Avomieheni on löytänyt itselleen ammatin ja työpaikan josta todella tykkää ja niimpä työpäivät venyy helposti 12 tuntiin...joskus yli. Asiasta on keskusteltu monet kerrat, mutta mun pitäs vaan ymmärtää :o( viikonloput on pyhitetty harrastuksille. Tätä on kestäny jo yli puol vuotta ja tulee jatkumaan.... Suhde on kestänyt jo useamman vuoden.Ja mistään "toinen nainen" teorioista ei todellakaan ole kyse, siitä 100% varmuus. Kellään kokemusta?
Työ on elämä, ei yhteistä aikaa
tytteli
6934
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllähän tuo tutulta kuulostaa. Mieheni paiski 10 tunnin työpäiviä ja toi melkein joka päivä töitä kotiin. Lauantait oltiin töissä ja lauantai-iltaisin harrastusten parissa meni niin myöhään, että sunnuntaina nukuttiin pitkään. Itsekään en hetkeäkään epäillyt toista naista eikä mikään antanut viitteitä siihen. Hän vain piti työstänsä niin paljon. Kesät oli kurjaa aikaa. Kesälomaan löytyi korkeintaan 7 päivää, eikä sitäkään pidetty yhteen putkeen. Välillä tunsin olevani hemmetin yksin, mutta kuitenkin aina jostain löytyi ymmärrystä. Ajattelin, että tämä on vain väliaikaista. Tätä "tilannetta" on jatkunut nyt 10 vuotta... Onko mitään muutoksia? Kyllä. Töitä tehdään edelleenkin 6 päivää viikossa, mutta muutama ylimäääräinen vapaapäiväkin löytyy silloin tällöin. Harrastukset on muuttuneet yhteisiksi -siitä yhteistä aikaa lisää. Kesälomaakin on pidetty jo 12 päivää PUTKEEN!! Siinä suurin saavutus. Ehkä tilanne ei tule koskaan "normaaliksi" siten kun sen voisi ajatella, mutta minun on täytynyt ajatella, että tämä tilanne on meille normaalia. Enemmän huolissani olen siitä, että kuinka kauan mieheni jaksaa tällaista työtahtia ja kuinka hänen terveytensä kestää.
Sinun tapauksessasi poikaystäväsi on vielä nuori konkari työssään. On hienoa, että innostusta riittää. Ole sinä kärsivällinen ja koeta jopa tukea häntä. Yrittäkää löytää yhteistä tekemistä vähinä vapaa-aikoinanne ja etsi sinäkin itsellesi oma "juttusi" jota voit tehdä poikaystäväsi paiskiessa töitä. Uskoisin, että tilanne tasoittuu ajankuluessa. Meidän tapauksemme on ehkä yksi ääripää, mutta silti olemme onnellisia ja nautimme toistemme seurasta silloin kun yhdessä olemme.
No siks tässä ollaanki yksin. 4h viikossa yhteistä aikaa aina väsyneenä ja vittuuntuneena. Pistettiin poikki ennenku vieraantuu siihen asti ettei tunne enää toista. Nyt ainaki ollaan vielä väleissä, pystyy joskus näkeen ja jutteleen.
Jos se nainen oli mulle tarkotettu, niin se tulee vielä vastaan. Joskus pitää tehdä vaikeita päätöksiä rakkaittensa takia.
En mene allekirjoittamaan sitä että mun ja erään miehen juttu voisi ikinä jatkua yksinkertaisesti koska siinä oli muutakin kuin se ettei ollut tarpeeksi aikaa yhdessä. Silti opin jotain siitä 'erossa mutta yhdessä' -olemisesta.
Eli niinkuin Piru jo sanoi omasta kokemuksestaan.. Kun näkee niin harvoin ja sillonkin molemmat tai toinen on ihan poikki, niin ei siitä tule muuta kun tappelu. Parempi olla sitten erossa kokonaan ja nähdä ystävinä, kuin että menisi jonkun typerän väsymyksen ja erossaolovitutuksen aiheuttaman tappelun takia kokonaan välit poikki. Ja kun ei seurustele niin ei ahdista se ettei näe toista niin usein kun muut näkee oman kultansa. :P
Silti v*tuttaa tuo entinen, ja pelottaa että jos vaikka seuraavan poikaystävän kanssa onkin mahdollista olla 24/7, sekään ei ole hyvä, melkein pahempi kuin erossa oleminen. Ajatelkaa jos ei ikinä tulisi ikävä toista kun se olisi koko ajan siinä lähellä?!
ennen valitin siitä (yli 10v sitten) että mieheni oli aina töissä, illat myöhään ja viikonloput. Ikävä oli suuri. Ihmettelin mitä tästäkin elämästä tulee.
Nyt on aika, jolloin mieheni tulee ns. normaalisti kotiin, eli on kotona joskus jo klo 16! Ennen kuin minä! Koskakohan oli viimeksi ikävä häntä? Emme ole olleet aikoihin erossa kuin muutaman yön minun harrastusten ja matkojen takia.
Voi kunpa mieheni menisi uudelleen työhön, johon kuuluu muutaman päivän työkomennuksia.. Olisi niin kiva kun olisi taas ikävä..
Koskaan ei ole hyvin. Minäkin tein pitkiä päiviä ja suhde osin siitä (ja sadasta muusta) syystä kariutui. Nyt on sitten ikävä. Mutta osaisinkohan olla saman naisen kanssa, löytää yhteistä tekemistä tai innostua yhdessäolosta.
Hiljainen tuijotus työpaikan ikkunasta ulos... olisin voinut hoitaa hommani aikanaan ihan yhtä hyvin sen kahdeksan tunnin kuluessa, jos olisin pitänyt huolen siitä, että olisin ollut virkeänä töissä. Kun aina on väsynyt, saa neljän tunnin duuniin kulumaan vaikka kymmenen tuntia. Ja se kaikki aika on pois siltä mukavalta rentoutumiselta ja rakkailta ihmisiltä.
Olen itse se puolisko, joka tekee pitkiä päiviä. Voin kokemuksesta sanoa että pitemmän päälle se on hyvin raskasta tehdä pitkiä päiviä, eikä asiaa helpota yhtään töistä nalkuttava avopuoliso. Itse ainakin ajauduin burn outiin, jonka olisin ehkä välttänyt kun olisi ollut joku jolle väsymyksestä olisin voinut kertoa. Aina kun sanoin työpäivän (16 h) jälkeen, että olen hyvin väsynyt, vastaus oli : Mitäs teet niin pitkää päivää! Enkä todellakaan pysty vaikuttamaan työpäiväni pituuteen...