Moi,
Nappasin eräästä kirjoitelmasta lauseen:
"Kyllä se vaan on todettava, että naiset eivät osaa kertoa itsestään todenmukaisesti."
Sanon vain että tämä on todellakin totista totta.
Tapailin itseäni muutaman vuoden vanhempaa naista.
Hän kehui olevan olemukseltaan niin "rockn'roll"
fanaatikkoa ja fania, että huvitti. No, tapaillessamme huomasin, että nainen oli puihunut
pidemmän aikaan pääsosin paskaa.
Ilmeisesti hänellä oli sellainen käsitys että Rock'n Roll tuo nuoret miehet naisten lähellä.
Mutta ei se toimi. Läpi näkyy kaikki se sonta ja tarina mitä hänen suustaan lähti. Ei muuta kuin finito tuollaiselle lehmälle.
No, ikävintä on että Rock-faneja löytyy aikuisväestöstä paljonkin ja tuollaisten pelleilijoiden vuoksi "saman fiiliksen" ihmiset eivät kenties enää tapaakkaan.
No, sama mulle. Idiootit on idiootteja vaikka kasvoleikkauksessa kävisivätkin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Älytöntä, että joku vaatii muijaltaan kuulumista johonkin tiettyyn genreen, eikös se nyt ole saman tekevää, kunhan tullaa hyvin toimeen ja rakastetaan toisiaan?
Hoitoon vaan koko jätkä!
Ei kai alkuperäinen kirjoittaja vaatinut mitään?
Eikö kyse ollut enemmän harrastuspohjaisesta puuhastelusta.
Se on vähän sama juttu jos hakee henkilöä joka on
kiinostunut esim. moottoripyöräilystä, tapaa samansieluisen henkilön, mutta päivän päästä toinenkin sanoo puhuneensa täyttä bullshittiä!
Se bullshitin puhelu kun tuppaa leviämään myös
tuolta harrastepuolelta vähän joka toiseen
asiaan arkipäivänkin elämässä.
Nainen, voi olla rock, rock on elämäntapa, niin ikään kuin näköön katsomatta... esim. Pomo eli BRuse, Tina Turnet... eikö tämä ole rok, joten hihin voi mielytä joku heidän ikäinen... HALOO!
Josko joisit vähän vähemmän..?
Naisten profiileissa ovat maininnat, rokki, autot ja prätkät. Tulee mieleen just tämmönen flegmaattinen naisjätkä, vielä kun kuvassa on tupakka ja olutpullo, niin huh!
Jos joku sellaista etsii, niin sama siirtyä miehiin, lopputulos on aivan sama, mutta löytäminen helpompaa...
ap vaikutat unelmasaaliilta, ja kunnon vanhanaikaiselta herrasmieheltä. Missäpäin tuollaisia alfauroita voisi nähdä lihassa?