Jos pettää kerran, pettää toisenkin.
Onko se aina niin? Voinko enää oikeasti koskaan luottaa? Onko kenelläkään kokemuksia siitä ettei toista kertaa enää tule?
Onko se aina niin? Voinko enää oikeasti koskaan luottaa? Onko kenelläkään kokemuksia siitä ettei toista kertaa enää tule?
Vastaukset 50
Vanhimmat
mutta kun se alko sitä jatku ja jatku kunnes tuli avioero.
...että sinulla on tuollainen kokemus.
Oliko mitään katumista, "haluan olla parempi ihminen" jne...? Saman kanssako petti vai aina uuden?
Pettäminen muuttuu ns. rutiininomaiseksi, eikä pettäjä itsekään edes ajattele pettävänsä kun siitä on tullut jo niin "normaalia". Silloin pettäjä ei siis itsekään koe tekojaan pettämiseksi.
***mihin koira karvoistaan pääsisi?***
-vai miten se menikään
***kun kerran pettämisen makuun pääsee, niin vaikea siitä on eroon päästä.***
uusia suhteita mutta kaikista pahin oli vuosia jatkunut suhde jota en huomannut sillä mies tuli aina yöksi kotiin.
Luulin että meillä kaikki oli hyvin mutta en olisi ikäpäivänä uskonu että hän oli vaan jatkanu vanhaan malliin.
Empä sitä enää katsellut vaan jätin kylmästi.
Useimmissa tapauksissa pettäjäkään tuskin tieten tahtoen oikein haluaisi kumppaniaan satuttaa. Pitkissä suhteissa tulee varmasti kaikille vastaan tilanteita joissa ihastuu/rakastuu suhteen ulkopuoliseen. Se onkin sitten eri asia osaako näitä tunteitaan käsitellä. On kai helppo olla uskollinen ja korkea moraaliltaan silloin kun ei joudu tilanteeseen jossa sitä testataan.
Uskon että katumus on ihan aitoa. Samoin rakkaus. Tiedän että sattuu katsoa kun on rakastaan itsekkyydellään satuttanut. Mutta pääseekö tosiaan koira karvoistaan? Voiko aikuinen ihminen enää muuttaa itseään ns. paremmaksi ihmiseksi? Vai onko tuo "toisen unohtaminen" ja itselleen eri oikeuksien salliminen jotenkin niin sisäänrakennettua että samaa seuraa tulevaisuudessakin?
eri mieltä. Eli olen 30vee nainen ja suhteita on ollut ja mennyt. Petin jä jätin minkä kerkesin koko nuoruuteni, pitemmissäkin suhteissani.. Kunnes tapasin nykyisen puolisoni, nyt meillä on 2 lasta ja reilut 5vee yhteistä historiaa. Ei ole KOSKAAN edes mieleeni juolahtanut, että pettäisin niin tärkeää ja rakasta ihmistä. Niin se vaan elämä opettaa.
Samaa ikäluokkaa olen itsekin. Ihan niin kuin sinäkin olen sekoiluni nuoruudessani sekoillut ja arvoni testannut. Ei ole minullekaan tullut mieleenkään pettää miestäni. Edes kostoksi omasta kivustani. Raivoamisen sijaan yritän ymmärtää. Tuomitsemisen sijaan antaa anteeksi.
Entä jos tulisit nyt itse petetyksi? Miehesi ihastuisi toiseen, valehtelisi ja loukkaisi sinua. Voiko niin käydä kenelle tahansa? Uskoisitko anteeksipyyntöihin? Uskoisitko että hän seuraavalla kerralla toimisi toisin?
todella olisi, tuntuisi äärettömän pahalta lapsienkin puolesta ja tottakai siinä tulisi itsesyytöksiä, haukkuja, huutoja jne. Mutta luulisin, että voisin yhden kerran sen anteeksi antaa ja ajan kulua, unohtaisi en kyllä koskaan. Mutta uskoisin, että luottamuskin ajan kuluessa palaisi, nää on niin vaikeita juttuja, mutta luulen, että kyllä se pettäjäkin muuttua voi.
Tuo unohtaminen ja ajan kuluminen tässä vaikeinta onkin. Vaikka kuinka päättäisit antaa anteeksi ja unohtaa niin jostain syvältä sisältä aina nostaa päätään se sama arvottomuuden tunne. Kun en riittänyt silloin - miksi riittäisin koskaan? Tiedän että mieheni rakastaa minua ja lapsiamme. Enkä todellakaan olisi jäänyt tähän liittoon jos en pystyisi edes jollain tasolla ymmärtämään miksi näin kävi. Uusintaa en jäisi odottamaan tästä tuskasta. Olen käsittääkseni ihan terveellä itsetunnolla varustettu nainen ilman masokistisia piirteitä... Aikahan sen vain näyttää muuttuiko mieheni niin kuin sanoo tehneensä. Itseni kanssa minulla vaikeinta hetkittäin on kun en haluaisi jatkuvasti kaivella menneitä mutten osaa unohtaakaan.
Sinulla on siis vielä itsetuntoa jäljellä. Niinpä. Mutta kuinka kauan, jos annat homman jatkua?
Kyllä kunnioitan itseäni. Kaikesta huolimatta kunnioitan myös miestäni. Naisille tyypilliseen tapaan tunnen katkeruutta tätä ns. toista naista kohtaan, mutta tunteistani huolimatta yritän kyllä kunnioittaa häntäkin. Ei mikään ole niin mustavalkoista mielestäni.
Kerroin jo etten todellakaan ole mikään masokisti. En tietenkään hyväksy sitä että tulen petetyksi jälleen. Toivon ettei niin enää koskaan tule käymään...
Kieltämättä se koettelee itsetuntoa kun tulee loukatuksi sen ihmisen taholta, jonka edessä on kaikkein haavoittuvin. Kuka tahansa voi kai saada mustelmia jos uskaltaa rakastaa. Ei minun itsetuntoni kuitenkaan perustu muihin ihmisiin tai heidän tekoihinsa. Ei edes rakkaan mieheni tekoihin. Kyllä minä ihan itse oman arvoni määrittelen kaikesta huolimatta.
henk.kohtasia asioita, kukin tekee tavallaan. Mä oon siis se nainen 30vee, joka tos aikasemmin kirjoitteli. Mä toivotan sulle paljon voimia ja muista, että asioilla on tapana ratketa kuitenkin, se mihin suuntaan, se on sinusta kiinni. Itse suosittelisin puhumaan ja taas puhumaan miehesi kanssa, vahva rakkaus kyllä kestää, vaikka se vaikeeta onkin. Kaikkea hyvää sinulle, mitä ikinä päätätkin!!
Kiitos. Puhuttu tästä toki onkin jo ihan uupumiseen asti... Silti välillä mietityttää. Toivotaan että rakkaus kestää. Kaikkea hyvää myös sinulle elämässäsi! Toivon ettet joutuisi koskaan näitä asioita omalla kohdallasi miettimään.
...mutta eikö se ole tieten tahtoen satuttamista, jos tietää pettämään alkaessaan, että se satuttaisi? Minusta se on.
Veikkaan, että pettäjälle tulee tosi harvoin täytenä yllätyksenä se, että oma kumppani loukkaantuu uskottomuudesta. Se tiedostetaan vallan hyvin, että uskottomuuden paljastuminen satuttaa kumppania. Jos sen tiedostaa, ja on aivan vapaa valitsemaan, että lähteekö pettämään vai ei, niin eikö sen pettämisen valitseminen tee siitä tieten tahtoen satuttamista?
Vai onko niin, että pettämistä ei valita? Uskollisuuskaan ei sitten ole valinta, ja jos se ei ole valinta, niin miten se voisi kestää? Se kestäisi siihen, kunnes toinen "ajautuu" uskottomuuteen.
Minusta on vähintäänkin ristiriitaista tehdä jotain, mitä ei haluaisi tehdä, mutta jota samalla haluaa tehdä niin kovasti, ettei myönnä halunneensa tehdä niin.
Tyttöystäväni petti minua suhteemme alkuvaiheessa, entisen kumppaninsa kanssa. Annoin anteeksi ja asia puhuttiin (tosin ehkä liian nopeasti) selväksi. Unohtaa en ole kuitenkaan voinut, enkä usko että koskaan voinkaan, vaikka haluaisinkin. Tilannetta ei helpota yhtään, että hän tapaa entistään säännöllisesti edelleen, yhteisen ystäväpiirin vuoksi. Luulen, että hänellä on edelleen tunteita entistään kohtaan. Kuitenkin hän sanoo rakastavansa minua...Yhden asian olen päättänyt, jos vastaavaa vielä tapahtuu niin anteeksiantoa ei tule. Miksi jäädä kiinni menneisyyteen?
Se taitaa olla niin, että jos on SINUA pettäntyt kerran ja siitä vielä suhde jatkuu, niin kyllä tulee SINUA pettämään toistekin. Mutta jos ero on siitä seurauksena välittömästi, saattaa olla, että pettämistä ei enää jatkossa tapahdu toisen kumppanin kanssa. Tai sitten tapahtuu...
MINUA on petetty kerran eli MINUA tultaisiin pettämään jatkossakin, on mielipiteesi. Jos erottaisiin niin uutta kumppaniaan mieheni ei mahdollisesti pettäisikään... Perustelisitko hieman tuota näkökantaasi? Onko vika siis mielestäsi minussa että kumppanini on pettänyt?
En millään muotoa väittänyt, että SINUSSA olisi mitään vikaa, vaikka oletan, että tulisi pettämään sinua jatkossakin, vaikka ei ehkä seuraavaa naista.
Vikaa taitaa enemmänkin olla miehessä ja suhteessanne. Ei ole ehkä kunnioitusta ja/tai rakkautta tarpeeksi. Joskus ihmiset vaan eivät sovi yhteen - ja siitä sitten tulee kaikenlaista kuvioita. (Joita itsekin olen paljon kokenut.)
Teoriani perustuu siihen, että SINÄ tavallaan hyväksyt pettämisen jos annat suhteen jatkua. Ja siksi se tulee toistumaan. Mutta jos suhteen lopetat, saattaa mies siitä ottaa opikseen, että pettämisellä rikkoo suhteen eikä siksi enää uuden kumppanin kanssa tule sitä tekemään.
Monet tosin ovat sellaisia, etteivät mistään opi; uudet valloitukset aina nostavat itsetuntoa ja tulevat jatkamaan toimintaansa hamaan hautaan saakka (tai ainakin siihen saakka kun peli toimii.)
paskat kokemukset...ehkä sua ei oo rakastettu, arvostettu, jos pettäminen on jatkunut.Mutta jos kyse on yhdestä kerrasta, siitä todellakin voi ottaa opikseen,turha heittää kirvestä kaivoon vielä=)
itse oon pettänyt SEKÄ ollut ns.toinen,näkökantoja ja kokemuksia on niin paljon..
Minua on petetty tasan kerran. Ja se juttu jäi sitten siihen - heti. En antanut miehelle lupaa jatkaa touhujaan minun kanssani... olin sen verran jo elämää nähnyt ja kokenut muuten...
siis häh...miten se eläämää nähnyt ja kokenut tähän sitten liittyy...heh.No,itse tiedät,oliko ratkaisusi oikea...
No todella tiedän, että ratkaisu oli EHDOTTOMASTI OIKEA! Mies kun jatkaa touhujaan näemmä entiseen malliinsa.
Ja minä olen sittemmin avioitunutkin maailman ihanimman miehen kanssa ja suhteemme on jo vuosia toiminut loistavasti! Mikään tällainen ei olisi ex:n kanssa ollut mitenkään mahdollista.
"Elämää kokenut" liittyy siihen ,että osaa jo vetää rajat itsensä ympärille, tietää mitä haluaa ja mitä kestää, mitä ei. Eikä jää toisten jalkoihin tallattavaksi. Kunnioittaa itseään eikä asettaudu uhrin asemaan. Mutta, jokainen meistä on erilainen ja jokainen tekee omat ratkaisunsa parhaaksi katsomallaan tavalla.
olen samaa mieltä, että jokainen tekee omat ratkaisunsa.ja riippuu tietty miehestäkin, onko aiempia kumppaneita pettänyt, yms.nykyinen mieheni, jonka kanssa naimisissa olen, on pettänyt entistä naistaan,jos mulle tekisi kerrankin niin,varmasti jättäisin,ekasta kerrasta jo..
