Mitä mieltä olette, onnistuvatko Niinistö ja Kuitunen estämään merkittävät autoveron alennukset ja käytettyjen tuonnin?
Tällä hetkellä näyttää hyvältä herrojen näkökulmastaan. Uusien veroa on pikkuisen alennettu ja käytettyjen veroa nostetaan uuden lain avulla tuntuvasti tuonne 35%:n tuntumaan. Väitän kuitenkin, että ilo on ennenaikaista.
Jo ensi vuonna maahan alkaa tulla Saksasta käytettynä vuonna 2003 käyttöönotettuja autoja. Näiden veroa voidaan maksimoida ainoastaan määräämällä vertailuauton hinta mahdollisimman korkeaksi. Veroprosentti tipahtaa 35:stä 25:een ja tätä tosiasiaa eivät pysty tulli, Niinistö tai Kuitunen mitenkään kieltämään. Taitaa tulla pikkuisen painetta uusien autojen verolle vuoden kuluttua. Niinistön lupaus siitä, että uusi eduskunta palaa autoveroon välittömästi on tarkoitettu ymmärrettävän samoin kuin hänen neljä vuotta sitten antamansa lähes sanatarkasti sama lupaus.
Odotellessa auton jo tuoneet tietenkin kirjoittelevat valituksia hallinto-oikeuteen. Uusi laki ei kestä käytettyjen osalta, nähtäväksi jää kuinka nopeasti laki saadaan nurin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
...kumpikin viime vuoden puolella että autoverotusta ei tulla alentamaan. Kuinka kävi? Ovatko he luotettavia poliitikkoja?
...kumpikin viime vuoden puolella että autoverotusta ei tulla alentamaan. Kuinka kävi? Ovatko he luotettavia poliitikkoja?
Jeps, kylmää kyytiä on vielä tulossa jos/kun eduskunta on siunannut tämän haisevan uuden veromallin ja uusi valituskierros pääsee käyntiin. Luulisi silloin olevan jo niin vittuuntuneita henkilöitä että ei tule Niinistö ja Kuitunen saamaan kovin rapoisen maineen.
Toivottavasti Kuitunen joutuu vielä tilille tahallisesta jatketusta virkavirheestä.
Suomi ei tosiaankaan ole mikään mallioppilas EU lakien noudattamisessa tässä asiassa.
Kun tuo muuttoauto asiakin saadaan käsiteltyä, eli KHO saa odotetun vastauksen EU:lta niin minä ainakin muutan muutamaksi kuukaudeksi Ruotsiin ja tuon pari autoa ja ja prätkää ja myyn niistä osan. Eiköhän viimeistään silloin tule tarpeettomaksi periä käytetyistä veroa kun nitä alkaa virtaamaan verottomina muuttoautoina kymmeniä tuhansia.
Löytyihän se vanha uutinenkin mitä Lipponen sanoi:
Lipponen: Autovero ei laske vielä
Pääministeri Paavo Lipposen mukaan hallitus ei alenna autoveroa vielä
pitkään aikaan. Pääministerin haastattelutunnilla Radio Suomessa Lipponen
totesi, että ennen päätöstä on saatava ratkaisu EY-tuomioistuimesta, jossa
parhaillaan käsitellään suomalaista valitusta käytettyjen autojen
verokohtelusta.
Autoalan keskusliitossa arvioidaan käytettyjen autojen verojen laskevan
aikaisintaan ensi vuoden keväällä tai pahimmassa tapauksessa ensi vuoden
syksyllä.
Korkein hallinto-oikeus on pyytänyt EY-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua
käytetyn tuontiauton autoverosta ja arvonlisäverosta.
http://www.kaapeli.fi/hypermail/suomis-list/0274.html
Paavo Lipponen, mies sanojensa takana ja luotettavaa politiikkaa vuodesta yks ja kaks...
Lipposta ketuttaa, kun sen kaavailema tuloveroalennus-vaaliase uhkaa mennä mopeille, eli eutoveroalennukseen. Tilenne on kuitenkin sellainen, että autoveroa on erittäin vaikea nostaa toisissa muodoissa. Eli pipariksi menee SDP:n suunnitelmat.
Että elämä on ihanaa!!!
Sossut kyykkyyn! NYT on aika lopettaa kurjuuden maksimoiminen Suomessa!! Ihmisille Eurokansalaisten oikeudet!!!
miten voidaan säätää laki joka on jo voimaan astuessa ristiriidassa KHO:n antamaan päätökseen samasta asiasta? Kumpi on vahvempi KHO vai eduskunta?
Enpä muista SAK:n tai muiden liittojen kommentoineen autoveroasioita. Ovat kai pelkurit varmuuden vuoksi hiljaa, kun eivät tiedä mihin vaaka kallistuu. Yleensä esim. Ihalaisella on kanta asiaan kuin asiaan. Taitaisi "Forssan liitto" lihoa kummasti, jos virallinen kanta sanottaisiin ääneen ( rahoitamme demareita, Heil Paavo )
mikäs se "Forssan liitto" on?
piti tietysti olla "Loimaan liitto", (no samalla suunnalla ...)