yli 20 vuotta naimisissa, menin todella nuorena naimisiin,olin silloin sosiaalinen,vähän rämäpää vaan kuitenkin Kiltti,jäin töihin mieheni maatilalle,ei ollut muita ystäviä kuin puolisoni ,saatiin lapsia ja aina jotenkin mentiin eteenpäin-minä mentaliteetilla"sulle kaikkeni annan..mieheni kielsi opiskelut-ei ollut rahaa,tyydyin siihen ,kun olin miettinyt että tässä toisen tukenahan täytyy elää.sitten menin töihin ja samalla sain selville että mieheni on rakastunut toiseen naiseen ja ymmärsin että näitä oli ollutkin kaiken aikaa..nyt on yli kymmenen vuotta mennyt haparoidessa, olen ihan "ulkona" ja
tyhjä, viinan kanssa tulee ylilyöntejä vaan en ole maanut kenenkään kanssa,mieheni on vieläkin ainoani.Lapset ovat jo osa aikuisia,minulla ei ole ystäviä,yritän kulkea päivästä toiseen töissä,harrastuksissa ja olla aktiivinen.Mutta olen vain tyhja kuori jota kukaan koskaan ei ole rakastanut.
Jatkamme liittoa,mieheni Sanoo rakastavansa minua,vaan emme juttele keskenämme,teemme vain työtä ja kuljemme paikasta a-paikkaan b.
Todella tyhjää.Enkä tiedä enää että mitä elettävää tässä elämässä on?
Pidän itseäni hyvä sydämisenä ihmisenä.töissä kuitenkin tuntuub että minua on alettu jotenkin karsastaa,Kaikki tämä taitaa näkyä, sekin tuntuu niin kauhealta,kunen kellekään mitään huonoa toivo ja kuitenkin aina yrittänyt eteenpäin.Mikä minut nostaisi täältä..
tyhjä, viinan kanssa tulee ylilyöntejä vaan en ole maanut kenenkään kanssa,mieheni on vieläkin ainoani.Lapset ovat jo osa aikuisia,minulla ei ole ystäviä,yritän kulkea päivästä toiseen töissä,harrastuksissa ja olla aktiivinen.Mutta olen vain tyhja kuori jota kukaan koskaan ei ole rakastanut.
Jatkamme liittoa,mieheni Sanoo rakastavansa minua,vaan emme juttele keskenämme,teemme vain työtä ja kuljemme paikasta a-paikkaan b.
Todella tyhjää.Enkä tiedä enää että mitä elettävää tässä elämässä on?
Pidän itseäni hyvä sydämisenä ihmisenä.töissä kuitenkin tuntuub että minua on alettu jotenkin karsastaa,Kaikki tämä taitaa näkyä, sekin tuntuu niin kauhealta,kunen kellekään mitään huonoa toivo ja kuitenkin aina yrittänyt eteenpäin.Mikä minut nostaisi täältä..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ota ero ja nopeasti. Ala kunnioittaa itseäsi ja
lapsesi tulevat pärjäämään itsekin ja sinun tuellasi.
Sellainen mies ei ole sinun väärtisi, ei todellakaan.
jotenkin sitä vain jatkaa päivästä toiseen.Odottaa jotain. ja sitten kun on niin tottunut elelemään tässä ,
mietin onko kellään paremmin,avautuuko kukaan mies enempää,onko kukaan mies rehellisempi.
ja ehkä minussa on syy,kun toivon läheisyyttä
enkä tiedä kuinka edes pienellä palkalla pärjäisin ,nytkin kaikki raha menee ruokaa ja lasten vaatteisiin muihin menoihin.
Ja kuitenkin kaipaa lämpöä ja ystävyyttä.
Kun sen unohtaisi-kaikki olisikin hyvin.
No just. Tiedän, että tilanne on vaikea, mutta kuka sinun elämästäsi on vastuussa ellet sinä itse? Et sinä siltä mieheltä tule koskaan saamaan sitä mitä sinä tarvitset. Pullosta sitä etsin, mutta se nyt on viimeinen keino, jolla eteenpäin pääset. Hyvässä lykyssä ryyppäät vielä niin, että menet lastenkin huoltajuuden.
Ja sitäpaitsi; ei kenehään kannata niin paljoa luottaa, että elämänsä hänen varaansa totaalisesti rakentaa. Aina on oltava omakin jalka tukevasti maassa. Eikö sulla ole säästöjä? Omaa omaisuutta? No jos ei, niin kyllä erossa sulle puolet tulee, jos avioehtoa ei ole. Pääset aivan varmasti jaloillesi ja eteenpäin. Hanki apua: psykolgilta voit aloittaa.
no Hö.
siis Ylilyönneillä viinan kanssa tarkoitan muutamaa kertaa baarissa jossa olen halaillut jotain tai kaatunut joista sitten su poden Hirveää morkkista. niin ja joista jotkut "kaverit ovat luulleet että metsästän heidän miehiään.-niin ja ei minulla ole mitään säästöjä,ei koskaan ole ollut mistä ottaa,niinkuin sanoin-palkka juoksee ruokaa ym menoihin.meillä seitsen henkinen perhe.
Kyllä varmaan se psykologi olisi paikallaan.
Toivottavasti tulee muitakin vastauksia.Siitä millaista pitäisi olla.
Ei vaikuta kivalta tilanteesi, ei. Ymmärrän tilanteesi hyvin. En elä aivan samanlaista elämää, mutta läheltä vie. Elämme yhdessä vain lasten vuoksi, minun mielestäni. Lapsemme ovat vielä pieniä.
Päivämme kuluvat seuraavaan ja sisältö puuttuu. Haluaisin itse eron. Mieheni ei. Tottakai tykkään hänestä, jollakin tapaa myös rakastan. Mutta ei ole yhteiselomme sitä mitä sen kuuluisi olla. Yhteiset tavoitteet ja päämäärät puuttuvat, avoimuus, rehellisyys ja usko yhteiselämään on myös kortilla. Olemme puhuneet, yrittäneet ja epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen.
Surullisinta on, että itse haaveilen koko ajan toisenlaisesta elämästä. Päälle päin näyttää siltä kuin kaikki olisi niin hyvin kuin elämässä saattaa olla. Mutta se on vain kuorta, tyhjää kuorta.
Ainoa minkä tiedän varmaksi on se, että itse olen se joka sallii tämän. Vain minä voin vaikuttaa siihen jatkuuko elämämme tätä rataa ja kohta huonommin vai teenkö sille lopun. Olen pikkuhiljaa ryhtynyt asennoitumaan eroon vaihtoehtona ja saattaa olla, että jonakin päivänä voimavarani ja rohkeuteni riittävät lähtöön.
Toivottelen sinulle Tipsu paljon voimia ja tahtoa tehdä itse omat selkeät tavoitteet ja toimi niiden mukaisesti. Mieti tarkoin mitä haluat elämältäsi ja onko se sellaista mitä haluat. Mieti myös sitä millaista elämäsi on sitten kun olet ratkaisusi tehnyt. Voitko nähdä itsesi eronneena tai voitko nähdä tulevaisuutesi loputtomiin siinä missä nyt olet.
Voimia ja halauksia sinulle. :)
Aivan , yhteinen sävel ,kieli, toiveet puuttuu , ajattelemme erilailla asioista .
Olen kertonut avoimesti jo kauan ,ettei tämä onnistu näin.ja TIEDÄN etten halua jatkaa elämääni tällä tavalla.
Kiitos vastauksestasi.Löydän ehkä vielä rohkeutta ja keinon muuttaa asioita.
Vielä tuli mieleeni ,että onko tämä viivyttely sitä että salaa odottaa sitä pelastavaa Prinssiä
joka karauttaisi viemään minut pois täältä?
...tai sitten toisin päin? Itse joskus jopa toivon niin. :)
Luin nää jutut ja mulla vähän sama tilanne.Tai jotain samaa.
Onhan Tulona sitten myös elatustuki.Eihän se varmaan hirveitä ole mutta jotain sekin.
Ja mitä siihen prinssi asiaan tulee niin itse toivon jokatoinen hetki että mieheni sanoisi minulle että "löysi paremman" :)Vähän kamalaa ja tunteetonta.
Mutta koen sen olevan yksi vaihtoehto mikä aukaisisi minun silmäni kokonaan ajattelemaan, mikä oikeasti olisi parasta minulle ja lapsille. Joskun kamalina hetkinä toivon että minulle tapahtuisi jotain mikä aukaisisi minun ja mieheni silmät,ja löytyisi yhteinen sävel elämään jälleen.. Koska se on ollut. Ja sitä kaipaan.
Mutta ennen loppuunpalamista toivon silmien aukeavan.
Ja jos teillä ei puhuminen auta tai olette sitä kautta yrittäneet ratkaista,niin luulen että lähtö olisi parempi lasten ja itsesi kannalta. (Tiedän vaikeaa)
Mutta voimia ja luottamusta itseesi.
