miten eri sairaudet vaikuttavat suhteisiinne...siis onko suhtautumisissa huomattaviea eroja?
esim flunssassa ei todellakaan lähdetä hipsimään kotoa mihinkään, eikä silloin voi tavata ketään. Ollaan sairaana vaan, vaikka vain nenä vuotaisi, sitähän ei voi niistää muiden nähden.
Minä kun voin mennä vaikka vessaan niistämään. tai ei minua haittaa vaikka puolisoni on kipeä. en pelkää pöpöjä, eivätkä ne yleensä minuun tartu. toinen kun tulee kipeäksi niin herkästi...
esim flunssassa ei todellakaan lähdetä hipsimään kotoa mihinkään, eikä silloin voi tavata ketään. Ollaan sairaana vaan, vaikka vain nenä vuotaisi, sitähän ei voi niistää muiden nähden.
Minä kun voin mennä vaikka vessaan niistämään. tai ei minua haittaa vaikka puolisoni on kipeä. en pelkää pöpöjä, eivätkä ne yleensä minuun tartu. toinen kun tulee kipeäksi niin herkästi...
Vastaukset 25
Vanhimmat
ei kai sairaudet muuta suhdetta, häh? Ja miten niin ei voi niistää muiden nähden? Minä olen ihan sama ihminen sairaana ja terveenä, teen mitä lystää.
tehdä mitä lystää...muitakin voisi ajatella joskus!
Sairaudet eivät sinällään vaikuta suhteeseen, kun molemmat on perusterveitä. Suhtautuminen sairastamiseen sen sijaan on erilaista. Ranskassa lääkekorvaukset ovat huomattavasti paremmat kuin Suomessa, siksi lääkärit myös määräävät tosi voimakkaita lääkityksiä pienempiinkin vaivoihin.
Itse en lääkkeitä juuri napsi, särkylääkkeitä äärimmäisessä hädässä. Jos minulla on kuumetta, lepään ja juon mehua, enkä napsi kuumetta laskevia lääkkeitä. Ranskiksilla on tapana napata pilleri jokaiseen pikku vihlaisuun.
Ja entäs mielialalääkitys sitten! Jos työt, opinnot tai perhe stressaa, eikö silloin kannattaisi tehdä jotain tuolle stressin syylle tai esim. elämäntavoilleen, eikä tilata lääkäriltä mielialalääkitystä..? Näyttäisi muuten olevan järkyttävän yleistä niitten käyttö Ranskassa.
Juuri nyt tällä kaikella ei ole ratkaisevaa merkitystä, mutta jos/kun lasten hankinta tulee ajankohtaiseksi, niin juttu voi olla jo toinen. En halua että lapseeni pumpataan tolkuttomia määriä lääkkeitä ilman pätevää syytä.
alkaa olla aivan kamalaa tuo pillereiden napsiminen, varsinkin spyykelääkkeiden!
Mutta lähinnä ajattelin ihan jokapäiväisiä kolotuksia. Ex suomimieheni kun jätti minut sängynpohjalle virumaan ja tuon taivaallista välitti olinko tolkuissani vai en, migreeni esim. flunnssa oli vaan laiskuutta jne.
Nykyinen ukko ei ymmärrä, miten joku voi lähteä flunssassa tartuttamaan muita. silloin huilataan ja toinen tekee kaikkensa parantaakseen kipeän oloa! Ihanaa :) tosin, hän on se joka on aina kipeä...
Kuulostipa tutulle.. minä olen joutunu menee yksin jopa ensiapuun, kun suomiex nyt vaan ei halunnut lähteä sinne mukaan.. GRR.
ja nykyinen tumma mieheni on todella auttavainen.. ja muistaa kysellä olotilaa ja ehdotella lääkäriä yms !