Tämä nykyinen aviomiehesi ihastuisi vanhaan ystäväänsä? Tuskin mikään suhde niin loistavasti aina sujuu ettei yhtään ryppyä rakkauteen koskaan tule... Entä jos teillä olisi vaikeuksia ja miehesi sortuisi hakemaan lohtua väärästä osoitteesta, olisi hukassa tunteidensa kanssa ja hullaantuisi toiseen? Ymmärtäisi vasta sitten pettäneensä omatkin arvonsa ja sinun arvosi, pyytäisi anteeksi, haluaisi vain ja ainoastaan sinut loppuelämäkseen rinnalleen. Olisitko silloinkin yhtä ehdoton? Etkö edes yrittäisi ymmärtää ja antaa anteeksi? Luovuttaisitko heti vaikka olet luvannut "tahtoa" rakastaa niin hyvinä kuin huonoina päivinä?
Tämä mies ei sitä tee. Enkä minäkään.
Katsos kun on jo sitä ikää ja elämänkokemusta molemmille ehtinyt kertyä roppakaupalla. On jo ne suurimmat mokat tahoillamme tehty ja niistä opittu. Siksi ei tarvitse kummankaan enää toisiin suuntiin katsella. Ja toki ryppyjä on ja tulee, mutta tässä suhteessa se ei tarkoita sitä, ettäkö niitä pitäisi lähteä kolmannen osapuolen kainaloon suremaan. Kuopat ylitetään yhdessä, koska molemmilla on siihen sekä tahtoa että taitoa - elämän mukana opittua ja kirjoistakin luettua. Parisuhdetta voi ihan alusta alkaen lähteä tietoisesti rakentamaan hyvään suuntaan - niin me teimme. Vahingoista viisastuneina.
Elämä opettaa.
Jos mies olisi aiemminkin pettänyt, niinkuin mun tapauksessani, voisi olla kyllä aika heikkoa..tietysti varmasti yrittäisin ymmärtää, yrittäisin antaa anteeksi.Vaikee sanoa...Toivottavasti pystyisin luottaman ja antamaan anteeksi, mutta epäilen.Eri asia, jos pettäminen ois eka kerta, kaikkien exienkin suhteen pöydät ois puhtaat,silloin toki antaisin anteeksi-erehdyksiä sattuu,mutta meidän tapauksessa luulen,etten antaisi anteeksi,oli selitys mikä tahansa.
kyllä anteeksi voi antaa, mutta suhteen jatkuminen onkin sitten toinen juttu. ne eivät välttämättä kulje käsi kädessä.
mä en usko,että antaisin anteeksi.en vain voisi...no, jokatapauksessa, uskoisin että meen avioliitto on vakaalla pohjalla, ja tunteet on selvät,tuskin tollasta tulee tapahtumaan.
naisen logiikka tuo: "jos tunteet on selvät... meille ei satu mitään tuollaista"
useille miehille seksi on seksiä ja rakkaus on rakkautta eikä näillä välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. tämä väärinkäsitys on sekoittanut monta elämää. valitettavasti.
mutta on olemassa myös naisi, jotka ajatelevat tuolla logiikalla ja toimivat myös. samoin on olemassa miehiä, joilla tunteet ja rakkaus ovat edellytys seksille. mene ja tiedä. mitään ei voi yleistää. olemme kaikki yksilöitä.
arvostaa ja rakastaa seksiä-ja hyvää sellaista,niin sillon luulis tekevän asialle jotain...ja seksiaddikti-miehelle ei oikein sovi kuin samanlainen nainen,silloin se suhde sujuu ilman pettämistä;)
Pystyn allekirjoittamaan ison osan esittämistäsi ajatuksista. Suhdetta todellakin voi tietoisesti lähteä rakentamaan, elämä opettaa eikä kirjojen lukemisestakaan suuremmin haittaa ole, vahingoista viisastuu - varmasti useimmiten näin.
Valmiiksi tuntuu elämä sinut opettaneen kun uskallat julistaa ettei miehesi koskaan tule kehenkään toiseen ihastumaan ja sinua loukkaamaan... Itsestään on helpompi mennä takuuseen, mutta jotenkin tuntuu kohtuuttomalta mennä toisen puolesta suurena totuutena jotain sanomaan.
