ihastuminen

Jotta parisuhde saisi hyvän alun ja pohjan tulevaisuudelle on mielestäni välttämätöntä, että sekä mies että nainen ihastuvat toisiinsa munaskuitaan myöten.

Toisaalta, eikö olekin naurettavaa, että ihmisillä on tämä kyky ihastua toisiinsa, vaikkei edes tiedä millainen toinen on? Sitä voi ihastua mitä typerimpään ja epäsopivimpaan ihmiseen, mikä on sekä naurettavaa että ongelmallista. Ainoastaan silloin ihastuminen on sopivaa ja suotavaa, kun molemmat tuntevat ihastusta toisiinsa ja ovat muutenkin sopivia toisilleen.

Ihastuminen on siis sekä äärimmäisen tärkeää että usein typerän naurettavaa.
131167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihastuminen on välttämätöntä ja samalla yhtä välttämätöntä on välttää liian läheistä suhdetta, koska jo puolessa vuodessa tutustutaan sen verran, että voikin huomata olevansa täysin yhteensopimaton toisen kanssa. Jos on jo perustettu yhteistä kotia, niin edessä voi olla pitkä ja kivinen tie.

Äänestä
  • Eikös se olis juurikin hyväksi, että suhde on syvä ja läheinen jo ennen kuin aletaan perustaa yhteistä kotia jne.? Parempi huomata ajoissa, että ollaan yhteensopimattomia. Toisaalta, kahta toisilleen tismalleen sopivaa ihmistä ei ole.

    Äänestä

On täkeetä, et molemmil on munaskuukkelit, tsihi hih ;D

Äänestä

Niinpä niin...

Äänestä

Tuo pohdintasi.

Olen itse myös miettinyt samaa problematiikkaa,vähän eri kantilta.Eli mitä ihastuminen on? Kemiallinen prosessi vai mikä? Onko loppupeleissä olemassa koko ihastumista - vai onko kysymyksessä vain piilojärkeilyn lottoarvonta,jossa tiedostamattaan saa kuusi oikein ja on siitä sitten iloinen seuraavat kaksi vuotta(ihastuminen/rakastuminen voi max.kestää n.2 vuotta,siitä toipuminen(ero) sensijaan voin 6-8 vuotta).

Voiko ihminen säädellä omaa ihastumistaan?

Äänestä
  • Jos rakastuminen kestäisi korkeintaan kaksi vuotta ja siitä toipuminen 6-8 vuotta, niin maailma olisi täynnä pimeässä komerossa viltin alla loukattua itsetuntoaan maksamakkaravoileipien kera parantelevia.

    Jos nyt edes kääntäisit nuo vuodet toisin päin. Muutenhan rakastuminen olisi turhan riskaapelia hommaa.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Jos rakastuminen kestäisi korkeintaan kaksi vuotta ja siitä toipuminen 6-8 vuotta, niin maailma olisi täynnä pimeässä komerossa viltin alla loukattua itsetuntoaan maksamakkaravoileipien kera parantelevia.

    Jos nyt edes kääntäisit nuo vuodet toisin päin. Muutenhan rakastuminen olisi turhan riskaapelia hommaa.

    Tutkimukset tuottaneet luvut,en minä.

    Rakastumisen,ihastumisen tunne max.2vuotta.Ei rakkaus siihen lopu,se vain todistettavasti muuttaa muotoaan.Arkipäiväistyy.

    Mitä taas tulee eroon.Henkisen eroamisprosessin max.aika tuo 6-8vuotta.

    Mutta onko inhorealismia tuo ihastumisen järkeistäminen? Jos minä esimerkiksi luettelisin 45 kohtaa,joita arvostan kumppanissani tai 145 kohtaa ja sitten ne syötettäisiin tietokoneelle.Ohjelma analysoisi todennäköisimmät vaihtoehdot.Jos tuloksena olisi puolikalju 45v.poliisimies,niin sitten rupeaisin etsimään niitä oikein urakalla.Vai?

