eilen, "isänpäivän kunniaksi", rakastelimme, mieheni ja minä. Ja se tuntui aivan käsittämättömän hyvälle; herkkää ja kaunista rakaselua ja sain pitkän ....
Näin se on ollut koko ajan, vaikka mieheni kesällä jäi kiinni jonkinasteisesta pettämisestä.
Viime yönä näin sitten unta. Juttelin tämän mieheni pettäjäpuolen kanssa siinä. Ja olimme kuin parhaatkin ystävät. Sanoin hänelle, että eikö ollutkin mieheni hyvä rakastaja. Nainen vain totesi, että ei niillä kerroilla ehtinyt mitään ihmeitä tuntea...
Ihmisen elämä on ihmeellinen.
Matkan varrella on tämän pettämiskriisin aikana tullut monenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia.
Niin kuin sekin, että ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen. avioliiton aikana, varmasti, JOKAiSELLE tulee jossain vaiheessa himo johonkin muuhun kuin omaansa.
On taas eri asia, kuka antaa pirulle pikkusormen, joka pian vie koko käden.
Pettämistäkin on monenlaista.
Joillakin parisuhde perseellään ja toinen lähtee hakemaan lohtua muualta ennen kuin on puhunut puolison kanssa asioita selväksi. Ihan väärin.
Sitten on toivottomat kännisekoilut. seuraavana aamuna muistona on vain paskan maku suussa. Kelvottomasta panosta ei edes muista mitään.
Ihan väärin sekin.
sitten harkitut, selvinpäin tehdyt, suunnitelmalliset pettämiset. Joista henkilö ajattelee kieroilullaan selviävän. Kokee ansainneensa seikkailunsa. ei halua liiton loppuvan, mutta himo vieraasta on liian suuri tähän liittoon nähden. Liitto voi suhteellisen hyvin,ei ongelmia. Niin väärin.
Ja sitten on ne joiden parisuhde on ihan perseellään. Millään ei ole mitään väliä. Molemmat käyttäytyvät "itsetuhoisesta".
Väärin...
Ja näissä kaikissa tapauksissa, itsekkäästä pettäjästä kärsivät eniten lapset, jos niitä on. Ja sitten petetty osapuoli. Koska pettäjä jää kiinni....
Sinäkin, joka aiot nyt pettää. Muista. Ehkä nyt pystyt tekosi salaamaan. ehkä jatkat loppuelämäsi saman puolison kanssa. Vähän kun osaa fiksusti ajatella, huomaa, että elämä tuo mukanaan monenlaisia tilaisuuksia. Senkin, että suustasi pääsee möläytys... varomattomuudessassi puhut sivu suun ja paljastat itse itsesi. Ja pettäminen sattuu, vaikka sen saisi tietää vasta vuosien kuluttuakin.
Erotkaa ensin, ja menkää sitten uuden lämmittäjän viereen.
Näin se on ollut koko ajan, vaikka mieheni kesällä jäi kiinni jonkinasteisesta pettämisestä.
Viime yönä näin sitten unta. Juttelin tämän mieheni pettäjäpuolen kanssa siinä. Ja olimme kuin parhaatkin ystävät. Sanoin hänelle, että eikö ollutkin mieheni hyvä rakastaja. Nainen vain totesi, että ei niillä kerroilla ehtinyt mitään ihmeitä tuntea...
Ihmisen elämä on ihmeellinen.
Matkan varrella on tämän pettämiskriisin aikana tullut monenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia.
Niin kuin sekin, että ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen. avioliiton aikana, varmasti, JOKAiSELLE tulee jossain vaiheessa himo johonkin muuhun kuin omaansa.
On taas eri asia, kuka antaa pirulle pikkusormen, joka pian vie koko käden.
Pettämistäkin on monenlaista.
Joillakin parisuhde perseellään ja toinen lähtee hakemaan lohtua muualta ennen kuin on puhunut puolison kanssa asioita selväksi. Ihan väärin.
Sitten on toivottomat kännisekoilut. seuraavana aamuna muistona on vain paskan maku suussa. Kelvottomasta panosta ei edes muista mitään.
