Koska helpottaa?

Noin vuosi sitten mies jäi kiinni usean kuukauden suhteestaan. Erottiin heti, mutta minä en ole vieläkään päässyt asian yli. Kaikki törkeät valheet on koko ajan mielessä, tunnen itseni ihan pelleksi, kun minua on pidetty niin pilkkana ja itsetuntoni on aivan pohjamudissa. Seksin ajatteleminen on kamalaa, kun aina tulee mieleen miehen ja toisen naisen seksileikit sillä välillä, kun minä olen odottanut häntä kotiin.

Mikä tähän auttaa, ei jaksaisi enää...
4537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toivottavasti pystyt saamaan ajatukset tas raiteilleen. Aikaa se vie, eikä koskaan häviä, mutta ei häiritse elämääsikään.
Minä olen ollu kakkosena pitkään saman miehen kanssa, ja uskonut kaikki valheet.
Ja nyt kun huoman, ettei mikään muutu, irrottauduin suhteesta, vaikka kipeetä tekee...
Olen niin vihainen, että tahtoisin soittaa vaimolle ja kertoa kaiken, mutta sillä on myös rankkaa, jos sen teen.Se on kyllä kuullut, että miehellä on suhde ja löytäiskin mut,jos uskaltais.
En tiennyt että oli naimisissa, kun alettiin. Se selvisi vasta myöhemmin. Niitten baby on nyt 6kk ja tää on ollut niin helevetin rankkaa.
Koko ajan olen uskonu, kun se jauhaa, että lähtee pois kotoo ja eroo....Et ei ole sielä, kun pakollisten oleskelulupien takia ja blaa blaa.
Tällaset tilanteet ei ole mun mielestä kummalekaan naiselle helppoja, kun kumpikin taitaa olla sydämmellä mukana. Mies vaan ei taida!
Ottakaa vaimot yhteyttä toiseen naiseen, uskon, että asiat helpottuu, kun voi puhua vihan suoraan toisillenne!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • että OTTAKAA TE yhteyttä vaimoihin, koska nämä vaimot eivät yleensä saa tietoon, kenen kanssa tämä petturimies kulkee, vaikka vaimo sen aavistaa. Vaimot varmasti haluavat saada tietää, jos mies pettää.

    Itselleni kävi juuri näin, että aavistin ja laitoin seurannan ja sain pitkän ajan jälkeen vasta selville ja nyt ero edessä.

    Kuitenkin tämä koko tilanne helpottui, koska pääsen tästä petturimiehestäni eroon. Ei tarvitse enää miettiä missä hän tästä lähtien aikansa viettää ja mitä hän milloinkin valehtelee.

    Kaikista raskainta on ollut juuri se aika, jolloin aavistin hänellä olevan muita, mutta vaikka kysyin häneltä, niin koskaan en saanut tunnusta, en edes silloin, kun todisteita nenän edessä heilutin.

    Äänestä

Jos olet jo vuoden ajan pyöritellyt päässäsi samoja ajatuksia, niin ehdotan sinulle, että mene johonkin ammattiauttajalle keskustelemaan.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Niin minäkin tein kun petos paljastui ja enää en uhraa ajatustakaan koko jutulle. Jos joku on sinun ylitsesi kävellyt, niin älä jää tuleen makaamaan!

Äänestä

Mulla on melkein sama tilanne. Muutin melkein heti pois yhteisestä kodistamme. Sit kuitenki ku aikaa kului ja tunsin pääseväni vähän jaloilleni (kävin juttelemassa myös psykologin kans) päätettiin yrittää miehen kans vielä terapian avulla. Pikku hiljaa alkoi vahvistua se asia, et ehkä olis silti vielä halua / mahdollisuus jatkaa. No ei olla muutettu takas yhteen mut parina ollaan kuitenki jatkettu. Viime aikoina mua on uudelleen alkanu vaivaamaan tapahtunut, vaikka luulin et se on jo käsitelty ja takana. Itkettää ja raivostuttaa vuorotellen, ihan niinku silloin alussa. En oikein ymmärrä tilannetta ja sitä mitä tässä nyt tapahtuu, mitä pitäis oikein tehdä. Ehkä tää vaan kuuluu selviytymisprosessiin. Saattaa olla, että ammattiauttajan apua tässä taas tarvitaan.

Voimia sulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mira-ella kirjoitti:

Noin vuosi sitten mies jäi kiinni usean kuukauden suhteestaan. Erottiin heti, mutta minä en ole vieläkään päässyt asian yli. Kaikki törkeät valheet on koko ajan mielessä, tunnen itseni ihan pelleksi, kun minua on pidetty niin pilkkana ja itsetuntoni on aivan pohjamudissa. Seksin ajatteleminen on kamalaa, kun aina tulee mieleen miehen ja toisen naisen seksileikit sillä välillä, kun minä olen odottanut häntä kotiin.

Mikä tähän auttaa, ei jaksaisi enää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu