa.
Itse olen tyytyväinen jos Suomi sijoittuisi 2007 niin että 2008 ei tarvitsisi karsia. Thunderstonella tosiaankin on jo fanikuntaa ympäri Eurooppaa enemmän, kuin mitä oli Lordilla (ennen euroviisuja). Joten eteenpäin! Thunderstone tänävuonna edustamaan Suomea.
Beats&Styles voisi nyt olla paras vaihtoehto noista ehdokkaista(jotka nyt eivät suurin osa ole mitenkään kummoisia,Laura Voutilainen,Hanna Pakarinen....yrrgh!:P).Pojilla on muuten hienoa ja menevää musiikkia.Ei mitään Abba-tyylin eurohumppapaskaa,jota kuulee euroviisuissa liikaakin(kuten se Carolan Invincible XP).Ei kannata jatkaa raskas rock/hevilinjalla,vaikka Lordin viimekertainen esiintyminen olikin aivan loistavaa ja tajunnan räjäyttävää.Eivät ihmiset välttämättä jaksa enää kuunnella viimevuotisen kaltaista musiikkia Suomelta.Nyt tarvitaan jotain uutta!
jotain uutta euroviisuihin suomea edustamaan,ei heviä laisinkaan.
Suomen voitto oli historiallinen. äänestän kuoppamäkeä, nyt tulee vanhat konkarit peliin mukaan.
RANMMSTEIN voisi tilanteen pelastaa.
Nythän voi palkata edustajan mistä maasta tahansa.
Olihan SUomellakin viime vuonna viisujen karsinnoissa norjalainen tusinapuppuketkuttaja kun ei uskottu omiin poikiin. Kuka nyt tuota saklaista Kuppamäkeä jaksaa kuunneella. Feikki koko mies.
SIinä vasta olisi Suomelle hienoa edustaja!
Yhtä hyvää kamaa kuin Lordi uskallan sanoa.
hevisti
...ja kohta koko perimmäinen mummojen rakastama iskelmä-henkinen euroveisut on joku euroopanheviviisut..
Suomalainen Brother Firetribe orkesteri olisi ollut erinomainen edustaja. Erittäinen hyvin laulava nuori miesvokalisti ja toisen kitaran varressa Nightwishin Emppu... Musiikki pelottavan tarttuvaa ja hyvin sujuvaa 80-lukulaista hard rock:ia. Ja lisäki ylipäätään yhtyeen jäsenet peittoavat esim. jonkun Lordin porukan puhtaassa soittotaidossa aivan 6-0.
totuus on se, että ainut mikä voi pärjätä on Thunderstone.. Ei noista muista ole kertakaikkiaan yhtään mihinkään.. Voi kamala sentään.. Lovex, Pakarinen, Kuoppamäki, Voutilainen muut ovat lähinnä naurettavia..
Täyttä asiaa puhut. Olisin kuitenkin mieluummin nähnyt artisteja kuten Sonata Arctica, Turisas, Eternal Tears of Sorrow tai Ensiferumin. Noista Turisaksella ja Ensiferumilla olisi vieläpä kunnon folkhenki paketissa mukana ja vieläpä Turisaksella olis ollut kunnon puvut. =)
Turisaksen viulusoolo *REPS*: http://youtube.com/watch?v=mGs_kcnswW4
Vihdoin kunnon bändi soittaa euroviisuissa. Lordi on paperia verrattuna Thunderstonee... Nyt voidaan voittaa kunnon metallilla. Stratovarius ja Thunderstone parasta metallia koko Suomessa!
Hitto vie!!! Miksei pojat pakotettais viisuihin????
Pohdin edut ja haitat, joten tämä on mielipiteeni:
Perustelut:
- Kuten tuolla aikaisemmin joku jo mainitsikin, että ovat ulkomaillakin tunnetumpia kuin monet muut ehdokkaat. Taktisesti siis hyvä veto!
- Tekevät melodista ja mahtipontista musiikkia
- Laulajalla on hyvä ääni ja lausuminen
- Soittajat kuulostavat tosi taitavilta.
