Te monet naiset, jotka olette tällä hetkellä sinkkuja, tai olitte jonkin aikaa sitten, ehkä jopa vuosi sitten...olette voinut sekaantua samaan ihmiseen, johon minä menin ehkäpä jopa rakastumaan. Kyllä täytyy itseä sättiä, että näin sinisilmänen olin!!! murrr!!!
Tapasin kundin n. puoli vuotta sitten. Asumme eri paikkakunnilla, joten "valvova silmä" ei aina ole paikalla, ja en sitä haluakkaan, koska luottamus on kaiken a ja o.
Näimme aina viikonloppusin, hän maksoi usein junamatkani, joskus maksoin itse. Kaiken lisäksi hän tarjosi joka ikinen kerta kaiken, mitä vaan "matkalla" tarvitsin. Olipa kyse ruoasta, vaatteista...Hän teki ihan mitä vaan halusin...
Tottakai tunteet leimusi katossaan, ja luulin että molemmin puolin...Hän jopa avautu niin, että rupesi itkemään suurien tunteiden vuoksi, ja pelosta menettää minut. Olin taivaissa, kun olin hänen luonaan. Jopa koulutukseltaan hän ei ole ihan mikä tahansa tasamaan tallaaja, vaan lukenut pitkälle ja nyt arvostetussa ammatissa, lasten parissa. Joten kaiken näitten yhteissummana tulin siihen päätökseen, että nyt on se oikea kolahtanut tähän likkaan, ja samaa sanoi myös hänkin.
Mutta taannoisena viikonloppuna olin taas hänen luonaan. Pidimme hauskaa, nautimme toistemme seurasta. Maanantaina hän meni töihin ja jäin hänen luokseen. Pieni epäilys hänen rehellisyydestään kipusi mieleeni, ja tilaisuuden koittaessa rupesin leikkimään salapoliisia, ja löysin kaikenlaista, joita en olisi halunnut nähdäkkään. Ensin löysin laatikollisen mitä ihmeellisempiä seksileluja, ei niissä mtn vikaa ole, mutta ihmettelempä vaan, ketä varten ne siellä lojui...ei ainakaan minua. Innostuin enemmän ja menin hänen työpöytänsä ääreen, jossa oli eri vuosien kalentereita...kiusallinen ajatus pääsi taas valloittamaan aivoni, ja avasin ensimmäisen kalenterin. ja jumalauta! siellä oli kirjoitettu ylös kaikki kerrat, jolloin hän on harrastanut seksiä, kenen kanssa, millainen ihminen, millaista seksiä ja erityispiirteitä. Ja näin oli myös muissa kalentereissa. Rupesi todellakin ahdistaa ja pelottaa!!! Sain myös selville, että hän teki sitä myös minun aikana...ja jokaisen viikon perjantaina ja lauantaina aina uusi!!! helvetti! oli jopa kuvia monista naisista..
Itse tein väärin, että pengoin toisen tavaroita, mutta ei kukaan epäile, jos ei ole tarvis. Ja epäilyni saivat todisteita.
Kundi ei tiedä asiasta mtn, vaan lähdin kohti kotia niin kuin ennenkin.
Olenko liian äkkipikainen? tottakai jokaisella on oma elämänsä, mutta kai jossain sentään raja täytyy mennä.
Unelmat romuttu täysin..ja olen toisaalta itselleni vihainen, että menin tutkimaan...mutta toisaalta enpähän ainakaan elä valheessa.
Onko kellään mitään kommentteja? kellekään käynyt samoin? mitä teen?!!!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostaa aika oudolta, mutta tuomita ei kannata liian nopeasti. En nyt oikein ole varma, että tajusinko oikein, mutta oliko niissä kalentereissa sinä aikana muita naisia kun sinä seurustelit hänen kanssaan. Jos ei ollut, niin eihän aiemmat tapahtumat koske sinua mitenkään, eivät ole siis sinun asioitasi. Jos taas sinun aikanasi on oolut muita, niin.. sitten tietysti on aihetta huoleen. Ja sinähän oikeastaan olet tehnyt väärin, kuten sanoitkin, kun pengoit hänen tavaroitaan. Voithan kautta rantain kysellä hänen menneisyydestään ja tietysti nykyisyydestään suoremmin, mutta tuskin kannattaa heti ainkaan paljastaa, että olet vakoillut häntä. Mahtaakohan tässä nyt olla kyseessä vain jonkinlainen fetissi, siis, että hän nauttii tuollaisesta "kirjanpidosta", jos se on niin, eikä siihen liity muita naisia, niin ei kai se niin kauheaa ole. Toivottavasti sinusta oli kirjoitettu positiivisia juttuja. Kaikilla meillä on salaisuutemme, tai ainakin fantasiamme, toiset toteuttavat ne ja toiset ei. Ei kannata tuomita ainakaan heti. Kohtele häntä kuitenkin kuin ketä tahansa tasamaan tallaajaa, älä anna hänelle siinä suhteessa erioikeuksia, vaikka hän onkin varakas ym. Sellaisten asioiden ei saisi antaa vaikuttaa. Puhukaa asioista! Tsemppiä sinulle asioiden selvittelyyn ja hyvää jatkoa.
Ensinnäkin, ei saa penkoa toisen ihmisen yksityisiä tavaroita. Toiseksi, hyvä että olit niin ajattelematon pikku porsas. Tässä tapauksessa siitä oli hyötyä.
Aika kovaa peliä Bostonissa, jos äijä itkee tunteistaan ja sormet haisee vielä eiliselle pillulle... Nyt Sokkotreffit 1 ja Mascottiin tuopille.
Jos tämä olisi sattunut minun kohdalleni, olisin sanonut neidille että on hyvä ja menee penkoon jonkun muun tavaroita. Toisen tavaroiden penkominen on luottamuksen pettämistä, samoin kuin muukin pettäminen. Voi tuntua aika tiukalta toiminnalta, mutta jos antaa Pirulle pikkusormen, niin se vie koko käden.
olin porsas, kun pengoin tavaroita, mutta sainpahan selville, missä todella mennään! ei ainakaan siellä, mistä oli paljon puhuttu..
Tekö miehet olette puhtaita pulmusia...etkö koskaan ole kurkistanut johonkin, joka kaivaa mieltäsi negatiivisella tavalla?? vielä jos kyseessä on suuret tunteet ja elämä pelissä?saanen epäillä...En turhaan sentään epäillyt.
Piilota äkkiä omat tavarasi, ettei satu omaan nilkkaan!!!=) tai peittäkää edes jälkenne...
Kiero mikä kiero, et häneltä mitään selvää olisi saanut puhumalla. Patologiseen valehtelemiseen oppii. Joskus asioista on siis otettava selvää itse.
Varmaan sinun on tässä vaiheessa vaikea uskoa rakastuneen silmilläsi mitään neuvoja. Kuitenkin olen sitä mieltä, että koskaan et pysty luomaan onnellista tulevaisuutta tuollaisen ihmisen kanssa. Teidän parisuhteesta tulisi aina puuttumaan tärkeitä peruspilareita, avoimuus ja rehellisyys. On paljon liittoja, joissa toinen täyttää nämä, toinen valehtelee patologisesti. Onnettomia liittoja.
On kumma seikka, että valehtelijat hakevat usein itselleen rehellisiä puoliskoja ja pilaavat heidän elämänsä. Heidänhän pitäisi saada itselleen samanlaisia valehtelijoita, silloin kaikki on tyytyväisiä.
puhut aivan asiaa!!! niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan...ja se pitää paikkansa tässä asiassa.
Onko todellakin kaikki "kunnolliset" miehet kiven alla? rupeaa todellakin tuntumaan siltä, ja menetän kohta toivoni...aaargh! aina sama laulu: itse antaa kaikkensa, mutta vastapalvelukseksi ei saa kun paskaa käteen..Se harva kerta, kun jollekin olen valmis avautumaan ja antamaan todella kaikkeni, romahtaa tietyn ajan kuluttua, ja saa pettyä. Enkä varmasti ole ainut!
Rupeaa luotto olemaan vähissä, enkä uskalla ruveta seurustelemaan saatika menemään vielä pidemmälle. Pisteet sille, joka voittaa nämä ajatukset pois!!!
Nyt ei tästä kaverista ole muistoja muuta, kun paha mieli ja pettymys...perrr...Ottaa tosiaan kupoliin!