Mies valittaa helposti pienistäkin vaivoista, ja heti flunssan ensioireiden jälkeen puhuu jo antibiooteista sun muista. Luulosairauttakin esiintyy toisinaan, tosin taitaa olla lääkäreillä aika yleinen vaiva tuo :) Suomessa asuminen on kieltämättä jättänyt jälkensä jo häneenkin, eikä ole enää niin helposti tarttumassa lääkepurkkiin kuin aiemmin. Turkissa on hyvin yleistä määrätä antibiootteja sun muita vahvoja lääkkeitä vaivaan kuin vaivaan jo pikkulapsesta alkaen. Onneksi mies on tuota tapaa vastaan nykyään, joten mahdolliset lapsemme saavat rauhassa kärsiä flunssansa yms. pienet vaivat ihan luonnonmukaisesti.
Asiasta taannoin keskustellessamme mies kertoi Turkin tilannetta hyvin kuvaavan tarinan naisesta, joka oli tullut kinumaan häneltä (oli tuolloin opettajien työterveyshuollon lääkärinä) reseptiä antibiootteihin ihan vaan varmuuden vuoksi jos flunssa sattuu iskemään kun perhe on lähdössä lomalle. Eipä tullut reseptiä, mutta taatusti sai sen joltain muulta lääkäriltä. Ja eihän niihin antibiotteihin tarvitse edes reseptiä olla Turkissa, ilman reseptiä ne lääkkeet joutuu vaan maksamaan itse. Eli kyllä vaihtelee suhtautuminen sairastamiseen suuresti eri maissa.
Minä taidan omata meillä luonnostaankin paremman vastustuskyvyn (mitäpä sitä muuta voi odottaa kun lapsesta saakka pumpataan antibiootteja), enkä välitä flunssasta ennen kuin se kirjaimellisesti kaataa minut sänkyyn. Mitä siis tapahtuu noin kerran 5 vuodessa, jos sitäkään. Mies tulee helpommin kipeäksi, ja jää jo pienestä flunssastakin sänkyyn. Olen monesti sanonut ettei tosimies valita noin pienistä (näinhän me suomalaiset ajattelemme), mutta minkäs sitä luonteelleen voi...
lopeta tupakointi,alkoholin ja kahvin juonti sekä roskaruuan syönti
http://www.levandefoda.se
http://www.rawfood.com
ja vieläpä liikun epäsäännöllisen säännöllisesti ja paljon =)
Japanissa on äärettömän epäkohteliasta niistää. Niinpä he menevät vessaan, jos nenä vuotaa. Niin minäkin tein Japanissa. Maassa maan tavalla, kuten tiedätte.
Kotona Suomessa sen sijaan töräytän nenäni tyhjäksi ja sillä siisti. Vaimo sanoi jo aluksi, ettei se häntä haittaa. Eikä mennyt kauaa, kun vaimokin lakkasi kirmaamasta toiseen huoneeseen nenäliinansa kanssa. Sanoi vain, että kyllä suomalainen tapa on sitten käytännöllinen ja vapauttava!
Tuosta muusta huolenpidosta vielä. Kun minä olen sairas, olen niin sairas, että vain nukun. Ei siinä paljoa hoivaamista ole vailla, kun ei vaimo voi puolestani vessaankaan mennä. Vaimo sitten makaa vähän pienemmästäkin vaivasta sohvalla ja minä tarjoilen teetä ja sympatiaa.
wallaton, kun jaksat vaimoasi hoitaa. vaikka minä nukun myös ollessani kipea, on se kiva että edes joskus toinen tulee kysymään ottaisinko sitä teetä ja sympatiaa.
Joku ketjussa kirjoitteli miten oma ulkomaalaissiippa hoivaa ja huoltaa kun itse on kipeänä, mutta ei kyllä meillä vain. ;o) Autuaaksi ei siis tee sairaan elämää se, että miehen löytää ulkomailta. :oD
Meillä mies on varsinainen valittaja HETI kun hänellä vähänkin tuntuu pahalta, oli sitten kyse varpaan löymisestä pöydänjalkaan tai sairaalahoitoa vaativasta sairaudesta. Vakavaa tai ei-vakavaa, AINA helvetin kivuliasta. ;o)
Ja herraa pitäisi tietenkin hoivata ja ymmärtää, kantaa kuumaa mehua, hakea rohdot kaapista, hieroa kipeää selkää ja melkein niistää se nenäkin puolesta (kaiken kansa edessä meillä).
Kun minä taas olen kipeänä, puren hammasta. Sitä pitää olla aika pahasti asiat vinksallaan, ennenkuin lähden kenellekään oloani valittamaan. Hoitoa en pyydä, eikä mies sitä oma-aloitteisesti tarjoa. Oma vika tietenkin - ehkä sitä hoivaa saisi, jos valittaisi samoin kuin mieskin. Sen mies kyllä tekee, että antaa minun nukkua rauhassa. Hoitaa itse lapsen ja tekee ruoan heille ja myös minulle jos jaksan syödä. Minä saan sitten huolehtia sairaana ollessani vain itsestäni.
paljon, että miehesi hoitaa lapsen ja tekee ruoan! ole siitäkin onnellinen1 ja saat vieläpä nukkua rauhassa!!!
Pienellä huumorilla siis...! :o)
Jos olen suunnilleen kerran vuodessa sairas, niin eipä se maailmaa kaada, jos mies ei hääri ympärillä "sisar hento valkoisen" -roolissa...
Mitä lähinnä hain kirjoituksellani, oli sairauden erilaista esiin tuomista. Itse olen tehnyt sellaisia johtopäätöksiä, että suomalaiset pääpiirteittäin kasvatetaan siihen "hampaan puremiseen", eli siihen ettei saa valittaa turhista, eikä välttämättä vielä silloinkaan kun olisi oikeasti aihetta. Ja mieheni kulttuurissa (?) tuntuu olevan hyvin yleistä se, että pulistaan milloin mistäkin kolotuksista ja tehdään pienestäkin asiasta suuri, kamala tapaturma. ;o) Minua siis suoraan sanottuna välillä rasittaa kun aikuinen mies valittaa kuin pikkulapsi, mutta kuten sanoin - huumorilla, ei tässä usein kukaan sairastele, niin kyllä sen kestää.
Hei sehän on kun minun mies;D Töistä ei jäädä pois mutta muuten valitetaan armotta ja vaaditaan hierontaa ja muuta... nytkin valittaa että näpytys häiritsee..
taitaa olla noilla "ulkkiksilla" tuo valittaminen, muttei jäädä töistä pois. hyvä sinänsä. mutta se kaikki aika on puolisolta pois, kuten myös jos hänen syntymäperheessään joku sairastuu...onko siis oma puoliso vähemmän tärkeä kuin sisko?
"...mutta se kaikki aika on puolisolta pois, kuten myös jos hänen syntymäperheessään joku sairastuu...onko siis oma puoliso vähemmän tärkeä kuin sisko?"
Hei!
En ymmärtänyt mitä tarkoitit. Mikä aika on poissa puolisolta? Työssäoloaikako? Entä miten sukulaisen sairastuminen liittyy tähän?
Meitin ulkkis mies, aasialainen, huolestuu jos joku sukulaisista on sairaana. Ihan sama, mikä sairaus, kynsivallin tulehduksesta flunssaan, kaikki on ihan kamalaa. Voi sitä hiusten repimistä, ja voivottelua, ihan totta!
Mutta kun meikä on sairaana, niin mitäs sitten? Suomalainen kestää ihan mitä vaan. Näin he ajattelevat.
jos esim siskon lapset ovat sairaita, menee mies sinne voivottelemaan, siis hoitamaan. ihan niinkuin siskon oma mies ja sisko itse eivät kykenisi hoitamaan. ja minä tietysti jään kotio, koska en ole vaimo.
Eli tuntuu, kuin minua ei otettaisi vakavasti ollenkaan?!? Mikä on se vaihe, jolloin minä kuulun perheeseen? vai pitäisikö se olla jo alusta asti, jos on ollakseen niin?
Olen tähän asti ollut mielissäni miehen huolehtivaisuudesta, mutta milloin on minun vuoro? tai siis milloin pääsen edes mukaan "juoneen"? ja siihenhän ei tietysti ole vastausta teillä, mutta kertokaa nyt kumminkin..
En halua pahoittaa mieltäsi, mutta jos sinua ei ole jo hyväksytty pakolliseen voi-voi-ai-ai-rinkiin, tuskin pääset sinne ikinä. Näin vain on asia. Eurooppalaista rotua pidetään niin voimakkaana, etteivät he OIKEASTI sairastu. Kysy vaikka mieheltäsi.