Kerro vaikka jollekkin läheiselle tilanteestasi,osaisiko joku ladata sule vähän voimaa ja rohkeutta :) :)
Sinulla näyttää jo alkuperäisenä asenteena oleva, että on "oltava joku mies", että se joku "parempi" mies tekisi sinut onnelliseksi. Voi olla, ja varmaan onkin tulevaisuudessa, mutta se edellyttää sitten sitä, että ensin ITSE KASVAT seisomaan omilla jaloillasi edes jollain tavalla ja tutustut itseesi paremmin. Luot kuvan omista rajoistasi ja toiveistasi. Ei sitä sinulle kukaan ulkopuolinen voi kertoa, että minkälaista sen elämän "pitäisi olla". Jokainen taaplaa tyylillään.
Onko sulla/teillä siis viisi lasta? Ja minkä ikäinen itse olet? Itsekö ottaisit lapset? Vai jättisitkö miehen hoiviin? Vai siinäkö kidut hamaan hautaan?
ajatteletko tosiaan etten ole ottanut VASTUUTA itsestäni enkä lapsistaniTurha selittää ,huomaan jo kirjoituksestasi.
Käyn töissä,hoidan maksut ja perheen.Mies on poissa kaiken aikaa.en tiedä missä kulkee ,minkäläiset työajat,mitä mielessä liikkuu, en mitään ,meillä mies ei puhu,eikä pussaa.VAIKKA itse yritän.päivästä toiseen kertoilla kuulumisia ym.
Olen kantanut vastuuta omasta onnellisuudestani 25 vuotta,ILMAN miestä,voisi jo sanoa.
Tiedätkö ITSE mitä on olla yksin avioliitossa.
En ole hakenut lohtua muista.
Aivan. Tiedän mitä tarkoittaa olla yksin avioliitossa. Tiedän mitä tarkoittaa elää yksin ilman avioliittoa. Tiedän mitä tarkoittaa elää upeassa avioliitossa.
Hienoa Tipsu! Et vain huomaa, että nyt onkin kyse siitä, että otat vastuuta siitä, jäätkö siihen epätoivoiseen liittoon ja valitat vai lähdetkö?
Koska olet noin vahva, osaava ja pätevä ja vastuullinen, niin eipä luulisi sinulle olevan mikään ongelma lähteä lätkimään. Tai sitten lopetat valittamisen.
Ei tuo sinun siippasi vaikuta kovinkaan kummoiselta (avio)mieheltä.
Eikös tämä palsta ole hyvä keino purkaa olojaan jos ei muuta kanavaa ole. Jos tekee mieli valittaa tai jakaa mielipiteitä niin eiku tänne vaan kirjotteleen, Saa ainaski purkaa oloaan eikä tartte pitää kaikkee sisällää.
Haluatko a) Elää vihdoin vai b) mennä hautaan asti rutiiniesi mukaan.. sinähän sen päätät itse. Rohkeammalta tuntuu luovuttaa ja monesti sitä on tuollaisen suhteen jäljiltä niin saamaton ja tottunut, ettei laiskuuttaan saa itseään kuvioista itri. Toivottavasti teet päätöksen mitä ei tarvi kuolinvuoteella katua. Olet varmaan vielä ihan menevässä iässä ja luulen että aikasi on nyt päättää mitä haluat kun vielä ehtii.. myöhemmin se voi olla jo myöhäistä jo senkin takia että iän myötä kynnys kasvaa ja rutiinit ne vain tulevat päivä päivältä elämässä tärkeimmiksi ja arvostetuimmiksi asioiksi.
Se on meidän miesten oikeus! Naisen paikka on tuvassa auttamassa ja ruokkimassa miestään, varmistamassa, että koti on muutenkin kunnossa. Mitä sitten, jos meillä miehillä on muita naisia??? Tottakai tarvitsemme ulkopuolista apua paineidemme poistoon, koska se "emäntä", joka tekee ruoat ym, on liian poikki palvellakseen "isäntäänsä" enään tyydyttävästi kammarissa.
Älkää naiset valittako, koska teidän kohtalonne on aina ollut ja tulee aina olemaan sama
PIIKANA MEILLE MIEHILLE!!!
jaahas.. kait pittee mennä pellolle hommiin takas. soommoro
Entä jos se emäntä ottaa myös jonkun joka hoitelee ja hellii, antaa huomiota hänelle, kun mies on duunissa pellolla tai sen toisen naisen luona?
Hyväksyisitkö sen?
vali vali vali.. tuo on just teidän akkojen yks suurimpia ongelmia.. nag nag nag. ei ihme jos avioliittone ovat kuralla!