Miksi ystävät vähättelevät?
Lapsena minulla ei ole ollut paljoa ystäviä.
Teininä niitä tuli sitten muutama ja ajattelin että nyt pidän heistä kii. Yritin olla niin hyvä ystävä kuin vain, ilman kummiskaan ns."tossun alle"-joutumista. Eli olen rakentanut itsestäni hyvän ystävän auttamalla ystäviäni, kuuntelemalla huolia ja en ole yleensä ikinä kertonut heidän salaisuuksiaan tai yrittänyt haastaa riitaa jos ei ole ollut jotain todella pahaa mitä ystävä oisi tehnyt(kuten vaikka ihastuksen vieminen). Yleensä en aloita riitelyä, vaan yritän järkevästi puhuen lopettaa ne ja en juoruile pahaa selän takana.
Koskaan en ole kellekkään ystävistä puhumattakaan halunnut tahalleen pahaa.
Noh, välillä meno alkoi mennä että aloin olla kynnysmattona ja jos itsellä oli pahoja masennuskausia tai sattui jotain vaikeaa, jossa oisi tarvinnut kavereiden tukea(esim. poikaystävä jätti toisen naisen takia, sain tappouhkauksia ym), huomasin ettei kukaan ystävistäni ollut auttamassa, tai jos joskus oli niin ei ainakaan täysillä.
Nousin sitten itse ojasta ja pidin pienen välimatkan ystäviini ja keskityin muihin asoihin. Uusia läheisiä ystävia on vaikea saada, mutta sain pari einiinläheistä, mutta mukavaa kaveria:).
Tämä helpoitti tilannetta vaikka suuren taistelun sainkin käydä itseni ja itsetuntoni kanssa.
Välit palautuivat vanhoihin ystäviini pikkuhiljaa lämmeten, vaikka tiesin että pahan paikan tullen he saattaisivat taas joskus häipyä. Mutta aikuisemmaksi sitä on tultu että toivottavasti oppivat.
Homman nimi on se, että vaikka nykyisinkin olen yrittänyt olla yhtä hyvä ystävä kuin ennen, vaikkakin en kynnysmatoksi enää suostu ja alistu, ystävät eivät arvosta minua pätkääkään. Eivät ole ennenkään. Itse he saavat olla ilkeitä minua ja muita kohtaan ystäväpiirissä, kaikissa on virheitä tietenkin. Silti he suurentelevat minun virheitäni, jos en ole joskus "tajunnut" tehdä jotain oikein, esim. en 100% uhraudu toisten puolesta vaikka itse joutuisin siitä kärsimään. Koska he eivät tekisi samoin minulle.
Jos tästä asiasta huomauttaa, tulee heti vastaisku että minussa se vika on, ei koskaan heissä/hänessä.
Luulen että tämä kaikki johtaa siihen , että ennen olin se kynnysmatto, kaikkien puolesta tekevä auttava ja kuuntelija, ja nyt kun olen aikuisena räväkämpi enkä enää niin "anteeksi kun olen olemassa"- tyyppi, ei enää ystäväksi kelpaa.
Ilkeäksi en ole muuttunut, en vaan halua pomppia toisten pillin mukaan, auttaa ja kuunnella tietenkin haluan.
Auttakaa joku, miten saan rakkaat ystäväni arvostamaan minua, eikä pitämään vain itsestäänselvyytenä?
Lapsena minulla ei ole ollut paljoa ystäviä.
Teininä niitä tuli sitten muutama ja ajattelin että nyt pidän heistä kii. Yritin olla niin hyvä ystävä kuin vain, ilman kummiskaan ns."tossun alle"-joutumista. Eli olen rakentanut itsestäni hyvän ystävän auttamalla ystäviäni, kuuntelemalla huolia ja en ole yleensä ikinä kertonut heidän salaisuuksiaan tai yrittänyt haastaa riitaa jos ei ole ollut jotain todella pahaa mitä ystävä oisi tehnyt(kuten vaikka ihastuksen vieminen). Yleensä en aloita riitelyä, vaan yritän järkevästi puhuen lopettaa ne ja en juoruile pahaa selän takana.