Minulla ei ole mitään käsitystä noista läheisistä sukulaissuhteista, koska miehelläni ei ole lainkaan sukua Suomessa. Ja muutenkin, kuten sanoin, hän ei mikään "sisar hento valkoinen", ne on lähinnä ne hänen omat sairaudet, joista hän jaksaa voivotella. ;o)) Ja toki myös vähän meidän tyttäremme, mutta sen huolen sentäs jaamme...
Koska on se vaihe kun on osa sukua? Osa "rinkiä"?
Tjaa, no en minä tosiaan tiedä... Meillä minä olin osa sitä jo ihan alusta saakka - tutustuin mieheeni hänen "omalla reviirillään", jossa meillä oli hänen suku ja ystävät lähellä. Heti minut otettiin osaksi porukkaa, enkä ole oloani ulkopuoliseksi koskaan tuntenut, mutta tilanne on varmasti eri perheissä... Varsinkin jos miehesi suku elättelee jotain toivoja oman maalaisesta puolisosta miehellesi, saattaa se porukkaan kuuluminen venyä aika pitkään. :o/ Sanoisin, että viimeistään siinä vaiheessa jos/kun teillä on yhteisiä lapsia, olet osa sitä kaikkea...
mieheni perhe on suomessa. minulla ei taas ole perhettä, vaikka olen suomalainen...ikävää sinänsä.
Ja lapsia...tahdonko niitä jos se on ainoa keino minut ottaa "rinkiin"
Eli en toki sanonut, että lapsia tulisi hankkia "päästäkseen rinkiin", kunhan tarkoitin, että viimeistään siinä vaiheessa kun perhettä perustetaan, se itsepäinen sukukin tajuaa, että puoliso on tullut jäädäkseen, eikä ole mikään ohimenevä oikku. :o/ Se kun taitaa olla aika yleistä, että elätellään toivoa, että pojat hakisivat vaimot kotimaasta, vaikka rakastuisivatkin suomalaiseen...
Mutta minä olen kyllä todella huono neuvomaan. Omakohtaisia kokemuksia kun ei ole siitä, että mies tai suku jättäisi elämänsä ulkopuolelle ja yleensäkin olen aina sitä mieltä, että huonossa suhteessa ei ole järkeä elää. Jos sinusta ei tunnu hyvältä yhteiselonne, eikä tulevaisuus näytä silmissäsi ruusuiselta, ehkä se ei ole sinua varten, vaan jotain parempaa odottaa muualla.
kyllä :) lapsen hankinta olikin vain toteamus.
Tulevaisuutta en osaa edes kuvitella, mutta lähinnä sitä olen nyt hänen kanssaan, kun vaan tietäisi toisen ajatukset, heh
Hmm en muista kuin yhden kerran seurustelun alussa kun jompi kumpi olisi ollut sairaana... sillojn olimme molemmat pienessä kuumeessa... mitäs siinä sitten mies keitti minulle finreksiä ja minä keitin sille. Se joka tunsi olevansa terveempi teki toisen olon hyväksi. Missä ne ajat ovat nyt?
pitänee sairastua ja sairastuttaa mies samalla... tuskin se silloinkaan olisi töistä pois tai minä liioin... (minähän olisin, jos voisin olla, kouluaikaankin lintsasin aina kun oli epämieluinen päivä toisinaan taas mikään ei olisi pitänyt pois koulusta. Nyt työmoraali on vähän parempi mutta joskus tuppaa myöhästymään kun on muka tärkeämpää tekemistä....)
Molemmat olemme aika valittajia sairaana tosin nyt siitä yhteis sairastumisesta on jo aikaa niin paljon, että muistaa vain miten kiva oli juoda lämmintä mehua ja nukkua miehen kanssa ja yskiä samaa tahtia;D
onko heillä sitten ollenkaan sellaista viikon kestävää lunssaa, siis ihan oikeasti kipeenä. eikä vaan valitusta. kipuhan on jokaisella ei asia, mutta minulta ainakin lähtee veto pois kokonaan. jos on sairas niin sitten on tai ei ole ollenkaan.