Onko kaikki mokat tehtävä ennen avioliittoa, kumpikin omilla tahoillaan? Entä jos mahdoton kohdallasi sittenkin tapahtuisi - tulisit petetyksi. Näkisitkö mitään mahdollisuutta käydä läpi kriisiä yhdessä, oppia jotain yhdessä, kasvaa vielä avioliitossakin ihmisenä? Vai olisitko vain pettynyt kun et saanutkaan niin valmista pakettia kuin olit tilannut?
Kyllä sitä tulee suhteessa muitakin ongelmia kuin pettäminen. Ei se ainoa hankaluus ole. Mutta jos sille asteelle on menty, niin ei siitä sitten enää mitään tule... se on siinä sitten.
Uskollisuus on niintä ihan PERUSASIOITA suhteessa, siitä ei edes tarvitse keskustella, koska se on itsestään selvyys. Siltä tasolta lähdetään. Ja jos nyt tästä `minun miehestäni` puhutaan, niin hän ei milloinkaan ole ketään pettänty, että sikäli... uskallan olla sataprosenttisen varma. Ja niin minun täytyykin olla, eihän suhteesta muuten mitään tulisi. Luottamus on kaiken perusta.
Siis minun kohdallani näin. Sinusta en tiedä.
Kaikella kunnioituksella mutta eivät sinun näkemyksesi mielestäni niin kovin elämää nähneiltä kuulosta...
Erityisen pahasti särähti korvaan tuo vakuuttuneisuutesi miehesi uskollisuudesta sinua kohtaan sen perusteella ettei hän ole milloinkaan ketään pettänyt. Eikö tuo ole suorastaan ristiriidassa aiemman väittämäsi kanssa? Kerroithan kuinka olette molemmat tahoillanne virheistänne oppineet... Nyt kerrot ettei miehesi ole tätä virhettä koskaan tehnytkään.
Uskollisuus on toden totta perusasioita suhteessa. Mielestäsi siitä ei tarvitse edes keskustella. Olettaisin "elämää nähneen" ihmisen uskaltavan keskustella myös niistä perusasioista.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä että luottamus on kaiken perusta. Joskus niitä perustuksiakin silti koetellaan. Sinä olet siis sitä mieltä että antaa koko talon sortua - rakennat mieluummin uuden kuin korjaat vanhasta entistä ehomman?
Voihan olla niinkin että olet oikeassa. Ehkä en osaakaan antaa anteeksi vaikka kuinka haluaisin, jään oman pahan oloni vangiksi, katkeroidun, enkä enää osaakaan rakastaa. Voi olla että mieheni pettää minut uudestaan kaikesta huolimatta. Ei minusta silti ole luovuttamaan samantien. Eikö jokainen ansaitse toisen mahdollisuuden?
Onnittelut sinulle kun olet löytänyt täydellisen miehen. Virheille ja anteeksiannolle ei sinun maailmassasi ole tilaa? Minusta se kuulostaa julmalta. Mutta kiitos kun jaoit näkemyksesi kanssani.
*S* kirjoittaa: "Onnittelut sinulle kun olet löytänyt täydellisen miehen. Virheille ja anteeksiannolle ei sinun maailmassasi ole tilaa? Minusta se kuulostaa julmalta. Mutta kiitos kun jaoit näkemyksesi kanssani."
Ole hyvä vaan! Kuule, virheille ja anteeksiannolle on tilaa minun maailmassani vaikka kuinka - ehkä liikaakin; en ole Mr. Täydellisyydestä puhunut... mutta se on kuule vähän eri asia, jos on lapset ja talot yhteiset ja takana pitkä liitto.
Mutta kun niitä ei tässä suhteessa ole, vaan kyseessä on kahden itsenäisen ja omavaraisen aikuisen suhde, niin se on sitten eri pohjalla. Ei tarvitse toisessa minkään tekosyyn varjolla roikkua. Ei "lasten", ei "taloudellisen turvallisuuden", ei "julkisivun", ei minkään muun takia kuin rakkauden takia... ja rakkaus on sitten mennyt, jos tarttee vieraisiin sänkyihin hypätä...
