mihin muihin työpaikkoihin tämän koulutuksen käyneellä ois mahdollisuus päästä kuin matkailualan yrityksiin, takana siis kolmivuotinen kauppis. Työkokemusta ei ole kertynyt ja toiveena ois suht. helppo ja selkeä työ näin alkuun.
työtön
matkailuvirkailija
1287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koska kyseessä on kauppis niin erilaiset asiakaspalvelu ja myyntihommat sun muut lähinnä. Näitä muuten tekee hyvin moni matkailualan suuntautumisen ihminen.
Oleellista ja kaiken a ja o haettaessa vähiä oman alan paikkoja on TYÖKOKEMUS sillä pelkällä tutkinnolla ei tee ammattikoulupohjaisena mitään. Vähimmillään tarvii näyttää, että on ollut ihmisten kanssa tekemisissä jossakin palveluammatissa, noteerataan minkään vertaa.
Samassa tilanteessa on kanssasi moni ei sen puoleen, itsekin 90-luvun lopulla suoritin tutkinnon kyseisestä aiheesta ja koko ajan tehnyt eri töitä siitä asti kolmessakin eri tehtävässä ennen tätä nykyistä vakituista. Oli jo tuohon aikaan aivan tuhoon tuomittua saada alan paikkoja, ehkä jopa hankalampaa kuin nykyään koska 90-luvun alun lamavuodet hengittelivät vielä niskaan.