Miinukset:
- Viimevuonna oli heviä
- Ulkoinen olemus vähän harmaa
Hyväkään esittäjä ei pärjää Euroviisuissa huonolla kappaleella. Toisaalta huono esittäjä voi pilata hyvänkin kappaleen.
Lähes kaikki Suomen yrittäjät ovat tänä vuonna suurelle yleisölle uusia tuntemattomuuksia. Antaa yrittäjien pistää ensin parastaan. Ennenkuin kaikki Suomen alkukarsinnat on läpikäyty, on mahdoton arvioida Suomen tämän vuoden menestymismahdollisuuksia.
Pari poikkeusta siellä kuitenkin on - eli Laura ja Jukka. Jo nyt voi sanoa, että heillä ei ole millään kappaleella eikä taustatanssiryhmillä eikä taustalaulajilla varustettunakaan muuta annettavaa Suomelle, kuin häpeää. Ruma-Laura saisi pisteitä vain homoilta ja Hyppykeppi-Jukka vain........ ei keltään!
Ihan paskoja kaikki ei voi muuta sanoo...
Joo, paskoja ja turhia kaikki paitsi Jann Wilde Rose Avenueineen. Kyllä siinä on kunnon menoa ja meininkiä viisuihin! Toivottavasti bändin menestystä näissä tulevissa karsinnoissa ei haittaa se tosiasia, että bändin debyyttisinkkukin on vasta tuloillaan.. Sekin tosin ilmestyy jo ensiviikolla.
Luultavasti "Fairytale gone bad" biisi voittaisi ylivoimaisesti viisut. Miksei sitä laitettu?
Onko siellä oikeasti joku Jukka Kuoppamäkikin ehdokkaana? Samoin Laura on ihan hirveä ilmestys, transvestiittien irvikuva, nähtiinhän se floppi jo Tallinnassa. Ja Lauran huonoin puoli on juuri tuo käytös ja ulkoinen olemus, lauluäänihän onkin toisarvoista näissä kisoissa.
Hanna saattaisi menetellä, jos hänelle tekisi tosi räväkän ja metallisen biisin ja hyvän taustaryhmän.
Siis hirveet ehdokkaat Tarja Turusen ois pitäny päästä vaikka en pidäkkään hänen lauluistaan mut sillä ois sentään ollu mahiksii euroviisuissa!
VÄHINTÄÄN KEHIIN....POHJANOTEERAUKSEN SAIS SIIS ....KARVALAKKI HUUMORILLKIN....
voi helevetti. eikös voutilaisella ole ollut jo mahikset euroviisuissa!?! painukoon muualle ja antakoon laulutaitoisten hoitaa hommat!
jeah,asiaa..voutilainen mahdollisimman kauas viisuista,akka on itseään täynnä oleva,epämiellyttävä tyyppi,enkä nyt ihan kehuis laulajankaan taitoja...;)jostain kumman syystä mulle tulee tyypistä mieleen Saimi Nousiainen,enkä voi sietää sitäkään.
Thunderstone
Olen samaa mieltä kanssasi,Itse kannattaisin vielä erityisimmin Jann wilde&rose avenueta. ovat juuri ulkomailla keikkailemassa ja moni saa bändin tietoonsa. tästä ei ole kauaa aikaa kun bändi oli vain harvan tiedossa.todellakin omaperäinen ja LOISTAVA bändi! tällä bändillä meillä olisi suurempi mahdollisuus (kuin ehkä muilla noista bändeistä?) voittaa toinen peräkkäinen euroviisu! Hyvä jätkät, olette parasta!Jann Wilde&Rose Avenue voittoon!
Niin kysyn vaan, että missä ne 12 kovaa ehdokasta on? Thunderstone on ainut jolla on sentään jotain potentiaalia.
Jetsetters on jees ja surf musa muutenkin mutta on aikas munatonta tuo vielä. Eiköhän se rupee pojilta irtoon jossain vaiheessa kunnolla tuo surf meininki.
Noista muista ei kyllä ole mihinkään. Ei tuolla Hanoi rock's kopiollakaan.
Laurasta nyt puhumattakaan saati jostai lovex jutusta.
Eiköhän hintti bändeistä oo aika mennyt ohi jo.
Sit tietenkin noita bimboja. Juu ei muuta kun vaatteet pois ja heiluun sinne lavalle.
Kuoppamäen musiikillisia saavutuksia ei voi mitenkään vähätellä mutta sinne viisuihin pitää lähettää sellaista musaa mitä eurooppa kuuntelee ens vuonna ei mitään suomi iskelmää.
Thunderstone on sellaista mitä nyt kuunnellaan. Ens vuodestahan ei sit tiedä.
Suoraan sanoen PASKOJA!
"huippunimeä". itse kannattaisin näistä huonoista vaihtoehdoista lovexia. en todellakaan ole fani, itse asiassa yhdenkään ehdokkaan. olen ensimmäisen kirjottajan kanssa samaa mieltä, ettei sinne ketään solistia laiteta! ehdottomasti bändi.
lovexissa olisi jonkun verran potentialia saada pisteitä. hyvä lavakarisma, ok laulut. hanna pakarista bändinsä kanssa aluksi ajattelin, mutta sitten totesin sen hukkuvan täysin massaan. ei. se ei käy.
totuushan on, ettei suomella ole mitenkään varaa järjestää toisia euroviisuja peräkkäin. hyvä kun tämänkin saa järjestettyä. mutta toivon, että nyt kun suomea seurataan, että suomi saisi edes kohtuulliset pisteet. :)
suomenkielisellä laululla mehän emme voita, sehän on nähty jo monet, monet kerrat. eikä sitä kannata edes yrittää.
ehdokkaat olivat todellinen yllätys. ehkä pakarinen oli sellainen minkä odotin. älyttömän varmana odotin technicolouria! ihmettelen miksei pojat lähteneet hamuamaan suomen rajojen ulkopuolelle... kerran ollut heidän keikalla ja uskomaton lavakarisma! toiseksi odotin katri ylanderia, mutta hyvä ettei hän lähtennyt, sillä suomen kieli. suomenkieli! ei.
Jo on aikoihin eletty jos tällaiset marakatit kuin joku Laura tai Hanna siellä hyppii ku durasel pupu.Missä on suomen laatu musa??
siis ei suomi voi voittaa kahta kertaa peräkkäi paitsi oon kyl itekki suomen kannalla mut viimeks se euroviisu voitto oli eka kerta etttä en ihan usko että suomi voittaa mutta jos lovex sinne menee sitte on pakko voittaa!
Minkälainen kokoonpano oli raadilla joka valitsi artistit ja mikä valinnassa paino.Ei ainakaan osaaminen ja tunnettavuus.Pilataan oikeen törkeesti omat kisat ja nukutaan vaan taas pommiin.
pärjätä. Ei näistä nyt kukaan ole hirveän huono. Pelkäsin pahinta, että tulee tuiskua tai jääskeläistä. Kyllä kansa tietää.
JWRA on loistava, näyttävän näköinen bändi erilaisella lavashow:lla varustettuna. Kyllähän me kaikki muistamme miten Lauralle kävi viime kerralla kun laitoimme hänet edustamaan Suomea, eli ei ainakaan hän. Lovexin Theonille muutama tehokas englanninkielen lausumista petraava oppitunti ja sitten uudestaan yrittämään!
EI TULE SUOMI PÄRJÄÄMÄÄN ENSI VUONNA!!!
viime vuonna tiesin että Lordi on kärjessä, heidän musiikki "kolahti" laajaan ikäryhmään 10 vuotiaista 50 vuotiaisiin. Nyt tiedän että näillä erustajilla ollaan kolmen viimeisen joukossa.