Ihan väärin sekin.
sitten harkitut, selvinpäin tehdyt, suunnitelmalliset pettämiset. Joista henkilö ajattelee kieroilullaan selviävän. Kokee ansainneensa seikkailunsa. ei halua liiton loppuvan, mutta himo vieraasta on liian suuri tähän liittoon nähden. Liitto voi suhteellisen hyvin,ei ongelmia. Niin väärin.
Ja sitten on ne joiden parisuhde on ihan perseellään. Millään ei ole mitään väliä. Molemmat käyttäytyvät "itsetuhoisesta".
Väärin...
Ja näissä kaikissa tapauksissa, itsekkäästä pettäjästä kärsivät eniten lapset, jos niitä on. Ja sitten petetty osapuoli. Koska pettäjä jää kiinni....
Sinäkin, joka aiot nyt pettää. Muista. Ehkä nyt pystyt tekosi salaamaan. ehkä jatkat loppuelämäsi saman puolison kanssa. Vähän kun osaa fiksusti ajatella, huomaa, että elämä tuo mukanaan monenlaisia tilaisuuksia. Senkin, että suustasi pääsee möläytys... varomattomuudessassi puhut sivu suun ja paljastat itse itsesi. Ja pettäminen sattuu, vaikka sen saisi tietää vasta vuosien kuluttuakin.
Erotkaa ensin, ja menkää sitten uuden lämmittäjän viereen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
"sitten harkitut, selvinpäin tehdyt, suunnitelmalliset pettämiset. Joista henkilö ajattelee kieroilullaan selviävän. Kokee ansainneensa seikkailunsa. ei halua liiton loppuvan, mutta himo vieraasta on liian suuri tähän liittoon nähden. Liitto voi suhteellisen hyvin,ei ongelmia. Niin väärin."
Näin kävi vaimolleni, hän päätyi tähän pettämisen lajiin. Joka on mielestäni sitä pahinta lajia, koska se on harkittua eikä mikään hetken mielijohde. Silti ei halua erota vaikka monesti olen sitä ehdottanut. Tietty voisin itse nostaa kytkintä, mutta kun satun vieläkin tykkään vaimosta enkä haluis oikeasti erota. On vaan niin paha olla sisällä kun tietää miten kylmäverisesti ja harkitusti lähti suhteeseen toisen kanssa.
Käryn käytyä alkoi sitten se pahempi kriisi jota käyty jo toista vuotta, välillä tuntui jo helpommalta mutta välillä se musta vaihe taas iskee päälle ja tunteet myllää. Tuskinpa hänkään tiesi mitä tuleman pitää...
että kun parisuhteessa kerran pettää..mikään ei ole ennallaan sen jälkeen. Pettäminen ei ikinä kannata. Pettäjä ei itsekään tajua mitä aiheuttaa itselleenkin henkisesti puhumattakaan niistä toisista osapuolista. Toivon sulle parempaa ihmissuhdetta, olisit sen ansainnut.
koskaan anteeksi pettämistä vaikka jatkoin avioliittoa mutta ei siihen totu.
olisiko parempi olla kertomatta, jos on pettänyt, koska aiheuttaa sillä toiselle kamalaa tuskaa.
Olet oikeassa siinä, ettei mikään ole ennallaan sen episodin jälkeen. Suhde on ihan eri pohjalla, kaikki se herkkyys ja kauneus on ainakin pitkäksi aikaa kadonnut.
Mutta kun asiat ei ole niin yksinkertaisia ja kaavamaisia kuin yleisesti otaksutaan tällaisissa tapauksissa. Eli se on kerrasta poikki -systeemiä monet soveltaa myös käytännössä, huomatakseen sitten jonkin ajan päästä että olisi pitänyt vähän pitempään harkita.