Koskaan en ole kellekkään ystävistä puhumattakaan halunnut tahalleen pahaa.
Noh, välillä meno alkoi mennä että aloin olla kynnysmattona ja jos itsellä oli pahoja masennuskausia tai sattui jotain vaikeaa, jossa oisi tarvinnut kavereiden tukea(esim. poikaystävä jätti toisen naisen takia, sain tappouhkauksia ym), huomasin ettei kukaan ystävistäni ollut auttamassa, tai jos joskus oli niin ei ainakaan täysillä.
Nousin sitten itse ojasta ja pidin pienen välimatkan ystäviini ja keskityin muihin asoihin. Uusia läheisiä ystävia on vaikea saada, mutta sain pari einiinläheistä, mutta mukavaa kaveria:).
Tämä helpoitti tilannetta vaikka suuren taistelun sainkin käydä itseni ja itsetuntoni kanssa.
Välit palautuivat vanhoihin ystäviini pikkuhiljaa lämmeten, vaikka tiesin että pahan paikan tullen he saattaisivat taas joskus häipyä. Mutta aikuisemmaksi sitä on tultu että toivottavasti oppivat.
Homman nimi on se, että vaikka nykyisinkin olen yrittänyt olla yhtä hyvä ystävä kuin ennen, vaikkakin en kynnysmatoksi enää suostu ja alistu, ystävät eivät arvosta minua pätkääkään. Eivät ole ennenkään. Itse he saavat olla ilkeitä minua ja muita kohtaan ystäväpiirissä, kaikissa on virheitä tietenkin. Silti he suurentelevat minun virheitäni, jos en ole joskus "tajunnut" tehdä jotain oikein, esim. en 100% uhraudu toisten puolesta vaikka itse joutuisin siitä kärsimään. Koska he eivät tekisi samoin minulle.
Jos tästä asiasta huomauttaa, tulee heti vastaisku että minussa se vika on, ei koskaan heissä/hänessä.
Luulen että tämä kaikki johtaa siihen , että ennen olin se kynnysmatto, kaikkien puolesta tekevä auttava ja kuuntelija, ja nyt kun olen aikuisena räväkämpi enkä enää niin "anteeksi kun olen olemassa"- tyyppi, ei enää ystäväksi kelpaa.
Ilkeäksi en ole muuttunut, en vaan halua pomppia toisten pillin mukaan, auttaa ja kuunnella tietenkin haluan.
Auttakaa joku, miten saan rakkaat ystäväni arvostamaan minua, eikä pitämään vain itsestäänselvyytenä?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Anteeksi, mutta jos ihmiset eivät välitä, he vain eivät välitä. Parempi ei ystäviä kuin huonoja ystäviä.
Voipi olla vähän vaikeaa, jos jatkuvasti syyttävät että sinussa se vika on, eikä heissä. Sä olet ollut liian kiltti heitä kohtaan ja he todellakin pitävät sua itsestäänselvyytenä. Sua on selvästikin helppo pomputtaa ympäriinsä, kun he tietävät että sä tulet aina loppujenlopuksi kumminkin takaisin.
Oletko sä kertaakaan pistänyt kovan kovaa vastaan, käyttänyt voimasanoja ja oikeasti näyttänyt kuinka pottuuntunut sä tähän tilanteeseen ja näihin ns. ystäviisi olet? Ne käyttää sua hyväkseen, niin kauan kuin sä annat heidän tehdä sitä. Kenenkään kynnysmattona ei kannata olla.
Joo olen mä pari kertaa korottanut ääntä ja sitten on vaan tullut just takasin et mun vika. Tai kuten edellisessä mainitsin, pitänyt pientä välimatkaa ja suuttunut. Muttei se loppupeleissä auttanut koska minut vaan leimattiin valittajaksi, pahaksi ihmiseksi ja aivan kuin se ois sama tuunko takaisin vai meneekö välit sitten kokonaan.
En sitten tiedä auttaisiko se, että keskustelisi jokaisen tytön kanssa kahdestaan tilanteesta ja sanoisi suoraan mitä mieltä on.
Ja sitten, jos aletaan taas vähättelemään, niin ottais oikeen kunnon separit, raivois niin et todella tajuaisivat jonkun olevan vialla.
Kerran yritin erästä ystävääni tällä tavalla kahdestaan jututtaa mutta se menikin siihen että hän ei meinannut löytää millään aikaa tapaamisellemme, vaan aina siinä oli joku muu,nyt hän muutti toiselle puolelle suomea joten se jäi.
En sitten tiedä auttaako, koska voihan siinä käydä niinkin että asian saa muka sovittua mutta porukassa sama jatkuu taas. (on käynyt näinkin)
Muita neuvoja?
Ei viittisi lapsuuden aikaisista ystävistä noin vaan luopua, ollaan tunnettu kummiskin jo 13 vuotta, 7 vuotta oltu porukassa "parhaat ystävät".
vaihtuu ystävyyssuhteissa niin se voi tietää koko ystävyyssuhteen loppumista. Siis, että teidän ystävyydessä on ollut ennen joku tietty roolijako, jolle ystävyyssuhde on perustunut. Ilmeisesti siis niin, että sä olet se alistujapuoli ja ne muut päättää asioista sunkin puolesta. Nyt kun oot ilmeisesti saanut elämänkokemusta lisää ja oot huomannu, ettei tollanen "ystävyys" ookkaan ihan ok, niin se vaikuttaa tietysti koko ystäväpiirin henkeen. Eli siis että ne sun ystävät ovat viihtyneet juuri siinä vanhassa ystävyyskuviossa, mutta eivät viihdy tässä uudessa asetelmassa, jossa sä olisit tasa-arvoinen toisten kanssa. En ole sitä mieltä, että se vanha ystävyyskuvio olisi ollut terveellä poahjalla mutta se on ollut se kuvio, jolla teidän ystävyys on toiminut. Eli tavallaan ne sun kaverit on halunneet sulta sellaista ystävyyttä, että alistut niitten "alapuolella" ja sä et kelpaa tasa-arvoisena kaverina.
Sori, tää on vähän karua tekstiä, mut itselläni on jäänyt muutamat lapsuudenkaverit pois noista syistä. Eli että nyt myöhemmin olen huomannut, ettei me oikeesti silleen oltu mitenkään tasa-arvoisia kaveruksia ja sitä on paha yrittää muuttaa enää myöhemmin tasa-arvoiseksi, koska se vaatisi sen, että kummatkin hyväksyvät sen, että nyt ootte tasa-arvoisia (sen muunkin kaveriporukan pitäisi sisäistää se). Usein vaan käy niin, että asia ei mene kuin saduissa, että nyt ykskaks vaan käännätte välinne niin, että ootte tasa-arvoisia. Teidän vanhan ystävyyden koko toiminta on voinut perustua siihen malliin, että he haluavat johtaa ja he olettavat että sinä alistut. Nyt kun uhkaat tuota heidän johtoasemaansa, niin sehän se heille käykään :( Valitettavaa mutta totta, että tollaiset yhtävyydet, jotka ovat vähän kieroutuneita, voivat hajota, kun joku alkaa kaivata tasa-arvoa sinne missä sitä ei ennen ole ollut. Ja silleen, että vähän hallitsevilta muo "ystäväsi" kuulostavat, jos he voivat pitää sua kaverinaan, mutta vain sillä ehdolla, että he saavat päättää asioista. Ja kannattaa miettiä sinun, onko se olikeaa ystävävyyttä ja että ovatko he sinulle pakosta hyvää seuraa ollenkaan?
Hyvin kirjoitit, viisasta tekstiä. :)
Ovat kuin omasta elämästäni nämä kirjoitukset, mutta kerron minäkin oman tarinani:
Minä laitoin kovan kovaa vastaan, käytin muutamaa voimasanaa, ja sanoin kaiken aivan suoraan. Sanoin, etten pidä siitä että sillon ollaan ystäviä kun itsellä menee huonosti. Mutta jos minulla on huonompi kausi, kukaan ei soita eikä kysy mitä kuuluu. Ja olivat jopa vihaisia siitä etten ottanut heihin yhteyttä silloin kun itsellä meni asiat päin p:tä.
Minulla oli niin, että muutama ystävä oli kanssani ystävää silloin kun olivat sinkkuja ja yksinäisiä. Itse aloin seurustella (nykyään olen avoliitossa ja pian menossa naimisiin), mutta pidin silti heihin yhteyttä. Mutta kun "ystäväni" seurustelivat, heillä ei ollutkaan enää aikaa muulle kuin miehelleen. Ja yhden ystävän mies jopa pyysi ettei ystävä pitäisi minuun yhteyttä, olin kuulemma huonoa seuraa!
Enpä ole heistä sen koommin kuullut mitään, kun annoin tulla oikein olan takaa mitä mieltä minä asioista olen...
Toisaalta tuntuu helpottavalta, että ei tarvitse enää mieltä pahoittaa vähän väliä, mutta toisaalta taas... tuntuu pahalta viettää häitä ilman yhtäkään ystävää...
Itse olen joutunut kokemaan sen, olemaan hätävarakaveri. Tiedätte varmaan mitä tällä tarkoitan. Olen kelpaava ystäväksi ja kaveriksi paremman puutteessa. Sitten, kun kuvioihin astuu joku mielyttävämpi tai ns. sopivampi kaveri, minut jätetään sivuun. Ei minua kokonaan ole sivuutettu, mutta yhteydenpito vähenee selkeästi, puheilleni ei anneta arvoa, jos niitä silloin yleensä edes on kuunneltu.
Yritin monesti päästä kuvioihin mukaan, sillä enhän halunnut jäädä porukasta pois. Sitten saan suun, silmät täyteen kuinka se on sitä, tätä ja tota ja me tätä ja tota ja sitä. Ei, en ole mustasukkainen, vaan minua ei todellakaan ole haluttu porukkaan mukaan. Onhan itsellänikin muita kavereita.
Hyvin nopeasti selvisi, etten ollut kaivattua seuraa, joten jäin sivuun suosiolla, en halunnut kuitenkaan itseäni väkisin tyrkyttää.
Jossain vaiheessa on kuitenkin käynyt niin, että ystävälläni on tullut erimielisyyksiä tai näkemyseroja uuden kaverin kanssa. Silloin minä olen taas kelvannut. Uusi kaveri haukutaan pataluhaksi ja kaikki hänen yksityisasiansa riepotellaan esille, säälimättä. Joten en tiedä luulenko suotta, mutta oletan kuitenkin, minunkin suhteen toimittavan näin, siis, että minutkin on moneen kertaan haukuttu ja arvosteltu toiseen suuntaan.
Usein olen miettinyt ettei minun tarvitsisi suostua tuohon. Ja kuitenkin olen suostunut useaan kertaan. Siitä seurauksena olen menettänyt pala palalta uskoani todelliseen ystäväsuhteeseen kaverini kanssa. En myöskään luota häneen, yhtään. Miksi luottaisin?
Koen olevani hätävara, paremman puutteessa. Jonakin päivänä, kun olen kyllin vahva, teen kuten olen ajatellutkin. Yksinkertaisesti lopetan saatavilla olemisen, ei jaksa nimittäin kiinnostaa roikkuminen ja odottelu, että koska taas voi kaveerata.
Olen kiitollinen siitä, että minulla on monia muitakin ystäviä, joten en jää yksin, vaikka yhden kanssa välini laittaisin poikki. Syy miksi en ole vielä sitä tehnyt on anteeksi antava luonteeni, eri toimintatapojen hyväksyminen ja tietysti tykkään tästä ystävästäni tosi paljon ihmisenä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Miten sinä toimisit tälläisessä tilanteessa? Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta. :)
Hätävarakaveri on hätävara, eikä milloinkaan susta tule niille oikeaa kaveria. Sä olet kaveri juuri sen hetken, kun joku tarvii kuuntelijaa jolle voi kaataa niskaan kaikkea (yleensä pahaa muista) kunnes roolit taas kääntyy ja susta tehdään syntipukki toisten silmissä.
Mulla on ollut vähän samantyyppinen tilanne. Joku hirveä valtataistelu koko juttu näytti olevan, kukaan tuskin siitä loppujen lopuksi nauttii, mutta mä hyppäsin irti. Tapaan niitä silloin tällöin, mutta en tarvitse, ja pidän huolen, että muakaan ei tavata silloin kun mulle ei käy.
On myös sellaisia ihmisiä, että mitä vähemmän niiden kanssa on tekemisissä sitä paremmin ne tapaamiset menee, mutta jos tulee tutummaksi, niin heti alkaa hirveä nujertaminen.
Vika ei ole sussa vaan siinä systeemissä. Kuten olet huomannut siinä on aina se sama kuvio, että tietty tai tietyt ihmiset nuijivat toisia toisilleen syystä tai syyttä periaatteella hajoita ja hallitse. Se heijastuu kaikille, olen varma, ettet ole porukassasi ainut vääryyttä kärsinyt, siitä ei vaan uskalleta puhua ja loppujen lopuksi kukaan ei luota syvimmiltään keneenkään. Minä ratkaisin asian siten, että mikään sakki ei määritä mun ihmissuhteita vaan minä itse. Mä tapaan niitä kahdenkesken, joita haluan ja koitan välttää tilanteita, missä tiedän, että tuo klikki muodostuu.
Minäkin kelpasin kaveriksi tai auttajaksi tietysssä tilanteessa, mutta kun jotkut toiset ihmiset on paikalla, niin mua ei nähty ei kuultu. Mun jutuille hymähdeltiin ja kun sanoin jotakin, niin mä olin aina väärässä, väärinkäsittänyt tai muuten vaan syntipukki.
Ei kannata raivota, älä anna niille sitä iloa. Ne saa oikeasti vain vettä myllyynsä siitä.
Mä tein niin, et kahdenkesken vaan juttelin _asiallisesti_ ja ainakin silloin kaveri ymmärsi. Mut heti seuraavan kerran juttu oli vanhoissa uomissaan.
Tuo voi jatkua vaikka vuosia, jos et hyppää siitä irti. Tarviiko sun olla niille mitään, jos tosiaan mietit mitä ne merkitsee sulle, niin voin sanoa, ett löydät parempia kavereita. Jos tuntuu että et voi löytää, niin silloin vielä suuremmalla syyllä, koska olet jo niin kiinni siinä touhussa, ettet muita näekkään.
Sun ei kannata odottaa niiltä mitään, joten lopeta vain heti, niin se on helpompaa.
Sä et ole syyllinen siihen touhuun, muista. Nimittäin kun mä hyppäsin jutusta pois, niin se vain jatkui, löytyi seuraava syntipukki ja systeemi pyörii edelleen. Ja takuulla on sunkin porukassa se, joka sitä paskamyllyä pyörittää, mutta ihmiset vaan vaihtuu. Olen tyytyväinen, ettei tarvitse olla siinä.
Olen hätävara ja itsestäänselvyys.
Olin olemassa kavereilleni silloin kun he minua tarvitsivat. Muuten ei heistä kuulunut. Kun kaipasin jotakuta jolle puhua: ei ollut ketään.
"En mä osaa auttaa","en mä tiedä mitä mä sanoisin","mulla on hei ollu kiireitä! En mä voi olla sun käytettävissä 24/7!". En sitä halunnutkaan, ei niin että ne edes kuuntelis kun yritän selittää.