Perustelut: Kaikkien näiden esiintyjien musiikki "kolahtaa" hyvin suppeaan ikäryhmään, ja on tasapaksua, keskitasoa huononpaa oman musiikkisuunnan esitystä mihin euroopassa on totuttu..
tämän laajaan ikäryhmiin vaikuttamisen voi havaita kun katsoi yleisön ikäjakautumaa Helsingissä, kun Lordi piti konsertin voittonsa jälkeen. Olisiko joku Voutilainen saanut väen liikeelle kymmenestä 60 vuotiaisiin tuskin ..
eipä tarvii tänäkään vuonna viisuja kattoo on niin noloja esiintyjiä taas että perseelleen menee.hävettää jo alkuunsa...
miten surkeaa voi ollakaan kun pannaan huonot laulamaan, ja nollapisteet saadaan taas
Eläkeläiset esiintymään euroviisuihin! Laaja fanikunta ympäri eurooppaa ja lavashow on mitä mainioin!
Kyllähän eläkeläisillä on faneja ympäri eurooppaa, mutta se maksaa ylelle liikaa ostaa Eläkeläisille se määrä viina et keikasta tulis hyvä. Juu ja se fani laumakin on kumminkin niin kännissä et eivät pysty enään käyttämään puhelinta äänestääkseen.
hp - pohjalta aloitettiin, niin miksi ei mennä loppuun asti, eli hanna pakarinen
No enpä oikein usko, että lovexilla voittoa viedään. ^^ Tuskin joitakin edes kiinnostaa sellainen musiikki, jtn teini rockia. Ja näinhän se on, ei Suomi tule voittamaan. ^^ Tänä vuonna, kun Lordi voitti, niin se oli vain tuuria. En usko, että Suomi voittaa esim. kahden, kolmen, neljän tai viiden vuoden jälkeenkään... - Ja lovex ei kyllä ole mitään parasta musiikkia. Tosin, teistä teineistä en oikein tiedä. Mutta yleensä hieman vanhemmat ihmiset äänestävät euroviisuissa, EI teinit. ^^ Että pitäkää järki päässä, ennen kuin menette mitään typerää juttua väsäämään. Hajotkaa siihen noobit.
- Kyoko1
laiTTEtaaN 50CENT siNNe Se roKKaa KyBäll candy shop da daa daa daa take me to the candy shop da daa da daa you are my candy shop da daa da daa
Tää oli varmaa vitsi... =(
näillä kokoonpanoilla hävitään ja ihan varmasti...
Ehdokkaat ovat juuri sellaisia ettei voittoa tule. Ylellä ei ole varaa voittaa toista kertaa.
Varmaan olisi parhaimmat mahdollisuudet sijoittua Humanella ja Hanna Pakarisella, mutta periaatteessa melkein kaikilla on mahdollisuus mihin vaan jos vain laulu on oikea. Laura olisi joutanut pysymään poissa karsinnoista. Samaten Kuoppamäki ja Lovex.
Kyllä on typerää keskustelua, kun ei oo ensimmäistäkään biisiä kuultu.
Olen samaa mieltä tuosta jonkun kanssa että kannattaa laittaa loppukilpailuun sellainen artisti, jolla jo on nimeä Euroopassa. Saavat varmasti niiltä kuitenkin siellä ääniä. Voittohan voi olla vain yhdestä äänestä kiinni!
Thunderstone on tässä tapauksessa se ainoa oikea vaihtoehto. Ja muutenkin on erityisen kova bändi ja hyviä biisejä
Piste!
nykyisistä ehdokkaista. Pitää jotain todella erikoista keksiä, jos halutaan viisut toista kertaa voittaa. Ehkäpä voitaisiin kirkkomusiikkia jotenkin yhdistää rockiin tai poppiin...
Tai sitten voidaan ihan protestiksi laittaa sinne pari normaalivartaloista tai pullukkaa leidiä luonnovärisin mummopikkuhousuin ja rintaliivein ketkuttelemaan ja jotain täysin tyhjänpäiväistä hoilottamaan, jospa huomattaisiin kuinka naurettavia ovat lähes joka maan ehdokkaana yhtä ja samaa lurittelevat seksiä tihkuvat miniminiminihame-tytöt