Katsoin äsken Nukkekoti-näytelmän (Sininen teatteri Helsingissä) lopussa Nora eli vaimo/äiti lähtee ja jättää pienet lapsensa ja miehensä.
Näin varmaan oikeasti harvoin käy?
eikö yleensä mies katoa ja unohtaa lapset kokonaan?
Näytelmä oli kyllä hyvä ja varmasti jos pariskunta yhdessä katsoo Nukkekodin, voi tulla aika hyviä keskusteluja. Siinä mies on semmonen kauhea kontrolloija, Noralla ei ole edes omaa rahaa.Minä samastuin Noraan, olin joskus avioliitossa, jossa olin kotirouva ja sain kerjätä mieheltä taskurahaa. se oli kamalaa!
Näin varmaan oikeasti harvoin käy?
eikö yleensä mies katoa ja unohtaa lapset kokonaan?
Näytelmä oli kyllä hyvä ja varmasti jos pariskunta yhdessä katsoo Nukkekodin, voi tulla aika hyviä keskusteluja. Siinä mies on semmonen kauhea kontrolloija, Noralla ei ole edes omaa rahaa.Minä samastuin Noraan, olin joskus avioliitossa, jossa olin kotirouva ja sain kerjätä mieheltä taskurahaa. se oli kamalaa!
Vastaukset 11
Vanhimmat
minun äitini lähti ja jätti pienet ja vähän suuremmatkin lapset. Äiti lähti, koska oli voimaton muuhun. Eli lapset, vaatteet, kaikki jäi.
nyt kun me lapset olemme aikuisia, me kaikki aika pitkälle ymmärrämme hänen tekonsa ja voimattomuutensa, olkoonkin että tuo kaikki teki meistä omalla laillaan rikkonaisia.
Joskus elämässä vain on tehtävä mitä on tehtävä, vaikka lopputulos olisi kurja.
Jos äitini ei olisi lähtenyt, lopputulos olisi ehkä ollut vielä kurjempi (äiti hengetön ja isä linnassa)
...jättää pienet lapsensa ja miehensä, koska se on ainoa ratkaisu (- vaihtoehtona on kuolema), aivan kuten itsekin kerrot.
On hyvä yrittää ymmärtää ihmisten vaikeita valintoja, vaikkei itse tekisikään samoin. Ihmisillä on tapana pienemmästäkin syystä tuomita toinen ihminen - vain tunteakseen itse olevansa hetken 'parempi' ihminen. Sanonta 'Älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi' on viisaus, joka on tänä päivänä monelta unohduksissa.
Lue Nora hyvä tuo alla oleva "ikuisuus kysymys", ja esitä yleistyksesi hänelle, jos kehtaat.
Lue myös hänelle kirjoitetut vastaukset.
Elämä ei ole pelkkää teatteria.
Kiitos=)
*kumartaa syvään*
=))))
En ymmärrä kuinka joku voi hylätä lapsensa..
Minusta ei olisi siihen !
Herranjumala.. kaikki ne hetket.. Vaipan vaihdot..nukuttamiset.. Konttaamisen oppiminen.. Ekat sanat..ekat askeleet...Pipin puhaltamiset...syliin turvautumiset..Tarhan joulunäytelmät..Eka suvivirsi..
*kyyneleet*
Kuinka joku voi todella olla huomioimatta lapsensa ?
Keneen he turvautuu jollei omiin vanhempiinsa ????
Vaikka rakkaus johonkin joskus kulee , lapsiin se ei koskaan voi kuin kasvaa!!!
Minä ainakin rakastan yli kaiken lapsiani , enkä häpeä sanoa sitä niille!!!
Jos äiti joutuu valitsemaan henkensä ja lasten välillä.. äiti voi valita säästää henkensä.
Koska jos äiti jäisi isän tapettavaksi, lapsilla ei olisi äitiä eikä isää?!
Asiat eivät aina ole pelkkää rakkautta tai sen puutetta vaan elämää. Ja elämä ollakseen ihme on myös joskus ihmeen julmaa.
että oman lapsen "hylkääminen" on kovin paikka naisen elämässä ja siihen ryhdytään vain äärimmäisessä pakossa ja hädässä uskoen siihen, että näin on lapsille parasta.
Sellainen tilanne voisi tulla eteen, jos huomaisi voimiensa ehtyvän ja kykynsä huolehtia lapsista häviävän eikä apua itselle ole mistään saatavissa; mielenterveyden järkkyessä, alkoholismissa, huumeiden käytössä, väkivaltaisessa suhteessa...aina äärimmäisissä olosuhteissa.
Nk. tavallisissa avioerotilanteissa ei kumpikaan vanhemmista hylkää lapsiaan, vaan edelleen ollaan isä/äiti, vaikka eri osoitteissa asutaankin.
Näin se on. Toisten valintoja ei pidä arvostella. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää miten asiat ovat.
Sisareni oli vakavasti masentunut, ei kukaan tiedä miksi. Saako sellaisia asioita kukaan koskaan selville? Lapset alkoivat olla hänen käsissään vähän hunningolla. Kotona alkoi sattua kaikenlaista, koska äiti ei huolehtinut. Siskon mies oli usein matkoilla eikä ymmärtänyt masennusta. Ei olisi kai juuri mitään voinut tehdäkään. Mutta juuri tuo tietämättömyys sai hänet arvostelmaan sisartani ja siten lisäämään sisareni tuskaa ja huonoa itsetuntoa. Hän alkoi myös juoda, mikä ei ole suvussamme tavallista. Pakeni epätoivoa. Hissukseen tissutteli. Siitä kärsi työkin ja hänet irtisanottiin. Mies ei ymmärtänyt.
Lapset alkoivat olla aika pahasti heitteillä. Mies ymmärsi että hänen on jäätävä kotiin ja sanoutui hänkin irti, mutta sai onneksi pian muita töitä. Sisareni alkoi olla lasten kanssa niin väsynyt että soittaessaan minulle pikku hiprakassa hän joskus uhkasi tappaa itsensä ja lapset. Sain hänet aina kuitenkin unohtamaan moiset ajatukset. Se oli hirvittävän rankkaa aikaa. Aina sai pelätä puhelimen soidessa, että jotain on sattunut.
Sitten mies hermostui ja halusi eron. Erossa tietysti lapset. Sisareni oli niin väsynyt (ja humalassa kai) että käski miehen lapsineen painua helvettiin. Lasten kuullen. He kuitenkin tekivät eropaperit siinä vaiheessa. Älytön ajankohta sisareni tila huomioiden, mutta eipä se ollut kai viikkoihin kummempi ollut. Joten he tekivät eropaperit, ositukset ja huoltajuuspaperit, jossa miehestä tuli yh ja sisar maksaa elatusapua jos joskus saa töitä. Sen jälkeen sisareni otti pari kassia vaatteita ja tuli minun luo.
Pari päivää mietittiin tilannetta ja hän hakeutui hoitoon. Meidän esikoinen joka oli asunut yksiössä naapurirapussa muutti toiselle paikkakunnalle ja sisareni pääsi siihen asumaan. Hän alkoi yllättäen kuntoutua. Päihteiden käyttö loppui kuin seinään, eikä mitään mielialalääkkeitä suostunut syömään. Hän kävi terapiassa. Autoin mieheni kanssa häntä taloudellisesti. Reilu puolen vuoden kuluttua hän sai töitä ja siitä alkoi hänen uusi elämänsä. Hän alkoi jopa maksaa sovittua elatusapua. Lapsia hän kuitenkin kaipasi, mutta - -
Lapset eivät tietenkään tienneet miten asiat oli. Mies ei ollut kertonut koko totuutta. He luulivat että äiti oli hylännyt. Eivät halunneet tavata. Pari kertaa sisareni yritti mennä käymään, mutta mies ajoi pois. Aika teki tehtävänsä ja lapset vieraantuivat. Olen yrittänyt vanhemmalle lapselle puhua ja selittää asioita, mutta en tiedä eteneekö asia koskaan. Jos sisareni olisi jäänyt hän olisi luultavasti toteuttanut joskus lääkehumalassa uhkauksensa tappaa itsensä ja lapsensa. En epäile etteikö olisi tehnyt. Hän teki joitakin älytömyyksiä muutenkin mitä uhkasi. Siksi ymmärrän, että ulkopuolinen ei ole oikea henkilö arvostelemaan. Olen nähnyt hänen tilanteensa läheltä, mutta esimerkiksi heidän naapureilleen se on varmasti ollut aivan toisenlaista katseltavaa.
Äitini lähti, kun minä olin 6v ja pikkuveljeni 2v. Ulkomaille, josta ei ole palannut edelleenkään, vaan on uusissa naimisissa ja jo pian 30v velipuolikin meille löytyy.
Me jäimme isälle, joka meistä hyvää huolta pitikin, vaan äidillemme oli (ja on edelleen uudelle puolisolleen) yksi helvetin painajainen, väkivaltainen, ilkeä, viinaan ja naisiin menevä...
Sellaistahan se on, että äiti ja vaimo eivät ole sama asia.
Miehen ja naisen välillä on täysin erilainen side kuin äidillä/isällä ja lapsella.
Lapsen ei tarvitse vihata tai pelätä kumpaakaan vanhempaansa vanhempien eripuran johdosta. Lapsella on oikeus muodostaa oma siteensä ja suhteensa kumpaankin vanhempaan.
oon kotiisi ja saan kerjätä lapsille ja itselle almuja no haukku ainut mitä saan hän kuulemma tarvii ne itselleen
> eikö yleensä mies katoa ja unohtaa lapset
> kokonaan?
Ei käy. Naisissa löytyy täysin yhtä paljon lähtijöitä kuin miehistäkin.