ISKELMÄFINALISTIT

Olen seurannut Iskelmäkaraoken semifinaalit ja päässyt yhteen niistä myös mukaan.
Finaliin en selvinnyt, mutta tämän kautta annan kiitokset onnistuneista semifinaaleista ja finalistien valinnoista.
Ainahan ei voi voitaa, vaikka haluasikin. Niin minäkin halusin, mutta taidot eivät vain tainneet tänä vuonna riittää.
Onnittelut ja tsemppaukset Iskelmän finalisteille. Tulemme joukolla kannustmann Tapiola Gardeniin.
Olisi mulla yksi kysymyskin. Onko vielä tänä vuonna menossa kisoja joihin voisin ottaa osaa?
Mihinkään höntsyihin en enää tunne kiinnostusta eli hyvin järkätyt kisat kiinnostavat, vaikka en pärjäsikään.
4643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä kunn olet tyytyväinen...niin minäkin, tänä isänpäivänä.
Jätä kisaetsimiset tältä päivältä väliin. Jatka vaikka huomenna. Hyvää isänpäivää!

Äänestä

paikalle tulee muitankin kuin vain kisaan osallistujia. Olisi ollut mukava saada itsekin enemmän kannustusjoukkoja mukaan, mutta näillä näkymin ei kaverit ehdi työkiireiltään kaikki mukaan. Toivotaan että tunnelma on hyvä ja illalla pääsee juhlimaan saman henkisen porukan kanssa mukavat pikkujoulut. : )

Äänestä

Kyselit karaokekilpailuista.Tässä yksi varteenotettava vaihtoehto.Kouvolassa 30.11 to järjestettävän platinum karaoken kolmas alkukilpailu ravintola pyöreässä torpassa.Finaali pidetään 7.12 to.
Kisalla jo 11v kokemus.Levy valikoima taatusti suomen laajimpia ja laitteistot viimeisen päälle.Kyseessä todellinen karaokeravintola,koska laulaminen on ravintolan auki ollessa aina mahdollista.
Sieltä ovat monet nykytähdet aloittaneet.Tangokuninkaallisia ja lavatähtiä myöten.Mutteri tai kavereiden kesken bentagon.Siinä kouvolalaisten suosikkikuppila jo vuosikymmenien ajan.Onhan kyseessä kouvolan vanhin ravintola.No joo,olihan ainakin kunnon myyntipuhe.
Niiiiin,toinen asia on tietysti se kannattaako yhden vaivaisen kisan takia raahautua suomen turhimpaan kaupunkiin.;)

Äänestä
  • Niii-in, hyvä ravirata sielläpäin. Muuten koko pitäjä on aika syvältä. Hämmeeläisiä ja savvoolaisa pitäjä pullollaan....Ihan mukavia immeisia kuisteki...uskokoon ken tahtoo.Mitä siihen okeen tulee niin ällös missään nimessä kehu äänentoistoa ko. räkälässä, se on nimittäin juuri sieltä...eli perseestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekkopojanpoika kirjoitti:

Olen seurannut Iskelmäkaraoken semifinaalit ja päässyt yhteen niistä myös mukaan.
Finaliin en selvinnyt, mutta tämän kautta annan kiitokset onnistuneista semifinaaleista ja finalistien valinnoista.
Ainahan ei voi voitaa, vaikka haluasikin. Niin minäkin halusin, mutta taidot eivät vain tainneet tänä vuonna riittää.
Onnittelut ja tsemppaukset Iskelmän finalisteille. Tulemme joukolla kannustmann Tapiola Gardeniin.
Olisi mulla yksi kysymyskin. Onko vielä tänä vuonna menossa kisoja joihin voisin ottaa osaa?
Mihinkään höntsyihin en enää tunne kiinnostusta eli hyvin järkätyt kisat kiinnostavat, vaikka en pärjäsikään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu