Teologit ovat tehneet pelkkää vahinkoa selityksillään.
Ellenin teksteillä ei ole mitään arvoa.
Lutherin teologia on aivan sama asia.
Eihän meitä lutherin opetuslapsiksi ole tarkoitettu.
Kirkkojen viroissa olevat pyrkivät laitostamaan ihmisten uskon.
Minä olen jättänyt elämäni Kristukselle enkä jätä sitä sen lisäksi joidenkin ihmisten johdettavaksi.
Heillä ei ole minuun mitään valtaa.
Evankeliumi on annettu meille sitä varten että me sen kautta osaisimme elää jokainen oman elämämme nuhteettomasti.
Te teette Evankeliumista ohjelmien ja rituaalien toteuttamista.
Meitähän on jopa kielletty ottamasta opettajia ihmisistä.
Teille saarnamiehille se tietysti on kova kolaus jos ihmiset eivät kumarra teitä.
Tehän tiukimmin pidätte kiinni vallastanne opettaa muille asiat teidän toivomaanne järjestykseen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jeesus tahtoo sanoa kaikille meille: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon" (Matt. 11:28). Ei meitä ole todellakaan kehoitettu menemään kenenkään toisen luokse. Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääsen Isän luo muuten kuin minun kauttani" (Joh. 14:6). Jokainen ihminen on samassa asemassa. Kenelläkään meistä ei ole erikoisasemaa Jumalan edessä. Jokainen joutuu tunnustamaan oman tilansa avuttomuuden ja toivottomuuden ja hyväksymään sen pelastuksen, jonka Kristus on meille hankkinut.