Tämä lähinnä perheille, joissa on tai on ollut au paireja.
Kuinka raskasta se on, kun on joku vieras asumassa kotona?
Olen ollut nyt vähän yli kuukauden Ranskassa au pairina, ja perhe on tosi mukava. Viihdyn ite älyttömän hyvin. Ongelmana on vain se, että vaikka tunnen että perhekin pitää minusta, en tiedä kuinka paljon olen perheenjäsen ja kuinka paljon vain joku ulkopuolinen tunkeilija, joka häiritsee perheen omaa rauhaa.
Mulle on tullut tämmöinen kauhee epävarma olo, kun olin yhdessä haastattelussa, jossa äiti vähän valitteli edellisestä au pairistaan, joka ei kuulemma tajunnut jättää perhettä omiin oloihinsa tarpeeksi usein. Että au pair on kuitenkin eri asia kuin vaihto-oppilas, mikä tietenkin on totta, mutta silti idea periaatteessa on sama. Tarkoitus vain eri, eikö?
Olen luonteeltani enemmän introvertimpi, ja mulle on tärkeetä, että viihdyn kotona. Onneksi näin on käynyt, mutta onko mahdollista, että viihdyn liian hyvin? Kuulostaapas tyhmältä. En tarkoita sitä, että en ikinä lähtisi kotoa minnekään. Lähes joka viikonloppu olen ollut ainakin toisena päivänä kaupungilla useamman tunnin ja olen ollut matkoilla muutamana viikonloppuna. Käyn myös lenkillä joka päivä yksin tai koiran kanssa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
niin paljon kuin sielu sietaa. tuskinpa kuitenkaan kokoaikaa lymyilet perheenjasenissa riippuen? uskon, etta vietat suurimman osan ajastasi vain olemalla, omassa huoneessa, taikka muualla, omia juttuja tekien.
kun aupair otetaan, sitoudutaan pitamaan talossa vierasta ihmista. ja han saa olla kotona juuri silloin kuin huvittaa.
tietysti on ymmarrettavaa etta perhe tahtoo omaa aikaa myos, mutta ainakin kertomastasi paatellen he saavat sita ihan tarpeeksi :)
sinuna en huolehtisi moisista!
Eli usein mietin olenko liikaa "läsnä" vapaa-ajalla. Että haluaisiko perhe puuhata juttuja ihan keskenäân vâlillä. Vaikka usein perhe menee viikonloppuna kaupungille ym. ja minä jään itekseni kotiin. Tai sitten minä menen kaupungille ja arki-iltaisin aina mahdollisuuden tullen salille. Mutta välillä mietin täysin samaa kuin sinä; viihdynkö perheen kanssa vapaa-ajalla paremmin kuin toivoisivat...
Missâ päin olet muuten? Nimimerkkisi on Haute Savoie, ja itse olen Savoiessa (Aix-les-Bainsissa) nyt kolmatta kuukautta. Ota ihmeessä yhteyttä jos vain haluat!
[email protected]
Lisäsin sinut Messengeryyn. Blockaa vain pois, jos haluat :)
Minäkin mielelläni lisäisin sinut messengeriin... Olen ollut Haute Savoiessa myös aupparina. Kiinnostaisi tietää missä päin olet jne? Olis kiva vaihtaa kokemuksia :)
[email protected]
... messengeriini äsken :) jutellaan kun törmätään!
Kohtuullisuus molemmin puolin. Meillä meni aluksi ihan överiksi kun au pair vietti aikaa pelkästään meidän kanssa eikä ottanut mitään kontaktia muihin ihmisiin, vaikka annoin ties mitä yhteystietoja jne.. Au pairimme on kova puhumaan enkä kieliongelmien vuoksi ymmärrä puoliakaan mitä hän puhuu, joten tilanne kävi raskaaksi. Olemme nykyään vaan lähteneet perheen kesken ostoksille yms, kysymättä au pairilta haluaisiko mukaan. Minulla on tosi epäkohtelias olo, mutta mielestäni au pair ei voi odottaa täysipäiväistä seurustelupalvelua perheen osalta, pitäähän muitakin kontakteja olla. Kun au pair on mukanamme, kaikki energia menee siihen että yritämme ymmärtää mitä hänellä on sanottavana, ja tulkata hänelle tapahtumia. Tämän ehkä kestäisi jos au pairimme olisi mukavampi, mutta tuppaa valittamaan koko ajan kaikesta, vaikka yritämme vilpittömästi tehdä hänen olonsa mahdollisimman mukavaksi.
Meilla on viides au pair menossa ja tilanne muuttuu koko ajan siihen suuntaan etta hyväksymme heti täysmääräiseksi perheenjäseneksi.
Alussa tilanne oli paljon vaikeampi mutta nyt otamme au pairin rikkautena - puutteineen ja hyvine puolineen.
Au pair kulkee välillä pelkkä pyyhe päällä talossa ja höpötystä riittää 24/7 - ja meillä ei ole mitään vaikeuksia.
Kiitti vastauksista. Osa rauhoitti ihan mukavasti. Ehkä alan löytämään sen oman paikan perheessä pikku hiljaa. Tänään perheen äiti kysyi jos haluan tulla ratsastamaan hänen kanssaan viikonloppuna. Ei kai se sitä tekis, jos olisin tiellä koko ajan :)
On totta, että olen usein iltaisin omassa huoneessa. Tosin myös sen takia, että ranskalainen TV:stä ei tuu mitään katsomista ;b