Että tällai.
voit luottaa..ei aina tule petettyä toista kertaa.Jos siis rakastaa.Itse ainakin aikoinani tajusin, ettei pettämällä suhde parane, ja koska rakastin kumppaniani,tein kaiken, että luottamus palasi.Sen jälkeen en ole pettänyt.Mutta vahva rakkaus siihen tarvitaan, että sen lopettaa..
Kiitos viestistäsi. Ihana kuulla joku kannustavakin kommentti. Onnea teille kun olette kriisistänne selvinneet. Tiedän ettei se ole ollut helppoa kummallekaan osapuolelle. Vaatii tosiaan vahvaa rakkautta hyväksyä toinen virheineen kaikkineen. Helpompaa olisi luovuttaa. Toivon että meidänkin rakkautemme kestää tämän kaiken yli. Kuinka sinä jaksoit puolisosi kipuilun? Varmasti hänellekin tuotti vaikeuksia luottaa siihen ettet enää toimisi niin kuin ennen?
se,kun näin, miten se sattui, auttoi mua tajuumaan, miten väärin tein.Ja just sen takia se vaikutti muhun niin voimakkaasti,koska rakastin häntä ihan älyttömästi.Suhdettamme kesti 5v sen jälkeen,välillä asiaan palattiin, ei mitenkään negatiivisesti ja huutamalla.Kyllä hän luotti, eli mun menoista ei ruvettu pitämään kirjaa sen enempää kuin ennenkään.Ottihan se aikaa jonkun verran, mutta jollain ihmeellä se saatiin vaan ohitettua.Tällä hetkellä en pettämistä kadu-olen ottanut sen ns.opetuksena
...että noin kävisi meillekin :).
Huutamalla ja raivoamisella en usko minäkään mitään saavuttavani. Houkutus miehen menojen kirjaamiseen on hetkittäin olemassa, mutta olen päättänyt etten sellaiseen touhuun alennu koskaan. Ei sellainen liitto voi toimiakaan.
On tästä aiheesta paljon puhuttu. Pelkään että liikaakin... En haluaisi että mieheni joutuu jatkuvasti tuntemaan olonsa syylliseksi. Toivotaan että se "jokin ihme" jolla te saitte ohitettua kipuilut, tapahtuisi meillekin.
Hienostihan teille sitten loppujen lopuksi kävi.
kun oikeen yritätte...tsemppiä-ja ihanaa joulun odotusta
Kiitos, ihanaa joulun odotusta myös sinulle, teille! :)
Ihan taatusti pettää. Minun mieheni joutui jo kolmannen kerran kiinni. Joka kerta on vannonut ettei enää koskaan. Se siitä..
Olen vähän hullu, kun en lopeta suhdettani.
jos ei arvosta ja nrakasta sinua.Silloinhan ei välitä,miltä susta tuntuu...sanoinkin että siihen lopettamiseen vaaditaan aitoa vilpitöntä rakkautta
Näin kuinka "yleensä niin järkevä ja moraalinen" läheiseni aloitti pettämisen eikä loppua näy :( Olen todella, todella pettynyt häneen ja ihmisiin yleensä. Ihmetyttää vaan, että mitä elämältä oikeasti haette? Samalta ne koot ja veet tuntuu.
Pettämisen jälkeen luottamuksen rakentuminen kestää vuosia. Et enää koskaan voi puolisoosi täydellisesti luottaa - mutta onko se tarpeellistakaan? Kun rakastaa, hyväksyy toisen virheineenkin.
Suurin syy pettämiseen on yksilön oma kriisi - ei vika parisuhteessa. Pettämisen jälkeen hyväkin suhde on syvässä kriisissä ja uuden suhteen rakentaminen vaatii aikaa ja todellista tahtomista. Meillä ihmisillä on kyky oppia - on myös niitä pettäjiä, jotka eivät enää sen ensimmäisen kerran jälkeen petä.
jos ihminen on luonteeltaan epäluotettava ja kiero, hän pettää mutta jos tuo yksi kerta on ollut jotain muuta kuin tarkoituksellista, sellaista tapahtuu kenelle tahansa, siis lipsahduksia, niin se ei tarkoita että olisi pettäjä aina.
