Mistä saisi motivaatiota jatkaa terveellisiä elämäntapoja sen jälkeen kun lopettaa painonpudotuksen?
Kaappeihin on kuin itsestään ilmestynyt kaikenlaisia herkkuja ja jumppaan lähteminen ei huvita. En halua lihoa takaisin vuoden takaisiin mittoihin, mutta motivaatiota ei tahdo riittää kun ei ole mitään tavoitteita. En halua laihduttaakkaan enempää kun luut jo alkavat näkymään.
Enää en käy joka aamu puntarilla, en liiku ihan joka päivä, syön kaikkea mitä tekee mieli. Tuntuu että kohta alan lihomaan vaikka vielä ei ole lisää kiloja tullut.
Onko kellään vinkkejä siitä miten saa painon pysymään ihannemitoissa ja mistä saa motivaatiota jatkaa terveellisesti lihomatta tai laihtumatta? Kaloreja en ala laskemaan.
Kaappeihin on kuin itsestään ilmestynyt kaikenlaisia herkkuja ja jumppaan lähteminen ei huvita. En halua lihoa takaisin vuoden takaisiin mittoihin, mutta motivaatiota ei tahdo riittää kun ei ole mitään tavoitteita. En halua laihduttaakkaan enempää kun luut jo alkavat näkymään.
Enää en käy joka aamu puntarilla, en liiku ihan joka päivä, syön kaikkea mitä tekee mieli. Tuntuu että kohta alan lihomaan vaikka vielä ei ole lisää kiloja tullut.
Onko kellään vinkkejä siitä miten saa painon pysymään ihannemitoissa ja mistä saa motivaatiota jatkaa terveellisesti lihomatta tai laihtumatta? Kaloreja en ala laskemaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikös sitä juuri sanota että suurin haaste onkin se saavutetun painon säilyttäminen?
Jos jumpat tuntuvat tylsiltä, kokeile eri lajeja ja yritä löytää se juuri sinulle sopiva laji. Ja missä tahansa lajissa voi aina kehittää jollain tavalla itseään, joten haasteita riittää ja myös iloa tavoitteiden saavuttamisesta. Näin myös on jotain muuta tekemistä kuin miettiä ruokaa. Vaikka itse olen vasta parikymppinen ja aivan normaalipainoinen, itseäni motivoi siistiin ruokavalioon kuntosalilla kehittymisen lisäksi terve tulevaisuus myös vanhempana. Kaikessa liikunnassa hyvä ruokavalio auttaa kehittymisessä, joten sen puolesta motivaatiota riittää lenkkipolulta jääkaapillekin :)
Jos olet laihdutuksen aikana oikeasti omaksunut terveellisemmät elämäntavat, ei kaloreita tarvitsekaan laskea. Paino kyllä pysyy aisoissa kunhan et luisu takaisin entiseen ruokavalioon.
Tsemppiä!
Mielestäni syitä on todella paljon,miksi jaksaa pitää painon kurissa lopun elämää,esimerkiksi:
-Olet varmaankin ostanut vaatekaapin täyteen kauniita ja pienempiä vaatteita jotka istuvat hyvin?Jos lihot takaisin,joudut uusimaan taas koko kaapin isommilla vaatteilla.(Riippuu tietty iten isosta painon pudotuksesta kyse?)Ja miettimään taas mitä tänäänkin päälle...
-Ehkäiset monet sairaudet jotka liittyvät ylipainoon myöhemmin;diabetes,verisuonitaudit jne.
-On kiva katsoa jokapäivä peiliin ja olla tyytyväinen :)
-Olosi on varmastikkin energinen,kevyt ja pirteä.
- Voit syödä vatsan täyteen ja herkullisia aterioita edelleenkin ja jopa herkutella sillointällöin ilman että painosi nousee,joten miksi vaihtaa epäterveelliseen ja lihottavaan ruokailuun turhaan,josta ei seuraa muuta kuin pahaa oloa.
- Liikuntaa on monenlaista;vaihtele vuodenajan ja fiiliksen mukaan.valitse laji josta nautit.
Tässä muutamia esimerkkejä.Tsemppiä! Olisi vuoden päästä vaikeaa aloittaa taas laihdutus alusta,vai mitä?!!
