Yhtä en ymmärrä

Pidän itseäni aika reaalistisena ihmisenä. Uskon, että parisuhde voi kestää koko elämän. Mutta uskon myös, että siinä matkan varrella voi tapahtua yhtä ja toista. Itse asiassa ihmettelen, pystyykö mikään pitkä suhde säästymään pettämiseltä...

Olen miettinyt viime aikoina sitä, että miksi sitä pitää kerskua tai yleensä puhua niistä pettämisistä? Siis puolitutuille kavereille tai kahvipöytäkeskusteluissa.

Ok, jos sitä on pettänyt, niin sille ei sitten voi mitään. Jokainen itse päättää kertooko puolisolleen pettämisestä tai ei. Mutta kenellekään muulle se ei kuulu. Jos ei sen vertaa kunnioita puolisoaan, että pitää nämä asiat itsellään, niin silloin kyllä viimeistään kannattaa harkita eroa.

Ei ainakaan minun silmissä nouse sen miehen/naisen osakkeet, joka pettämisistään puhuu ympäri kyliä.
5584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minun ja miehenikin mielestä pahinta pettämistä on kertominen asiasta jollekin kolmannelle osapuolelle.

Äänestä
  • Vielä sen ymmärrän jos pettäjä haluaa kertoa yhdelle ystäväleen. Mieluummin sitä mielipahaa purkaa ystävälleen kuin puolisolleen, jos sillä saa pidettyä asian itsellään. Monestihan pettämisestä kerrotaan, kun ei pystytä kantamaan sitä sisällään.

    Mutta olin taas todistamassa tilannetta, jossa pettäjä kertoo ruokapöydässä (töissä), kuinka oli vahingossa laittanut toiselle tarkoitetun viestin puolisolleen ja kuinka oli siitä selittänyt itsensä kuiville. Ketä kiinnostaa! Ja varsinkin kun puhe oli vähän sellaista "henkseleiden paukuttelua"...

    Äänestä

Sinua petetään. Miehesi ei kerro.
Miehen ystävät tietävät ja ovat samassa seurassa salaparin kanssa. He eivät kerro.
Sinun ystäväsi tietävät ja ovat samassa seurassa salaparin kanssa. He eivät kerro.
Miehen lähisuku tietää ja ovat samassa seurassa salaparin kanssa. He eivät kerro.
SINUN lähisukusi tietää ja ovat samassa seurassa salaparin kanssa. Hekään eivät kerro.
Ja viimeiseksi; lapsetkin ovat salaparin seurassa. He eivät tiedä kertoa.

Ja tämä on tosielämästä. Seksin harrastaminen toisen kanssa on tarpeeksi julma teko pettäjältä, mutta niin on tuokin. Pettämisestä löytyy niin monta eri ulottuvuutta miten sillä voi toista loukata.

Äänestä
  • olen tietoinen tilanteesta jossa miehen kaverit, miehen kaverien lähisuku, jopa naisen omat kaverit, kakkosnaisen kaverit, miehen lähisuku, kakkosnaisen lähisuku, ketähän vielä tietää ja arvatkaa kuinka moni(varmaan kymmenen eri hlöä !!) on kertonut tälle petetylle mutta hän ei silti ole tietävinään tai ei ymmärrä tai ei ainakaan sokeilta silmiltään näe.Mitä enää tehdä?

    Äänestä

  • useita tapauksia kirjoitti:

    olen tietoinen tilanteesta jossa miehen kaverit, miehen kaverien lähisuku, jopa naisen omat kaverit, kakkosnaisen kaverit, miehen lähisuku, kakkosnaisen lähisuku, ketähän vielä tietää ja arvatkaa kuinka moni(varmaan kymmenen eri hlöä !!) on kertonut tälle petetylle mutta hän ei silti ole tietävinään tai ei ymmärrä tai ei ainakaan sokeilta silmiltään näe.Mitä enää tehdä?

    Jos hänelle suoraan on sanottu niin ei kai se muuta voi olla, kuin että nainen haluaa omassa päässään kieltää asian tai ei välitä. :( Eihän siinä kukaan voi tehdä enää mitään muuta (lukuunottamatta kolmea asianomaista). Ja tietääkö tämä pettäjäkin, että vaimo tietää? Huhhuh, painajaismainen tilanne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


_tytti_ kirjoitti:

Pidän itseäni aika reaalistisena ihmisenä. Uskon, että parisuhde voi kestää koko elämän. Mutta uskon myös, että siinä matkan varrella voi tapahtua yhtä ja toista. Itse asiassa ihmettelen, pystyykö mikään pitkä suhde säästymään pettämiseltä...

Olen miettinyt viime aikoina sitä, että miksi sitä pitää kerskua tai yleensä puhua niistä pettämisistä? Siis puolitutuille kavereille tai kahvipöytäkeskusteluissa.

Ok, jos sitä on pettänyt, niin sille ei sitten voi mitään. Jokainen itse päättää kertooko puolisolleen pettämisestä tai ei. Mutta kenellekään muulle se ei kuulu. Jos ei sen vertaa kunnioita puolisoaan, että pitää nämä asiat itsellään, niin silloin kyllä viimeistään kannattaa harkita eroa.

Ei ainakaan minun silmissä nouse sen miehen/naisen osakkeet, joka pettämisistään puhuu ympäri kyliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu