Olen keski-ikäinen, pitkään sl ollut nainen. Kärsin masennuksesta ym. Olen alkanut käyttää alkoholia liikaa ja haluaisin kokonaan lopettaa. Alkoholista kärsii jo koko perhe. Uskon vahvasti Jumalaan ja tiedän hänen auttavan. Voisitteko rukoilla puolestani? Teidän avullanne se onnistuu. Kiitos!
rukoilisitteko puolestani, niin pääsisin tuskastani
mumma pohjoisesta
2217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun se halu ryyppyyn tulee, sano sille himolle, jotta ryyppää ite, minä en enää ryyppää.
tee siitä himosta omassa mielessäsi semmonen olio, joka yrittää vääntää sinua tahtonsa mukaan, niin helpompi lyödä sille luu kurkkuun.
Kun muutamia kymmeniä kertoja käsket sitä, niin lopulta se luovuttaa.
Riippuvuus on tosiaan se joku väkänen joka meitä tahtoo viedä pois rukouksesta, Jumalasta. Jäljelle jää katkera olo, huono omatunto, itsesyytökset ja pahoinvointi.
Se on ihan selvästi kuin kiusattuna olisi. Mutta meillä on Puolustaja! Vaikka kuinka tekee mieli niin pitää oppia luottaa Herraan. Itsekin aina lankean, mutta tiedän mistä se johtuu.
Yritetään yhdessä, älä jää yksin - vaan muista että vierelläsi on AINA Herra!
Siunausta