    Vai onko kaikki yhtä suurta sattumaa?

    Äänestä

  • f.n.k kirjoitti:

    Rakastumisen,ihastumisen tunne max.2 vuotta.Ei rakkaus siihen lopu,se vain todistettavasti muuttaa muotoaan.Arkipäiväistyy."

    taidat tarkoittaa kyllästyy! :D

    sitten tuon vaiheen jälkeen mies alkaa katsoa toisia naisia kuolaa, tai sitten istuu konen taa tsiikamassa vieraita aanuksia ja häpyhuulia.

    noin nykyajan suhteet menee...todella muuttaa muotoaan kahden vuoden päästä,onpa ihanaa elää jonkun tyypin kanssa saman katon alla sitten jatkossa.. noinhan se menee enemmistöllä ;-D
    kun jokainen kolmas eroaa näes..

    Äänestä

  • suythnsyrg kirjoitti:

    Mikä siinä mahtaa olla, että sinä olet onnistunut kerta toisensa jälkeen tuollaisia miehiä löytämään? Oletko luuserimagneetti vai mistä tässä on kyse?

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Jos rakastuminen kestäisi korkeintaan kaksi vuotta ja siitä toipuminen 6-8 vuotta, niin maailma olisi täynnä pimeässä komerossa viltin alla loukattua itsetuntoaan maksamakkaravoileipien kera parantelevia.

    Jos nyt edes kääntäisit nuo vuodet toisin päin. Muutenhan rakastuminen olisi turhan riskaapelia hommaa.

    kehossa tiettyjen kemikaalien vapautumisen, jotka ovat käytännössä huumaavia aineita. Aivot eivät kestä tuollaista huumaustilaa paria vuotta pidempään, joten sen jälkeen alkaa erittyä toisenlaisia aineita, jotka edesauttavat sitoutumista ja perheen perustamista.

    Siinä vaiheessa kun rakastuminen "loppuu" (ts. nuo päihdyttävät aineet kehossa vähenevät) tulisi alkaa rakastaminen, jonka eteen onkin sitten nähtävä vaivaa. Siihen eivät kaikki jostain syystä pysty/halua. Rakastuminenhan on niin ihanan huumaavaa ja silloin kaikki sujuu kuin itsestään, ainakin verrattuna myöhempiin vaiheisiin.

    Äänestä

  • rakastuminen kumppaniinsa useita kertoja olekaan mahdollista? Olenko elänyt harhassa?

    Äänestä

  • Hörhö kirjoitti:

    rakastuminen kumppaniinsa useita kertoja olekaan mahdollista? Olenko elänyt harhassa?

    Miksei olisi?

    Harvassa kuitenkin ovat ne pariskunnat, jotka ovat koko pitkän suhteen ajan rakastuneita toisiinsa ilman mitään tasankovaiheita.

    Äänestä

  • Hörhö kirjoitti:

    rakastuminen kumppaniinsa useita kertoja olekaan mahdollista? Olenko elänyt harhassa?

    Älykäs ihminen tekee saman virheen vain kerran.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

välttämätöntä&naurettavaa kirjoitti:

Jotta parisuhde saisi hyvän alun ja pohjan tulevaisuudelle on mielestäni välttämätöntä, että sekä mies että nainen ihastuvat toisiinsa munaskuitaan myöten.

Toisaalta, eikö olekin naurettavaa, että ihmisillä on tämä kyky ihastua toisiinsa, vaikkei edes tiedä millainen toinen on? Sitä voi ihastua mitä typerimpään ja epäsopivimpaan ihmiseen, mikä on sekä naurettavaa että ongelmallista. Ainoastaan silloin ihastuminen on sopivaa ja suotavaa, kun molemmat tuntevat ihastusta toisiinsa ja ovat muutenkin sopivia toisilleen.

Ihastuminen on siis sekä äärimmäisen tärkeää että usein typerän naurettavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu