Seurustelin pitkään sairaanhoitaja-opiskelijan kanssa. Nykyisin baarissa on helppo tutustua ja puhua ja jopa saada sitten pidempää seuraa, kun pystyy samaistumaan ja kuuntelemaan näitä naisia. En ole mikään pelimies tai hae vain sitä kuuluisaa yöseuraa hoitsuista, se ei kiinnosta. En ole mikään ihme komistus, mutta viime viikonloppunakin juttelin useamman tunnin kauniin opiskelujaneidon kanssa. Eli miehet: puhukaa naisten kanssa yhteisistä asioista, mistä molemmat tietää ja on jollain tapaa kiinnostuneita. Naiset pitävät siitä, kun miehet kunnioittavat ja arvostavat heidän tekemistään. Varsinkin ko. alalla arvostus on valttia. Sitä en seurustellessani ymmärtänyt, kuinka raskasta työtä he tekevät. Miehet, joilla hoitsu naisena; arvostakaa ja ymmärtäkää väsynyttä
naistanne työpäivän jälkeen, se palkitaan kyllä.
naistanne työpäivän jälkeen, se palkitaan kyllä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kolmivuorotyö on todella raskasta, ja siihen vielä päälle se et täytyy olla ystävällinen ja palvelualtis kaikille vaik olis kuinka hankalia. Ja siihen päälle viel se et ainainen työntekijöitten puute eli yksi tekee vähintään yhden ihmisen hommat. Siinä on sit "kiva" taiteilla ymmärtävästi, hoitavasti, turvallisesti, yksilöllisesti kun oikeasti ei ehtisi kuin puolille potilaista perushoidot tekeen. Se syyllisyys on niin "kevyt" tunne, ja ketään ei kiinnosta hoitajan asema. Kuka arvostaa ja kunnioittaa hoitajan oikeutta levätä, nukkua kunnolla, keretä ja jaksaa käydä kaupas ja syödä ja harrastaa, jotta pysyisi työkuntoisena? Ja kun rahaakaan ei palkasta riitä oikein et vois nopealla shoppailukierroksella "elpyä". Ei. Joutuu rahastakin laskeen joka pennin et onko varaa tänään pihveihin vai kaurapuuroon.
Kyllä potilaat hoitajaa useimmiten arvostaa ja kiittelee silloin kun hoidossa ovat. Mutta mistä se hoitajan huono asema on peräisin? Miksi hoitajalle pitäisi riittää pelkkä kiittäminen työstä? Muistaako kukaan hoitajaa silloin kun itse ei apua tarvitse?
Hoitolaitoksessa toistuu samat asiat päivästä toiseen; ruoan jako, syöttäminen, pesut, kääntelyt, lääkkeiden jako ja antaminen, wc-reissut... Kun on kiire, se työn antoisin puoli, eli potilaan kanssa kommunikointi, väistämättä kärsii, kun hoitajat joutuu tekeen kaikki mekaanisesti ja äkkiä. Ei voi jäädä hetkeksikään miettimään. Silti lääkkeitä jakaessa ym. riskialttiissa tilanteissa TÄYTYY pysähtyä ja ajatella. Homma täytyy olla hanskassa todella hyvin ettei aikaa mene yhtään hukkaan "turhaan" ihmettelyyn tai epäröintiin. Päivän lopuksi täytyy vielä MUISTAA kaikki oleelliset päivän aikana tapahtuneet/tehdyt asiat jokaisen potilaan kohdalta yksilöllisesti ja kertoa niistä raportti seuraaville työvuorolaisille. Tämä kaiken sen jälkeen kun on 8 tuntia häärinyt ja kyykistellyt, nostellut potilaita ja viuhtonut sinne tänne. Kyllä muuten usein huimaa kun istahtaa.
Meillä on kyllä duunissa ihan normaalistinkin niin että yksi tekee vähintään yhden työt. Muutehan sieltä saisi potkut, jos ei edes omia hommiaan saa hoidettua.
Perustiedot, alkurutiinit,niin sanotusti pitää tehdä jokaisesta, ei pysty jättämään noin puolia hoitamatta.
Tunne siitä,että voi olla avuksi ja palvella vie eteenpäin, ja joskus jos meinaa tehdä tiukkaa, pitää vaan käydä läpi päässään,että tuo potilas tuossa on minua heikommassa asemassa,tarvitsee minua edustajakseen ajamaan ja edistämään omaa terveyttään joka tavalla tai toisella on uhattuna.
Jos tuntee syyllisyyttä toimistaan on syytä tarkastella toimintatapojaan ja mahdollisesti käydä niitä vaikka osastonhoitajan kanssa läpi. Syyllisyydentunne kertoo normaalille ihmiselle,että tietää tekevänsä väärin. Sille ei pidä ummistaa korviaan eikä silmiään, vaan siihen pitää oman mielenrauhan vuoksi tarttua, koska se on yksi niitä tunteita joka ajaa burnoutteihin.
Hoitajan pitää ajatella ja miettiä kokoajan. Jopa pysähtyä,jos ei muuten ennätä. Mielummin seisahtaa hetkeksi,kuin tekee virheitä. Hyvä pitää mielessä sekin,että aina on oltava itsellään kontrolli tekemisistä, koska aina on mahdollisuus,että joku tulee jälkeenpäin kyselemään miten se ja se asia menikään silloin ja silloin.
Meillä käytetään hoitotyön kirjaamista juuri sen takia,ettei tarvitse -ei pysty ei kykene- muistella työvuoron päättyessä kunkin potilaan asioita. Hoidon jatkuvuutta ei voi jättää yksittäisen hoitajan muistin varaan, joten effica on suureksi avuksi, kuten ihan tavallinen kynä ja paperi.
Se, muistaako kuka hoitajaa silloin kun apua ei tarvitse. Muistatko sinä jokaisen bussikuskin tai siivoojan,uimahallin kassan sen jälkeen kun et heidän palvelujaan tarvitse? Minusta olisi outoa, jos potilaat jälkeen päin laittaisivat terveisiä tai ottaisivat muuten yhteyttä. Itsekin unohdan heistä suurimman osan samantien kun siirrän hänet eteenpäin. Ihan jotkut jää tapauksina mieleen,suurin osa häviää loppumattomaan potilasvirtaan.
Jos sinua huimaa kun käyt istumaan, pyytäisin sinua tarkistamaan verenpaineen, kenties verensokerin, ja jos on poikkeavia arvoja, kontrolloimaan toistamiseen, ja jos edelleen arvot on tapissa, kääntymään työterveyden puoleen.
aika lailla sympaattisimpia niistä naisista joihin olen tutustunut ja sellasen haluaisin. Tosin tällaset teekkarireppanat varmaan herättää jonkunlaisen suojeluvaiston.
Kun nimenomaan ei ne reppanat kiinnosta enää vapaa-ajalla. Hoitotyötä saa tehdä sillä työajallaan ihan tarpeeksi, että jaksaisi katsella minkäännäköisiä reppanoita enää työajan ulkopuolella. Pahimpia tyyppejä ovat just ne, jotka alkaavat tiltittämään surkeasta elämästään heti ensihetkestä kuultuaan , että vastapuoli on hoitoalalla. Ei meiltä riitä ymmärrystä ilman palkkaa;)
kiitos että arvostat meidän työtä! Itse vasta opiskelen alaa, mutta jonkin verran jo olen tehnyt töitäkin alalla. Vaikka itse sanonkin niin kyllä tuntus olenvan kaikista empaattisimmat naiset opiskelemassa tällä alalla ja niinhän se pitääki olla, pitää olla valmis auttamaan toisia ihmisiä ja kuuntelmaan toisia ihmisiä ja ei riitä se että haluat palkkaa vaan pitää olla halu auttaa heikompia ja täytyy olla tosi suvaitsevainen. Palkan takia tälle alalle ei kukaan lähe, kun se on niin huono...et syynä täytyy olla se auttamishalu. Ja me hoitsut tiedetään mikä on tärkeintä elämässä, emme ole mitään pintaliitäjiä, kun nähdään päivittäin miten sairaiksi ihmiset voi tulla ja eikö sitä sit pidä omaa terveyttäkään itsestäänselvyytenä ja osaa arvostaa sitä kun saa olla terve.
Hoitsunaisia sitten parhaiten saa? Tarvisi vähän poskihoitoa...
Oma apu paras apu.
Mutta kun itse ei ylety. :(
YKSINKERTAISUUS!!!
BLOWJOB!
and use it