Siitä voit päätellä paljon, onko tuo pettäjä kertonut sinulle totuuden vaiko salannut tekonsa. Jos hän kertoo ja on pahoillaan, luottaisin ihmisen vilpittömyyteen ja uskoisin ettei halua pettämiseen ole. Jos hän salaa kaiken ja kieroilee vaikka jäisi kiinnikkin luulisin että hän on epäluotettava jatkossakin.
Kokemuksesta voin sanoa, että lopulta tulee aina se toinen, kolmas ja neljäskin kerta. Välillä voi olla taukoa ja olla "kiltisti", mutta lankeaa taas pettämään. Kun pettäjä huomaa saavansa kerran ja toisenkin anteeksi, ei ole enää kynnystä pettää lisää vaikka muuta kotona esittäisikin. Niin voisi sanoakin, että pettäjät ottavat opikseen kiinni jäätyään. Oppivat paremmin salaamaan pettämisen kotona.
voi muuttua? Jos sitä tarkoitit, niin kyllä muuten voi. Itse olin pettäjä, kakkonen, jättäjä jne. listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mutta, kun se oikea löytyy, ei käy ees toiset miehet mielessäkään, siis olin tämä kamala ihminen, ennen nykyistäni. En koskaan voisi toista satuttaa, jota kaikkein eniten rakastan.
Tarkoitin ettei ihminen voi muuttua. Sinä rakastat tällä hetkellä ja et voisi pettää. Mutta mieti sitä mahdollisuutta, että rakkautesi joskus hiipuu... Mitähän sitten voisi tapahtua, jos tulisi ylivoimaisesti houkutteleva ihminen ja tilaisuus... Joten en suosittele sanomaan ettet ikinä pettäisi nykyistäsi. En tarkoita, että sinä nyt pettäisit, vaan sitä, että ihmisen perusluonne tosiaan ei muutu. Kerran pettäjä on aina pettäjä. Ja välillä pettäjä voi olla kiltisti, vaikka rakastaessaan oikeasti. Elämässä tapahtuu kaikenlaista, eikä sitä voi ennustaa etukäteen. "Parantuneiden" pettäjien mielestäni ei kannattaisi sanoa "ei enää ikinä". Vannomatta paras. Tunteet, ja tunteiden kohteet vaihtuvat... Ihmisen perusluonne on ja pysyy. Minä olen petetty ja pettäjä. Tiedän mistä puhun. Realistisesti. Siksi on olemassa niin paljon avioerojakin, koska huomataan monesti, että tunteet puolisoa kohtaan ovat muuttuneet... mutta ihmisen perusluonne ei. Kerran pettäjä on siis aina pettäjä, olosuhteet muuttuvat ja tunteet muuttuvat, perusluonne ei. Ihmisissä tapahtuu koko ajan pientä hienosäätöä ja kasvamista, mutta perusluonne on ja pysyy.
jos on kerran pettänyt.Olin noin12 vuotta saman katon alla naisen kanssa joka kertoi pettäneensä aikaisemmassa suhteessa mutta ei tekisi sitä enää.aika kului,sairastuin vakavasti(3 leikkausta työkyvyttömyys,jatkuva lääkitys)siihen se sitten loppui meidän taru.olin tietenkin masentunut,kovat kivut,kovat lääkkeet,ei maistunut sexsi eikä paljon muukaan,oli hermo kireällä kun lopettelin firmaani,en siis ollut parasta seuraa.lupasin hänelle että 2kuukauden päästä alkavat asiat olla kunnossa yritykseni suhteen ja sen jälkeen varmaan helpottuisi elämä ja voisin panostaa kaiken suhteeseemme.2 kuukautta oli hänelle liian pitkä aika,työmaalta löytyi nuorempi ori tilalleni kun minusta ei kuulemma ollut enää mihinkään.no nyt asustelen koiran kanssa pienessä talossa metsän keskellä eikä tarvitse kenenkään naisen varttua kuntoni kohoamista.pirun luotettava muuten tuo koira.
Minä petin miestäni viime vuonna ekaa kertaa ja tämän jälkeen olen pettänyt useampiakin kertoja. Rima on vaan alentunut. Mikään ei riitä eikä tunnu miltään. Surullista, tiedän!