Kun on pitempään jo yhteistä taivalta taivallettu, on perhe lapsineen, talot ja tavarat hankittu, niin se eroaminen on vain niin vaikeaa. Etenkin kun toinen jarruttaa kaikin keinoin eroa, siis vaimo ei haluakaan erota vaikka itse haluaisinkin. Olisi niin paljon helpompaa jos hän olisi sen toisen matkaan sitten lähtenyt lopullisesti, ei tarvitsisi entrata ollako vaiko eikö olla. Mutta kait se sitten oli vain jonkinlainen vaihe hänen elämässään ja haki jotain sillä hetkellä, jotain mitä ei meidän liitosta saanut? Ei vai ole selvinnyt mikä se asia oli, että piti suhteeseen vieraan kanssa alkaa. Mielestäni meiltä ei mitään puuttunut eikä puutu edelleenkään. Ehkä se harmaa arki sitten oli liian harmaata (kaikillahan se on jonkinasteista harmaata), vaikka itse en sitä havainnutkaan.
Sitä vaan emmin, kadunko tulevaisuudessa nyt tapahtuvaa epäröintiäni päättää asioista. Olisiko parempi ottaa se ero kuitenkin, luottamuksen takaisinsaanti voi olla tekemätön paikka meidän suhteessa? Miksi niin vaikeaa on päättää?
tässä "kategoriassa" olen itekin
kaiken kokenut, mut minä olen se pahempi puoli. Ei olisi kannattanut pilata kaikkea, ei todellakaan. Vaikka mitä tekisin, tunnen aina syyllisyyttä. Olen ikäänkuin altavastaajana tässä parisuhteessa siitä lähtien kun tein sen. Olisi kannattanut erota (hän ei halunnut), että voisi vielä elää ilman jatkuvaa syyllisyyttä. Jäimme kuitenkin suhteeseen ja elämä menee eteenpäin jotenkuten eikä siitä enää puhuta, mut kuitenkin se varjostaa aina..Kunpa ihmiset tajuaisivat miten tyhmää on pettäminen ja arvostan tänä päivänä ihan uudella tavalla niitä ihmisiä, jotka osaavat elää tiettyjen normien mukaan toista kunnioittaen.
jep, on sanottu että ihmiselle paras ja samalla kallein oppi tulee kantapään kautta. pitää paikkansa täysin, ainakin ne tietävät joiden kantapäät ovat kipeinä...
vaan virheistä voi ja tulee oppia, jos kerran mokaa niin ei kannata enää uudelleen sitä tehdä. mutta sen saaminen petetylle niin tiedoksi että tämä sen uskoo, se onkin jo vaativa tehtävä.
tässä asiassa jonkunlaiseen päätökseen. Halusin, että ymmärrät sen toisen osapuolen tuntemukset myös. Ehkei ihminen ole vielä siinä vaiheessa täysin paatunut, kun katuu..pystyy katumaan ja haluaa oppia virheistään. Hyvää jatkoa sulle ja parisuhteellesi.
ei pysy ennallaan, kaikki muuttuu.
"Mutta kait se sitten oli vain jonkinlainen vaihe hänen elämässään ja haki jotain sillä hetkellä, jotain mitä ei meidän liitosta saanut?"
Tuotahan uskottomuus yleensä on; vaihe, joka menee ohi. (Tiedä vaikka iskisi sinuunkin jonain päivänä.)
tulossa siis n. 6 v:n päästä... ;=)
Se voi teettää sitten mitä tahansa, niin olen kuullut...
Ei vaan asiaan, aiemmin en voinut edes kuvitella että koskaan voisin vaimoani pettää enkä ole sitä vieläkään koskaan tehnyt. Mutta kun huomaa toisen moraalin mataluuden, ei se enää olekaan poissuljettu vaihtoehto. Itse asiassa ainon sen tehdäkin, mutta en kostaakseni vaan sen vuoksi että aiempi tiukka moraalikäsitykseni ja siitä kiinnipitäminen ovat taaksejäänyttä elämää. Jos vaimo kykenee kevytkenkäisyyteen ilman mitään suurempia syitä, niin tottahan minäkin.