Monta kertaa olin yrittäny pistää poikki ja puhua niiden kanssa, mutta ei mitään yhteyttä.
Monta vuotta kaverina... se ei oo niin helppoa pistää välejä poikki mulle, ku mitä se olis niille. Se on joko kyllä tai ei niille, niin sanoivat, mutta en mä sellaseen pystyis. Sen verran kuitenkin välitin heistä.
Nyt olen vain katkeroitunut ja vihaan niitä "kavereitani", niiden ainaista päältäkävelemistä ja pompottelua. Otin reilusti etäisyyttä ja sanoin suoraan miten vittumaisia ne on.
Eivät taineet tosissaan ottaa.
Mutta voin päivä päivältä paremmin kun olen erossa niistä. Tosin yksinäistä on.. mutta enköhän tästä surusta vielä yli pääse ja toivottavasti joku päivä löydän kavereita jotka ei vaan hyväksikäytä ja valehtele.
Kuvittelenko mä vaan, vai onko naisporukoissa paljon enemmän tuollaista selän takana puhumista, valehtelua ja muuta paskaa?
liian paljon sitä on. Et sä kuvittele, jos sanotaan, et sitä on hirveästi, ja jokaisessa jengissä kyllä löytyy. Vielä yhtään en tiedä, missä tuollaista ei tapahtuisi.
Ikävän paljon ja yritäppä itse vetää toista linjaa, niin sinusta tulee ulkopuolinen, et ole hyvä tyyppi, jos et juorua ja hauku mukana, ei riitä pelkkä kuuntelu tai nyökyttely tai vain joo tai ei. Todennäköisesti paikkansa menettää, jos kehtaa mennä puhumaan toisen puolesta eli puolustelemaan sitä jota haukutaan.
Joo ja vielä tähän, että onkos teillä,hyvät ystävät, ollut tälläistä tilannetta.
Eli kaveripiirissä yhdestä ihmisestä alko nousta esille ns. johtaja. Hän oli manipuloiva ihminen, joka osasi aivopestä muita ja saada itsestään "hyvän, luotettavan ystävän"- vaikutelman. Vähitellen hän itsekin huomasi miten oli saanut meistä vallan ja otteen. Me muut alettiin huomaamatta (jotkut enemmän jotkut vähemmän) tehdä kaikki suunnitelmat ym, hänen mukaansa, niin että hänestä tuntui parhaalta.
Mitään ei voinut tehdä ilman häneltä kysymättä jne. Hänen oli aina sanottava viimeinen sana. Joskus hän päätti asioista taas kysymättä kaikilta ja ns. päätti toisten puolesta.
Loppupeleissä huomattuaan valtansa vain kasvavan, hänestä tuli todella ilkeä. Määräilyn ja pompottelun lisäksi hän alkoi mustamaalata muita selän takana. Kaikista virheistä suurennellen ja saaden toiset näyttämään paskoilta ystäviltä.
Yksi ystäväni huomasi tämän(oli kuulemma huomannut jo pitkän aikaa) ja alkoi nousta tätä vastaan.
Noh, niinhän siinä sitten kävi että pomotteleva savusti ovelasti hänet ulos kaveripiiristä. He ovat tuskin missään väleissä enää, vaikka nuorempana kuin paita ja peppu. Minä huomasin asian seuraavana ja sitten kävikin kuten alkuperäisessä viestissä kerroin.
Nyt tämä kaveri on muuttanut pois ja tilanne hiukan rauhoittunut, mutta jos ystävät ovat näin sokeita ja helposti huijattavissa, eivätkä ymmärrä oikean hyvän ystävän arvoa, en tiedä pystynkö heihin oikeen luottamaan enää.
Tuntui että tämän suurin syy on juuri tämä selkäänpuukottaja- kaveri ja muutkin ovat myäntäneet asian näin jälkeenpäin.
Tietenkin kaikissa on vikaa kun ei tajuttu jo alussa.
Surullista. Ajattelin tulostaa tämän ketjun ja näyttää sen kavereilleni, jospa se avaisi heidän silmänsä.
Tasavertaisuus on mielestäni kulmakivi suhteessa kuin suhteessa. Kaikille se ei käy ja silloin valtataistelu on aluillaan. Pahimmillaan se on aluksi hyvinkin salakavalaa. Tosiaan siinä voi helposti käydä juuri niin, että yksi nousee ylitse muiden ja ryhtyy käyttämään valtaansa väärin.
Tasa-arvoisuudella en tietenkään tarkoita ehdotonta tasavertaisuutta, vaan sellaista suvaitsevaa ja tilaa antavaa. Tarkoitan tällä sitä, että osattaisiin ottaa huomioon jollain tapaa kaikki osapuolet siinä määrin, että jokainen kaveriporukassa kokisi tulleensa hyväksytyksi sekä kuulluksi mielipiteistään ja näkemyksistään huolimatta. Tottakai myös riidat kuuluvat asiaan, mutta ne tulisi pystyä puhumaan ja selvittämään ja anteeksi pitäisi myös pystyä antamaan, ryhtymättä selkäänpuukottajaksi.
Et voi syyttää ystäviäsi pomottelijan tahtoon taipumisesta ja sokeudesta hänen suhteensa. Et ole itsekkään tilannetta aluksi nähnyt. Jokainen suhteen osapuolista on ollut ihan yhtä sisällä tilanteessa kuin sinäkin - ja siis kyvyttömiä näkemään sitä objektiivisesti. Ihmissuhteet ovat hyvin vaikeita ja monimutkaisia; niissä kukaan ei ole puhtaasti "hyvä" tai "paha". Anna siis armoa ystävillesikin siitä että he(kin) ovat vain ihmisiä.
niinhän mä sanoinkin että vika MEISSÄ.
osaa sanoa, kuin että tällaista toimintaa saisi olla paljon vähemmän... Mä ainakin olen aikoinaan jättänyt kaikki ns. ystävät, ja voisi sanoa, että parempia ystäviä on löytynyt myöhemmin, myös sellainenkin ihminen on myöhemmin tullut ystäväksi, jonka kanssa ei tullut oltua niin paljoa tekemisissä aikaisemmin, vaikka kavereita oltiin jo silloinkin.
Neuvona antaisin kyllä sen, että jollei nämä "ystävät" ymmärrä tapojansa muuttaa, niin ei kuviot muuksi muutu. Eli kannattaa hakea niitä ihmisiä ympärilleen, jotka ovat toisen luonteisia kuin nämä "ystävät". Monta kertaa tilanne saattaa jatkua myös muiden kanssa jokseenkin samalla tavalla, mutta paremmaksi se kuitenkin menee, ja varmaan aikuistumisellakin on osansa tässä asiassa. Tsemppiä kuitenkin elämässäsi (myös muille päähän potkituille ;) ), ja tosiaan, itse sinun sijassasi heivaisin "ystävät" pois elämästäni, varsinkin jos vaihtoehtoja kuitenkin on, eli muita, parempia ystäviä on mahdollista saada/on jo olemassa.
Vielä, jos jollain olisi joku tosi hyvä ehdotus, miten tällaiset kuviot voisi saada loppumaan, niin olisin mäkin kiinnostunut saamaan vastauksen, että miten pitäisi olla muiden kanssa, jotta saisi sellaista kohtelua kuin ansaitsisi saada.
Oikeastaan voisin korjata sen verran, että aloittajan sijassa en oikein tiedä, mitä tekisin, mutta noin niin kuin yleisesti ottaen omassa elämässäni olen kokenut asiat/olen tehnyt juuri niin kuin kirjoitin.
Toivon kyllä, jos aloittaja tosiaan aikoo näyttää tämän viestiketjun ystävilleen, he tajuaisivat asioita vähän paremmin edes sen jälkeen :).
Jos viel näät tän, niin tulisitko kertomaan, miten sulla kävi näiden sun ystävien kanssa? Eli selviskö asiat parhain päin?