Mutta onnea teidän liittoonne, olette saavuttanut jotain, josta minä saan vielä haaveilla pitkään. :) Ehkäpä jään ikuiseksi neidiksi ja rupean todellakin samanlaiseksi persreiäksi, mitä minä olen luullut rakastavani. No way!!! olisinpahan ainakin samanlainen kyyninen sika, mitä monet ovat nykyään, kuuluisin "jengiin"...hih...Ei täällä kukaan taida enää kunnioittaa sitä "oikeanlaista kasvatusta"...Tätä on nyky-nuoret. Ota täältä nyt sitten sielunkumppani...huhhei...
äläkä missään nimessä nyt tuomitse ainakaan itseäsi, vaikka pengoitkin hänen tavaroitaan! On hyvä, että sait edes tässä vaiheessa tietää hänen todellisen luonteensa, hän on ihan selvä patologinen valehtelija ja olet vain hänen yksi valloituksensa. Hän selvästikin pitää itseään miehuuden mittana, hallitsee ja käyttää hyväkseen naisia, juuri kertomallasi huomaavaisella ja kaiken kustantavalla herrasmiestyylillä. Ota nyt itseäsi niskasta kiinni ja tee loppu tuosta pelleilystä! Itse sanoisin äijälle suorat sanat ja saattaisinpa vielä ilmoitella hieman näille muillekin "tyttöystäville". Voihan olla, että jokainen hänen kalenterityttönsä luulee olevansa vain se ainoa, niin kuin sinäkin kuvittelit. Tuollaisesta hyväksikäytöstä pitää tehdä loppu!
Välillä ei voi kuin ihmetellä, että minkälaisia ihmisiä ja minkälaisia tarinoita sitä oikein maa päällään kantaa...
Ymmärrän kyllä, että sinulla on paha olo siitä, että pengoit hänen tavaroitaan, koska myös hän luotti sinuun, jättäessään sinut hänen kotiin päiväksi yksin. Taisit kuitenkin mennä vaistojesi varassa eli epäilit, että kaikki ei kuitenkaan ole ihan niin hienoa, kuin luulit ja todisteita hait sekä sait.
Itselläni oli aikanaan kaukosuhde ja välimatkaa meillä oli reilut 550 kilsaa. Kummallakin oli siis täysi mahdollisuus tehdä mitä halusi ja kännyköitäkään ei sillon vielä ollut. Tavatessamme hän opiskeli kotipaikkakunnallani, mutta opiskelujen loputtua asettui omalle paikkakunnalle, josta alkoi tämä 3-4 viikon välein tapailu.
Oltiin oltu vuosi kimpassa, kun pääsiäinen lähestyi ja sydän sykkien matkustin junalla hänen luokseen. Hän tuli minua vastaa junalle, kuten aina, mutta aavistin heti, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Kun pääsimme hänen luo, hän meni kuten oli sanonutkin samassa talossa asuvan työkaverin luo tekemään pariksi tunniksi keskeneräistä remontti, mikäs siinä...
Minä menin siinä sitten vessaa ja postit olivat siinä vessan lattialla, kuten hänellä oli tapana niitä siellä lueskella. Huomasin siinä oman lähettämäni kortin ja olin hymyssä suin, mutta, mutta... Sitten käsiini osui kirjekuori, josta kortti oli puoliksi ulkona ja hälytyskellot päässäni alkoivat soida heti. Vaikka kuinka tiesin, että toisen posteja ei ole lupa lukea, mutta aivan kuin transsissa kuitenkin luin sen.
Siinä se sitten paljastui... Se oli kirjoittanut joku nainen, joka kiitteli ihanasta yöstä ja oli onnellinen, kun kerrankin olivat saaneet olla kahden, ilman naisen lapsia. Mitäkö päättelin? No tietty, että hänellä oli ollut suhde yh-äitiin ja eikä ilmeisemminkään yhden yön juttu, koska mies oli aivan selvästi tavannut naista myös lasten läsnäollessa.
Luin tietty kortin moneen kertaan, että olin ymmärtänyt asian oikein. Taisin vielä etsiskellä muitankin todisteita tästä naisesta ja tämä kaikki lähti siitä, että vaistoni sanoi heti juna-asemalla kohdatessamme, että kaikki ei ole ihan ok.
Me selvitimme asian välittömästi, kun hän tuli sieltä remonttihommista ja siihen se meidän suhde sitten päättyi. Äijä myönsi kaiken epäilyni.