4. painonpudotusviikko alkoi, ja vaaka näyttää, että 3 kg on lähtenyt. Eli tyytyväinen olen.
Tarkoitus on jatkaa siihen asti, kunnes peilikuva alkaa miellyttää ja vanhat vaatteet sopivat.
Heitin kaikki points-oppaat ym. laihdutuskirjat varaston perälle ja päätin, että kertakaikkiaan vain syön vähemmän. Joinakin päivinähän ei tule syötyä paljon mitään ja silloin menen vaan fiiliksen mukana, en ajattele, että pitää syödä tasaisen järkevästi, vaan kuuntelen tuntojani. Ja toisina päivinä kun mässäilyhimo iskee, sallin itselleni herkkuja ja nautin niistä oikein täysillä. Pidän kuitenkin mielessäni tuon vähemmän syömisen, ja yltiöpäiseen mässäilyyn en ole ryhtynytkään. Mutta sallin itselleni samat ruoat kuin ennenkin, vähempänä vain.
Mieltä eivät kahlitse jatkuvat kiellot, ohjeet ja suositukset tai kalorin laskenta, joten painonpudotuksesta ei ole tullut pakkomiellettä.
Omia tuntoja kuunnellen painonpudotus onnistuu. Ja säästyy paljon rahaa, kun ei tarvitse pulittaa niitä Painonvartijoille tai apteekin laihudtusvalmisteisiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.