Enkä sen puoleen juurikaan edes odota, että meidän liitostamme mitään tulisi jatkossa, ei ainakaan mitään kovin syvällistä. Parhaat palat on jo nautittu ja edessä elämän raadollisuus, kovuus ja kylmyys. Sellainenkin sanonta on että sitä saa mitä tilaa...
sitä ikää tulee lisää ja maailma ja ihmiset muuttuvat.
Enpä olisi omallekaan kohdalle uskonut ikinä näitä murheita, pettämistä, tulevan.
ennen kuin kaikki omalle kohdalle sattui,oli pettäminen ollut elämässäni hyvinkin vähän käsitelty asia, niin omakohtaisesti kuin kaveripiirissäkin.
Kirjoitit viidenkympin villityksestä.
Kukapa näistä päivistä eteenpäin tietää. Mieheni sanoi kyllä osuvasti (kerrankin), että jos erotaan ja ottaa uuden puolison, tulee eteen samat kysymykset...uskallanko luottaa tähän uuteenkaan?
Ja miten luottaa itseensäkään? Entä jos tuolla kulman takana on odottamassa kohtaloni, elämäni mies, joka viet jalat alta...
Ei, pöhköksi tässä tulee jos alkaa oikein asioita miettimään. Se on vaan luotettava itseensä, kumppaniinsa ja elämään yleensä. Ja otettava vastaan se mitä sieltä nurkan takaa sitten onkaan tulossa.
totuushan on kuitenkin se, että en elä väkivaltaisen, alkoholiongelmaisen tai hullun kanssa.
Ihan hyvä puolisoni on mieheksi ja isäksi. Oloni olen kokenut turvalliseksi ja hyväksi hänen kanssaan.
Eri juttu on se miten hän saa minut vakuutettua siitä, että tämän "hairahdus" oli tosiaan jotain sellaista mikä ei hänenkään mielestä avioliittoon kuulu.
Elettävä on tämä elämä. Yritettävä parhaansa. Että olisi itsellä hyvä olla. Miten sitä osaisi olla kiitollinen? Terveydestä, lapsista. Ne ovat kuitenkin asioita jotka mulla on. Annanko mennä päivien, kuukausien läpi sormien, ihan vain mieheni hairahduksen takia? Toisilla on todellisia ongelmia, menetyksiä. Mulla on kuitenkin vielä kaikki, vaikka mies hieman poikkesikin avioliittolupauksestaan. Se tuli kuitenkin takaisin, ei missään vaiheessa ole halunnut eroa.
Niin, siinäpä se perimmäinen ajatus on.
oletko miettinyt omalle kohdallesi, että miten pystyisit elämään jos pettäisit? Osaatko ajatella mikä on vaimosi, sen pettäjän, osa?
Itse olen miettinyt asiaa näinkin päin. Että pettäisin ja sitten pelkäisin koko ajan päivää, että jäisin kiinni. Ja sitten kun jäisin kiinni, menettäisin ehkä puolisoni. Mutta suurin menetys olisi lapset. Miten sitä kehtaisi katsoa lapsiaan enään silmiin, kun nämä saisivat tietää totuuden? Haluaisivatko enään nähdäkään äitiään sen jälkeen? Kamala ajatus.
"... miten pystyisit elämään jos pettäisit? Osaatko ajatella mikä on vaimosi, sen pettäjän, osa?"
Toki olen miettinyt. En usko että sillä olisi mitään vaikutusta elämääni, ehkä kokisin jonkinlaista hyvitystä tapahtuneesta vaikka mitään kostoa en haudokaan.
Vaimon touhut olivat melko omituisia usean vuoden ajan jo, ymmärsin melko heti mikä on homman nimi. Varoitin häntä monta kertaa vakavasti siitä mitä hänellä on menossa, aina hän hetkeksi rauhoittui jatkaakseen taas kohta touhujaan. Sitten vain päätin että nyt riittää tämä, hankin aukottomat todisteet hänen pettämisestään, kävin jopa erään rakastajan luona saadakseni täyden varmuuden asiaan koska vaimohan ei tietenkään mitään koskaan paljastanut, valehteli vain.
