Olen havahtunut viime aikoina, että päässäni pyörii eräs poika monen vuoden takaa lukioajoilta. En ole häntä nähnyt kohta kolmeen vuoteen tai kuullut mitään. Viimeisen puolen vuoden aikana minulla on ollut pari parin kuukauden suhdeyritelmää, mutta kummatkin ovat kariutuneet minun taholta. On vain alkanut tökkimään. Ja kummassakin tapauksessa aina mieleeni on hiipinyt tämä poika.
Meillä ei siis ollut mitään viritystä lukioaikoina. olin tavattoman ujo. Erään kerran oli parin tunnin keskustelu ja silloin paljastui enemmän yhteistä, kuin olen kenessäkään muussa todennut (taidan olla vähän omituinen tapaus) Kaukaa kuitenkin ihailin ja mustan vieläkin vanhojen tanssien aikaan, kun eräissä harjoituksissa hän pyysi tanssimaan valssia. Muistan sen mahan pohjassa tuntuneen muljauksen ja vahvan käden selässä. En ole tavoittanut samaa tunnetta sen jälkeen.
Nyt on todella alkanut harmittamaan, että en ollut silloin rohkeampi. TÄnä päivänä tekisin varmasti toisin. En saa häntä mielestä. Esim. koulukaverisivustotkin on tullut pengottua tuloksetta.
Huolestuttaa vain, että olenko kehittämässä jotain haavekuvaa ja fantasiamaailmaa, joka estää toimimasta tässä elämässä. Mutta se tunne oli niin vahva, että kaikki sen jälkeen on tuntunut todella pliisulta. APUA olenko yksin????

Vastaukset 4
Vanhimmat
Menetetty mikä menetetty. Kannattais varmaan naistenkin olla aloitteellisia? Tai ainakin vastaanottavaisia?
Joskus asiat vain menevät pieleen.
Haaveita on hyvä olla.
Et ole yksin.
Oletko aivan varma ettei sinulle ole jäänyt hänestä mitään ns. pakkomiellettä? Että sinusta vain tuntuu että hän olisi täydellinen ja että menetit jotain kun et häneen tutustunut. Voihan tietysti olla että teistä olisi voinut jotain tullakkin. Jos asia sinua vaivaa, niin koita saada jotain kautta selville mitä poika tekee nykyään ja ottaa jollain tavalla yhteyttä.
Mulla on Aspergerin syndrooma. Se on autismin lievä muoto. Sen oireina ovat muun muassa vaikeudet sosiaalisessa kanssakäymisessä. Hyvänä puolena on, että usein on parempi jossain muussa. Esim monilla tunnetuilla tiede- ja taidemiehillä on Aspergerin syndrooma (Einstein, Stallmann, Feynmann, Spielberg jne). Aspegerin syndrooman aiheuttaa ympäristömyrkyt ja lääkkeet vauva- ja sikiöaikana, vaikka virallinen taho ei sitä myönnäkkään (aika monessa asiassa virallinen taho valehtelee).
Oon tiennyt siitä vasta vähän yli vuoden. Jos olisin tiennyt aikaisemmin, niin moni asia voisi olla toisin. Oon tulkinnut monta asiaa väärin sen takia.
Aspergerin syndroomasta saa helposti liian negatiivisen kuvan, kun lukee siitä netistä. Pitää muistaa myös, että kaikki As-henkilöt eivät kärsi kaikista luetelluista oireista.
Jos luet tämän, niin voisitko edes kuitata lukeneesi, ei tartte kommentoida.
-Sampo