Kysyisin, onko suhteesi säännölliseen liikuntaan jäänyt pysyväksi ja oletko miettinyt miksi se ei enää kiinnosta. Tässä löytyy nimittäin se avain loppuelämän painonhallintaan. Siis lisää liikuntaa ja muodosta ruokavaliostasi niin normaali kuin suinkin on mahdollista vaikka sitten ravintoympyrää käyttäen. Ylimääräistä ei kerry jos kulutat tarpeeksi.
Ei ehkä liity tähän mutta olen tullut siihen tulokseen, että suurin osa laihdutuskuureista menee mahalleen juuri siitä syystä, että kyseessä on kuuri. Se alkaa ja loppuu. Kuurin jälkeen on taas opeteltava uudet "säännöt" vasta edellisten poistuttua käytöstä. Kaksi kertaa enemmän mahdollisuuksia epäonnistua verrokkina tilanteeseen jossa aidosti pysyviä tuloksia haluava muuttaa tottumuksensa kerralla ja tuloksia maltilla odottaen.
VHH-dieeteillä jää ehkä kaikista pahiten tyhjän päälle kun maku/ruokailutottumukset on tilapäisesti väännetty toiseen äärilaitaan käyttäen ruoka-aineita jotka eivät millään keinoin ole käytettävissä kuurin jälkeen kun palataan "arkeen". Kermat,pekonit,voi ja muut herkuksi luokiteltavat toimivat "hieman" eri tavalla kun ruokavalioon astuu niinkin hirvittävä peikko kuin hiilihydraatti.
Olen yrittänyt muuttaa elämäntapojani terveellisemmiksi jo 10kk ja laihtunut siinä sivussa 16kg ja painoindeksiin 20.
Ruokailun suurinpiirtein jo hallitsen. Herkuttelen silloin tällöin mutta osaan ottaa itseäni niskasta kiinni tarvittaessa. Liikunta on minulle kompastuskivi.
En ole koskaan ennen harrastanut säännöllistä liikuntaa ja olen todella ylpeä siitä että olen jaksanut jo näin kauan. Joskus jopa nautin liikkumisesta, varsinkin jumpan jälkeen on tosi hyvä olo.
Kuntosalista en pidä, uinnista en ole pitänyt enää sen jälkeen kun opettaja lukiossa haukkui uintiteknikkaani ja käski lastenaltaaseen harjoittelemaan. En ole missään liikuntalajissa hyvä, joten en uskalla aloittaa mitään uutta lajia. Liikuntanumeroni oli lukiossa 6 ja yläasteella 6 tai 7. Jumpassa käyntikin aluksi jännitti, mutta onneksi siellä on hyvät ohjaajat jotka neuvovat jos jokin liike ei onnistu.
Minun pitäisi vaan saada parempi itsetunto liikunnan suhteen. Koulun liikunnanopettajat ovat täysin masentaneet minut sen suhteen ja sitä on vaikea korjata. Tunnen itseni niin huonoksi ja pelkään mitä muut ajattelevat vaikka tiedän, että kukaan ei enää arvostele suorituksiani eikä anna mitään numeroa liikunnastani.
Siitä on jo 4 vuotta kun olen viimmeksi joutunut osallistumaan koululiikuntaan mutta vieläkään en ole päässyt eroon peloistani liikunnan suhteen. Ehkä joskus 50-vuotiaana olen unohtanut koululiikuntatraumani ja voin lopulta nauttia liikkumisesta ilman mitään alemmuudentunnetta.
Tästä tuli melkoinen tilitys koululiikkunnan aiheutamasta liikuntakammosta, mutta en varmasti ole ainut joka on kokenut liikunnanopettajien syrjintää. En ollut edes ylipainoinen, mutta tunsin itseni sellaiseksi kun olin kaikkein huonoin.
Opettajien pitäisi kannustaa sen sijaan että masentaisivat. Minkäs sille voi kun ei opi seisomaan päällään tai tekemään takaperin kuperkeikkaa. Ovatko ne nyt niin tärkeitä taitoja elämän kannalta?
Entäs ihan perinteinen juokseminen? Tavoitteeksi voisi ottaa vaikka ensi kesän naisten kympin tai puolimaratonin? Kirjastossa on monia hyviä kirjoja, joissa kerrotaan optimaalisesta ja kehittävästä harjoittelusta. Juokseminen umpimähkään voi tuntua ikävältä, mutta kun tietää kuinka kroppa toimii ja kuinka kannattaa harjoitella, tuloksia kyllä syntyy. Ja kehittyminenhän aina motivoi jatkamaan :)