Se hänen pettämisensä ei ollut vain yksi muutaman kuukauden suhde toiseen mieheen (taisi olla kuitenkin se rankin juttu), vaan sitä edelsi erinäinen määrä virittelyjä sinne sun tänne monen tyypin kanssa, "vakavuustasolla" kapakkatuttavuudesta yhden yön tarinaan. Eräänlaista tarkoitushakuista touhua siis, varoituksista huolimatta se vaan jatkui. Hänellä oli jonkinlainen ikäkriisivaihe (40-kriisi) menossa ja hormonit veivät naista minkä ehtivät, eikä hänestä ollut niiden hillitsijäksi.
Ok, kyllä ymmärrän nyt tämän tapahtuneen kun järjellä ajattelen ja olen ottanut selvää näistä naisten hormonihärdelleistä ennen menopaussin alkua. Vaan olisihan hän voinut jutella asiasta ennakkoon, olisi yhdessä mietitty asiaa. Mutta ei, teki omin päin tekonsa, pilasi meidän liiton ja kaiken sen kauniin mikä oli saavutettu.
Olisin halunnut erota, vieläkin haluan, mutta kun meillä kouluikäinen tenava niin kumpikin yrittää hänen parastaan tässä ajatella. Ilman lasta olisin naisen jo hylännyt, sen verran ikäviä töitä hän teki minulle. Niin ikäviä, ettei niistä mikään liitto selviä pitemmän päälle. Hän kovin jarruttaa eroa, on jopa rauhoittunut (!), selvästi on varovainen. Mutta nyt se on myöhäistä, olisi hemmetti soikoon kuunnellut varoituksiani ajoillaan. Nyt vain eletään päivä kerrallaan, ero tulee melkoisella varmuudella muutaman vuoden sisään.
Toivottavasti sinulla on auvoisempi tulevaisuus. Mutta muista että parisuhteessa on kaksi yksilöä yhdessä vapaaehtoisesti, ei pakolla. Avioliitto ei siis ole vain yksi vaan siinä on kaksi.
Näinhän se on, vapaaehtoisuuteenhan tämä avioliitto perustuu. Ei sitä ketään voi pakolla pitää.
Kirjoituksesi hormonijutuista alkoivat ihan hirvittää näin 40-kymppisen naisen mieltä. Mikä kuumotus sitä jalkoväliin oikein voikaan iskeä?
Tunnen kyllä eläväni tällä hetkellä seksuaalisesti parasta aikaa elämässä. Ja siksi ihmetyttääkin mieheni "tempaus". Puutteessa ei ole ainakaan joutunut olemaan...
Tulevaisuudesta en tiedä. Voi kun sitä pystyisikin elämään niin, että ei murehdi eilistä eikä tulevaa. Ottaisi ilon irti tästä päivästä - kun siihen on kuitenkin mahdollisuus.
On se kyllä rankkaa välillä. Meillä on perheessä on kaksi teini-ikäistä. Niidenkin kanssa on jo omat ongelmat.
Hyvää päivän jatkoa sulle!
Nyt on paneuduttava perheen ruokapolitiikkaan!
"Niin kuin sekin, että ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen."
Kerrotko meille, mistä tuon olet saanut päähäsi varmana tietona? Pistäpäs urlia siihen luotettavaan tutkimukseen, jossa tuo on perusteltu.
Kaikki eivät ole käsittääkseni yksiavioisia. Jotkut sitten ovat. Kulttuurilla ja uskonnoillakin on kai vaikutusta - jopa enemmän kuin geeneillä ja niillä usein esiin vedetyillä biologisilla tarpeilla. Jos se yksiaviollisuus olisi niin luonnotonta, niin miksi ihmeessä me puolustamme sitä? Väitetäänkö yksiaviosuuden satuttavan? Miksi on pettäjiä, jotka keskittyvät kerrallaan vain yhteen salarakkaaseen?
"avioliiton aikana, varmasti, JOKAiSELLE tulee jossain vaiheessa himo johonkin muuhun kuin omaansa."
Ehkä, mutta onko himo uskottomuutta, vai voisiko himojen toteuttaminen olla enemmän sitä?