Oma kokemukseni

Laitoin ilmoituksen treffipalstalle ja sainkin 2 vastausta, ensimmäinen vaikutti ihan mielenkiintoiselta vaikkakin aika niukasti nainen itsestään kertoi, hän pyysi että kirjoittaisin hänelle, no päätin kirjoittaa ja kas kummaa ei vastannut minulle enää. En tiedä mikä tuli kun ei voinut edes vastata jos ei oikeesti kiinnostanutkaan, olis edes sen voinnu kirjoittaa ettei olis tarvinu turhaa odottaa. Toinen vastasi minulle englanniksi ja sen verran mitä englantia ymmärrän niin hän kertoi nimensä ja pyysi minua kirjoittamaan, ei sen kummemmin kertonut itsestä mitään, no vastasin hänellekkin sen mitä englanniksi osaan kirjoittaa ja kerroin siinä että pahoittelen mutta en oikeen osaa englantia enkä osaa kirjoittaa englanniksi. No eipä ole siitäkään kuulunut sitten mitään. Että siinä mun kokemukseni tästä nettitreffitouhusta. Ja tämä kokemus ei ollut S24 treffipalvelusta vaan toisesta treffipalvelusta. S24 treffeissä mulla on ollut ilmoitus jo kohta puoli vuotta enkä ole yhtään ainuttakaan vastausta saanut. Ja niille jotka ovat onnistuneet löytämään täältä netistä sen rakkaan niin heille toivotan mitä parhainta onnea ja menestystä.

2

1389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ????

      Miksi et itse vastaa jonkun muun ilmoitukseen. Voisit itse valita sellaisen ilmoituksen joka sinua kiinnostaa. Valitset sellaisen ilmoituksen missä toinen osapuoli on kertonut enemmän itsestään ja vaikuttaa sosiaaliselta. Ehkä saat todennäköisemmin myös vastauksen tällaiselta henkilöltä. Niin tai mikset menisi suoraan ihan livenä pyytämään jotain mukavaa tyyppiä treffeille. Siinä säästyy aikaa, vaivaa ja huomaa heti tuleeko hommasta mitään.

    • Pomo-69

      Mulla on laidasta toiseen kokemuksia. Suomalaiset neidit on lopettaneet kirjoittelun hyvinkin herkästi (esim. parin viestin tai kuvan lähettämisen jälkeen). Toisaalta aasialaiset kauniitkin neidot ovat olleet hyvin kiinnostuneita ja kohteliaita vaikka olen lähettänyt heille samalla sävyllä viestiä kuin suomalaisillekin. No ehkä sillä erolla että kulttuurienvälisessä viestinnässä sivistystaso tulee helpommin näkyviin. Kokeile rajojen ulkopuoleltakin, vaikka Venäjältä tai Thaikkulasta. Länsimaissa on liikaa hemmoteltuja kakaroita joilta puuttuu kyky fiksuun kommunikointiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19667
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6670
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6316
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6095
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5949
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      101
      5831
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5255
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      45
      4970
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4300
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      3920
    Aihe