Me kaikkihan tiedämme, että Yhdysvallat on ylivoimainen vaurauden määrässä.
USA:n vauraus on seurausta siitä yksinkertasesta seikasta, että amerikkalaiset ovat kunnioittaneet Jumalan luomia pelisääntöjä enemmän kuin eurooppalaiset.
Jumala tietää parhaiten, mikä ihmiselle on hyväksi.
Jos meillä Suomessakin annettaisiin ihmisille enemmän uskonnollista ja aatteellista vapautta, sekä kunnuoitettaisiin muutenkin yksilön oikeuksia, niin mekin olisimme huomattavasti vauraampia.
USA:n vauraus on seurausta siitä yksinkertasesta seikasta, että amerikkalaiset ovat kunnioittaneet Jumalan luomia pelisääntöjä enemmän kuin eurooppalaiset.
Jumala tietää parhaiten, mikä ihmiselle on hyväksi.
Jos meillä Suomessakin annettaisiin ihmisille enemmän uskonnollista ja aatteellista vapautta, sekä kunnuoitettaisiin muutenkin yksilön oikeuksia, niin mekin olisimme huomattavasti vauraampia.
Vastaukset 14
Vanhimmat
tuotantotekijöitä siirtomailta menneinä aikoina ja nykyisin öljyvaltioilta.
nykyään, jos niiden kanssa ei oltaisi oltu missään tekemisissä?
Niin että kuola valuu suusta.
mutta kuolan valuminen ei auta asiassa mitenkään, joten sitä en harrasta.
Todella mielenkiintoinen näkemys tuo Jumalan ja vaurauden yhteenliittäminen.
Kuten varmaan moni tietää kulki Jeesus miltei paljain jaloin ja ainakin omalla esimerkillään osoitti, ettei maallisen mammonan kerääminen ole niin välttämätöntä.
Joten eikohän vaurauden liittäminen Jumalan Sanaan ole ihan meidän ihmisten ikioma keksintö.
Mitä tulee Amerikkaan ja sen vaurauteen, ei liene mikään salaisuus että siellä on köyhiä ihmisiä suhteutettuna asukaslukuun ihan varmasti enemmän mitä Suomessa.
Mistä sitten on tullut tämä käsitys, että Jumala olisi tyytyväinen, jos ihminen kerää mammonaa, kartuttaa sitä jne... Se on peräisin niistä voimakkaista uskonnollisista liikkeistä, jotka ovat Amerikassa vaikuttaneet kapitalismin kehittymisen myötä ja sen kanssa samaa jalkaa astuen.
On kuitenkin huomattava eräs seikka. Nimittäin rahan ja omaisuuden keräämisessä ei sinänsä olekaan mitään pahaa, ei vaikka se tapahtuisi 'Jumalan suojeluksessa'. Ero tulee siitä mikä on ko. henkilön suhde rahaan ja sen käyttöön. Jos raha hallitsee ihmistä ja hän käyttää sitä 'paheellisesti, tai paheellisiin tarkoituksiin', kerskaa ja elää leveästi on raha pahasta, eikä siinä tapauksessa omaisuus ole 'Jumalalle kunniaksi'. Tälläisiä puritaanisia miljonäärejä, jotka ovat eläneet vaatimattomasti on Amerikassa aikaisemmin ollut paljonkin, miten lienee nykyään.
Tässä yhteydessä tekisi mieli sivuta myöskin hieman optioita, jotka ovat nykyään niin suosittuja Suomessakin.
Kun Jumala katsoo hyvällä silmällä ahkeraa ihmista ja on hyvillään siitä, jos ihminen saa kerättyä jotakin 'sukanvarteen', niin mitä hän mahtaa ajatella tilanteesta, missä eräät, jotka ovat optiotuloillaan asettuneen muihin ihmisiin nähden ikään kuin Jumalan asemaan... Tarkoitan...että mitä Jumala oikein lopulta tarkoittaa? Onko ihminen silloin todella Jumalan mieleen, jos hän onnistuu keräämään rahaa ja omaisuutta täysin ilman omia ponnistuksia vain häikäilemättömyydellä ja joidenkin annettujen etuuksien nojalla.
Kukapa tietäisi Jumalan tarkoituksen...
Itse ajattelen niin, että amerikkalaisten vauraus liittyy siihen, että jonkun täytyy olla suurin ja mahtavin. Ja Jumalan mielestä epäilemättä on parempi, että kristityt ovat vahvimpia...
Luehan David Wilkersonin,aikamme profeetan ennustus sekä mielipide kotimaastaan usa:sta.poikkeaa hieman omastasi.
Olen hellari ja luen paljon Wilkersonia. Kyllähän Taavettikin myöntää, että Jumala on siunannut Amerikkaa...
myöntää,myöntää,mutta kirjassaan pasuuna soi on pelottavia ennustuksia amerikalle(ja toki meille muillekin).lisäksi ennustukset ovat raamattuun perustuvia ja mielestäni vakavasti otettavia.
mieltä.
Jumala on elämän lähde, kun kansakunta antaa Jumalalle kunnian sillä on yhteys tähän ehtymättömään lähteeseen ja se saa Jumalan siunauksen osakseen.
Ja sama päinvastoin, kun kansakunta erkaantuu Jumalasta, se vetää kirouksen päälleen ja Jumalan siunaukset kaikkoavat. Yhdysvaltojen menestys on sen seurausta, että heillä on yhteys Jumalaan ja he haluavat elää Jumalan tahdon mukaan.
johtuvat sen moraalisesta rappiosta... Kaikki amerikkalaiset eivät suinkaan ole uskovaisia, mutta kyllähän ne Jumalaa kunnioittavat... Siunausta Phaedra!
olen huolissani siitä,kun maassamme on niin paljon israel-vastaisuutta.vedämmekö kansana Jumalan kirouksen päällemme?"Minä siunaan niitä,jotka sinua siunaavat ja kiroan ne,jotka sinua kiroavat."Näin Herra.
Suomessa on toki edelleen kristittyjä, mutta osa heistäkin on harhautunut antikristilliseen kristillisyyteen.
Jumala on kärsivällinen langenneille ihmisille, mutta joskus ihmisten synnillekin tulee se raja, että Jumalalla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin tuhota hirvittäväksi paisunut synti. Maamme kohtalo on vain ja ainoastaan Jumalan käsissä.
on rappiota ja demokraattien vaalivoiton katson olevan seurausta siitä ja koetukseksi tälle kansalle ja koko maailmalle. Mutta siunaukset Amerikalle ovat tulleet juuri siitä, että tämä kansakunta uskoo Jumalaan ja kunnioittaa Jumalaa.
Jumalan siunausta myös sinulle uskovainen ihminen.